torstai 14. helmikuuta 2013

Vaelluspäivä Kyproksella

Lupasin jo jokin aika sitten kertoa tarkemmin vaelluspäivästämme Kyproksella Avakas Gorgen vaellusreitillä. Tämä on ollut hulluin ja huikein kokemani vaellus, vaikka se olikin melkoisen lyhyt (yhteensä n. 12 km). Olimme siis Kyproksella lomalla, kohta jo puolisen vuotta sitten. Olen halunnut jokaisella lomareissulla pitää yhden vaelluspäivän ja Kyproksella suuntasimme kohti Pafosta ja Avakas Gorgea eli aivan toiselle puolelle saarta Agia Napasta.


Reitin innoitajana toimi nettisivu: http://www.cyprusguestbook.com/index_files/Page5078.htm
Lupaa hyvää vai mitä? Elämän mullistavan kokemuksen ja 17 km pitkän reitin? Joo-o. Useaankin kertaan tosin mietin matkan aikana, mistä ihmeestä tuo 17 km on saatu? Meille matkaa tuli gps:n mukaan 12 km ja reitin olisi pitänyt päättyä hylättyyn autoon. Ei muuten päättynyt meidän osalta. Me kävelimme hurjasti pidemmälle tästä hylätystä autosta, mikäli se oli nettisivujen tarkoittama auto.

Matka starttasi Agia Napasta aamulla puoli yhdeksän maissa. Onnistuimme kuin onnistuimmekin vuokraamaan auton yhdeksi päiväksi. Suurin osa vuokrafirmoista ei suostunut niin lyhyeen vuokra-aikaan, mutta isomman vuokrausfirman vierestä löysimme sattuman kaupalta pienen paikallisen vuokrafirman, joka auton vuokrasi ja suhteellisen edullisesti vielä (50 €/päivä). Auto tuotiin meille aamulla hotellille ja sieltä startti kohti Pafosta. Poikakaveri oli hukannut ajokorttinsa jo Suomessa, joten minä hyppäsin rattiin, vaikka vasemmanpuoleinen liikenne hirvitti. Ensimmäinen liikenneympyrä meni tottumuksesta väärään suuntaan ja paikallinen pui minulle nyrkkiä. Onneksi oli aamu, eikä liikennettä vielä juuri ollut.


Matka Pafokseen rannan moottoritietä pitkin kesti pari tuntia. Suunnittelimme menomatkalla, että pysähdymme paluumatkalla rannalle, jossa Afrodite on tarun mukaan noussut merestä. Paluu tosin venähti niin myöhään, ettei käynyt Afrodite pienessä mielessäkään :P

Päätimme pitää pienen breikin hieman ennen Pafosta paikallisessa mäkkärissä jäätelön merkeissä. Alla olevassa kuvassa näkyy huippu vuokra-auto – Mitsubishi Colt, joka kolisi pikkuteillä niin, että pelotti jäädäänkö välille. Auton rekisterikilvet muuten kertovat onko auto vuokrattu vai paikallinen. Vuokra-autoissa on punaiset kilvet, tietävätpä paikalliset varoa turisteja :)







































Koska meillä ei ollut reitistä sen kummempaa karttaa, pelkkä nettisivuteksti (tyhmää joo), päätimme ajaa ensin reitin loppupisteeseen lähelle Kathikasta. Tarkoitus oli jättää auto sinne ja ottaa taksi, jolla olisimme menneet reitin lähtöpisteeseen meren puolelle jonnekin Agios Georgeosin ja Laran välille. Noh, koska päätepisteestä ei ollut mitään käsitystä edestakaisesta haahuilusta huolimatta, päätimme ottaa riskin ja ajaa lähtöpisteeseen. Pikavisiitti päätepisteen läheisyydessä Kathikassa kuitenkin kertoi, että taksi olisi sieltä saatavissa. Emme vain uskaltaneet jättää autoa sinne, koska emme tienneet miten lähelle Kathikasta reitti päättyy. Ja koska saaren toiselle puolelle ajaminen kesti, oli päätös auton jättöpaikasta tehtävä pian, ettei meidän tarvitsisi vaeltaa pimeässä.


