lauantai 26. lokakuuta 2013

Blenderi ja banaani-marjasmoothie

Äitillä oli synttärit viikko sitten. Koska olimme silloin tyttöporukalla vaelluksella metsikössä, äiti sai synttärilahjan vasta tänään.

Lahjapaperi oli loppu, joten Keskisuomalainen pääsi uusiokäyttöön. Koska äiti toivoi uutta autoa, paperoin lahjan automainokseen.

Ostimme systerin kanssa äipälle lahjaksi Philipsin blenderin Gigantista. Blenderin valinnassa kriteereinä oli valkoinen väri, kannun keveys (se on muovia, ei lasia) sekä ennenkaikkea helppokäyttöisyys. Äidin ikivanhan monitoimikoneen smoothie/pirtelökannuosio oli aivan kamala. Miljoona purettavaa ja pestävää osaa. Ei ihme, ettei sitä viitsi käyttää.

Omasta mielestäni Philipsin blenderi oli siro ja kooltaan hyvä, 1250 ml.

Tänä aamuna blenderi pääsi koekäyttöön, kun testasimme banaani-marjasmoothien tekemistä.


Banaani-marjasmoothie

(2 annosta, 54 kcal/100g, 100 grammassa proteiinia 1g, hiilareita 10g ja rasvaa 0g)

• 1 iso banaani
• 2 dl jäisiä puolukoita, mustaherukoita tai muita marjoja
• 2 dl rasvatonta maitoa, jogurttia tai soijajuomaa
• n. 1 rkl sokeria tai juoksevaa hunajaa

1. Paloittele kuorittu banaani tehosekoittimeen. Lisää marjat, neste ja sokeri. Soseuta sileäksi.
2. Lisää nestettä tarvittaessa, jotta saat haluamasi paksuisen smoothien.

Ohje: Pirkka
Kahden hengen annoksesta tuli 500 ml smoothieta.
Tein kerralla vähän isomman satsin smoothieta.
Ei oo montaa osaa: kannu, alaosa terällä sekä kansi, jossa kaksi osaa.

Smoothie oli hyvää. Tarkoitus oli käyttää puolukoita, mutta otin pakkasesta epähuomiossa punaisia viinimarjoja. Hyvää tuli joka tapauksessa ja blenderi oli helppo puhdistaa.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Puolen päivän miniloma Peurungassa

Vaelluksesta selvitty ja viikko startattu. Kerron vaelluksesta kuvien kera myöhemmin, nyt muutama kuva eiliseltä. Eilen maanantaina oli vapaapäivä ja iltapäivällä lähdettiin Peurunkaan. Aamupäivän puuhalin omia juttujani kotosalla ja nautiskelin pitkästä aamukaffista mummon tekemien ässien kera.

Uinnin jälkeen hiukoo.

Peurunkaan meillä oli "kaksi yhden hinnalla" -etukuponki, joka oli voimassa kuukauden loppuun. Päästiin siis uimaan 18 eurolla, mikä on hinta yhdeltä aikuiselta. Yleensä Peurunkaan ei tule lähdettyä pelkästään uimaan (yleensä pitää päästä salille tai keksiä muuta aktiviteettia, keilausta tai frisbeegolfia), mutta koska mun pohkeet oli jotenkin niin jumissa (jumpasta tai vaelluksesta tai kummastakin yhteensä), niin eilen päätettiin pelkästään lillua altaissa. Se oli sitä yhteistä laatuaikaa, mitä pitäisi olla enemmän. Itse olen arki-illat usein menossa ja poikakaverin tuomarointipelit taas ovat pääsääntöisin viikonloppuisin, että sovittele siinä sitten aikatauluja :)

Porealtaan testailun jälkeen lähdettiin kokeilemaan uutta vesikiipeilyrataa. Se on siis suunnattu pääosin varmaankin lapsille, mutta kylläpä siinä aikuinenkin saa hyvät skapat pystyyn. Siitä sitten "än-yy-tee-nyt" ja hirveätä kyytiä kumpikin omaa puolta suorittamaan rataa. Pari kertaa tipahdin veteen ja kerran kaaduin niin, että kampitin Tuukankin samalla (siitä koreilee jalassa taas uusi mustelma). Lopputulos oli, että hävisin.

