perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannuspolkaisu Jyväskylä-Kannonkoski

Aloitin eilen juhannuksen jokakesäisellä pyöräilyllä. Olen fillaroinut viitenä kesänä joko Jyväskylästä mökille tai mökiltä Kannonkoskelta Jyväskylään. Matka on lähtöpisteestä riippuen 93-100 km. Nyt kun torstai oli vapaa, niin ajattelin polkaista möksälle. Avokkini oli tulossa töiden jälkeen autolla perästä, joten sain jättää hänelle kaikki tavarat ja pakata fillariin vain välttämättömät eväät ja vaihtovaatteet.


Kilometrejä tuli tällä kertaa 97,5. Reissu meni paljon helpommin kuin vuosi sitten. Mikään paikka ei krampannut, ainoastaan vikat kymmenen kilsaa tuntui hieman siltä, että on kivempaa pitää jalat liikkeessä kuin lepuutella paikallaan. En ole pahemmin vielä tälle kesälle fillaroinut, joten reissu tuntui lähinnä takamuksessa.

Tarkoitukseni oli päästä lähtemään puolen päivän maissa, mutta erinäisten projektien jälkeen pääsin starttaamaan vasta puoli kahdelta. Siinä vaiheessa aamupalasta oli jo niin kauan aikaa, että suuntasin ensimmäisenä Soppabaariin pastalle.

Jyväskylän ja Uuraisten välillä on kivoja mäkiä. Lisäksi sää oli juhannukseen sopiva, vettä tuli jo Palokan ja Terttumäen kohdalla. Siinä vaiheessa biisilistalta soi Metallican "So (fucking) what", sopi täydellisesti tilanteeseen. Tosin vesisade oli melko pientä verrattuna Tukholman maratonin säähän. 


Hieman ihmettelin vaatevalintaani, kaapissa olisi kuitenkin ollut uudenkarhea ohut goretex-puku. Olin päätynyt pyöräilyshortseihin (vähän pehmustetta takamukselle), compressiosäärystimiin ja hihattomaan. Päällysvaatekerraksi laitoin vielä Socin ohuet ulkoiluhousut ja Niken ohuen takin, kumpikaan ei tosin ollut vedenpitävä. Ehkä parempi niin, eivätpä ainakaan hiostaneet ja kuivuivat kuitenkin hetkessä.

Uuraisilla pidin pienen banaanipaussin. Kävin jossain huoltoasemalla mehulla ja täyttämässä vesipullon. Kiva pieni paikka, oikein sellainen idyllinen tunnelma, kun paikka oli täynnä kylänmiehiä kuulumisia vaihtamassa. Joku ohikulkeva nainen kyseli pyöräilymatkastani, hän oli kuulemma elämäntapapyöräilijä.



Uuraisten ja Saarijärven väli meni vauhdikkaasti. Tarvaalan kohdalla keskitttymistä tarvittiin hieman enemmän, kun pyörätiet eivät olleet parhaassa kuosissa. Saarijärvellä kävin jälleen huoltsikalla mehulla ja mussutin pari eväsleipää. Soittelin porukoille ja kyselin joko saunan voisi laittaa päälle. Sitten viimeiselle välille.

Muistin aivan oikein, yleensä hapottavin väli on ekat kilsat Saarijärveltä Kannonkoskelle. Ylämäkiä riittää paljon. Koetin keskittyä polkiessa painamisen sijaan nostamiseen ja etenkin siihen, että käyttäisin jalkoja tasapuolisesti. Taktiikka toimi hyvin, oikea etureisi pääsi hieman vähemmällä, kun keskityin käyttämään vasempaa tietoisesti vähän enemmän.

Viime vuonna muistan, että pidin huilitauon vielä 8 km ennen mökkiä, kun etureidet olivat niin hapoilla. Tänä vuonna ylimääräisiä huilitaukoja ei tarvittu, matka meni lähes siivillä tsemppaavan musan saattelemana. Lisäksi vikan välin aikana paistoi jopa aurinko.



Mökillä fiilis oli tosi hyvä, mutta ei läheskään niin uupunut kuin vuosi sitten. Palautusjuoma, karjalanpiirakka ja kuppi kahvia naamaan, sitten saunaan. Käytiin pikkuveljen kanssa vielä pari kertaa uimassa, kyllä lähti veri kiertämään jaloissa. Jes, tästä on hyvä jatkaa juhannuksen viettoa järven rannassa.

