sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vaellus: Abisko - Kebnekaise - Nikkaluokta, 1/3

OSA 1/3

Koska vaelluskertomus on pitkä, olen jakanut sen useampaan osaan. Tästä pääset lukemaan myös muut osat:
• Päivät 1–3: Menomatka ja kaksi ensimmäistä vaelluspäivää
• Päivät 4–6: Kolmas, neljäs ja viides vaelluspäivä
• Päivä 7–9: Kebnekaisen huiputus, viimeinen vaelluspäivä ja kotimatka


Olimme toissaviikolla vaeltamassa Pohjois-Ruotsissa. Tarkemmin reittinämme oli Abisko – Kebnekaise – Nikkaluokta, yhteensä noin 130 km. Täytyy sanoa, että reissu oli aivan mieletön, huikea, ikimuistettava. En tiedä pitäisikö sitä muistellessa itkeä vai nauraa, vai molempia. Mukaan mahtuu monenlaisia hetkiä, tuntemuksia, fiiliksiä: suoranaista vitutusta, voittajafiilistä, henkeäsalpaavia maisemia, ihania ihmisiä ja itsensä ylittämistä. Suuria tunteita yhdessä viikossa ja kokemuksia, jotka muistan varmasti loppuelämäni. Huikeaa.

Tästä tulee pitkä postaus. Jos olet joskus menossa samalle reitille, niin toivon, että tästä on sulle hyötyä. Itse en ihan täysin tiennyt mitä odottaa, vaikka tiesin, että Kebnekaise on Ruotsin korkein tunturi. Kebnekaisen vaelluspäivä oli itselleni ehdottomasti rankin vaelluspäivä ikinä, vaikka vaellusreissuja onkin jo kymmenen takana. Mietinnän aihetta antoi myös viime viikolla julkaistu uutinen siitä, että suomalaisnainen loukkaantui vakavasti Kebnekaisella:
http://yle.fi/uutiset/suomalaisnainen_pelastettiin_tunturilta_ruotsissa_loukkaantui_vakavasti/7395425

Ja jos sinua kiinnostaa pelkkä Kebnekaisen huiputus, niin hyppäähän suosiolla päivään nro. 7.

1. PÄIVÄ: Menomatka

Meitä lähti vaellukselle minä, siskoni Sari sekä kaverimme Johanna, Anri ja Anastassia. Minä ja siskoni lähdimme reissuun kesämökiltä Kannonkoskelta. Auto oli tyhjennetty ylimääräisestä tavarasta edellisiltana ja suksiboksissa olivat minun ja siskoni rinkat. Hieman jännitti miten viisi naista, viisi rinkkaa ja viisi saunareppua mahtuisivat autoon...

Lähtöhetki.

Anri tuli kyytiin Viitasaarelta. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Oulua, jonne Johanna ja Anastassia tulivat Johannan autolla. Ja aivan käsittämätöntä, Ooppelin takakonttiin mahtui hienosti kolme rinkkaa sekä kaikkien meidän saunareput, melkoinen tilaihme.

Jätimme Johannan auton opiskelukaverimme asunnon pihatielle, ajattelimme, että auto olisi paremmassa turvassa siellä kuin huoltoaseman pihassa. Sitten suunta kohti Pohjois-Ruotsia ja vuokramökkiä Camp Ripanissa (http://ripan.se) Kiirunassa. Ajoimme matkan kimpassa siskoni kanssa.

Neljän hengen mökki aamiaisineen kustansi 40 €/hlö. Mökissä oli siis parisänky ja kerrosänky, joten siskoni pääsi lattiamajoitukseen. Tämän tiesimme kyllä jo mökkiä varatessamme.
Mökki oli todella siisti. Kylppäri oli ainut tila, mikä vaati remonttia.
Johanna valmistautuu tulevaa vaellusta varten?
Vastaanottorakennus.
Aula. Täällä oli siis vastaanotto, ravintola, matkamuistomyymälä ja vaellusvarusteita myyvä kauppa.
Ulkona olisi saanut pelata myös minigolfia.

Mökiltä lähdimmekin melko pian kohti keskustaa. Suuntasimme ensin rautatieasemalle tutkimaan junayhteyksiä. Juna lähti seuraavana päivänä kohti Abiskoa klo 10.29. Ostimme liput valmiiksi automaatista ja lähdimme keskustaan etsimään ruokapaikkaa.


Automaatilta piti nostaa vielä kruunuja vaellukselle.
Kiirunan keskustaa.
Sää suosi Kiirunassa.