Seuraava etappi oli liukumäki ja siinä myös aikakilpailu pystyyn. Eka kerralla sain vähäisemmän painoni vuoksi 10 sekuntia "anteeksi", mutta toisella kerralla vain 2 sekkaa. Liukumäkikisan kyllä voitin, täpärästi 1,9 sekunnilla (kun sain hyvitystä 2 sekkaa). Paras laskuaikani oli 21,4 ja Tuukalla 20,0.


Tuplasuklaa ilman suklaajätskiä. Suklaajäätelön puuttuminen korvattiin tervajäätelöllä.

Kun kisat oli kisailtu ja joka allas, suihkumaailma ja infrapunasauna testattu, maha kurni. Käytiin syömässä Peurungan Nemossa hamppariateriat maalaisperunoilla ja vielä jälkkäri puoliksi. Sitten eivät puuttuneetkaan kuin matkamuistot! Ruokakaupassa käytiin Laukaan S-marketissa, josta mukaan tarttui väriä vaihtava kynttilä, en ookaan nähnyt sellaista ennnen. Kotona päätettiin kerrankin olla avaamatta telkkaria. Kyllä oli tunnelmallista ja rentouttavaa! ;)

Kynttiläpaketti. Työkaveri sanoi, että jotain samantapaisia mainostetaan nyt telkkarissa.

Väriä vaihtava kynttilä. En vieläkään ymmärrä, miten tää toimii. Hintaa kynttilällä oli noin viisi euroa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Silmäleikkaus ja plastiikkakirurgia

Tänään oli outo aamu. Tai oikeastaan todella kiinnostava. Istuin plastiikkakirurgisia leikkauksia tekevän yrityksen odotustilassa. Samassa paikassa, jossa istuin muutama vuosi (taitaa olla jo viisi vuotta) sitten odottamassa silmien laserleikkausta. Tällä kertaa olin juttukeikalla.


Oma silmäleikkaus

Olen kai hieman vanhanaikainen, kun suhtaudun näihin esteettisiin leikkauksiin hieman epäillen. Vaikka itsellenikin on tehty silmäleikkaus, etten enää tarvitse piilareita tai silmälaseja. Silloin kyllä hieman jännitti. Leikkaus meni ohi nopeasti, päällimmäisenä mieleen jäi se haju – palaneen lihan tuoksu. Iiks. Leikkauksen jälkeen silmäni vuotivat kamalasti, hyvä kun lääkäri pystyi tekemään lopputarkastuksen, kun en pystynyt pitämään silmiäni auki. Poikakaverini talutti minut autoon ja kotiin sänkyyn, laittoi puhelimen ja nenäliinapaketin viereen ja peitteli viltin alle. Muutaman tunnin nukuin, sitten avasin silmät. Katsoin neljännessä kerroksessa olevan vuokra-asuntomme ikkunasta ulos parkkipaikalle: näin auton rekisterikilven numerot!

Vanha kuva, kun käytin vielä silmälaseja. Tulossa Azoreilta.

Leikkaus tehtiin keskiviikkona (joskus joulukuussa) ja sairauslomaa oli loppuviikko. Silloin ei saanut meikata, ei hikoilla, silmiin ei saanut mennä vettä, eikä saunassa saanut käydä. Yöllä pidin suojalaseja, jotta en vahingossakaan hieroisi silmiäni. Sairauslomalla silmäni eivät pitäneet television katsomisesta tai tietokoneella olemisesta, joten puuhasin kotona kaikkea muuta. Tein mm. jouluksi laatikoita ja paketoin joululahjoja. Oli kivat pari päivää.

Silmäleikkauksen jälkeen yö nukuttiin kärpäslasit päässä.


Pari viikkoa käytin kahdenlaisia tippoja. Tipoista ja tietokoneella olemisesta silmäni eivät pitäneet. Ulkona pakkanen ärsytti ja silmäni vuotivat. Myös näkö vaihteli, se tasaantui muistaakseni kolmen kuukauden aikana. Välillä katselin bussista ulos ja näin aivan sairaan hyvin, jopa liian hyvin. Katselin kerrostalojen ikkunoista sisälle ja näin mitä ihmiset tekivät. Silmien vuotaminen lakkasi kahden viikon jälkeen, kun tipat sai lopettaa. Ja sen jälkeen en ole laseja tai piilolinssejä käyttänyt.

