sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Personal trainer -koulutus suoritettu!!!

Nyt on huippufiilis! Personal trainer -koulutuksen nettitentti on suoritettu hyväksytysti, aivan upeeta!

Olen nyt koulutettu personal trainer, aikasta siistiä.

Näyttökokeen suoritin pari viikkoa sitten, se jännitti ihan sikana. Olin aamupäivän silloin töissä, keskittymiskyvystä tai työtehosta ei voida tuon aamupäivän kohdalla puhua. Ruokakaan ei maistunut lounaalla, kun jännitti niin. Näyttöä vastaanottivat kaksi kouluttajaa, kumpikin yhden parin kerrallaan. Mä olin Hannan kanssa ekana näyttöä suorittamassa, halusin sen heti alta pois. Itselläni kokeena oli ohjata toimistotyöntekijälle kolmisen liikettä tarkempien ohjeiden ja tavoitteiden mukaan. Jännitti, mutta hyvinhän se meni. :)

Tällä porukalla ollaan opiskeltu kerran kuukaudessa. Huipputyyppejä!

Villasukat on yksi pt-koulutuksen must-jutuista.

Näyttökokeen jälkeen eka viikko meni jumppaohjelmia uusiessa ja tällä viikolla olen lukenut tenttiin. Koko ajan takaraivossa on ollut tentti ja huhupuheet siitä, miten killeri se on. Olen lykännyt kaiken muun tekemisen taka-alalle (muun muassa verhot ovat odottaneet vaihtamista, ikkunat pesua ja vaatekaappi pursuilee), kun kaikki vähäinen vapaa-aika on koetettu lukea. Eilen lauantai-iltana tulin kotiin vasta joskus kasin pintaan ja lueskelin varmaan yöhön yhteen. Tänä aamuna heräsin ajoissa ja luin melkein kolme tuntia ennen aamupäivän jumppatuurausta.

Ihan paras ohjelma padille lihasten opetteluun.
Luuranko auttaa hahmottamaan lihasten lähtö- ja kiinnityspaikkoja.

Lukemista. Kiitos pikkuveljelle ja hänen vaimolleen, tuo Ihmiskeho ensyklopedia on ollut huippukirja.

Kahvakuulatunnin jälkeen luin vielä, sitten kävin pienellä kävelyllä (vähän happea aivoille) ja nettitentin kimppuun. Oli kyllä kieltämättä vaikea tentti. Läpäisyraja oli 75 prosenttia ja mulla meni oikein 78 prossaa. Hyvä, että uskalsin katsoa tulosta. 

60 kysymykseen oli aikaa vastata 60 minuuttia eli minuutti per kysymys.

Nyt on mieletön fiilis. 9 kuukauden opiskelurutistus on saatu päätökseen. Tosin käyn vielä muutaman viikon päästä Tampereella yhden koulutuspäivän, kun olin sen poissa pikkuveljen häiden takia. Sinällään koulutuksesta sallitaan yksi poissaolopäivä, että se ei haittaisi, mutta koska olen koulutuksesta maksanut, niin haluan ottaa kaiken hyödyn irti. Sitä paitsi tuo kyseinen koulutuspäivä on kuntouttavasta harjoittelusta, mikä on tosi mielenkiintoinen aihe, siksikin haluan käydä sen.

Tämä oli ihan paras ruutu tietokoneen näytöllä, happy. Läpäisyyn vaadittiin siis 75 prosenttia oikein.

Mutta nyt on mieletön fiilis. Nyt voi alkaa nauttia kesästä ja keskittyä treeneihin ja kaikkeen muuhun ihanaan :)

Ps. Tää hyvän mielen biisi sopii tähän, tää tulee ekstrana nyt pyörivään spinning-ohjelmaan, kävin vanhanaikaisesti oikein levykaupasta ostamassa cd:n, kun iTunes ei suostunut myymään:

• Elastinen feat Sami Hedberg: Täytyy jaksaa: https://youtu.be/bQnbX0SdA0Y

torstai 19. toukokuuta 2016

Venloihin tasan 30 päivää

Jahas, en oikein tiedä miten tässä on päässyt näin käymään, mutta olen lähdössä kuukauden päästä Venloihin suunnistamaan. Enkä siis todellakaan osaa kehuttavasti suunnistaa. Ystäväni Marjo sai ylipuhuttua mut mukaan joskus alkukeväällä. Strategiana oli kolmen viikon väsytystaktiikka, joka näytti toimivan vallan hyvin. Plus osalistuminen kaikkiin mun yllyttämiin kissanristiäisiin kuten Napolin puolimaratoniin ja Pentin Pinkaisuun. Joku heikko hetki crossfit-treenien jälkeen taisin päästää suustani, että "jos lähdet mun kans kympille Pentin Pinkaisuun, niin lähden Venloihin". Helpolla menin.

Jukola-kartta vuodelta 2014 näyttää vähän mitä on luvassa.

Jukolan viesti on Suomen suurin aikuisten kilpailu. Viime lauantaina juostu Helsinki City Runkin tulee vasta kakkosena. Kuva: http://www.jukola.com/wp-content/uploads/2013/03/jukola-ohjeita-ja-neuvoja-osallistujalle-2013.pdf

Niinpä väsytystaktiikan ansiosta vastasin huhtikuun alussa Keskisuomalainen-konsernin sähköpostiin, että olen mukana Venloissa. Joukkueemme kokoonpano oli epävarma vielä tähän päivään saakka. Yhdellä naisella oli rasitusvamma, toista mietityttivät suunnistustaidot, ihan niinku meikäläisen taidoissa olisi ollut missään vaiheessa kehumisen varaa. Tänään kuitenkin varmistui, että tiimi on kasassa ja jaoimme osuudet alustavasti. Koska konserni maksaa osallistumismaksumme, joukkueemme nimi on Lappeenrannan Uutiset, jee jee.

