lauantai 21. helmikuuta 2015

Vähän erilaiset synttärit

Tänään on 31-vuotissyntymäpäiväni. Vähän erilainen päivä tai erilaiset synttärit kuin yleensä. Olen ollut yksin kotona kipeänä lähes koko päivän, paitsi osallistuin kummilapsemme ristiäisiin Skypen välityksellä. Oli se niin suloinen, Aaro *sydän*

Aikani kuluksi katselin vanhoja valokuvia ja muistelin menneitä. Näihin sopii hienosti siskoni lähettämän onnittelukortin runo:

"Useimmat ihmiset ovat niin
kiireisiä tekemään asioita,
jotka heidän mielestään pitää tehdä,
ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä,
mitä he haluavat tehdä."

Sängynpohjalla kun makaa pari päivää puolikuolleena, niin on yllättävän paljon aikaa miettiä, mitä sitä on tullut tehtyä ja mitä kenties pitäisi tehdä. Tässäpä otoksia vuosien varrelta melkolailla aikajärjestyksessä.

Lapsuus maalla

Olen syntyisin Etelä-Pohjanmaalta. Siis räivä akka Pohjanmaalta yrittäjäperheestä peltojen keskeltä. Rajoja koettelin jo lapsena, ja koivuniemen herrahan se siitä lauloi. Yksi kerta tosin riitti ja perille meni. Toisessa mummolassa oli ja on yhä edelleen maatila ja lehmiä. Sain 2-vuotissynttärilahjaksi maailman parhaan lahjan, pikkusiskon! Sittemmin sain vielä kaksi pikkuveljeä. Näissä avioerotilastoissa vanhempani ovat se ihmeellinen puolisko, eli he ovat yhä naimisissa.

Villit nuoruusvuodet

Nuorena olin villi. Kouluni kyllä hoidin, mutta tupakka ja siideri alkoi maistua. Onneksi en osannut muuta kuin puhallella poskareita, eipä jäänyt koukkuun siihenkään puuhaan. Jos et tunnista, niin olen kuvissa tuo mustiin pukeutuva, rottaniitein varusteltu punkkariksikin haukuttu blondi (siis vaaleat hiukset ainakin suurimman osan ajasta) :)


Opiskelijaelämä

Opiskelijaelämäkin oli melko villiä. Viikon paras päivä oli pikkulauantai eli keskiviikko. Ennätys oli 3,5 pulloa viiniä samana iltana ja ihan tolpillani olin vielä pikkutunneille asti. Irkkaus oli kova juttu. Vaikka mediatekniikan insinööriopiskelijan elämä oli vauhdikasta, valmistuin luokastamme toisena. Valmistuin ensimmäisten joukossa siitäkin huolimatta, että olin luonnollisesti jo tuolloin mukana kaikessa mahdollisessa, niin tutorina, koulumme lehdessä päätoimittajana kuin myös paikallisen opiskelijayhdistyksen hallituksessa. Eipähän tarvitse keinutuolissa miettiä, että olisiko sitä nuorena pitänyt mennä, kyllä sitä mentiin.


Viestinnän työt

Amk:n jälkeen menin suoraan opiskelemaan yliopistoon. Vuosi taisi olla 2007 ja filosofian maisteriksi valmistuin 2011. Ensimmäisen lehtijuttuni kuitenkin kirjoitin jo 16-vuotiaana lukiossa. Lahjoin silloisen poikakaverini, jolla oli jo ajokortti, juttukeikoille kuskiksi ja ei muuta kuin kynä sauhuamaan. Muutaman vuoden avustajuus poiki paikallislehdestä päätoimittajan sijaisuuden ja myöhemmin kesätyön sanomalehti Kalevasta, jossa sitten aika monta kesää menikin. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Parasta ovat olleet ne lukuisat ihmiset, joita olen saanut haastatella sekä huippu työkaverit, joita mulle on suotu kuin ihmeen kautta jokaisessa työpaikassa, love U.

Ps. Sen verran on vielä pakko kertoa, että kirjoitin ennen lehtijuttuja satuja. Paras satu loppui seuraavasti: "He nauroivat niin paljon, että muuttuivat kaikki linnuiksi. The end."