Polarin data:







Päivittäinen aktiivisuus:


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Porrastreeni Ylistönmäellä

99 porrasta per kerta, voi sanoa, että oli superkivaa. En ole pahemmin (lue: ikinä aiemmin) vetänyt porrastreenejä, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Olen rantaraitilla juostessa katsellut Ylistönmäen portaita ja miettinyt, että joku ilta pitää testata. Tänään sitten yllytin avokin mukaan, lupasin puolen tunnin tiukan intervallitreenin.


Nelisen ekaa kierrosta hieman lämmiteltiin, juostiin ylös ensin joka portaalle, sitten joka toiselle. Sitten mentiin ylös punnerruksilla ja parin askeleen väliloikalla. Ja tottakai sivuttain juosten sekä tasahypyillä.


Tasahypyt olivat ehdottomasti se rankin rasti. Hypittiin vähän eri pituisia välejä, eka joka portaalle ja sitten joka toiselle, välillä myös vaihdellen. Portaita on tosiaan yhdeksässä ryppäässä 11 kappaletta per väli, voi mukavasti vaihdella tasahypyllä yksi porras kerrallaan ja tasahypyllä pari porrasta.




Avokkini meinasi puolenvälin jälkeen hyytyä ja oksentaa. Olisikohan väsymys painanut yhä polttareista. Itsellänikin sydän hakkasi tiuhaan tahtiin, mutta silti ei tuntunut missään vaiheessa erityisen pahalta. Kroppa on varmaan tottunut spinningissä ja crossfitissa liikkumaan myös siellä korkeilla sykkeillä. Avokille tosin pisteet siitä, että portaat mentiin yhden kerran ylös minä reppuselässä 😝

Käykäähän testaamassa!




perjantai 12. kesäkuuta 2015

Eka kuukausi töissä burnoutin jälkeen

Tämä on toivepostaus. Piti kyllä muutenkin kirjoittaa fiiliksiä töihinpaluusta, mutta kai näitä asioita piti ensin prosessoida omassa päässä kaikessa rauhassa. Olen nyt ollut 2,5 kuukauden sairausloman jälkeen töissä viisi viikkoa. Teen kesälomaani saakka kevennettyä työviikkoa eli olen töissä kolmena päivänä viikossa maanantaista keskiviikkoon. Täydellä työviikolla ja työtehtävillä jatkan sitten syksyllä kesälomani jälkeen.

Laastari revittiin auki
Ensimmäinen päivä jännitti ihan kamalasti. En oikeastaan juuri kyennyt vielä keskustelemaan mistään sairauslomaan johtaneista syistä ja töidenkään puolesta en päässyt juuri muuhun kuin sähköpostin tyhjentämiseen. Työkavereiden kanssa vaihdettiin kuulumisia, oli ihanaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa. 

Tokalla viikolla pidettiin esimiehen kanssa "kevyt" kolmen tunnin kehityskeskustelu, nostettiin kaikki kissat pöydälle puolin ja toisin. Tippa oli taas linssissä, ärsyttää jo tämä itkuherkkyys. Märisin kotonakin, kun Maajussille morsiamessa oli niin lutuista ja hellyttävää menoa. En ymmärrä mikä mua vaivaa, en normaalisti itke näin herkästi. Anyway, keskustelu oli hyvä ja rakentava, selvitti omia ajatuksia ja toi esille uusiakin asioita. Sen jälkeen olo oli uupunut, mutta selkeästi parempi.


Summa summarum, mulla oli ekat viikot töissä fiilis, että sairauslomalla laitettiin laastari "haavan" päälle ja kun palasin töihin, niin se revittiin auki. Olo toki parani sairauslomalla ja se pahin akuutti stressireaktio väistyi, mutta sairauslomaan johtaneet asiat täytyi kohdata ja ratkaista työpaikalla.

Työkaveri ekaa kertaa
Sairausloman jälkeen mulla oli ensimmäistä kertaa myös työkaveri, joka teki osittain samoja töitä. Siis onhan mulla periaatteessa ennenkin ollut, tavallaan. Silti on eri asia, että on nuori työkaveri kuin, että on työkaveri, joka on esimies tai entinen esimies ja mentori. Siis aivan ihanaa!