1. osuus: 7,0 km – Heli
2. osuus: 6,7 km – Päivi
3. osuus: 5,9 km – Saija
4. osuus: 9,0 km – Marjo

Arto (oik.) on ollut meidän tuki ja turva. Kotiläksynä on ollut suunnistuksen jälkeen piirtää juostu reitti kartalle, jotta Arto on voinut seuraavana päivänä antaa pika-analyysin suorituksesta.

Olemme käyneet Marjon kanssa aikuisten Jukola-suunnistuskoulun keväällä 2015. Jo tuolloin ajattelin, että en lähde ikinä kyseiseen tapahtumaan. Niinpä, vannomatta paras. Suunnistuksessa olen niin epämukavuusalueellani, mutta ilmeisesti juuri siellä oleminen kehittää. Ellen sitten eksy Venloissa ja hälytä pelastuspartiota etsimään, saataisiimpa ainakin jutunaihetta töihin.

Maanantain suunnistusreitillä tuli vähän rymyttyä rapalätäköissä.

Maanantaina olin ekaa kertaa tänä vuonna yksin rasteilla. Viime keväänä olin kerran, joten kovasta kokemuksesta ei voida puhua. Mun ja Marjon yhdessä kierretyillä rasteillakin sijoitus on ollut yleensä viimeinen tai toiseksi viimeinen. Maanantaina valitsin suosiolla C-kartan, sen verran oli kroppakin jumissa lauantain puolimaratonista ja räätälinlihas ilmoitteli taas itsestään. Onnistuin löytämään kävellen kaikki rastit, yhden jopa pari kertaa :D Osalla rasteilla kyllä hyörin ja pyörin ympäriinsä ja kirosin, että lopetan koko suunnistuksen, kun en tajunnut minkä puun luona rasti oli.

Tämä kartta ei ole tältä viikolta, vaan aiemmilta rasteilta Suolahdesta.

Kun pääsin maaliin, niin Muuramen suunnistajien rastinainen lohdutteli, että Venloissa on kuulemma kaikentasoisia kisaajia, että uskallan hyvin lähteä mukaan. Hän arvioi minut jopa keskitasoon, huh huh. Venloissa on kuulemma mua painavampia naisia ja hitaampia juoksijoita, että ei hätää. Samalla sain myös hyvät vinkit kramppien ehkäisyyn. Kiitos sinä ihana nainen, sanoit juuri oikeat sanat!

Rasteilta löydetty kotiin. Socin takki kelpaa just suunnistukseen, ei haittaa vaikka tulisi reikiä.

Jep, eli 18. kesäkuuta suunnistetaan Lappeenrannassa. Mulla alkaa samalla kesäloma, että kunnon lomanaloittajaiset. Edellisenä iltana olisi työpaikan kuuluisa kesäristeily Päijänteellä, mutta se jätetään väliin. Kahvitauolla työkaverit koittivat houkutella mukaan, mutta Marjo totesi painavasti, että "Päivihän ei muuten lähde! Kesän päätavoitteeseen pitää valmistautua hyvin." Hahhaa, ihan kuin vanha aviopari, saatiin hyvät naurut. :D

Lisää tapahtumasta: www.jukola.com/2016/

tiistai 17. toukokuuta 2016

Kuvasuunnistus ympäri Jyväskylää

Viime sunnuntaina oltiin ystäväni Anrin kanssa kuvasuunnistamassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän pyöräilyseura Jyps ry. Ideana on kiertää kävellen, juosten tai pyöräillen 12 rastia ympäri Jyväskylää. Me ollaan Anrin kans osallistuttu tapahtumaan viime vuosina lähes joka vuosi, ainakin kuutena vuotena. Yksi vuosi on jäänyt välistä, kun olin äitienpäivän vietossa Pohjanmaalla.
 
Vuoden 2015 tarkempi kuvaraportti:
http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2015/05/xii-jyvaskylan-kuvasuunnistus.html

Kuvasuunnistus vuonna 2014 ja eka kaatuminen lukkopolkimilla:
http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2014/05/kuvasuunnistus-latkaspinning.html

Kuvasuunnistus vuonna 2013:
http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2013/05/kuvasuunnistus-polkupyoralla.html


Kaikki rastit kierretty! Meidän vika rasti oli Agoran pihassa.

Tänä vuonna startattiin mun luota, koska Anri lainasi toista mun pyörää. Anri lähti siis liikenteeseen Nishikillä, mä Cresentillä, koska siinä on pelkästään lukkopolkimet. Anri oli jo tutustunut rastikuviin ja tiesi suurimman osan paikoista. Mä taisin tietää pari, joita Anri ei ollut tiennyt. Loistotiimi siis. Pariin epävarmaan rastiin päätettiin kysyä neuvoja ekalta rastilta.


Kuvat julkaistaan aina päivän Keskisuomalaisessa. Siitä sitten suunnistamaan järkevällä reittivalinnalla.

Ekalla rastilla Naissaaressa. Tää oli paha paikka, jäi liikaa ajatuksia muhimaan päähän...