Lähtöpiste löytyi nettisivun ohjeiden avulla melko hyvin. Jätimme auton ja lähdimme kävelemään. Hellettä piisasi. Pieni "perheriitakin" taisi syntyä, kun poikakaverini mietti vaelluksen järkevyyttä ja käytössä olevaa aikaa ennen pimeää. Minä en kuitenkaan antanut periksi, tämä oli se juttu, minkä halusin lomallani kokea. Ja tottakai käveltäisiin koko rotko alusta loppuun, eihän sitä nyt kesken kaiken kannata takaisin kääntyä samaa reittiä. Juu-u, yllytyshullu on hullu, vaikkei sitä yllyttäisikään. Ja pohjalainen on ittepäinen, ei varmaan käännytä takaisin vaikka mikä olisi :P


Jo alkumatkasta törmäsimme muffloniin. Se oli puskassa ruokailupuuhissa, eikä juuri välittänyt meistä. Hieman mietitytti voisivatko ne käydä päälle, mutta enemmän ne vaikuttivat säikkyvän meitä kuin me niitä.


Ei tarvinnut mennä paljon eteenpäin, kun vastassa oli jo toinen muffloni, tällä kertaa pienimmillä sarvilla varustettuna.


Alkumatka sujui oikein mukavasti. Rotko oli tosi hieno – suorastaan henkeäsalpaava, en ole ikinä käynyt vastaavanlaisessa. Kiviä oli paljon, oli hyvä, että oli hyvät vaelluskengät jalassa.







































Maasto oli paikoittain myös vetistä, minkä vuoksi jalkoihin sai katsoa sen verran paljon, että meinasin mennä jopa rotkon kuuluisimman kohdan ohitse huomaamattani. Alkumatkasta rotkon välissä on tosiaan 20 metrin korkeudella kivenlohkare, joka on jäänyt kallion seinämien väliin paikoilleen. Olisikohan ollut noin kolmen kilometrin vaelluksen jälkeen, jos sitäkään. 60 metrin korkeuteen ulottuva vesiputous oli ainakin tähän vuoden aikaan melko pienehkö, kuin pieni puro, joka solisi alas ylhäältä.







































Alkumatka oli melko helppoa kulkea, mutta sen jälkeen maasto muuttui haastavammaksi. Kiviä oli paljon ja koko ajan sai oikeastaan nousta tai laskeutua kivien päälle ja alas. Välillä nouseminen vaati ponnistelua ja tukea sai hakea käsillä niin, että linnunkakkaakin taisi välillä joutua pyyhkimään käsistä, kun ei nähnyt minne nousi. Onneksi kivien päällä oli odottamassa vain linnunkakkaa, eikä vaikka käärmettä. Lehtiä oli paljon ja niistä kuului aika ajoin rapinaa. En tiedä mikä rapisi, ajattelin, että pienet liskot vain vilistävät.


Fiilis oli kuin olikin kuin elokuvasta The Lost World. Alkumatkan jälkeen rotkoon ei ollut eksynyt meidän lisäksemme ketään muuta muffloneita lukuunottamatta. Niitä näkyi seinien vierustoilla ja välillä ylhäältä tippui pieniä kiviä alas merkiksi niiden liikkeistä. Tosi magee fiilis!







































Kuten kuvasta huomaa, kiipeämistä riitti. Juotavaa kului, mutta evästaukoja emme liiemmin pitäneet, kun pelkäsimme, että pimeys yllättää. Se vasta olisi ollut hirveää kivikkoisessa ja täysin vieraassa maaastossa ilman otsalamppua. Muutoinkin maasto oli sellaista, että koko ajan sai varoa, ettei astu huonosti, ettei nilkka nyrjähdä vahingossa.


Oli mukavaa huomata, että rotkossa on vieraillut joku muukin. Joku, jolla on ollut aikaa kasata kivistä keko isomman järkäleen päälle.


Alla jokin orkidealaji, jota muistaakseni näkee vain Avokas Gorgen rotkossa.



Jylhien seinämien jälkeen maasto muuttui hieman. Vettä alkoi virrata enemmän ja kiviä oli yhä enemmän. Eräässä paikassa vesi virtasi niin, että seuraavalle kivenlohkareelle piti hypätä. Poikakaveri otti vastaan, mutta silti hyppyaskel jäi liian lyhyeksi ja toinen jalka liuskahti veteen. Kiva, toinen kenkä kastui.


Rotkon puolenvälin jälkeen maisema oli jo vihreämpää.

 
Myös piikikästä kasvustoa oli riittämiin. Kertaalleen takerruin niihin kiinni, sillä ne yksinkertaisesti piirittivät mut. Ilmeisesti reittiä ei hirveästi kuljeta, joten paikoitellen piti soveltaa ja arvella, mistä kohtaa kannattaa edetä. Kerran tosiaan valitsin väärin ja huomasin piikkikasvien takertuvan shortseihini ja ihooni. Poikakaveri onneksi riensi hätiin irrottamaan mut :)







































Reitti oli kaikkea muuta kuin selkeä. Vaikka luimme moneen kertaan nettitekstin kuvauksen rotkon erkanemisesta, emme ymmärtäneet kumpaan suuntaan rotkoa olisi pitänyt jatkaa. Valitsimme muistaakseni oikeanpuoleisen reitin, kun oikeampi olisi ilmeisesti ollut vasempi puoli. Tässä vaiheessa rotko avartui muutoinkin, kun alkumatkasta rotko oli paikoitellen hyvin kapea. Eteemme tuli myös alla oleva näky.


