sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannus mökillä (valokuvia)

Huomenna startataan kohti Haltia! Rinkka on tänään purettu ja pakattu toiseen kertaan, tehty viimeiset hienosäädöt ja vara-akut on latuussa. Juhannus meni mökillä Kannonkoskella aivan upeassa säässä, en muista milloin täällä ois ollu näin monta aurinkoista päivää putkeen. Tässä muutama valokuva viikonlopulta.


Viikonloppu alkoi torstaina, kun tulin fillarilla mökille, 97 kilsaa, tästä kirjoitinkin jo aiemmin. 


Sisko oli ostellut vähän kalastustarvikkeita juhannukseksi. Järvi on ollut peilityyni joka ilta.


Perjantaiaamuna illoitsin, kun sain tavarani pikkuveljeltä. Aamupäivällä käytiin fiilistelee torilla ja syötiin muurinpohjaletut. Mökkimuodin viimeistelivät uudet kukkacrocksit ja raitaiset haaremihousut, tietenkin samaan aikaan käytettyinä.

 
Perjantai chillailtiin. Sisko ja veli pesivät veneet, me kuunneltiin Jennin kanssa musaa viltillä. Nuorempi veli oli tehnyt koulussa astetta tyylikkäämmän musaboksin. Juhannusjuomat yrittivät muka olla viileitä järvivedessä. 


Päivällä käytiin myös kalalla, tulos tosin oli säälittävä nolla. Mä, isukki ja nuorempi veli oltiin kakkosveneellä, jossa oli sähkömoottori, joka myös hyytyi kesken matkan. Pikkuveli souti meidät urheasti takaisin mökille. Ilallla grillattiin ja saunottiin.


Saunan jälkeen yritettiinkin sitten näyttää jo ihmisiltä ja lähdettiin juhannusajelulle. Käytiin Huopanankoskella, Hilmonkoskella ja Nuottalassa, aika hiljaista oli meno puolenyön aikaan. 


Juhannusajelun teemana oli "onko meillä mukavaa?" :D

Lauantai olikin sitten aika toiminnallinen päivä. Frisbeegolfia 15 väylää, 15 kilsan juoksulenkki Piispalasta mökille ja ilalla vielä savikiekkoammuntaa, kesäolympialaiset ja rappakaljaa. Kesäolympialaisten lajeissa oli mm. sulkapallojen ja tulitikun heittoa, vesipullon täyttämistä ja oluttölkkien keilaamista kävyillä.





Aitassa oli tunnelmaa. Ei ois voinut paremmin nukuttaa.


Tänään pakkasin rinkan. Muuten fyysisin ponnistus on ollut siirtää viltti varjosta aurinkoon. Nyt nauttimaan vielä hetkeksi auringosta, sitten ollaankin ilman kännykkää viikko. Palaillaan!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Perinteinen juhannuspolkaisu mökille

Nyt on voittajafiilis! Tulin mökille Kannonkoskelle Jyväskylästä perinteitä vaalien pyörällä, matkaa tuli 97,85 kilsaa ja aikaa kului ilman taukoja 4:12:23, siis enkka-aika!!! Viime vuonna tulin saman matkan aikaan 4:24 eli nyt meni 12 minuuttia nopeammin.

Voittajafiilis! Perillä raskaammalla pyörällä, raskailla pyörälaukuilla ja raskailla reisillä enkka-aikaan!

Tämä oli ehkä kuudes kerta, kun fillaroin Jyväskylästä Uuraisten kautta Saarijärvelle ja sieltä Kannonkoskelle, yleensä kerran kesässä tulee poljettua. Viime vuonnakin tulin juhannuksen viettoon pyörällä, silloin nainen näytti tosin vähän freesimmältä kuin tänään:


Tänä vuonna lähteminen meinasi tihkaista. Olin huollattanut mun Crescentin, mutta kun aloin laittamaan pyörälaukkuja kyytiin, niin uudesta takarenkaasta tulivat ilmat pihalle. Kiva, enhän mä olisi halunnutkaan lähteä kevyemmällä hybridilla. Niinpä ryhdyin täyttelemään painavamman ja jykevämmän Nishikin renkaita sekä laittelemaan öljyä ketjuihin. Sitten laukut paikoilleen, jotka muuten painoivat törkeästi. Tässä vaiheessa alkoikin jo sataa aivan kaatamalla.