Oma koti

Ja kun oltiin muutama vuosi tehty töitä, niin sittenhän oli jo pakko saada oma koti. Se löytyi Jyväskylästä rivitaloasunnosta. Samaan syssyyn vaihdettiin autokin. Oli ne jänniä aikoja, muistan kuin eilisen päivän.


Avokki ja kihlat

En tiedä menikö järjestys nyt sekaisin, limittäinhän nämä tapahtuivat. Oma koti ostettiin siis rakkaan avokkini kanssa ja häitä vietetään elokuussa. Toisen puoliskon sydäntä ovat lähellä ennen kaikkea jääkiekkotuomarointi sekä penkkiurheilu, kun puhutaan jalkapallosta ja ralleista.


Ryhmäliikunnan ohjaus

Jossain vaiheessa liityin ensimmäisen kerran jäseneksi liikuntakeskukseen. Muuton myötä vaihdoin jäsenyyttä toiseen paikkaan ja nykyisin ohjaan kummassakin tunteja itse. En edes muista, mistä tämä ajatus oikein lähti. Kai siitä, että olen aina rakastanut musiikkia, mutta nuoruusvuosista viisastuneena baareilu ja haaveilemani dj:n työt eivät enää kiinnostaneet. Kun hurahdin liikuntaan, niin tuntui mahtavalta yhdistää nämä kaksi, musiikki ja ryhmäliikunta.

Harrastukset

En tiedä onko mulla ollut nuoruusvuosina mitään erityisiä harrastuksia. Nykyään taas on enemmän kuin ehtii harrastaa. Sulkapallosta olen pitänyt aina. Olen jonkinlainen hurjapää ja yllytyshullu, joten kaikkea pitää päästä kokeilemaan. Kun gradun tekeminen tökki, lahjoin itseni lupaamalla itselleni valmistujaislahjaksi laskuvarjohypyn tandemina. Sittemmin on kokeiltu kaikkea melonnasta jousiammuntaan ja boulderointiin. Pysyvämpiä harrastuksia ovat nykyisin vaeltaminen, juoksu ja pyöräily.


Matkustaminen

Skotlannin reissusta tyttöjen kanssa se alkoi. Sen jälkeen on ollut pakko päästä tasaisin väliajoin jonnekin kauemmas. Reissuja ollaan tehty tyttöjen/siskoni sekä avokkini kanssa ja onpa pikkuveljenikin päässyt parille reissulle. Joka reissulla pitää luonnollisesti päästä kokeilemaan jotain uutta tai vaeltamaan.

Läheiset

Ja sitten pisteenä I:n päälle, kaikista tärkeintä elämässä, ovat tietysti läheiset. Se pitäisi aina muistaa. Viime aikoina en ole muistanut. Ja koska mulla on tuo ihana avokki, niin läheisiä on vaan aiempaa enemmän, tämän päivän jälkeen myös toinen ihana kummipoika. Olette rakkaita kaikki. Eiköhän näillä eväillä lähdetä tavoittelemaan sitä seuraavaa syntymäpäivää.


perjantai 20. helmikuuta 2015

Pahin tauti aikuisiällä

Tuntuu kuin olisin herännyt koomasta. En ole ollut ikinä aikuisiällä näin sairas, voimaton ja huonossa kunnossa. Maanantaina oli pientä yskää, mikä tiistaina oli jotain aivan kauheaa. Työkaverit kävivät vuoronperään kysymässä, että olisiko aika mennä lääkäriin. Yskin niin, että konttori raikasi.

Kuume nousi tiistai-iltana ja sitä jatkui viime yöhön asti. Koputan puuta ja toivon, että kuume ei enää nouse. Normaalisti ruumiinlämpöni on matala, noin 35-36 ja kuumetta on ollut 37-38, ellei yön pimeinä tunteina jopa enemmän. Viime yönä nukkumaan mennessä ja kuumeen taas noustessa selitin unen ja hereillä olon rajamailta jotain keijuista, mitä lie olenkaan hourinut.