Sairauslomalla tunteeni olivat vielä ristiriitaiset, kun kuulin, että töihin on tullut sairausloman tuuraaja. Ensimmäinen reaktio oli, että mitä he******ä joku tekee töissä mun huoneessa? Odottappas vaan, kun palaan töihin, niin häätö tulee. Naurattaa jo jälkikäteen. Hyvähän se oli, että saivat tuuraajan.

Innostus herää hitaasti
Ekat työpäivät menivät pitkälti palavereissa ja työtilanteen kartoittamisessa. Mitä on tapahtunut, mitä on meneilläään. Omasta työnkuvastani jätettiin tiettyjä töitä pois aluksi, tsekattaisiin sitten työnkuvaa enemmän vastaamaan uusia tarpeita syksyllä. Tarkoituksena siis oli, että töihinpaluu olisi tarpeeksi kevyt ja mahdollisimman stressitön.


Eräästä palaverista tullessani päässä pyöri miljoona asiaa. Huomasin, että en jaksanut innostua asioista. Oli olo, että kunhan olen töissä. Mietin jo, että olenko väärässä työpaikassa tai väärällä alalla. Ei innostanut. Juttelin asiasta erään ihanan, työuupumuksen itsekin käyneen ihmisen kanssa ja huokaisin helpotuksesta. Hän kertoi miettineensä itse aikoinaan aivan samoja asioita ja lohdutti, että kyllä se innostus vielä palaa. Niinhän se palasikin. Muutaman päivän päästä palaveerasimme aivan uudesta projektista ja tuntui, että sen jälkeen pää pulppusi ideoita ja inspiraatiota. Kyynisyyskin alkoi pikkuhiljaa muuttua iloksi ja innostumiseksi. Jes!

Levon ja unen merkitys
Eka työviikko loppui migreeniin. Olin odottanut, että pääsemme avokkini kanssa rauhassa hengailemaan sohvalle, mutta paskanmarjat. Ei muuta kuin nappia naamaan ja unta palloon. Muutoinkin huomasin, että tarvitsen enemmän lepoa. Vaikka työviikkoni on vain kolmepäiväinen, niin seuraavat pari yötä on pakko nukkua vähän pidemmät yöunet, muuten ei jaksa.


Duracell-pupu alkaa herätä jälleen, mutta vielä akut eivät ole täysin ladatut. Esimerkiksi toissa viikolla videokuvattiin ja valokuvattiin kutsukorttia häihimme sekä etsittiin kaasoille mekkoja. Illoiksi ja vapaapäiviksi oli siis tavanomaista enemmän puuhaa. Tarkoitukseni oli lähteä lauantai-iltana kesämökille, mutta olin yksinkertaisesti niin puhki, että päätimme jäädä avokkini kanssa kotiin. Se oli kyllä fiksu päätös, vaikka ein sanominen ei ollut vieläkään helppoa.

Kalenterin täyttäminen
Olen yhä taipuvainen täyttämään kalenteriani liikaa. Koetan jättää siihen nykyisin enemmän tyhjää tilaa, jotta levolle on riittävästi aikaa. Toisaalta myös haluan, että kalenterissa on tyhjää, jotta välillä on aikaa tehdä mitä huvittaa, eikä kaikkea tarvitse suunnitella etukäteen.


Toisaalta tunnistan yhä sen, että en osaa täysin rinnoin laiskotella, aina pitäisi tehdä jotain. Nytkin mietin, että vapaapäivänä olisin voinut edes jotain hääasioita hoitaa (ne pahuksen servetit on yhä tilaamatta), mutta mitäs olen tehnyt, blokkaillut ja nukkunut pitkään.

Iso kiitos vielä kaikille tsempistä ja tuesta sairausloman aikana ja sen jälkeen. Olette ihania. *sydän*

Elämää maratonin jälkeen

Ensimmäisestä kokonaisesta maratonista alkaa olla aikaa pari viikkoa. Blogikin on uinaillut rauhassa, kun kalenterissa on ollut kaikenlaista puuhaa, suurelta osin liittyen hääjärjestelyihin. Treenien suhteen olen ottanut melko kevyesti tämän ja viime viikon. Tai kevyesti ja kevyesti, tulihan tuota viime viikollekin liikuttua kuitenkin melkein seitsemän tuntia, mutta suurelta osin todella matalilla sykkeillä, osa treeneistä kävelyä.