Viisi minsaa piti kerätä motivaatiota, fillarikaveri oli jo säikähtänyt, että perun koko homman. Ei kun menoksi vesisateeseen. En mä oikeastaan tiedä haittasiko se sadekaan, enemmän olin huolissani jalkojen kunnosta. Toissapäivänä olin vetänyt kovalla sykkeellä Laajavuoren ylös ja alas kymmenen kertaa, edellispäivänä matalalla sykkeellä viisi kertaa. Eli noin 1500 nousumetriä kahteen edellispäivään, jalat eivät tuntuneet ihan freeseiltä. Polarikin väitti kropan olevan tasapainossa vasta sunnuntaina...

Matka starttasi hyvin. Fillarointikaveri messiin Ainolanrannasta ja pyörän nokka kohti Uuraisia. Eniten puuha ja pyörälaukkujen paino tuntuivat ylämäissä, vähän oli tahmeahkot etureidet. Matka sujui hyvin, olin niin iloinen, että olin kerrankin saanut pyöräilyseuraa. Anri oli ollut joku vuosi vastassa Uuraisilla toisesta suunnasta tultaessa ja eka kerralla fillaroin jonku toisen pyöräilijän kanssa loppumatkan. Ja harvinaista herkkua saada joku yllytettyä mukaan ennen juhannusta kaatosateessa

Uuraisilla pidettiin huilitauko, vähän suolakeksejä ja muuta pientä, sitten matka jatkui. Yhtä matkaa mentiin reippaaseen 50 kilsaan, kaverilla oli tavoitteena saada sata kilometriä kasaan. Jossain Uuraisten ja Saarijärven välillä kaveri lähti takaisinpäin, mä laitoin luurit korville ja jatkoin kohti Saarijärveä. Alkumatka tai siis puolet matkasta meni kyllä tosi nopeasti, kun ei tarttenu polkea yksin :)

Venyttelytuokio määränpäässä.

Matka Saarijärvelle meni myös verkkaisesti, tuolla välillä ei juuri ole mäkiä. Saarijärvellä pidin huoltsikalla vessatauon, banaani naamaan ja matka jatkui. Tässä vaiheessa mussuttelin Pantteri-karkkeja ja kuivattuja hedelmiä, ei olisi voinut maistua paremmalta. Saarijärveltä lähtiessä luulot otettiin heti pois, eka mäki oli hyytävä. Pyörästä ei enää löytynyt pienempiä vaihteita. Hetken aikaa harkitsin taluttamistakin.

Reisissä alkoi olla fiilis, että mieluummin jalat pitää koko ajan liikenteessä kuin paikoillaan alamäissä. Tuskaisimmat kilometrit olivat kuusi viimeistä, siis kuusi. Mietin, että eihän matkaa ole enää juuri mitään, samasta mökkiraksan tienhaarasta olen juossut varsinaiselle mökille useita kertoja. Tässä vaiheessa etureidet eivät enää olleet tahmaiset, vaan ihan fyysisesti kipeät. Sisäinen spinning-ohjaaja koetti tsempata, paina ja nosta, jaksaa jaksaa. Ja seuraava ajatus olikin Hedberg-tyyliin, että **ttu, jos ei jaksa!

Naamasta sen näkee. Sanoinki pikkuveljelle, että entä jos reisikivuilta ei irtoa hymyä.

Vihdoinki mökkitie! Ei enää paljon. Mökillä pääsin pihaan, kun äiti ja pikkuveli tulivat jo vastaan. Naama oli siinä vaiheessa todella tuskainen, reisiin sattui hemmetisti. Äiti antoi lasin vishyä, sitten lähdinkin jo saunan suuntaan. Yhden  kerran olen jäänyt nurtsille makoilemaan ja kuulumisia vaihtamaan ja ollut kuumeessa seuraavana päivänä. Pikkuveli lähti saunakaveriksi. Äiti oli ollut ihan huippu ja tehnyt lämpöisen vedenkin valmiiksi, aivan luksusta. Meille tulee siis saunaan kylmä kaivovesi. 

