lauantai 28. kesäkuuta 2014

Lepää rauhassa Jeni

Tämä päivä alkoi surullisella puhelinsoitolla. Isäni soitti, että koiramme Jeni oli löytynyt aamulla hukkuneena järvestä. Äitini oli etsinyt Jeniä aamulla viiden aikaan pari tuntia. Joutsenet olivat mekkaloineet, mutta koiraa ei nykynyt missään.

Viimeinen kuva Jenistä on viikon takaa juhannukselta 2014.

Aamulla kahdeksan aikaan äitini ja pikkuveljeni olivat löytäneet Jenin kaislikon tuntumasta. Mummo oli haettu paikalle, hän oli lähtenyt niin kiireellä, että kengätkin unohtuivat jalasta. Isäni oli herätetty myös ja hän haki Jenin järvestä veneellä.

Jeni ei pitänyt vedestä, eikä käynyt uimassa. Siksipä arvailimme, että hän olisi varta vasten mennyt järveen viimeiselle matkalleen. Juhannuksenakin Jeni oli nukkunut metsässä, kun pikkuveljeni oli löytänyt hänet. Olen kuullut, että eläimet hakeutuisivat "piiloon" kuolemaan. Ehkä sitä oli ilmassa jo tuolloin.

Jeni nauttii juhannuksesta laiturilla.

Jeni oli jo vanha, 16,5-vuotias japaninpystykorva. Yleensä japaninpystykorvat elävät noin 13-vuotiaiksi, joten tähän nähden Jeni oli sitkeää ja lujaa tekoa. Jeni oli siskoni koira, mutta koko perheemme silmäterä. Talvisin Jeni asusti Alajärvellä lapsuudenkotimme pihan tarhassa ja kesäisin nautti vapaudesta kesämökillä Kannonkoskella. Viimeiset kolme kesää aina mietimme, että vieläkö Jeni näkee seuraavan kesän mökillä. Aina se sitkeästi selvisi talven yli ja lähti mukanamme mökkeilemään.

Jeni autossa lähdössä kesän viettoon mökille.

Ennen Jeni tuli mökillä vastaan haukkuen, viimeiset vuodet haukkumista ei juuri kuulunut, mutta vastaan hän tuli heti, kun huomasi, että tulimme mökille. Jenillä oli vanhoilla päivillä jo huono kuulo ja huonot lonkat. Hän ei kuullut, kun häntä kutsuttiin. Välillä epäilimme myös dementiaa, kun Jeni kiersi mökkiä ympäri, eikä yhtäkkiä muistanut asioita, joita hänelle oli aiemmin opetettu. Muutaman kerran Jeni säikäytti meidät pahanpäiväisesti. Kun hän innostui, hän saattoi kaatua maahan kuin kuolleena. Sitten hetken päästä hän taas virkosi ja tassuttelu jatkui tavalliseen tapaan.

Hieman ollaan möyritty jossain, kun on kuonokin mullassa.

Erään kerran, jo muutama vuosi sitten, lähdimme koko porukka iltakävelylle. Kehotimme Jeniä jäämään rannalle, ettei vanhus lähtisi turhaan väsyttämään itseään lenkille. Kun palasimme takaisin, koiraa ei näkynyt missään. Mökin laiturilta näkyy junaratasillalle, jossa näkyi valkoinen karvapallero ylittämässä siltaa. Siellä Jeni oli seuraamassa meidän jälkiämme. Ei muuta kuin äkkiä juosten perään. Jeni kiersi saman lenkin kuin mekin, ja onnellisesti saimme hänet mökille turvaan. Lenkki meni vähän matkaa maantien vartta pitkin ja oli onni, että Jenille ei sattunut mitään. Junaradalla kulkee myös junia, harvoin ja satunnaisesti, mutta kulkee kuitenkin. Onneksi karkureissu päättyi hyvin.

Lomalla voi ottaa rennommin.

Juhannuksena kannoimme avopuolisoni kanssa Jenin nukkumaan omaan petiin, kun hän ei itse jaksanut nousta kylmältä betonialustalta. Aamulla kun heräsimme Jeni nukkui pedissään, toinen jalka pihalla. Voi reppanaa. Usein jo puhuimme, että olisiko Jenin aika lähteä viimeiselle matkalle eläinlääkäriin. Mökillä Jeni kuitenkin aina piristyi ja söi hyvin, joten eläinlääkäri unohdettiin.