Kuollut muffloni. Ilmeisesti se oli pudonnut jyrkänteeltä ja huonostihan siinä käy. Tässä vaiheessa alkoi ensimmäisen kerran hirvittää, kun mietti ajatusta, että toinen nyrjäyttäisi nilkkansa. Vaikka kilometreissä matka ei ollut pitkä, oli maasto hyvin hidaskulkuista.


Matkaa jatkaessamme muffloneita näkyi yhä vähemmän – paitsi kuolleena. Tässä vaiheessa emme olleet varmoja valitsimmeko haarautumakohdassa oikean reitin. Seuraava askel mufflonien raadoista on luontevasti mufflonin pääkallo...







































Äitiä tuli ikävä. Poikakaverini ilme kuvastaa hyvin tuntemuksia.



Raatojen ja pääkallojen jälkeen alkoi jo näyttää, että rotko loppuu ja päästään näkemään, missä olemme menossa. Oletimme, että näkisimme tuttuja seutuja päätepisteestä. Oletus oli täysin väärä...

Autio rakennus ei yhtään helpottanut oloa pääkallojen jälkeen. Tuli tosiaankin olo, että olemme yksin koko paikassa, ei ketään missään, ei ristin sielu mailla, eikä halmeilla. Seuranamme näimme tosin käärmeen, mustan sellaisen, joka liukerteli raunion väleistä onneksi meistä poispäin.


Yllä oleva kuvaa hyvin fiiliksiä. Vaikka olimme ottaneet vettä mukaan muka riittävästi, ei sitä todellakaan ollut riittämiin. Ja kun ei ollut mitään tietoa, missä kohdassa olemme menossa, täytyi vettä ja evästä hieman säännöstellä. Tässä vaiheessa pidimme kyllä evästaukoja, sen verran energiaa oli kulunut. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että ajattelin, ettemme selviä omin avuin Avokas Gorgelta pois. Fiilis kuin olisi ollut kadonneessa maailmassa, mufflonien raadot ja pääkallot, käärme ja hylätyt rauniot olivat omiaan lisäämään mielikuvituksen rakentamia kauhukuvia. Lupasin, etten enää ikinä valita mistään turhasta, jos vain selviän pois.

Pitkästä aikaa törmäsimme jälleen muffloneihin. Tällä kertaa niitä oli useita kymmeniä. Kuvat eivät ollenkaan välitä koko totuutta ja tunnelmaa, kun huomasimme yhtäkkiä olevamme 20–30 mufflonin ympäroimänä. Mieleeni hiipi jostain syystä leffa Hitchcockin linnuista. Olo oli vähintään samanlainen. Poikakaverini otti jo varmuuden vuoksi kiven käteensä, jos otukset kävisivät päälle.


Kaikeksi onneksi mufflonit näyttivät väistävän, jopa antavan tietä. Muffloneista selvittyämme tarkastelimme mäen päältä horisonttia uudemman kerran. Ja kyllä – kaukana horisontissa näkyi vaaleaa asutusta! Ei muuta kuin tossua toisen eteen!

Tie risteili niin monta kertaa, että olisi ollut mahdotonta tietää, mikä tie milloinkin pitää valita. Tai jos nyt minulta kysyttäisiin ohjeita, en todellakaan muistaisi. Osa teistä näytti risteävän vielä myöhemmin uudestaan, joten osassa ei ollut edes väliä, minkä reitin valitsi.








































Poikakaveriltani meinasi usko loppua ja hän päätti pitää evästauon keskellä tietä.


Hänenkin jalkansa olivat kastuneet matkalla, joten tauolla laitettiin myös muovipussit jalkoihin estämään pahimpia rakkoja. Bongasin myös ojan vierestä oudon kasvin, mikä näyttää ehkä banaanilta, mutta ei kyllä melko varmasti ole sellainen.


Lopulta hiekkatie vaihtui jo asfaltiksi. Silti tuntui, ettemme ole rakennusten luona ikinä perillä. Vesi loppui ja kuumuus ja väsymys painoivat päälle.


Vihdoin ja viimein pääsimme ensimmäisen rakennuksen — Villa Pervoles – luokse. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa peremmälle kylälle, jotta tietäisimme missä olemme ja mistä voisimme tilata taksin.