Ensin otettiin suunta Vaajakosken Naissaareen. Tää oli mulle ehkä kaikkein vaarallisin rasti. Rastivalvoja alkoi nimittäin kertoilla juttuja Team Rynkebyn matkasta Pariisiin ja kosiskeli mua mukaan seuraavana vuonna. Yhteensä kilometrejä tulee kuulemma reissussa 1500, päivää kohti 150-200, yksi lepopäivä oli ilmeisesti välissä. Voitte vaan arvata jäikö ajatus muhimaan takaraivoon... Äitikin sanoi just sunnuntaiaamuna puhelimessa, että on ihan huolissaan, kun mut saa höynäytettyä nykyään joka paikkaan. Ai miten niin...

Päätettiin vähän oikaista ja vedettiin latupohjia pitkin.

Välillä karttatsekkaus, jotta ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Tämän vuoden kuvasuunnistus poikkesi aiemmista vuosista sään suhteen. Anrin kans mietittiin, että joka vuosi on ollut hyvä sää, paitsi nyt. Vettä satoi vähän väliä. Ei se sinällään kyllä haitannut, goretex piti vettä hyvin. Olisipa paremmat tsänssit arvontapalkintoihin, kun osallistujia oli vähemmän. Pääpalkintona oli kuitenkin polkupyörä.

Vettä satoi tänä vuonna kiitettävästi, se ei tosin meidän menoa haitannut.

Kierrettiin leppoisella tahdilla kaikki rastit. Mullakin oli tosi hyvä tuntuma jaloissa, vaikka vähän pelkäsin, että miltä kintut tuntuu edellispäivän puolimaratonin jälkeen. Oisko sitten omalta osaltaan auttaneet myös uudenkarheat Zeropointin kompressiotrikoot, sillä jalat tuntuivat todella hyvältä. Kannatti ostaa!

Järvi oli peilityyni ja ilma raikas, oli aikasta kivaa.

Yksi rasteista oli Harjulla, vähän puhalluttaa.

Perinteisesti kuvasuunnistus on päätetty pallojätskeihin, mutta nyt sää ei houkutellut jäätelön syöntiin. Niinpä me tultiin mun luokse suihkuun ja lähdettiin sitten Matkakeskuksen Picnikkiin syömään pastaa. Oli hyvää! Iso kiitos taas Anrille seurasta. Muutaman tunnin juorulenkki teki hyvää, kuulumiset ehdittiin vaihtaa ja saatiin sitä kuuluisaa kevyttä, mutta pitkäkestoista pk-treeniä, mitä itse tulee harrastettua ihan liian vähän. Ensi vuonna uudestaan! :)

Tänä vuonna matkaa tuli kohtuullisesti tai sitten reittivalinta oli huono. Joka tapauksessa reipas 41 kilsaa.
Tahti on ollut leppoinen.
Jee, rasva palaa!
Syke on ollut alhaalla lähes koko ajan. Kevyttä menoa.
Eka mentiin siis Vaajakoskelle, sitten parin mutkan kautta Palokkaan, Laajavuoreen, keskustaan ja viimeisimpänä Lutakkoon.

Tapahtumasta voi lukea lisää Jypsin sivuilta: http://www.pyorailyviikko.fi/ohjelma/kuvasuunnistus/

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

HCR juostu enkka-ajalla!

Jalat tuntuvat hieman kankeilta, mutta fiilis on mitä parhain. Vaikka maaliin tullessa ensin ketuttikin, kun jäin tavoiteajasta kolmisen minuuttia. Parastahan tietysti on, että edes pääsin juoksemaan, kun jalka oli viikolla ja vielä perjantainakin kipeä. Kisa-aamuna se oli kuitenkin jo kunnossa, lepo teki tehtävänsä.

Maalissa hymyilyttää, vaikka tavoiteajasta jäinkin. Vesa oli vastassa odottamassa.

Matka Helsinkiin meni rennosti, pojat ajoivat vuorotellen, minä nautiskelin maisemista takaosastolla. Välillä käytiin syömässä ja Helsingissä oltiin ajoissa vaatteita vaihtamassa. Vaatteiden valinta olikin hieman haastavaa vaihtelevan sään takia, mutta pysyin onneksi suunnitelmassani ja laitoin shortsit, kompressiosäärystimet, hihattoman paidan ja takin. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, takki tosin lähti päältä jo kolmen kilsan kohdalla ja silti oli ajoittain kuuma juosta. Eli onneksi en laittanut pitkiä housuja tai paitaa.


Lähtö keltaisessa ryhmässä

Lähdimme keltaisessa lähtöryhmässä, jonka tavoiteaika oli 1:45. Ryhmä oli mulle vähän liian kova, mutta se oli kompromissi kaikkien meidän kolmen tavoiteajoista. Muuten Vesa ois lähteny 50 minsaa mua ja Teroa ennen eli joutunut odottamaan maalissa törkeän kauan. Ihan hyvä kyllä näin jälkikäteen, olipahan kirittäjiä ja tahti oli muutenkin melko hyvä meikäläiselle. Keltaisessa ryhmässä lähti jotain tuhat henkeä. Vesa lähti ryhmän keulilla, me jäätiin Teron kanssa taaemmaksi. Sitten luurit korville ja menoksi.

