maanantai 2. heinäkuuta 2012

Avaruusmötikkä väittää välttäväksi juoksijaksi



Ostin itselleni uuden lelun, avaruusmötikän, personal trainerin, sykemittarin – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Oikealta nimeltään viime viikolla hankittu ihmehärveli on Polar RCX5 Tour de France (premium). Paketti sisälsi sykemittarin lisäksi juoksu- ja poljinnopeussensorin, gps:n ja tiedonsiirtopalikan ja kustansi yhteensä huikeat 500 euroa. Kyllä, reilusti yli kuukauden työt, melkein kahden. Ostopäätös vaati luvan avopuolisolta ja työkaverilta, vaikka enemmänkin taisin perustella hankintaa itselleni. Laskin myös, että käytin entistä sykemittariani, Polar FT60, kahden vuoden aikana 505 tuntia, joka tekee vajaa 40 senttiä tunti. Eihän se silloin voi olla kallista vai voiko?

Paketin tulo postissa tuntui joululta. Entiseen mittariin verrattuna RCX5:ssä on vaikka ja mitä. Sykkeen, matkan, keski- ja maksiminopeuden lisäksi se näyttää keskiarvo- ja maksimiaskeltiheyden, reitin Polarin karttasovelluksessa sekä juoksuindeksin. Tosin minulla ei ole vielä hajuakaan, mitä ihmettä juoksuindeksi oikeasti tarkoittaa. Paketin mukaan se kertoo suorituskyvystä ja juoksun taloudellisuudesta, jotka pitkällä aikavälillä kuvaavat edistymistäni. Esimerkiksi viime perjantaisen Pekan Pyrähdyksen 20 kilometrin juoksun jälkeen indeksi on 47, joka antaa Polarin ohjearvojen mukaan tulokseksi välttävä. Tämän päivän 20 minuutin treeni juoksumatolla antoi kuitenkin juoksuindeksiksi 52 eli hyvän.

Pitkällä aikavälillä juoksuindeksi ennustaa esimerkiksi ajan puoli- tai kokomaratonille. Indeksillä 46 puolimaraton pitäisi taittua aikaan 2:04:00, joka kyllä on vielä kuuden minuutin päässä ennätyksestäni. Siis minun harmikseni. Polar kuitenkin lohduttelee, että juoksuindeksiin vaikuttavat mäet, tuuli ja lämpötila, jotka voivat aiheuttaa eroja treenien välillä. Noh, olihan se maasto mäkinen ja kivinen, ja muutoinkin voimme palata asiaan myöhemmin, kun on enemmän niitä pitkän aikavälin tavoitteita. Sillä aikaa lisätietoa Polarin juoksuindeksistä ja arvoista osoitteessa: http://www.polar.fi/e_manuals/RS800CX/Polar_RS800CX_user_manual_Suomi/ch11.html

3 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan :) Ja poista heti tuo sanantunnistus tästä kommentoinnista niin on helpompi jättää viestiä kun arpoa vartti, että mikä sana tuohon pitäisi kirjoitta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ok, en ehkä ymmärtänyt yhtään, mutta poistin sen :)

      Poista
  2. Hyvä. Itse en saa ainakaan selvää useastikkaan niistä sanoista, niin sitten saa sen kanssa painia ja lopulta menee hermot ja jää kommentointi sikseen :)

    VastaaPoista