Minulla on ns. ajokorttinäkö, se tarkistettiin viimeksi puoli vuotta sitten työpaikkani terveystarkastuksessa. Omasta mielestäni näköni voisi olla ihan himpun verran parempi, ainakin jos vertaa avopuolisoni Teräsmies-näköön. Mielestäni näkö on hieman parempi toisessa silmässä kuin toisessa, mutta yhteisnäkö on riittävä. Uusintaleikkaus toiseen silmään olisi ollut ilmeisesti ilmainen, mutta koska leikkaus sujui muutoin hyvin, eikä mitään jälkivaivoja ollut, en halunnut ottaa riskiä, että uusintaleikkauksessa menisi jotain pieleen. Ennen leikkausta näköni oli toisessa silmässä -2,75 ja toisessa -3,00, hajataittoa oli hieman.


Henkiset vaikutukset

Tänään olin juttukeikalla plastiikkakirurgiaan erikoistuneessa yrityksessä. Keskustelimme plastiikkakirurgian erikoislääkärin kanssa mm. siitä, miten esteettiset leikkaukset vaikuttavat ihmisten henkiseen puoleen. Siihen, että rintojen kohotusleikkaus vähentää naisten ahdistusta, depressiota ja alttiutta erilaisiin syömishäiriöihin sekä nostaa itsetuntoa. Tai että vatsanpeitteiden kiristys lisää toimintakykyä sekä parantaa seksiä ja elämänlaatua. Ja siitä, että ihmiset kokevat syyllisyyttä tullessaan näihin leikkauksiin.

En ota kantaa mikä on oikein ja väärin tai pitäisikö leikkauksissa käydä, se riippuu varmasti aivan ihmisestä itsestään ja hänen tilanteestaan. Mutta yhdyn lääkärin pointtiin siinä, että kumpi on parempi vaihtoehto: käydä plastiikkakirurgin vastaanotolla vai syödä masennuslääkkeitä lopun ikäänsä? Tietysti riippuu siitä, mitä leikataan. Esimerkiksi rasvaimun tilalla pitäisi luonnollisesti ennen kirurgin veistä kokeilla karistaa niitä kiloja sillä perinteisellä tavalla eli liikunnalla ja ruokavaliolla.

Tätä henkistä puolta tutkii lääkärin mukaan jokin systeemiteoria, jonka mukaan esim. perheenäidin leikkaus heijastuu myös lähiympäristöön eli vaikuttaa äidin lisäksi myös hänen perheensä hyvinvointiin. Paljon mahdollista, ihminen on monimutkainen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus.

Kyseinen yritys on toiminut kymmenen vuotta. Kuulemma alkuaikoina ihmiset tulivat vastaanotolle anteeeksi pyydellen: "Kun mulla on tämmöinen ihan turhanpäiväinen asia". Nyt suhtautuminen on hieman muuttunut. Kyseinen lääkärikin korosti olevansa konsultti, ei myyntimies, eikä lopputulos ole aina se, että nyt leikellään. Keskustelimme myös esteettisistä rinnoista. Kuulemma reilu kolme/nelikymppisille naisille esteettisestä rinnasta puhuttaessa haetaan sitä menetettyä normaalia rintaa. Kun taas puhutaan parikymppisistä, ovat mielikuvat enemmän amerikkalaisissa povimalleissa. Siis todella karkeasti yleistäen. Tätä lääkäri piti huolestuttavana.

Plastiikkakirurgian työ on haastavaa: he leikkaavat sinällään terveitä ihmisiä, joita ei saisi saattaa leikkauksella huonompaan kuntoon. Silti kirurgitkin ovat ihmisiä ja riskit ovat olemassa. Jokaisen leikkauksen tulisi onnistua. Samalla toimitaan alalla, jota ei sinällään "valvota". Leikkauksia voivat tehdä lääkärit, joilla ei välttämättä ole mitään esteettistä koulutusta tai edes kirurgin koulutusta. Haastattelemani lääkärin mukaan Suomi tarvitsisi alalle enemmän kontrollia, samanlaista mitä on jo esimerkiksi Tanskassa.


Discopallo ja Hankkijalakki

Discopallo ja musiikki auttavat jännittynyttä potilasta viemään ajatukset hetkeksi muualle.