Polarin sykemittarissa on kisatoiminto, johon voi laittaa matkan ja tavoiteajan. Mittari sitten ilmoittaa koko ajan oletko edellä vai jäljessä tavoitetta. Töissä Marjo oli arvellut mun juoksevan puolikkaan 1:50, mikä tarkoittaisi käytännössä 5:12 kilometriltä. Arto, meidän suunnistus-koutsi, suositteli kisavauhdiksi 5:30 kilometriltä, kun taas maraton-koutsi Pasi kehoitti kokeilemaan pitämään vauhdin vitosen tuntumassa eli lähes samoissa lukemissa kuin mun kympin kisojen vauhti. Niinpä päätin laittaa tavoiteajaksi 1:50, se tuntui mahdolliselta itsestänikin. Ja pakko sanoa, että onpa huippua, kun on näin mukana eläviä työkavereita! Kiitos luottamuksesta ja tsempistä! Ootte raksuja kaikki *sydän*.

Ja vinkkinä, hyvä laskuri kilometrivauhteihin: http://www.laskurini.fi/urheilu/juoksuvauhtilaskuri

 

In Flamesia ja Cheekiä

Vähän mietin laitanko rokkilistan soimaan vai perusjuoksulistan, minkä tein HCR:lle. Laitoin peruslistan, mikä oli ihan hyvä. Jos fiilis oli jossain kohti vähän tahmea, niin leppoisen biisin ansiosta tuntui kevyemmältä. Mukana oli kyllä musiikkia laidasta laitaan, Children of Bodomista Arttu Wiskariin ja Darudeen.

Ekat pari kilsaa otin vähän löysemmin ja lämmittelin kroppaa. Tero juoksi lähistöllä. Sitten tuli fiilis, että kai tässä on pakko alkaa juosta, jos mielii mitään enkka-aikoja vetää. Niinpä kiristin vähän tahtia. Tero jäi tässä vaiheessa taaemmaksi. Olen aiemmin lähtenyt juoksukisoissa liikkeelle liiankin rauhassa, pelännyt, että kunto loppuu kesken. Nyt viime aikoina taktiikkana on ollut enemmän vauhdikkaampi lähtö, jos myöhemmin hyytyy, niin sitten hyytyy.

En osaisi juosta ilman musiikkia. Kaverin kanssa tietysti on eri asia, kun voi höpötellä, mutta itsekseni en juokse ilman musaa. Vaikka silti on jännä, että jälkikäteen en yleensä edes muista, mitä satunnaiselta soittolistalta on kuulunut. Tästä juoksusta mieleen jäi muutama biisi:

Alkumatkasta soi tämä, tää on ollut viime aikoina yksi lemppareista:
• Kygo – Firestone: https://youtu.be/9Sc-ir2UwGU

Jossain kympin kohdalla, kunnon draivia askeleisiin:
• In Flames – My Sweet Shadows (remix): https://youtu.be/PNPWpyDsTGU

Tää nyt ei tietysti sovi juoksuun millään lailla, mutta pakkohan biisilistalla on olla yksi villi kortti:
• Stig – Ryyppy: https://youtu.be/2XXUKNpXZLs

Voiko askel olla kulkematta, jos korvissa soi "tulin voittamaan"?
• Cheek – JippiKayjei: https://youtu.be/pzGNWayhrZw

 

Puolikas 172 keskisykkeellä

Juoksu meni oikeastaan koko ajan mukavasti. Oon noita kymppejä vetänyt viime aikoina ja seuraillut sykkeitä, mistä oli selkeesti hyötyä. Pystyn juoksemaan 170 sykkeellä kiitettävästi ja pitkään, vielä 176 menee myös, mutta jos syke nousee 178, niin sitten tulee noutaja pian, kun kroppa väsyy, silloin ollaan rajoilla. Niinpä annoin sykkeen nousta 170 tuntumaan, mutta koetin pitää sen alle 176, jotta jaksan loppuun asti.

Matka meni koko ajan mukavasti. Reitin mäkisyyttä on valiteltu hirveästi jälkikäteen, mutta mua ei kyllä ahdistanu muut kuin 16 kilsan kohdan mäet, muut meni musta ihan ok, ei kai sitä nyt tasaista voi olla koko ajan. Ekan geelin otin 14 kilsan kohdalla, toisen joskus myöhemmin, en edes muista. Oon vähän huono käyttämään mitään geelejä, vaikka kyllä niistä saa puhtia.

 

Pohkeet ja varpaat kramppasivat

18 kilsan kohdalla alkoivat krampit. Eka ajatus oli, että ei voi olla totta. Asetin Polarin mittariin alussa tavoiteajan 1:50 ja kisatoiminto näytti siinä vaiheessa, että tavoite alitettaisiin 50 sekunnilla. Ensin kramppasivat pohkeet, joka kohdasta, alhaalta ja ylhäältä, kummastakin jalasta. Oli pakko pysähtyä pieneksi hetkeksi venyttelemään, kun tuntui etten pääse eteenpäin. Jatkoin kuitenkin köpöttelyä hetken päästä ja kirosin kuin lappalainen. Sitten kramppasivat varpaat, kramppi veti ne ihan sykkyrään, eka toisesta jalasta, sitten toisesta. Ei hyvänen aika, miten sellaisilla jaloilla pitäisi juosta? Pysähdyin taas hetkeksi ja mietin miten edes pääsen juosten maaliin. Kisatoiminta näytti jo tässä vaiheessa plussaa, en tulisi pääsemään tavoiteaikaan. Ei muuta kuin köpöttelyllä eteenpäin. Siinä vaiheessa muistin, että mulla on taskussa Mäkkärin suolapussi, se siis naamaan.