Kymmenen minuutin jälkeen lihakset tuntuivat jo hyvältä, enää ei sattunut. Mussutin saunan lauteilla viinirypäleitä, eipä ole ennen tullut saunassa syöpöteltyä. Käytiin kolme kertaa uimassa, vähän kylmä-kuuma -hoitoa lihaksille. Tuntui hyvältä. 

Polar näytti, että kroppa on äärimmäisen rasittunut, tasapainossa vasta seuraavan viikon tiistai-iltana klo 19.00. Sinällään hyvä, sehän se tämän viikon visio olikin. Viimeisen kuukauden tai pari Polar on väittänyt kropan olevan pääosin tasapainossa, eikä kunto ole kehittynyt juuri minnekään. Siksi tämän viikon tavoite olikin saada kropalle uutta ärsykettä ja rasitusta, siinä on ainakin onnistuttu täydellisesti. Nyt loppujuhannus hieman kevyemmin, ensi viikolla kutsuukin sitten Halti. :)



Reilu kuukausi avioeroon

Palasin hetkeksi ajassa taaksepäin. Se oikeastaan lähti siitä, kun mun oli eilen tarkoitus polttaa äidille pari cd-levyä. Olen aina rakastanut musiikkia, mutta ne tuovat paljon muistoja mieleen. Aikaa on mennyt paljon, melkein seitsemän kuukautta siitä, kun päätin, että avioliitollamme ei ole enää tulevaisuutta. Siis oikeasti, seitsemän kuukautta, yli puoli vuotta! Eikä enää ole montaa kuukautta siihen, että eroa voi hakea lopullisesti, elokuun alussa, vain reilu kuukausi. Aika menee äkkiä.

Tuntuu aika hassulta. En oikeastaan tiedä miksi lomanaloitus oli näin vaikea. Oliko se pakottava pysähdys arjen kiireistä, liikaa aikaa ajatella. Itku tuli eilen, taas, kunnon vollotus. Selasin hääkuvia, kuuntelin häätanssia, että sellainen hääpäivä. Kai nekin piti käydä läpi, että voi päästää irti. Itkeminen on outoa, sillä en oikeasti ole itkenyt kuukausiin, jos ei viimeistä viikkoa lasketa. Mutta kai niitä tilanteita tulee. Aina kun tulee jokin "uusi" juttu, loma alkaa, eka kertaa mökillä talven jälkeen juhannuksena tai muuta. Kai ne ovat asioita, joita ennen tehtiin yhdessä ja muistot palaavat mieleen.

Onneksi olen ollut aina perusluonteeltani positiivinen ihminen, asioilla on tapana järjestyä.

Oikeasti olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, en muuttaisi siitä mitään. Se on aika ihana ajatus, en mitään. Mulla ei ole ikävä "entistä elämää", en kadu päätöstä tai mitään sellaista. Olen tyytyväinen ja onnellinen elämääni juuri näin. Kaikista silmiä avaavinta on ollut jälkikäteen huomata ja ymmärtää miten korvaamattomia ystäviä mulla oikeasti on. Miten he ovat seisoneet vierelläni ja olleet olkapäänä, kun olen jauhanut samoja asioita, pohdiskellut, itkenyt ja nauranut hervottomasti.

Sisko, veljen vaimo, äiti ja työ/suunnistuskaveri, siinä varsinainen top4-naiset. Tähän voisi lisätä vielä listan muita: isä, kummatkin pikkuveljet, lapsuuden kaverit, sukulaiset, treenikaverit, muut työkaverit. Huh huh, en voisi olla enempää kiitollinen näistä ihanista ihmisistä. Nyt sitä vasta ymmärtää miten älyttömän iso tuki heistä on ollut. En ehkä ole alkuvuodesta ollut aina ihan järjissäni, vaikka olen muuta uskotellut, ja he ovat olleet läsnä ja ovat yhä. Kiitos.

Treenit ovat antaneet väylän purkaa tunteita.