Kiirunassa ei ollut kovin montaa ruokapaikkaa. Ensimmäisen hylkäsimme melko korkean hintatason mukaan, toisessa ei ollut enää tilaa. Niinpä ekana iltana syötiin vaatimattomasti pizzeriassa.

2. PÄIVÄ: Eka vaelluspäivä


Sunnuntain sykekäyrä punaisella, korkeuskäyrä harmaalla.
 
Eka vaelluspäivä aloitettiin Camp Ripanin runsaalla aamiaisella. Täysin vatsoin suuntasimme rautatieasemalle, jonne auto jäisi tulevaksi viikoksi. Rautatieasemalla oli ilmainen viikon pysäköinti, vähänkö helppoa.

Viimeisiä varmistuksia, että kaikki tarvittava on mukana.
Juna oli lähes tunnin myöhässä. Onneksi valokuvia ottamalla aika kului rattoisasti.
Minä ja Anastassia. Hulluilla on halvat huvit.
Toisella puolella pari muuta latvasta lahoa.

Lähdimme Anastassian kanssa käymään kahvilla ravintolavaunussa. Näistä kahveista sitten saatiinkin kuulla monta kertaa... Vaikka juna oli myöhässä, se ilmeisesti tavallisesti seisoo tunnin jollain asemalla, mitä se ei tehnyt nyt, koska oli myöhässä. Me istuimme rauhassa kahvilla, kun siskoni ryntäsi ravintolavaunuun sanomaan, että olemme olleet pysäkillämme ties kuinka kauan!

Siskoni oli käynyt ensin ravintolavaunun toisessa päässä etsimässä meitä, ja kun ei ollut löytänyt, oli ajatellut, että olimme lähteneet. Ulkona meitä ei tietenkään näkynyt, joten siskoni kävi tsekkaamassa junassa olivatko rinkkamme paikoillaan. Ja olivathan ne. Sitten siskoni kiersi ravintolavaunuun toista kautta, ja siellähän me istuimme rauhassa kahvia hörppien. Lähdimme Anastassian kanssa sellaista vauhtia ravintolavaunusta hakemaan rinkkoja, että siinä oli taas kanssamatkustajilla ihmettelemistä.

Kahvitauko meinasi hieman venähtää.
Tyttöjen reissuilla keskusteluaiheet rönsyilevät. Eihän sitä tajua jäädä pysäkillä, jos kahvi ja seksikeskustelu ovat kesken...
Kaikki onnellisesti ulkona oikealla pysäkillä.
Rinkat selkään ja ensimmäiset kilometrit alkavat.
Reitillä oli paljon meditaatiopaikkoja.
Välillä kelkkareitti ja vaellusreitti kulkivat rinnakkain.
Leppoista retkeilyä.
Kartan tsekkausta välillä.
Sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi niin, että hikipisarat vain valuivat selkää pitkin.
Ei taidettu päästä kuin kilometri, kun caprit vaihtuivat shortseihin. Kiitos katkolahjehousut!
Vesi oli kauniin väristä.
Sauvat olivat hyvä lisävaruste. Niillä sai potkua ylämäkiin ja ne myös auttoivat alaspäin mentäessä.
Sekalaista seurakuntaa.

Mulla on vaelluksilla aina jokin ekan päivän ketutus. Kestää hetki ennen kuin kroppa tottuu rinkan painoon ja tulevaan rääkkiin. Yleensä kannan ekan päivän myös keitintä, en kyllä tiedä vaikuttaako se enemmän vain henkisellä tasolla kuin oikeasti painollaan. Koska juna oli myöhässä ja aamupalasta oli kulunut tovi, pidimme ruokatauon jo melko varhaisessa vaiheessa.

Meikäläinen kokkausvuorossa. Tulossa tomaattikeittoa.
Vesi oli kirkasta.
Johanna ei malta odottaa ruokaa.

Ruokatauon jälkeen matka jatkui täysin vatsoin. Sää muuttui melko pian pilviseksi ja hetken päästä jo salamoi ja satoi vettä aivan kaatamalla.


Onneksi vettä ei tarvinnut juuri kantaa, puroista sai juotavaa.
Taivas rakoilee.
Sateenkaaria näkyi reissussa paljon.
Ensimmäinen taukotupa. Tässä se ruotsalainen turismi löikin sitten päin kasvoja ja kovaa. Ilman jäsenkortteja (esim. Suomen Ladun jäsenyyttä) yöpyminen maksoi 495 kruunua per henkilö, eli pyöreästi 50 €/hlö/yö. Ei yhtään kallista?