Loppumatka meni jotenkin edeten, krampit vähän helpottivat, mutta koko ajan oli olo, että kohta lihakset vetävät itsensä taas solmuun. Maaliviiva kuitenkin ylittyi ajassa 1:53:12. Kävin valokuvassa, venyttelin hetken ja hain mitalin. Siinä vaiheessa Vesakin tuli jo vastaan, hän oli juossut myös oman enkkansa 1:37:10. Tero tuli maaliin muutaman minuutin päästä, alle kahteen tuntiin. Mun puolikkaan ennätys on aiemmin ollut 1:58, eli se tuli onneksi alitettua :)

Hyvän fiiliksen lisäksi juoksusta jäi mitali ja t-paita.


Juoksun jälkeen lähdettiin kolmen kilsan päähän pesulle, sitten syömään ja kotia kohti. Kotona olin vähän ennen puolta yötä. Ihana ja mukava reissu kaikin puolin! Huippua, että lähdin mukaan. Mähän ilmoittauduin silloin vikana ilmoittautumispäivänä, hyvä niin. Sen verran oli kivaa ja hyvää matkaseuraa, että ehkä tässä kehitetään jokin uusikin juoksukisa vielä tälle kesää. Tulevista suunnitelmista kuitenkin lisää vielä myöhemmin :)

Polarin syketiedot


Keskisyke on ollut 172 ja juoksulinjoista on tullut sata metriä ylimääräistä.
Keskivauhdiksi tuli 5:21.
Palautuneena ollaan Polarin mukaan vasta keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Syke on taas suurelta osin punaisella.
Ja siinä se näkyy, loppumatkan krampit! Kiusallisen loppusuoralla.

Korkeuskäyrä, lopussa vähän haastetta.
Kadenssi on ollut tasainen.
Pitäisi joskus käydä polkemassa joku pyöräergo tms, että saisi selville nuo kynnysarvot.

Kymppi on mennyt reiluun 51 minsaan.
Nopein kilometri on juostu 4:57.
Juoksunopeudet ovat melko tasaisia. Pahin kilometri on ollut 20.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Helsinki City Run tänään!

Tänään se on, HCR eli Helsinki City Run, puolimaraton 21,1 kilsaa. Helsinkiä kohti lähdetään ajelemaan puoli kympiltä (eli reippaan tunnin päästä) ja meidän keltaisen ryhmän startti on klo 15.20. Automatkalla pidetään vielä lounastauko ja kolmen kilsan päässä kisapaikalta vaihdetaan vaatteet. Numerolaput on haettu meille valmiiksi jo eilen perjantaina.

Muuten eilinen päivä olikin melkoinen. Sartoriuksen eli räätälinlihaksen alapää polven sisäpuolella alkoi vihoitella torstaina ennen spinningiä. Varsinainen kramppi oli jo suunnistuksen jälkeen keskiviikkona. Viiltävää tai jomottavaa kipua ei ollut enää eilen, mutta lihaksen kiinnityskohta tuntui perjantaina ikävältä jopa kävellessä. Vedin särkylääkettä ja hivelin jalkaan vuorotellen kylmägeeliä ja tiikeribalsamia sekä otin magnesiumia ja join vettä. Silti usko meinasi loppua ja töistä lähtiessä tuuminkin, että saa nähdä selviänkö edes lähtöviivalle.


Eikö näiden voimin pitäisi parantua yksi räätälinlihas?

Töiden jälkeen suuntasin apteekkiin. Siellä suositeltiin Voltaren-geeliä ja juoksuun polvitukea. Kyseinen nainen oli samaa mieltä siitä, että Sartorius on ottanut itseensä juoksusta, pyöräilystä ja spinningistä. Lihashan on pitkä, kapea ja heikko, se osallistuu lonkan ja polven koukistukseen ja kulkee vinosti muiden reisilihasten yli. Se työskentelee kaikissa edellä mainituissa lajeissa. Sama paikka on krampannut mulla kerran aiemminkin. Muistan sen elävästi, sattui se niin pirusti. Silloin takana oli suhteellisen rankka spinningtunti ja istuin kaverin kanssa jo suihkun raikkaana Amarillon terassilla. Onneks se meni silloinki nopeesti ohi.


Sartorius eli räätälinlihas punaisella.


Apteekin jälkeen ajattelin pyörähtää Intersportissa. Mulla on ollut rempan jälkeen säästökuuri, mutta koska oli tilipäivä, niin lankesin. Ostin siis vihdoin ja viimein Zeropointin kompressiotrikoot, kyllä nyt treenit kulkee jatkossa! Kirjoittelen aiheesta myöhemmin enemmän, kunhan saan ensin vähän tuntumaa trikoisiin. Kompressiosäärystimet kyllä puetaan tänään juoksuun.


Näiden päälle pukeminen käy pienestä alkulämmittelystä, mutta kyllä tuntuivat hyvältä jalassa!

Illalla testasin pakatessa juoksukamppeita ja kävin ulkona hölkkäilee kilsan verran. Ylämäki tihkaisi, mietin, että juoksukunnosta ei oo tietoakaan, mutta yllätyksekseni polvi ei tuntunut enää kipeältä! Juoksin toiseen suuntaan polvituen kanssa ja takaisin ilman. Pitää vielä tänään vaan päättää ennen starttia laittaako polvituen vai ei. Ostin sen kyllä apteekista ja myyjä vakuutteli sen olevan erinomainen juuri liikuntaan. Katsotaan.