Keskiviikkona kävin lääkärissä. Matkalla Mehiläiseen taistelin, etten oksentaisi parkkihalliin. Eilen taistelin, että jaksoin päivällä kahdelta nousta edes vessaan. Sitten kun kykenin, tuli oksennus. Sanomattakin on selvää, että ruokahalua ei ole ollut. Eilisiltana jaksoin käydä ekan kerran pariin päivään suihkussa, kyllä teki hyvää. Tunnin oli hyvä olo, sitten tuli taas huono olo ja taistelin oksentamista ja päänsärkyä vastaan.

Pahimpaan päänsärkyaikaan olen maannut sängyssä kylmäkääre otsalla. Muistan, kun pelkkä hiljaisuuden "ääni" oli niin kova, että ajattelin kuolevani siihen meluun. Kuume on välillä laskenut, sitten taas noussut, melkoista vuoristorataa koko ajan.


Olen käytännössä nukkunut kaksi päivää. Keskiviikkona jaksoin katsoa telkkaria puolitoista tuntia, sitten oli pakko lähteä taas nukkumaan. Pää on ollut kipeä, lihaksia kolottaa, olen ollut herkkä äänille ja valoille (en tiedä liittyvätkö tautiin vai migreeniin), ja paha olo on ollut melkein jatkuvaa. Mummoa lainatakseni voisin sanoa, että en haluasi tätä tautia pahimmalle vihamiehellenikään.

Huomenna olisi kummilapsemme ristiäiset Helsingissä. Pahaa pelkään, että en pääse lähtemään. Vielä kuume ei ole noussut (Huom, tunti jo kuumeetta!), nyt oireet ovat perusflunssaa: kova räkätauti ja yskää.


Huomenna olisi mun synttäritkin, mutta taitaapi nekin mennä vielä sängyn pohjalla huilaten. Meidän piti lähteä tänään Helsinkiin minilomalle. Varasin superedulliseen hintaan hotellin (luottamusmiesten ale), mutta jouduin perumaan sen eilen. Tarkoituksemme oli mennä tänään shoppailemaan ja syömään Helsinkiin ja huomenna ristiäisiin.


No shit happens. Ei varmaan tarvitse mainita sitäkään, että mun pitäisi olla nyt nauttimassa talvilomasta, mutta olenpa sitten sängyn pohjalla sairauslomalla.

torstai 12. helmikuuta 2015

Pitkä hiihtolenkki

Viime päivät ovat olleet hektisiä. Tänään päivä alkoi 6.30 aamuspinningillä, sitten keikkapäivä töissä puoliysistä iltaseiskaan. Kotona skypettelin porukoiden kanssa, kun heillä oli tietokoneongelma. Ja viimeistelinpä pari spinningohjelmaakin. Kaiken päälle ehdin vielä rentoutumaan saunaan ja tuijottamaan sohvalle tallennuksesta pullukka-ohjelmaa. Huh huh.

Kävin viime sunnuntaina pitkällä hiihtolenkillä. Piti kirjoittaa tästä jo ajat sitten, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tai lähinnä pakko postata nää kuvat, viikonloppuna oli upea auringonpaiste!

Sunnuntaina oli tarkoitus hiihtää kahden tunnin lenkki. Sää ei olisi voinut olla äkkivilkaisulta kauheampi. Tuuli oli aivan käsittämätön, etenkin kun olin lapsuusmaisemissa peltojen keskellä Pohjanmaalla. Laiskuus meinasi iskeä, ja olin laistaa koko lenkistä. Avopuolisoni kuitenki patisti hiihtämään ja vanhempani lupasivat heittää mut keskustan kuntoradalle. Aamiainen naamaan kymmenessä minuutissa, yhtä nopeasti kamppeet päälle ja menoksi.


Pikkuveljeni kerää riparimerkintöjä eli hän ja vanhempani lähtivät sunnuntaina kirkkoon, ja lupasivat heittää mut samalla hiihtämään. Kaverini Ulla vinkkasi edellispäivänä, että Halpa-Hallista Soiniin päin olisivat kuntolenkit. Toinen risteys oikealle, ja sukset jalkaan.


Lähdin hiihtämään kuntorataa, mutta nälkä kasvoi syödessä. Mikään ei oo musta rasittavampaa kuin hiihtää samaa lenkkiä monta kertaa, niinpä hetken mielijohteesta lähdin kohti Ukonmäkeä.


Ei varmaan tarvitse kertoa, että siinä säässä ladut eivät olleet auki. Omat jäljet kyllä näkyivät taaksepäin.