Kiskurihintojen vuoksi päätimme jatkaa matkaa. Tuvan päiväkäyttökin maksoi muistaakseni kympin naamalta, joten kävimme vain pikaisesti vessassa ja jatkoimme matkaa eteenpäin.

Sateen jälkeen paistoi jälleen aurinko.

Laitoimme leirin pystyyn noin kilometrin tai parin päähän tuvasta. Lähistöllä oli vettä ja telttapaikatkin löytyivät. Onneksi jätin hyttyslakkini kotiin. Ötököitähän ei ollut sateen jälkeen yhtään. Voitte kuvitella keskustelun kotona ennen reissua:

Avopuolisoni: Etkö ota hyttyslakkia mukaan?
Minä: En, tää uusi Fjällravenin lakki on paljon kivemman näköinen, en viitsi ottaa kahta lakkia (Fjällravenin lakissa ei siis ollut mitään hyttysverkkoa).
Avopuolisoni: No eihän se hyttyslakki paljon painaisi.
Minä: Jos ajattelen kaikista tavaroista noin, niin yhdessä niistä tulee paljon painoa ja rinkka painaa jo nyt vesien kanssa 18 kiloa.
Avopuolisoni: Ootko nyt ihan varma? Tuut niin katumaan tuota.
Minä: Ei Kevollakaan ollut hyttysiä.
Avopuolisoni: (epäilevä katse)
Minä: (hervotonta naurua)...

Jep. Tällä yöpaikalla ei ollut hyttysiä, mutta polttiaisia ja mäkäräisiä oli. Ne tunkivat joka paikkaan, aivan kamalaa. Voitte kuvitella sitä vitutuksen määrää, en tykkää näistä ötököistä sitten yhtään. Ainut paikka missä niiltä oli suojassa, oli teltta.

Anastassialla oli litran viinitonkka mukana, joten päätimme skoolata sen heti ensimmäisenä iltana ystäviemme mäkäräisten kanssa.
Näkeekö sen ilmeestä?
Tässä oli oikea sissi. Äiti kantoi rinkkaa ja tytärtään (olivat siis liikkeellä ihan vain kaksin). Ei voi kuin hattua nostaa.



Sumu laskeutui tuntureilta alas kauniisti.
Siskokset teltassa mäkäräisiltä piilossa.
Latauspalikka oli loistava. Mulla oli näitä kaksi mukana, latasin niillä Polarin V800-mittaria. Toimivat aivan käsittämättömän hyvin, kolmellakympillä Cittarista.

3. PÄIVÄ: Toinen vaelluspäivä


Maanantain sykekäyrä punaisella, korkeuskäyrä harmaalla.

Tokaan vaelluspäivään herättiin enemmän ja vähemmän pirteinä. Osa oli nukkunut hienosti, osa vähemmän hyvin. Tytöt vaihtoivat illalla vielä telttapaikkaakin, kun teltta oli alasviettävässä rinteessä. Leirimme oli käytännössä aivan vaellusreitin varrella, joten leirimme ohi poikkesi aamulla monta vaeltajaa.

Herkullinen aamiainen?

Aamupala, pukeutuminen, teltan, makuupussin ja makuualustan kasaaminen sekä muut aamutoimet vaikuttivat vievät meiltä aina parisen tuntia aamulla. Sen jälkeen matka starttasi.

Siltoja oli paljon.
Perusmaisemaa vaellukselta.


Edellisillan paita kuivui hienosti rinkan päällä tuulen vireessä. Yhteensä viikon reissu sujui kahdella t-paidalla.

Parina ekana päivänä ja parina vika päivänä helikopteri pörräsi paljon. Tässä ehkä mieleenjäänein, kyydissä köysien päässä mönkkäri.

Sarin lepotauko.

Tokana päivänä oli tiukka hetki. Päätimme lounastaa vasta 13 kilometrin kohdalla (venepaikassa), mikä oli jälkeenpäin ajateltuna liian myöhään. Energiavarastot olivat totaalisen tyhjät viimeiset kolme kilometriä ennen lounastaukoa. Omalla vaelluksellani pahimpia, tiukkoja hetkiä oli kolme, ja tämä oli niistä ensimmäinen. Olin niin kuitti. Jalkoja särki, suorastaan tykytti jalkapohjissa. Päähän ei mahtunut mitään muuta ajatusta kuin, että ei jaksa enää ja jalkoja särkee. Niinpä pyysin Anastassiaa kertomaan synnytyksestä, ei kauhukuvaa, ei siloiteltua, vaan realista tarinaa. Viimeiset kolme kilsaa ennen ruokataukoa menivät paljon paremmin, kun oli jotain muuta ajateltavaa kuin jalkojen kipu ja orastava päänsärky.