Maratonkilot lähtivät viikossa

Ihmettelin miten mukavasti se maraton meni, eivätkä maratonin jälkeiset lihasjumitkaan kauheilta tuntuneet. Lähinnä portaiden kipuaminen alaspäin oli hieman ikävää pari päivää. Lisäksi paino ei laskenut juoksussa, parin päivän päästä kiloja oli yhä kolme enemmän kuin yleensä. Vissiin tankattu niitä hiilareita ihan reippaasti. Tosin nyt hiilaripöhötysnestekilot ovat jo kaikonneet, noin viikon verran siihen meni normaalilla ruokavaliolla.

Tätä paitaa kelpaa pitää :)

Parin päivän päästä Tukholman reissusta olin jo kahvakuulassa vähän kyykkimässä (todella kevyesti tosin) ja spinningissä polkemassa. Pikkuisen olin ehkä väärässä siinä, että ei tunnu missään, sillä juoksemisesta jalat eivät kauheasti ole tykänneet. Ilmeisesti toisessa jalassa on ollut jotain alkavaa penikkatautia tai muuta pientä arkuutta polven alapuolella (oman arvioni mukaan räätälinlihaksen kiinnityskohdassa). Kävin jo muutama kuukausi sitten Hippoksella jossain 3D-kuvauksessa, minkä mukaan vasen jalkani kääntyisi hieman juostessa sisäänpäin. Johtuisiko sitten siitä hieman väärä liikerata juostessa.

Spinninghörhö ihmettelee omaa kättään.

Jalka on kiukkuillut lähinnä juoksun jälkeen, muut lajit eivät ole menoa haitanneet. Tiistain suunnistuskoulun jälkeen tosin säikähdin seuraavana aamuna, kun jalka oli hetken aikaa niin arka, ettei sen päälle meinannut uskaltaa laittaa painoa ollenkaan. Niinpä päätin pitää reilu pari päivää liikkavapaata, lepo varmasti parasta lääkettä.

Kehonhuolto retuperällä

Lisäksi repäisin ja kävin hieronnassa. Täytyy tunnustaa, että kehonhuolto sen kaikissa eri muodoissa, on jäänyt täysin retuperälle. Jossain vaiheessa jaksoin kotona Salkkareita katsoessa rullailla, mutta nyt sekin on jäänyt. Olen käynyt hieronnassa harvoin. Ehkä kaikki kerrat voi laskea kahdella kädellä ja eilen aloin miettiä, että nekin ovat aina olleet niska-hartiaseudulle ja selälle, ei ikinä jaloille.

Olin henkisesti valmistautunut hampaita irvistyttävään hierontaan, enkä kyllä kovin väärässä ollutkaan. Sanoinkin jossain vaiheessa, että puhkun ja puhisen enemmän kuin lenkillä, heh heh. Etenkin pohkeet ja etureidet olivat ihan jumissa. Hierojan arvio jumiasteesta asteikolla yhdestä kymmeneen oli 11. Jep, nyt meni perille, jatkossa kehonhuolto kuuluu ehdottomasti viikko-ohjelmaan.

Pohkeet eri paria

Hieroja myös huomasi pohkeissani kokoeron. Enpä ole aiemmin ajatellutkaan, että oikea pohjelihas on isompi. Piti ihan itsekin tunnustella kotona, ja kyllähän sen käsikopelolla huomasi. En tiedä tarkalleen mistä ero johtuu, mutta veikkaisin spinningiä. Olen huomannut, että oikea jalkani laskee enemmän tempoa ja vie muutenkin koko puuhaa. Pitää kiinnittää jatkossa huomiota, että kumpikin jalka polkee tasapuolisesti.


Neiti kesäsääri. On mustelmaa ja paukamia hyttysenpistoista. Varsinaista minihameainesta.

Jumeista juhtuen varasin samantien uuden ajan hierontaan. Vielä en ole uskaltanut rullailla, sen verran jaloissa tuntuu eilinen hieronta. Suosittelen muuten lämpimästi, täydet kymmenen pistettä urheiluhieroja Esa Honkoselle Jyväskylässä.

Jeps, nyt jatkan "aamukahvista" nauttimista. Blogiini on tullut myös toiveita kertoa sairausloman jälkeen työhönpaluusta, palailen tähän aiheeseen vielä myöhemmin. Ihanaa vikonloppua kaikille!