Polvituki on ostettu, katsotaan käytetäänkö sitä vai ei.

Kun pääsin iloitsemasta siitä, että jalka on parempi, niin alkoi koskea kunnolla vatsaan. Voi pee. Naisen elämä on välillä mukavaa. Mutta jos jotain positiivista, niin onneksi ne menkkakivut oli eilen, eikä tänään. Ja onhan niiden kanssa vaellettu keskellä ei mitään jossain Norjassa, että eiköhän se nyt yks kahden tunnin juoksu mene. Lisäksi yks varvas on ollut musta jo viime viikonlopusta lähtien, olen jännityksellä odottanut milloin siitä lähtee kynsi. Vielä se on paikoillaan.


Juoksija-lehden naisekstra kertoo, että kuukautiset vaan buustaavat tulosta. Johtuukohan se siitä, että on pakko juosta lujaa, kun on niin kiire vaihtamaan tampoonia? :D


Ja jos tämän viikon "keventämistä" miettii, niin sekin on vähän kiikun kaakun. Maanantaina olin crossfitissa, tiistaina spinningissä, keskiviikkona suunnistamassa ja torstaina spinningissä. Eilen perjantaina en tehnyt mitään ja menin töihinkin jopa autolla, että jalka saa levätä. Tosin jos viikon liikuntamääriä tarkastelee ajassa, niin neljän tunnin treeniviikko on tavanomaista vähän kevyempi, niin kuin pitääkin.


Eilen oli astetta erilaisemmat saunajuomat.

Että jos näiden pikkuongelmien jälkeen päästään maaliin, niin olen aika happy. Ja vaikka tulisikin eka keskeytetty juoksu, että jalka kipeytyisi sen verran pahasti, niin olisipa sekin koettu. Vettäkin vissii tulee satamaan aikalailla kolmelta alkaen, mutta sitähän fiilisteltiin jo Tukholmassa vuosi sitten. Ja starttiin meillä ainakin on kertakäyttösadetakkeja, niitä ostettiin ilmeisesti vähän päällekkäin, että uskoisin kolmen hengen selviävän kuudella sadetakilla. Tulossa siis huippupäivä! :D

Tää on optimistin vaatekerta. Mukana on kyllä pitkätkin trikoot, t-paita ja pitkähihainen paita.

Pitäkäähän peukkuja! Tän voimin mennään:
• Rob Zombie - Superbeast: https://youtu.be/uHBtpqbOKXk

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Avioero ja burnout – still going strong

Tiedättekö, kun aina välillä tulee se hetki, kun pysähdyt toviksi katsomaan taaksepäin? Mitä on tapahtunut, missä mennään ja mikä fiilis? Tämä viikonloppu, jos jokin on ollut sellainen. Pikkuveljen häät, personal trainer -koulutuksen loppusuora ja näyttökoe sekä serkkutytön kolmekymppiset, vähemmästäkin sitä nousevat tunteet pintaan.

Tiskirättikin sen tietää miten elämää tulisi elää.


Burnout vuosi sitten

Viimeiseen reiluun vuoteen mahtuu paljon. Kevättalvella 2015 olin burnoutissa. Ajattelin aiemmin, että se on joku laiskojen tyyppien tauti, ei siis kosketa mua. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla? Burnoutin ansiosta ryhdyin rakentamaan työminääni uudestaan. Nykyinen työminäni ei stressaa asioista yhtä paljon kuin ennen, eikä pääsääntöisesti tuo töitä kotiin, vaikka joskus kampanjasta innostuen ideoita tulee pyöriteltyä kotonakin. Luovan tietotyön ja vapaa-ajan väli on joskus hiuksenhieno. Tämä uusi työminä myös usein lähtee töistä säntillisesti kotiin kahdeksan tunnin jälkeen, pitää kahvitauot, eikä tule töihin sairaana.

Burnoutin ansiosta olen myös opetellut tervettä itsekkyyttä, sitä, että laitan itseni etusijalle. Kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta se ei ole helppo rasti ihmiselle, joka on tottunut aina auttamaan ihan ketä tahansa missä tilanteessa tahansa. Vieläkin tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa tästä itsekkyydestä, mutta toteutan sitä silti parhaani mukaan. En sano, ettenkö edelleenkin olisi se sama auttavainen ihminen kuin ennenkin, mutta nyt osaan sanoa välillä "ei". Viimeksi helatorstaina oli taloyhtiön pihatalkoot, joista mua jo etukäteen varoiteltiin. Siitäkin huolimatta pakkasin kimpsuni ja kampsuni, kävelin pokkana autolle, kun talkooporukka hääri pihalla ja lähdin sovitulle lenkille. Torstai oli koko viikon ainoa päivä, kun mulla ei ollut töitä tai mitään muita kissanristiäisiä (yhtä jumppaa lukuunottamatta), niin musta yksi vapaapäivä pt-lukemisten ja perustöiden välissä oli ansaittu.