Yllätys oli melkoinen, kun pääsimme kylän raitille. Tunnistimme alla olevan aukion, joka ei todellakaan ollut Kathikas. Tämä oli pikkukylä, jossa olimme päivällä käyneet autolla, siis aivan totaalisen pieni ja kuollut kylä! Kathikakseen olisi tästä vielä kolmisen kilometriä. Ei kuulosta pahalta, mutta siinä olotilassa ja loppuneilla vesivarastoilla se oli liian kaukana. Niinpä suuntasimme kyseiseltä aukiolta kylän "keskustaan", kuvasta vasemmalle päin katsomaan, mitä sieltä löytyisi.


Ja löytyihän sieltä paikallinen kahvila. Fiilis on huipussaan!

Onkohan hieman turvonnut olo vai onko kuvanottohetkestä tippunut pari kiloa?






































Kylä oli siis tosiaan jokin todella pieni ja paikallinen – ei mikään sellainen, mihin turisteja eksyisi edes vahingossa. Kylän miehiä istui kahvilan ulkopuolella ja voi sanoa, että todellakin kiinnitimme heidän huomionsa. Juttelu lakkasi, kun suunnistimme kahvilan sisälle miesjoukon ohitse. Kahvilassa ei ollut edes valoja, mutta omistaja tuli ulkoa laittamaan valot ja kysymään mitä otamme, kun pääsimme sisään. Kummallekin yhdet Fantat pahimpaan janoon ja sitten kyselyä taksista. Noh, ensimmäinen vastaus oli "no taxi". Ilmeemme olivat varmasti näkemisen arvoiset. Selvittelyn jälkeen, kun kahvilan pitäjä oli konsultoinut ulkona istuvia herroja, saimme vastauksen, että taksi on tulossa. No eipä siinä muuta kuin ulos istumaan ja nauttimaan Fantasta. 


Puolisen tunnin kuluttua, kun pieni epäilys valtasi jo mielen, taksi kurvasi pihaan. Kun kerroimme taksikuskille minne olemme menossa, ensimmäinen vastaus oli "no, not there, bad road". Loppujen lopuksi syvien huokailujen jälkeen taksikuski suostui kuitenkin kyyditsemään meidät ja ihana matka vuokra-autolle alkoi. Matkasta taksikuski veloitti mm. huonon tien vuoksi yhteensä 30 euroa, mutta se oli pieni hinta siitä, että pääsimme turvallisesti takaisin vuokra-autollemme! Matka kesti vähän vajaa puoli tuntia.

Kun pääsimme autolle, lähdimme ajamaan kohti Agia Napaa. Oli jo pimeää. Pysähdyimme samassa Mäkkärissä kuin tullessa ja söimme hyvällä omalla tunnolla hamppariateriat. Hotellilla olimme iltakympiltä. Suihkun kautta nukkumaan. Olihan se seikkailu!


Ps. Koti-Suomessa poikakaverini hieman googletti jälkikäteen tarkempia tietoja retkikohteestamme. Englanninkielisellä sivustolla kerrottiin, että vaellukselle ei missään nimessä pidä lähteä ilman opasta. Rotkossa on kuulemma myrkyllisiä käärmeitä (se musta näkemämme käärme ei onneksi kuulunut tähän kastiin) ja mufflonit voivat olla aggressiivisia ja käydä päälle.

Jälkiviisaus on ihanaa. Tosin voisin sanoa, että onneksi emme tienneet tätä. Muuten olisimme olleet ehkä fiksuja, emmekä olisi lähteneet koko reissulle. Ja silloin meiltä olisi jäänyt kokematta huima vaelluspäivä. Voisin veikata, ettei samanlaista reissua tule heti vastaan ; )

Totuuden nimissä voin suositella reissua, jos haluat jotain extremeä ja olet vaeltanut aiemminkin. Älä silti missään nimessä lähde reissuun yksin! Mukaan kannattaa varata runsaasti vettä (siis tosi paljon!), evästä ja vaikka pieni ensiapupakkaus. Hyvät vaelluskengät on ehdottoman tärkeät, samoin jotain päähinettä auringonpistosta ehkäisemään. Ja mielestäni reitti kannattaa mennä rannikolta sisämaahan päin, samoin kuin me menimme. Omasta mielestäni paikoitellen liukkaita kiviä on huomattavasti helpompaa mennä ylös kuin alaspäin. Lisäksi reitin alkupiste on paljon helpompi löytää kuin loppupiste ja loppupisteestä saa taksinkin. Alkupisteessä ei ole ilalla enää ristin sielua. Ja varaa reissulle ehdottomasti koko päivä ja ole liikkeessä heti aamusta. :)