Fiilis ei olisi voinut olla parempi. Raitista ilmaa, ei ketään missään, ei tarvinnut miettiä kenen edessä ja laduntukkona on, sen kuin hiihti ja nautti. Maisema oli tasaista, mäkiä ei ollut, eipä oikeastaan latujakaan. Latupohjat näkyivät jossain vaiheissa, välillä lumessa sai kahlata kunnolla.


Kun aikaa oli kulunut tunti, mua alkoi jo epäilyttää. Ukonmäkeä ei näy vieläkään, missä asti se voi olla? Meno oli hidasta ja paikoittain tahmeaa umpihangessa tarpomista. Kun aikaa oli mennyt hieman reilu tunti, saavuin Ukonmäkeen. Tosin keskisuomalaisten mittakaavassa ei kovin isosta mäestä voida puhua... :)







Hetken kiertelin ja tutkiskelin ympäristöä. Kävin kiipeämässä ylemmäs mäen päälle ja ihastelin maisemia ja kaunista auringonpaistetta. Sitten sukset takaisin jalkaan ja hiihtämään. Menomatka sujui hyvin omia jälkiä pitkin hiihtäessä, mitä nyt en kuntoladulla meinannut enää löytää parkkipaikkaa... Vieras latu teki sen verran erilaisia lenkkejä, että suuntavaistohan siinä meni. Mutta kivaa oli ja kokonaiskestoa hiihdolle tuli kaksi tuntia ja vartti. Iskä tosin arveli, että todellinen hiihdon kesto on pari tuntia, kun valokuvia oli otettu niin paljon :D

Tässä vielä Polarin luvut. Huomenna hiihdetään taas :)


torstai 5. helmikuuta 2015

Palautuminen ja tammikuun treenit

Tänäiltana ylitin itseni! Olin hiihtolenkillä, yksin, töiden jälkeen, arki-iltana, pimeässä! Voisi melkein vetää rastin seinään. Hiihto on mulle lajeista top-listan häntäsijoilla, vielä kauheampi laji on luistelu. Nyt olen petrannut suhtautumistani hiihtoon, hitaasti, mutta varmasti, maraton mielessäin.

Olen ollut myös kausijuoksija, syksyllä lenkkarit ovat jääneet kaappiin. Ajattelin, että en vain jaksa juosta ulkona pimeässä. Noh, nyt olen juossut, jopa talvella nastalenkkareilla. Ja tänään olin hiihtämässä pimeässä, ei voisi enempää olla supertyytyväinen olo. Olen nyt hiihtänyt muutaman kerran tänä talvena. Ekoilla kerroilla hiihdin Ristikiven pidemmän, noin 4,4 kilometrin lenkin yhden kerran, tänään hiihdin kaksi! Juosten olen mennyt lenkin kolme kertaa putkeen.



Tänään huomasin kuinka tärkeää kropalle on palautuminen. Viime ja toissa viikolla mulla oli kaikennäköisistä tuurauksista, ekstratunneista, kaverin kanssa sovituista treeneistä ym. johtuen yhdeksän päivän treeniputki ilman lepoa. Huh huh, alkoi jo kroppa hyytyä totaalisesti.


Viime viikon lauantain hiihtolenkki oli yhtä tuskaa, ei ollut enää puhtia. Lisäksi liikeratavirheestä kärsivä polvikin alkoi hieman vihoitella illalla liiasta rasituksesta, ei hyvä. Mulla kääntyy toinen jalka juostessa hieman liikaa ulospäin, mikä on aiheuttanut joskus vaelluksella polvikipua. Vaelluksella rinkan vuoksi on enemmän painoa ja maasto on epätasaista, mikä on laittanut polven koville. Vaelluksia lukuunottamatta polvi ei ole vaivannut ikinä muutoin treenatessa. Selvä merkki siis keventää treeniä.