Ruokapaikka, oi ihanuus.
Anastassia ja täysi vatsa, nyt jaksaa.
Anria naurattaa. Kohta jatketaan.

Ruuan jälkeen pää tuntui kipeältä. Otin särkylääkkeen, kun pelkäsin, että migreeni iskee. Lepäilin 10 minuuttia ennen lähtöä pitkälläni ja olo helpottui. Ruokailimme siis venepaikalla, mistä vaellusturisteja kuskattiin pikkuveneellä 5 kilometrin matkaa hintaan 30 €/hlö! Voitte arvata mitä me tehtiin – päätettiin kävellä.

Ruokatauolla juttelimme myös norjalaismiesten kanssa, he olivat menossa veneellä. Totesivat, että meillä tytöillä kävely ei tee tiukkaa, kun kävelemme kuulemma niin hyvää vauhtia. Ruoka antoi hyvin energiaa, ainut mikä mietitytti oli edellisillan naisen kertomukset taukotuvalta. Hän sanoi, että venepaikan jälkeinen viiden kilometrin pätkä olisi jotenkin hankala sulaneiden jäiden vuoksi. Hieman jännityksellä odotimme, mitä olisi tulossa.

Norjalaismiehet menossa veneen kyytiin.

Pelkäsimme ihan turhaan. Venepaikan jälkeiset 5 kilometriä menivät aivan hienosti. Yhdessä paikassa puro oli niin iso, että laitoimme crocksit jalkaan ja kahlasimme läpi. Tuttua puuhaa siis jo Kevon reissulta, eikä mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Ylityksen jälkeen kuivateltiin jalkoja ja vaihdettiin vaelluskengät takaisin jalkaan.
Viiden kilsan päässä vastassa olikin jälleen tupa, jossa kävimme kaupassa. Nälkäisenä vaeltajana päätin ostaa hieman suklaata ja sipsejä. Ja voitteko kuvitella, kaupassa kävi pankkikortti! Melkoista vaellusturismia.

Ei ehkä ihan sitä normiarjen ruokavaliota...
Kauppa auki aamukasista iltayhdeksään.
Rinkat piti jättää ulos, mutta lämmin sisätila tarjosi ihanan istuskeluhetken.
Suunnittelua tulevasta telttapaikasta. Päätimme kävellä tuvalta vähän eteenpäin etsimään sopivaa (ja ilmaista) yöpymispaikkaa.
Koska ulkona satoi jälleen, päätimme pitää kahvitauon. Tauko oli hyvä ratkaisu, vältimme kastumisen, eikä vettä tullut enää tuona iltana. Oli mukavaa pystyttää teltat kuivassa säässä.

Tytöt bongasivat päivällä matkan aikana kivenpäältä olkihatun, johon oli ommeltu hyttysverkkoa. Niinpä omankäden oikeudella revin verkon irti ja sulloin taskuun. Oi ihanuus, nyt pysyivät hyttyset kaukana, vaikka moneen suuntaan sojottava verkko saikin tytöiltä muutamat naurut.

Onnellinen hyttysverkkolainen.

Leiri-illassa ihan parasta oli lähellä menevä puro ja muiden vaeltajien puuttuminen. Saimme käydä ihan rauhassa pesulla. Purovesi oli toki kylmää, itse kävin nakuilemassa ilkosen alasti pelkkä pipo päässä :)

––––––––––––––––––––––––
Kuvat: Päivi ja Sari Kantonen

Koska vaelluskertomus on pitkä, olen jakanut sen useampaan osaan. Tästä pääset lukemaan myös muut osat:  
• Päivät 1–3: Menomatka ja kaksi ensimmäistä vaelluspäivää
• Päivät 4–6: Kolmas, neljäs ja viides vaelluspäivä
• Päivä 7–9: Kebnekaisen huiputus, viimeinen vaelluspäivä ja kotimatka

1 kommentti:

  1. Hieno kertomus reissustanne ja hyvät kuvat, joista yksi säväytti erityisesti. Mahtava tunnelma kuvassa missä pikkutyttö juo punaisesta mukista ja vielä todella kertova kuvateksti!

    -Peik-

    VastaaPoista