Olen myös opetellut laiskottelua, välillä paremmalla menestyksellä, välillä huonommalla. Olen koettanut sisäistää, että välillä voi vain olla ja löhötä, koko ajan ei ole pakko tehdä jotain. Vaikka ne ikkunat olisi pesemättä, verhot vaihtamatta ja vaatekaappikin on ihan sekaisin. Yksi ilta töiden jälkeen istuin sohvalla 3,5 tuntia, en tehnyt mitään. Olen myös oppinut delegoimaan. Aiemmin mun piti olla kartalla kaikesta, nyt ei tarvitse. Voin esimerkiksi lähteä tyttöjen kanssa vaellukselle ilman, että tiedän koko reissusta juuri mitään. Italian reissukin oli hyvin vähän suunniteltu tai ennakkoon mitään selvitelty. Joskus tietysti voisi varmaan olla edes pikkuruisen kartalla asioista :D


Pt-näyttökoe jännitti

Perjantaina mulla oli kauan odotettu personal trainer -koulutuksen näyttökoe. En ymmärrä miten jokin asia voi jännittää niin paljon. Perjantaina lounaalla ei ollut edes ruokahalua, keskittymiskyky oli olematon. Läpihän se meni, tottakai. Kun illalla lähdin ajelemaan koulutuksesta kohti Pohjanmaata, silmäkulma ihan kostui. Se oli vika päivä, kun olimme kyseisellä porukalla oppia yhdessä hakemassa. Ja sillä porukalla on kuitenkin tavattu yksi viikonloppu kerran kuukaudessa lokakuusta lähtien ja nyt se loppui. Melkoinen haikeus iski. Upea koulutus ja vielä upeampia ihmisiä!


Alkuviikosta päntättiin näyttökoe-caseja – suklaan kera tietenkin.

Kun viime joulukuussa oli selvää, että elokuussa solmittu avioliitto päätyy eroon, mietin mitä teen pt-koulutuksen kanssa. Onko mulla paukkuja suorittaa se loppuun? Olin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kun multa "vietiin" jo koti, aviomies ja unelma perheestä, niin pt-opintoja ei vietäisi. Se oli kai jokin periaatekysymys, niinpä jatkoin opintoja. Tästäkin syystä olen ihan hemmetin onnellinen, että olen nyt tässä pisteessä. Näyttö on suoritettu ja kirjallinen tentti pitää suorittaa parin viikon sisällä. Vikan koulutuspäivän käyn vielä kesäkuussa Tampereella, sillä olin vikana koulutuspäivänä veljeni häissä.


Pikkuveljen häät

Kaikki muut (paitsi minä) olivat vissiin miettineet etukäteen mikä fiilis mulla on pikkuveljen häissä. Itse jännitin ilmeisesti sen verran perjantain näyttöä ja häiden valokuvauksia, etten ollut edes ajatellut, että häät jotenkin vaikuttaisivat minuun muuten kuin isosiskon roolissa.


Oma perhe, se on ihan paras. Aina tukena.

Otin valokuvia hääparista alttarilla, kun morsian alkoi pyyhkiä onnenkyyneleitä. Sitten muakin alkoi itkettää. En oikeastaan tiedä miksi. Olinko niin onnellinen pikkuveljeni puolesta? Itkettikö mua, kun näin miten morsian liikuttui? Nousivatko pintaan kenties ajatukset omasta yhdeksän kuukauden takaisesta hääpäivästä ja epäonnistuneesta avioliitosta? Vai kolahtivatko papin sanat rehellisyydestä ja luottamuksesta parisuhteessa? Joka tapauksessa koitin alttarilla hetken aikaa miettiä ihan muita juttuja ja pyyhkiä kyyneleitä, eihän sitä nenäliinaakaan tullut tietenkään mukaan.


Nuorimman pikkuveljen kanssa on huippua! Roudailtiin hääkamppeita pois ja ehdittiin vielä käydä lenkilläkin.

Häät olivat ihanat. Pikkuveli sai maailman parhaan naisen omakseen. Love U!


Meillä on whatsappissa ryhmä "parhaat naiset". Ei tarvitse selityksiä.


Serkkutytön kolmekymppiset

Mietin jo alkuviikosta, että serkkutytön pirskeet eivät voisi tulla parempaan saumaan. Sen verran viikko meni nenä kiinni kirjassa ja näyttöä stressaten (jätin väliin jopa treenejä), että pieni irtiotto arjesta teki hyvää. Häiden ja kolmekymppisten välissä ehdittiin toki käydä toisen pikkuveljen kanssa lenkilläkin. Kunnon intervallilenkki, toinen juoksi spurtteja, kun toinen fillaroi ja osia vaihdettiin. Muuten jalat olivat melko takkuiset ja yksi varvas oli aivan mustana, jospa se viikonloppuun mennessä parantuisi.

Kolmekymppisillä oli kivaa. Yhden serkkutytön kanssa parannettiin maailmaa kunnolla ja serkkupojan kanssa vedettiin "kolmekymppinen" karaokessa (en osaa laulaa yhtään!) sekä parit tanssit päälle. En ollut nähnyt osaa sukulaisista omien häiden jälkeen, joten kyllähän sitä tuli puhuttua asioista. Hieman kyseltiin arastellen miten voin ja mikä oli fiilis pikkuveljen häissä. Ainut hetki, kun silmäkulma meinasi vähän kostua oli, kun karaokessa laulettiin Siltsua. Just se biisi, mitä kuuntelin joulukuussa:

• Jari Sillanpää – Sinä ansaitset kultaa: https://youtu.be/eAFRWQgwet0

Still going strong

En tiedä, mutta mulla on hyvä fiilis. Päätös erosta oli oikea ja elämä ei voi mennä kuin parempaan suuntaan. Ehkä osalle on tullut jopa yllätyksenä, kun olen ollut niin iloinen ja aurinkoinen kaikesta huolimatta. Kai se on vaan se peruspositiivinen luonne, aurinko paistaa risukasaan ennemmin tai myöhemmin. Eräs kaveri totesi perjantaina, että jos ei tietäisi, niin ei uskoisi mua katsoessaan, että nainen on vetänyt burnoutin ja avioeron hiljattain. Jep, still going strong.