Nappisilmä *sydän*

Viimeinen hetkeni Jenin kanssa oli laiturilla juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Jeni tuli minun ja äitini kanssa laiturille, kun huuhtelin moppisankoa, ja katseli alas veteen. Jano oli, mutta veteen ei yltänyt. Otin vettä käsiini ja Jeni lipitti kolme satsia janoonsa. Voi toista.

Tässä vielä vanhoja kuvia vuosien varrelta. Jeni oli monessa mukana.

Vauhti päällä.
Pallo on saanut kyytiä.
Lumileikit käynnissä.
Siskoni ja Jeni.
Metsäretkellä.
Grillattua maissia, jo toinen menossa.
Jeni Alajärvellä.
Jeni ja siskoni.
Jeni mökillä nuorena ja vilkkaana.
Minä, pikkuveljeni ja Jeni syksyretkellä monta vuotta sitten.

Välillä pitää levätä.
Tästäkin kuvasta on jo vuosia.
Viimeisten vuosien aikana Jeni ei enää jaksanut lähteä venereissuille mukaan, mutta aiemmin hän nautti veneilystä.
Jeni oli innokkaana mukana kalareissuilla.
Silmäterä. Vasemman puoleisessa kuvassa Jeni nauttii juhannusmakkarasta juhannuksena 2013.

Jeni haudattiin mökille. Mummo peitteli hänet pyyhkeeseen ja isäni kaivoi haudan. Mummo osti Jenin haudalle torilta kukan ja lupasi, että niin kauan kuin hän elossa on, niin Jenin haudalla on kukkia. Voi mummoa, voi Jeniä.

Kiitos Jeni kaikista näistä vuosista. Tulemme aina kaipaamaan sinua. Mökille ja Alajärvelle meno ei ole enää ikinä samanlaista kuin ennen, kun siellä ei ole sinua. Tassuttele onnellisesti koirien taivaassa, missä kipuja ja kolotuksia ei enää ole. Lepää rauhassa, olet muistoissamme aina.


Jeni 6.12.1997–28.6.2014


Vaipui voimasi hiljalleen,
hetki lähdön läheni. 
Aamuna kauniin kesäisen,
tuli luoksesi lepo ikuinen.

––––––––––––––––––––––

Ansaitset unen rauhaisan
ja kiitoksen kaikkein kauneimman.
Suo anteeksi rakkaani kyyneleet nää,
ne on rakkautta ja ikävää.



torstai 26. kesäkuuta 2014

Ekat treenit uudella V800:lla

Tänään uskaltauduin salille ja kahvakuulaan, spinning oli vielä pakko jättää väliin pyöräilyhaavereiden takia. Mutta jes, pääsin vihdoin testaamaan sunnuntaina ostamaani uutta Polarin V800-sykemittaria. Vähänkö hieno peli!!!


Kahden treenin jälkeen (yht. noin 1:45 min) palautumismittari heitti minut rasittuneen tason alapäähän. Kun klikkasin lisätietoja, ihmevärkki näytti, että kroppani olisi valmis treenaamaan 13 h päästä eli perjantaiyönä klo 4. Kroppa ehtii siis tämän laitteen mukaan palautua oikein hyvin huomiseen kahvakuulaan, mikä on vasta iltapäivällä.


Päivän aktiivisuustavoitteetkin tulivat täyteen, siitä pokaalin antoi iPhonen Polar Flow -sovellus. 


On kyllä tosi kätevää, kun treenejä voi tarkastella samantien puhelimella. Ei tarvitse mitään datasiirtopiuhoja tietokoneeseen, muutama sekka sykemittarista back-nappi pohjaan ja tiedot synkronoidaan iPhoneen. Ja opinpa ottamaan iPhonella kuvakaappauksenkin, ei muuta kuin ylänappi oikealta pohjaan ja samaan aikaan alhaalta iso pyöreä nappi, ja naps, kätevää.


Yllä olevassa kuvassa keltaiset kolmiot ovat aktiivisuusmuistutuksia eli olen istua kököttänyt töissä paikallani. Sydämet taas ovat treenejä, eka salitreeni ja toinen kahvakuula.



Sykemittari tosiaan kerää myös tietoa nukkumisesta. Edellisyönä olen nukkunut yllättävän pitkät yöunet, valitettavan usein lukemat jäävät lähelle viittä, kuutta tuntia.


Yllä yhteenveto tältä viikolta. Tämä nyt ei näytä mairittelevalta viikolta, kun muutoin viime aikoina treenejä on tullut noin 7 h/vko. Noh, ehkä ensi viikolla, jos ja kun urheiluvammat ovat historiaa.

Tässä vielä yksittäisten treenien data, voimaharjoittelu = salitreeni.