Summa summarun: aamu oli kiinnostava. Tuntui oudolta vierailla siinä samassa leikkaussalissa ottamassa valokuvia, missä on itse maannut potilaan paikalla leikkauspöydällä. Ja hassua: katossa oli discopallo ja äänentoisto oli upea. Lääkärillä oli päässään oranssi Hankkijalakki. Ne ovat pieniä asioita, mutta niitä, jotka voivat saada jännittyneen potilaan ajatukset edes hetkeksi pois tulevasta toimenpiteestä. Oli se toimenpide sitten tarpeellinen, välttämätön, turha tai jotain muuta. Onko leikkaus tarpeellinen, jos rintasyövän takia rintansa menettäneelle tehdään tilalle uusi rinta ja hän voi kokea sen jälkeen olevansa jälleen nainen? Entä onko rasvaimu tai jokin face-lift -leikkaus tarpeellinen, jos se muuttaa potilaan elämän jollain tavalla paremmaksi? Ehkä, ehkä ei. En osaa sanoa, jokainen päättää itse ja tiedostaa riskit.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viikonloppujen ulkoilua

Aika rientää, viimeisimmästä blogikirjoituksesta on vierähtänyt hetkinen. Arki on rullannut aika kiireisesti: töissä oon tehnyt juttuja asiakaslehtiin ja videohaastiksia. Sit jumppia on ollut 5,5 tuntia viikossa (tuurausten kanssa välillä hieman enemmänkin). Olen uusinut spinning-ohjelmia: marraskuussa olisi luvassa hardrock, svenska ja tv-tunnarit -teematunnit. Voi hitsi tulee hauskaa :D

Mökkiraksa

Viikonloput ovat vierähtäneet ulkoillessa. Viikko sitten olin isukin kanssa mökkiraksalla. Sää oli mitä ihanin ja ulkona oli kiva touhuta.

Syksysää mahtavimmillaan.

Päivän urakka, terassin katto :)

Harmitti, kun yksi kaistale jäi käsittelemättä. Aika vain meni niin nopeaa.

Lautakasojen siirtelyä ja talviteloille laittoa. Pressu odottaa maassa hiekkakuormaa.

Sauvakävelylenkki

Viime viikon sunnuntaina kävin kaverin kanssa sauvakävelylenkillä Laajavuoressa. Oli kyllä huippua. Eipä sitä yksin jaksaisi talsia 12 kilsaa :)


Käytiin hieman harhailemassa reitiltä, kun nähtiin mahtava suo. Katri lupasi lähteä vielä kumpparit jalassa joku kerta suojuoksemaan.
Suo houkutteli tytöt harhapoluille.


Juoksulenkki

Ajattelin ottaa sunnuntain ulkoilun tavaksi. Katri oli kipeänä, joten Laajavuori jäi tältä päivältä. Päivällä miksailin biisejä, kun poikakaveri oli hela dagen menossa jääkiekkopeleissä (arg ja kausi on vasta alussa). Illalla otin itseäni niskasta kiinni. Juoksutrikoot, säärystimet, tuulenpitävä takki ja heijastinliivi päälle ja menoksi.

Heijastinliivi pääsi ulkoilemaan ensimmäistä kertaa.

Mun täytyy tunnustaa, että olen kausijuoksija. Kun ulkona on pimeää ja ilma kylmenee, niin keksin vaikka mitä tekosyitä olla lähtemättä ulos lenkille: on kylmä, pimeä, ei näe mitään, kengät kastuu tai on liukasta tai milloin mitäkin. Nyt olen yrittänyt karsia näitä tekosyitä: olen hankkinut heijastinliivin, goretex-juoksukengät ja vuosi sitten joulupukki toi vieläpä tosi valaisevan otsalampun. Tekosyyt olla lähtemättä alkaa olla kortilla. Vielä puuttuu lämpimämmät juoksutrikoot talveksi, katselin sellaisia jo jostain Interin kuvastosta kieli pitkällä :)

Niken goretex-kengillä märät kelit eivät tunnut missään.

Mutta kylläpäs oli mukavaa. Kuu paistoi ja katuvalot valaisivat hienosti. Raitis ilma tekee kyllä ihmeitä. Ens viikonloppuna sitä saadaan taas oiva annos, kun lähdemme viiden hengen tyttöporukalla Repovedelle vaeltamaan. Kuvia tulossa reissun jälkeen :)

Sykemittari näytti alkumatkasta mitä sattuu. Loppumatkasta tuli hyvin jäähdyteltyä, kun sukulainen Ruotsista soitti ja kävelin loppumatkan. Kuvaajassa näkee hyvin pari kohtaa, kun pysähdyin ottaa valokuvia.
Gps ei ollut aivan heti kartalla. Kiersin tuon niemen ja tulin pururataa pitkin pois.

Eipä näistä rakeisista kuvista saa mitään selkoa. Kaunista ja tunnelmallista oli jokatapauksessa :)