Olen lueskellut monesti eron vaiheita, niitä on viisi:

1. Kieltäminen
2. Suru
3. Viha
4. Riemu
5. Hyväksyntä

Näistä lisää mm.
• http://www.suhdesoppa.fi/avioero/eron-viisi-vaihetta/
• http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/nain_selviat_erosta_5_vaihetta

Viimeisen vaiheen hyväksynnän/ irrottautumisvaiheen merkkejä ovat esimerkiksi se, että ympärille on rakennettu uudet ihmissuhdeverkostot ja arkitoimet. Nämähän on rakennettu jo hetki sitten. Muita merkkejä on, että elämä ei ole enää kaaottista, vaan se on tasapainossa, vaikka epävarmuuden tunteita voikin olla. Tapahtunut ero on jäänyt osaksi minäkuvaa ja vaikuttaa edelleen elämään, mutta ei kahlitsevasti ja hallitsevasti. Sanalla sanoen kuulostaa tutulta.

Lueskelin vanhoja postauksiani, etenkin tätä biisilistausta:
• http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2016/02/pakkaamista-muuttopuuhia-ja-musaa.html

Listassa on Juha Tapion biisi "Kelpaat kelle vaan":
• https://youtu.be/-s-4IzLzcV0

"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää.
Mut joku aamu mä tiedän sen,
sä heräät huomaamaan,
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan."

Oisko tänään tuo aamu? Kaikesta tapahtuneesta huolimatta herään hymy huulilla. Juhannus, kesäloma, aurinko paistaa, hymyilyttää, kohta lähden fillarilla mökille, jossa odottavat kaikki rakkaat. Kaikki tärkeimmät ihmiset. Tänään ehdottomasti on tuo aamu :)

Ihanaa juhannusta!

Näillä tunnelmilla jatketaan:
• Anna Järvinen feat Olavi Uusivirta – Nuori ja kaunis: https://youtu.be/scBcbh8I9e4

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Venloissa ekaa kertaa

Viime viikonloppuna olimme ystäväni Marjon kanssa Lappeenrannassa, ensimmäistä kertaa ikinä Venloissa. Hengissä selvittiin, vaikka ihan koko aikaa en ollut vakuuttunut, että sieltä metsästä löytää vielä pois. Tässä vaiheessa on jo voittajafiilis ja ensi vuonna uudestaan :D

Minä ja Marjo puolijoukkueteltassa, lähtöön on vielä aikaa.
Heli (kesk.) oli joukkueessamme ekalla osuudella.

Suunnistuskoulussa keväällä 2015

Työpaikkamme Keskisuomalainen-konserni kustansi osallistumisemme. Tai oikeastaan konsernin lehti Lappeenrannan Uutiset oli tapahtuman yhteistyökumppani, joten sitä kautta mekin päästiin nauttimaan tapahtumasta oikein VIP-lippujen kera.

Taustoista on myös pakko kertoa, että kävin aikuisten suunnistuskoulun keväällä 2015, siellä tutustuin myös Marjoon. Tuolloin jo kurssin lopussa katseltiin Jukola- ja Venla-karttoja, jotka tosin eivät kiinnostaneet mua yhtään, koska en ikinä tulisi lähtemään kyseiseen tapahtumaan. En ikinä. Keväällä 2015 kävin iltarasteilla ehkä pari kolme kertaa, joista tasan yhden kerran kävin yksin.

Tänä vuonna houkuttelin Marjon juoksemaan Napoliin puolimaratonin ja Vaajakoskelle kympin. Marjo oli jo kolmisen viikkoa puhunut, että konsernin Venlojen joukkue kaipaisi lisämiehitystä. Joskus sitten crossfit-treenien jälkeen endorfiinipöllyissä lupasin, että jos Marjo lähtee juoksemaan Vaajakoskelle kympin, niin mä lähden Venloihin. Halvalla meni. Tosin sain ylipuhuttua Marjon mukaan Haltin vaellukselle ensi viikolla, että jos minä olin epämukavuusalueellani suunnistamassa, niin Marjo on kuulemma vaeltamassa :D

Ja pakko lisätä, että ainakin yritettiin harjoitella etukäteen. Me on Marjon kanssa kierretty iltarasteja Suolahdessa, Tikkakoskella, Muuramessa, Peurungassa, Muuratsalossa ja ties missä. On vedetty sprinttirasteja ja suunnistettu totaalisessa pusikossa, kun työkaverimme ja koutsimme Arto on huudellut hopi hopia ja "ei leiriydytä sinne rastille".