Ja sitten vielä toiminnallinen harjoitus eli tässä tapauksessa kahvakuula.


Voi hitsi olen innoissani! Tässä sen näkee, oon niin insinööri (oikeasti siis mediatekniikan insinööri), joka tykkää luvuista. Tätä samaa palvelua/ohjelmaa käyttää ainakin osittain myös Polarin Loop-aktiivisuusranneke. Ja Polar Flow toimii ainakin iPhonessa ja on itse asiassa jopa melkein kattavampi puhelimessa kuin koneella käytettäessä. Voi innostus! Vielä kun pääsee lenkille testaamaan uusia kenkiä ensi viikolla, niin kyllä kelpaa. Lomakin lähenee, vielä olisi viitisen päivää töitä ennen viiden viikon kesälomaa. Happy :D

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Polar V800 ja uudet lenkkarit

Tämä on erityinen hetki - uuden ajan alku. Perustin tämän blogin heinäkuussa 2012, kun ostin Polarin RCX5-sykemittarin. Tuolloin innostuin juoksusta ja halusin mittarin, joka mm. tekee valmiita juoksuohjelmia. Pakettiin kuuluivat kaikenmaailman sensorit ja hinta riipaisi sisintä. Muistaakseni se huiteli sensoreineen ja gps:ineen 500 euron tietämissä. Hieman vajaassa parissa vuodessa treenejä on kertynyt tunneissa lähes 1100 h eli hyvin karkeasti hieman reipas 1,5 h/pvä. Ehkä se ei ollutkaan niin kallista.

Tässä linkki siihen, mistä kaikki oikein lähti kaksi vuotta sitten:

Rakas RCX5 toimii yhä. Polarin Loop -aktiivisuusmittari kävi myös kuvioissa, käytin sitä noin puolisen vuotta. Nyt kummatkin saavat kuitenkin jäädä kaapin pohjalle ja väistyä uuden tulokkaan Polar V800:n tieltä. Oi että, tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ensivilkaisun näin Polarin uutiskirjeessä ja siitä alkoi parin viikon haaveilu. Kaksi viikkoa kestin, sitten tulivat (ja lähes menivät) lomarahat ja V800 pääsi Prismasta uuteen kotiin. Tämä oli niin kysytty kaveri, että se oli Intersporteissa väliaikaisesti loppu, samoin monessa verkkokaupassa. Juhannuksena googlettelin ja löysin ihastukseni Jyväskylän Seppälän Prismasta. Sieltä se haettiin heti, kun tultiin juhannuksen vietosta.



Polarin V800 yhdistää sykemittarin ja aktiivisuusrannekkeen. Sen suurimpia plussia ovat sisäinen gps ja palautumisen seuranta. Ensituntumalta huonona puolena täytyy mainita suuri koko, tällaiseen miniranteeseen (ranteen ympärysmitta 12,5 cm) se tuntui äärettömän isolta. Ja vieläpä, kun mötikkä mittaa myös unta ja sitä pitäisi pitää myös yöllä, niin onhan tuo aika iso. Onneks mulla on hyvät unenlahjat, eipä oo unta häirinnyt.



Tällä viikolla en ole päässyt treenaamaan, kiitos fillarilenkin ja hiertymien. Spinning ja pyöräily menivät viikoksi tai pariksi pannaan lääkärin kiellosta, eikä kyllä ole kieltämättä muutenkaan tehnyt mieli treenaamaan. Tai mieli olisi, mutta tukalat hiertymät ovat vieneet treenihalut. Ja voitte kuvitella, uusi sykemittari ja vielä lenkkarit... Olo on ollut kuin lapsella karkkikaupan jälkeen. Karkkipussi odottaa kotona vieressä, mutta ei saa syödä :( Siispä V800 näyttää tilaa aliharjoitellut.



Kalorinnäyttö huomioi perusaineenvaihdunnan, päivittäisen aktiivisuuden ja treenit. Tämäkin on kiva lisä, näkee hieman treenipäivän ja ei-treenipäivän eroja. V800 toimii Loopin tavoin älypuhelimessa, joten sekin on kiva lisä, ei tarvitse odottaa aina koneelle pääsyä. Mutta lisää päivityksiä tulossa V800:n käytöstä heti, kun pääsen treenaamaan. Voi että sitä perusarkea taas sitten arvostaa :)

Sykemittarin lisäksi ostin lenkkarit. Edelliset kengät olivat kolme vuotta vanhat ja vaativat jo uusimista. Ostin Espanjan reissulta outletista kengät, jotka sitten ikävä kyllä osoittautuivat liian leveälestisiksi. En ymmärrä miten ostin sellaiset kengät, vissiin liian kiireessä. Noh, äiti sai hyvät kengät.