Mieli on rentoutunut vapaan viikonlopun jälkeen.


Erosta toipuminen on varmasti yksilöllistä, eikä siihen ole yhtä oikeaa tapaa. Mulle on jäänyt mieleen erityisesti yksi viikonloppu. Silloin viikonloppusuunnitelmat menivät uusiksi, kun en lähtenytkään Alajärvelle, kun eräs sulkkisturnaus peruttiin. Yhtäkkiä mulla oli siis pari päivää täysin vapaata. Silloin muistan, kun veljeni vaimo sanoi mulle, että sä voit tehdä viikonloppuna ihan mitä huvittaa, etkä oo mistään kenellekään tilivelvollinen. Voitteko kuvitella, kun lamppu syttyi naisen päässä? Voin tehdä ihan mitä vaan, toistelin itselleni. Tottakai sen tiesi, mutta joku herätys siinä tuli. Ihan mitä itse haluan. Se oli aika magee fiilis ja kiva viikonloppu. Taisi siihen mahtua vähän spinningiäkin :)


Rutiinien uudelleen rakentamista

Jos burnoutin jälkeen rakensin uudestaan työminääni, niin avioeron vuoksi olen rakentanut uudestaan koko naista. Mitä mä haluan tehdä arki-iltaisin töiden jälkeen? Mitä teen viikonloppuisin? Mitä syön iltapalaksi? Mitä katson telkkarista? Siis mitä minä haluan?

Ennen parisuhteessa katsottiin paljon telkkaria. En tiedä miten olen edes ehtinyt tuijottaa ruutua niin paljon. Sieltä katsottiin tallennuksesta Salkkareita, kaikenmaailman kokkiohjelmia ja Jyrki Sukulaa, Rouva ministeriä ja ties mitä. Eron jälkeen ekat viikot tallentelin samoja ohjelmia, mutta huomasin, että en ehdi niitä katsomaan ja lopulta mietin miksi edes tuijotan niitä. Niinpä päätin lopettaa, rakentaa itselleni uudet rutiinit. Nyt olen tuijotellut Viaplaysta pelkästään Greyn anatomiaa ja sitäkään ei enää pari päivää sitten löytynyt, liekö poistettu. Varmaan pakko hankkia se dvd-soitin ja kaikki Greyn anatomian tuotantokaudet. Huippujengi oli myös toinen sarja, jota katsoin.

Viikonloppuja on vietetty kohtuullisesti erilaisissa juoksutapahtumissa.

Lisäksi olen syönyt aiempaa terveellisemmin ja enemmän salaatteja. Syön toki edelleenkin kuin hevonen, mutta ehkä hieman kevyemmin, ellei parin viime viikon suklaahimoa lasketa. Omasta mielestäni olen myös paljon rennompi kuin ennen, panta ei kiristä yhtä paljon. Osaan enemmän heittäytyä, lähden asioihin herkästi mukaan, vaikka toisaalta koetankin olla suunnittelematta asioita liikaa. En stressaa tulevasta tai huomisesta, kun eihän asioita kuitenkaan koskaan voi tietää varmaksi? 

Katse uusille laitumille

Olen myös oikeasti miettinyt millaisen miehen tulevaisuudessa haluan – tai millaista en halua. Sekin on edistystä. En aina tiedä onko hyvä vai huono asia, että olen niin avoin ja sosiaalinen, mutta ainakin asioista puhuminen on tehnyt itselleni hyvää. Entinen suhde on märehditty, sitä on kyllä käsitelty joka himskutin laidasta ja näkökulmasta. Eniten mieleeni on jäänyt psykologin kommentti siitä, että mun ei tartte ymmärtää asioita. Se oli jotenkin huojentavaa, en ymmärrä, eikä tarvitsekaan ymmärtää. 


Ostin tän joskus joulu/tammikuussa. Silloin itketti, nyt melkein naurattaa.

Olen siis miettinyt millaisen miehen MINÄ HALUAN. Olen usein kuullut, että eron jälkeen moni lähtee baareilemaan ja rimasta tai sen korkeudesta ei ole tietoakaan, kun halutaan pönkittää mennyttä itsetuntoa. Toki ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tai väärää tapaa käsitellä asioita, mutta silti olen jotenkin itse tosi onnellinen siitä, että tämä vaihe on skipattu (vaikka vähän tinderöintiä onkin harrastettu) ja on päästy siihen pisteeseen, että oikeasti voi miettiä, mitä minä haluan ja millaisen tyypin kanssa voisin joskus elämäni jakaa. Yksi viisas kaveri sanoi kerran, että kun tutustuu uusiin ihmisiin, niin se on enemmän tutustumista itseensä. Se on totta, omat ennakkoluulot, asenteet ja toimintatavat löytää helposti, niin hyvässä kuin pahassa.

Pahoittelut, tästä postauksesta tuli pitkä kuin nälkävuosi. Ehkä koetan jatkossa kirjoitella lyhyemmin, mutta useammin. Tämä viikonloppu nyt vain oli jotenkin tunteisiin menevä, jonkinlainen välitsekkaus. Nauttikaahan elämästä, niitä ei ole jokaisella kuin se yksi ainokainen :)