Onneksi viime viikon sunnuntaina oli liikkavapaa päivä. Tosin oltiin koko sunnuntaipäivä shoppailemassa Kuopion Ikeassa ja Matkuksessa pikkuveljen avokin kanssa, että ei sitäkään päivää ihan paikoillaan maattu. Päivä meni hyvästä hyötyliikunnasta, päivän aktiivisuuskin tuli täyteen shoppailusta. Lisäksi olen treenannut tällä viikolla kevyemmin, mikä kyllä näkyi positiivisena energiana tänään hiihtolenkillä, jes :)


Tässä vielä tammikuun treenit kokonaisuudessaan. Olin joulun tienoilla flunssassa, minkä vuoksi alkuvuosi on aloitettu nollatreeneillä. Kuvasta näkee hyvin miten olen himmaillut ohjauksissa - tai lähinnä käskyttänyt muita ja antanut oman kropan levätä. Maanantaina 12.1. treenien rasitus on kahta pykälää, mutta viimeiset kaksi maanantaita vain yhtä, kun olen käytännössä vain kierrellyt korjaamassa tekniikoita.


Ja tässä vielä palautumiskäyrät, rasittuneella tasolla ollaan oltu kohtuullisen paljon.


Ihania treenejä, viikonloppuna hiihdetäänkin sitten Pohjanmaan maisemissa, ei oo paljon mäkiä ;)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Uusi prinsessamekko

Lupasin laittaa blogiin kuvia uudesta ostamastani mekosta. Toissalauantaina oli siis työkeikka Keski-Suomen Yrittäjien Yrittäjuhlille. Kokeilin vanhaa mekkoani keskiviikkona ja eihän se enää istunut. Vatsa meinasi hieman pömpöttää, vaikka kilomääräisesti olen kutakuinkin samoissa mitoissa kuin jokunen vuosi sitten. Noh, ehkäpä ne on ne joululahjaksi saadut suklaakonvehdit. Please, älkää ostako mulle suklaata enää ensi jouluna! Jos sitä on kaapissa, ei se siellä pysy. Ostakaa vaikka sukat, ne on paljon paremmat. Koko 38–39, kiitos. Hyväntuoksuinen suihkusaippua toimii myös :P

Edellisen pitkän mekon ostosta on kulunut aikaa kahdeksan vuotta, että ehkäpä se kroppa on vähän muutenkin muuttunut. Ostin mekon valmistujaisiini, kun valmistuin Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta mediatekniikan insinööriksi.

Vanha mekko. Kuva on otettu Yrittäjäjuhlien jälkeen muutama vuosi sitten.

Niinpä suuntasin torstaina töiden jälkeen mekko-ostoksille, ei yhtään viime tingassa. Kiertelin Jyväskylän liikkeitä puolitoista tuntia, eikä mitään järkevää löytynyt. Hintaraja mekolle oli maksimissaan 150 euroa, mielellään kuitenkin lähempänä satasta. Kalliimpia mekkoja en edes koettanut. Olin jo melko epätoivoinen, kunnes avokkini soitti ja kyseli missä menin. Hän oli päässyt juuri asiakkaalta ja lupasi tulla minua auttamaan. Olin tuolloin jo toista kertaa Halosella.

Ja kas kummaa, avokkini tuli, silmäili mekkoja viitisen minuuttia ja näytti minulle erästä. Totesin, että ei varmaan sovi, ei mahdu vyötäröstä ja on liian pienet tissit ja ties mitä muita syitä (näitähän naisilla aina on), mutta lupasin sovittaa. Otin vielä pari muuta mekkoa, mitä en ollut koettanut. Ja niinhän siinä sitten kävi, että avokkini valitsema mekko istui täydellisesti, mitä nyt helmaa piti vähän lyhentää. Oi että. Miksei se tullut jo puolitoista tuntia sitten? Ja hintaakaan mekolla ei ollut alennuksessa kuin 84 euroa!

Tässä vaiheessa Halonen oli menossa jo kiinni ja lupasin tulla sovittamaan mekkoa vielä seuraavana päivänä uudestaan, mikäli ompelija vain ehtii sitä lyhentää. Onneksi ehti, siitä tuli upea. Tässä viimeinkin ne valokuvat.



Ja loppuun ammattilaisvalokuvaajan kuvat Yrittäjäjuhlista.


Esimieheni Jaana (oik.) sekä ex-yrittäjät ja työkaverini Tarja ja Kari sekä minä.

Sitten ei muuta kuin juhlakutsuja odotellessa, kun se mekkokin on jo ostettu :)