Lähdin ostamaan kenkiä Intersportin alesta, mutta kas kummaa, päädyin ostamaan ihan tuliterän mallin ja ei todellakaan alesta. Sama kenkä, millä olen aiemmin treenannut, mutta uusi malli: Asics Gel-DS Trainer 19. Ja vielä äärimmäisen ammattitaitoinen ja vakuuttava myyjä, pakkohan ne oli ostaa. 

Kaupassa mulla oli mukana entiset juoksukengät, joiden myyjä totesi kuluneen tasaisesti. Lisäksi tehtiin jokin jalkatesti, joka näytti tarpeen pronaatiotuelle. Aiemmin olen käynyt kaksi kertaa Asicsen askel-klinikalla ja saanut kummallakin kerralla ihan ristiriitaiset tulokset: toinen sanoi, että tarvitaan pronaatiotuki, toinen sanoi, että ei tarvita. Ota siitä sitten selvää. Keskustan Intersportin testin mukaan tarvitaan ja sitä puoltavat myös entiset kengät, joissa on pieni pronaatiotuki ja jotka ovat tuntuneet hyvältä jalassa. En malta odottaa, että pääsen testaamaan näitä. 

Tässä vielä eka vanhat kengät ja sitten vielä uudet. 


maanantai 23. kesäkuuta 2014

96 km fillarilenkki ja juhannus

Viime viikolla, kun oli juhannuksen vuoksi pidempi viikonloppu, päätin tehdä jokavuotisen pyöräilyreissun mökille. Olen arviolta neljänä tai viitenä vuonna fillaroinut kesämökille Kannonkoskelle. Sinne tulee matkaa noin 90–98 km, riippuen siitä mistä päin Jyväskylää matkaan lähtee. Viime vuonna reissun ajankohta venyi ja fillaroin mökille vasta elokuun lopussa mökkikauden päättäjäisviikonloppuna. Tänä vuonna ajattelin tehdä reissun heti näin alkukesästä ja niinpä karkasin töistä pari tuntia aiemmin, jotta ehdin pyörän päälle.

Startti Jyväskylässä. Olin jo lähtiessä henkisesti varautunut siihen, että kastun.

Pakkasin pyöräilykamppeet valmiiksi jo keskiviikkona: vähän lämmintä vaatetta mukaan taukoja varten, eväsleivät, välipalapatukka, urheilujuomaa, varasukat, luurit korville, gps ym. Mökkiä varten pakkasin toisen laukun, minkä annoin avopuolisolleni roudattavaksi. Hän siis tuli samana päivänä mökille autolla perästä ja toi laukkuni, plus kauppalistan ja kasan lautapelejä.

Matka starttasi noin varttia vaille kaksi. Heitin reppuun työvaatteet, farkut, paksumman takin ym. Ja tämän repun heitin puolisolleni töihin. Olisi tietysti pitänyt arvata, että juuri tämä reppu unohtuu avopuolisoltani matkasta. Niinpä mulla oli juhannus, mihin ei kuulunut ainoitakaan farkkuja, ei paksua takkia, ei muita kenkiä kuin lenkkarit ja spinning-kengät, eikä edes rintsikoita (onneks oli kuitenkin parit urheilurintsikat)...

Evästauko ja sukkien vaihto Uuraisten Salessa.

Jyväskylästä pyöräilin siis Uuraisten suuntaan. Siellä on just ne ihanat mäet. Pyörän mittarissa ei ollut kuin 15 km, kun alkoi jo sataa vettä. Onneksi olin valmistautunut tähän henkisesti, joten se ei matkantekoa haitannut. Takki ja juoksutrikoot olivat ohutta kangasta, ne kastuivat nopeasti, mutta myös kuivuivat yhtä nopeasti.

Uuraisilla, noin 40 km pyöräilyn jälkeen, pysähdyin Salessa ja hain hegelmäosastolta muovispussit. Sukkien vaihto ja muovipussit jalkoihin, niin sukat eivät kastuneet märistä kengistä. Hengittävyydestä tietysti voidaan olla montaa mieltä, mutta.

Spinningkengät olivat märät, joten kuivat sukat saivat hedelmäpussit kaverikseen.

Uuraisten jälkeen nokka kohti Saarijärveä. Tälläkin välillä kastuin. Saarijärvellä pidin huilitauon Rantakiven huoltsikalla, oikein repäisin ja ostin jäätelön. Tässä vaiheessa kilometrejä oli noin 66 km. Sitten soitto mummolle ja vieno pyyntö saunan lämmittämisestä. Mummo lupasi laittaa saunan lämpiämään.

Evästaukoa pitäessäni huomasin, että liikkeellä on muitakin yhtä kahjoja. Pariskunta pysähtyi myös huoltsikalle taukoa pitämään. Vessassa juttelin naisen kanssa, ja hän kertoi heidän lähteneen matkaan myös Jyväskylästä, määränpäänä oli Kivijärvi. Toivottelimme toisillemme turvalliset loppureissut. Minä jatkoin matkaa ja pariskunta jäi nauttimaan tauosta.

Takana noin 76 km: tuntuu reisissä.

En tiedä mikä ihmeen kohta on tuo 70–78 km. Onko ne mäet vai jokin muu? Se ihmeen kohta, kun reisissä tuntuu ihan kamalalta. Kun miettii pyörän päällä, että miksi jalkojen huiliminen alamäissä tuntuu niin ikävältä, että tekee vain mieli koko ajan polkea, vaikkei sekään nyt riemua ole. Juuri tuossa 76 km kohdassa avopuolisoni sai minut autolla kiinni. Pidin hetken valokuvaustauon eli nakitin kameran hänelle. Kuvien oton jälkeen sain tsemppauksen loppu-urakkaan ja jatkoin matkaa. Ei enää paljon!

Loppukiri olisi vielä, tässä vaiheessa vähän ahdistaa.
Matka jatkuu. Kultsin ottama kuva autosta, tässä vaiheessa luovuin kamerasta.

80 km kohdalla tuntui taas ihan hyvältä. Pahin reisien jumi meni ohi. Päässä kyllä kävivät usein matkan aikana työkaverini sanat maratoniin liittyen: "maratonissa ei ole kyse kunnosta, vaan siitä miten paljon kestää kipua." Noita sanoja tuli kyllä mietittyä usein, kunnon psyykkaus. Joka tapauksessa, hyvä ja pitkäkestoinen treeni, vaikkei juoksua ollutkaan.

Viime vuoteen verrattuna reissu tuntui silti paljon kivuttomammalta. Ei ollut niin paha kuin vuosi sitten. Silloin pidin viimeisen huilitaon varmaan vain 7 km ennen mökkiä (eli noin 87 km kohdalla), kun tuntui, etteivät jalat enää jaksa. Siihen nähden tämä vuosi meni oikein hyvin. Viime vuonna syöksyin nurmikolle makaamaan lenkin jälkeen, tänä vuonna irtosi vielä irrotteluhyppykin valokuvaa varten. Viime vuodesta viisastuneena menin heti saunaan, etten vilustunut niin kuin vuosi sitten. Lenkki oli oikein kiva, eivätkä reidetkään tuntuneet seuraavana päivänä mitenkään älyttömän pahoilta tai tönköiltä.

Perillä, jes!
Hyppy irtoaa vielä. Kyllä sauna maittoi tämän jälkeen.





Käppyrässä näkyvät hyvin Jkl-Uurainen välin mäet sekä lopun noin 76 km mäet.

Muutoin juhannus meni oikein mukavasti. Lauantaina käytiin pelaamassa frisbeegolfia sekä tein vauhtikestävyyslenkin. Jes, jaksoin juosta 11 km vauhdilla 11,9 km/h. Kolme viikkoa sitten jaksoin juosta 9 km vauhdilla 11,4 km/h. Vähän oli voittajafiilis, vaikka jälleen kastuin. Lenkin jälkeen oli vuorossa jälleen saunomista sekä pieni kokko.

Juhannuskokko oli tänä jussina vähän pienempi.
Juhannukset on rankkoja, ainakin jos on 17-vuotias japaninpystykorva.

Sykemittari oli alussa taas ihan pihalla ja näytti sykkeeksi lämmittelyssä muka 170.
11,9 km/h vauhtia 11 km!!!!

Ps. Jos jaksoit lukea tänne asti, niin pakko kertoa vielä jälkipuinnit. Nyt saa nauraa, mutta otahan opiksi, kaikkea ei tarvitse kokeilla itse kantapään kautta. Sateisen sään ja huonojen juoksutrikoiden ja alusvaatteiden ansiosta en välttynyt hiertymiltä. Kiitos fillaroinnin ja juoksulenkin sekä edellä mainittujen asioiden, nyt on viikko pyöräilykieltoa. Muistakaahan laadukkaat ja hyvät urheiluvaatteet – myös sen päällimmäisen kerroksen alla. Tässä myös syy, miksi näet minut perjantaina kahvakuulailemassa, mutta et spinningissä.