Ekat rastit pummittiin – parkkeeraus ja teltta

Kohti Lappeenrantaa startattiin goretexit päällä aamukasilta. Tavaraa oli paljon, kuten naisilla yleensä. Matka sujui mukavasti, mulla oli kasa infomateriaalia printattuna Jukolasta, joten lueskelin ohjeita automatkan, ei yhtään viime tipassa kuitenkaan. Lappeenrannan ABC:llä vedettiin kunnon ähkylounaat seisovasta pöydästä, mikä onneksi oli auki, sillä koko huoltoasemalla ei ollut sähköjä vajaa tunti sitten. Pallona pyörien matkaa jatkettiin kohti kisapaikkaa.

Ensimmäiset kaksi rastia pummittiin pahasti: parkkeeraus ja teltta. VIP-parkin tienhaara ohitettiin ja autolla U-käännöksen tekeminen siinä ihmismassassa ei ollutkaan ihan helppo juttu. Saatiin kuitenkin auto peltoparkille ja lähdettiin kamppeiden kanssa kohti kisapaikkaa. Eka VIP-teltasta lätkät kaulaan ja Viipurin rinkeli kainaloon, sitten etsimään telttaa, joka tietysti oli aivan alueen toisessa päässä. En ollut laittanut villasukkia kumisaappaisiin kaikessa kiireessä ja pelkäsin, että varpaissa on rakot ennen kuin kamppeiden kanssa päästään edes telttapaikalle. Onneksi ei ehtinyt tulla.

Pakollinen julkkiskuva.

Meillä oli siis Lappeenrannan Uutisten kanssa puolijoukkueteltta, jossa olimme yötä. Tavaroiden heittämisen jälkeen lähdimme vielä tsekkaamaan kisa-alueen. Ostimme valmiiksi kolmen euron saunaliput ja tsekkasimme mistä lämmittelyalueelle mennään ja miten siellä toimitaan. Tässä vaiheessa alkoi jo jännittää. Kysyinkin Marjolta vieläkö voin perua. Ei voinut, ihme touhua. Käytiin myös tsekkaamassa kauppatarjontaa ja Marjo osti Jukola-tuubihuivin. Mulla ei ollut mitään mahdollisuutta keskittyä hienoihin Jukola-tarjouksiin, sen verran alkoi jännittää. Tämä tiivistää mun mielestä loistavasti jännityksen asteen, sillä kyllähän sitä luulisi, että aina on aikaa ja kiinnostusta shoppailla urkkavaatteita.

Teltalla vaihdoin juoksutrikoot, kompressiosäärystimet ja Lappeenrannan Uutisten ylisuuren unisex, punaisen t-paidan. Sitten numerolappu rintaan, laina-Emit Saijalta ja siihen teipillä kiinni jokin tarkistuslätkä, mistä ei kuulemma siinä säässä ollut mitään iloa. Vanha pitkähihainen paita päälle, ettei ihan jäätyisi ja kertakäyttösadetakki päälle, sitten menoksi. Voi sanoa, että nainen oli kuin rautakangin niellyt, kun kisapaikka lähestyi. Käytiin hetki pitämässä sadetta VIP-teltassa, sitten erinäisten tarkistuspisteiden jälkeen lämmittelyalueelle. Olin koko ajan miettinyt, että käyn lämmittelyalueella vielä vessassa, mutta ihmetyksekseni en löytänytkään alueelta ainuttakaan bajamajaa. Siis mitä? Kysyin parilta muultakin naiselta, että missä ne kartan vessat olivat, mutta kukaan ei tiennyt. Eipä siinä sitten, enhän mä olisikaan halunnut käydä.

Paniikki iski vasten kasvoja

Lämmittelin alueella ja katselin, kun porukka huuteli joukkueiden numeroita karttojen kanssa. Osa odotti kaveria pitkän tovin. Ehdin ihmetellä touhua joku 20 minuuttia, kun joukkuekaverini Heli ryntäsi paikalle kartan kanssa. Läpsystä vaihto ja menoksi. Sydän hyppäsi kurkkuun jo tässä vaiheessa. Sitten vain muiden perässä liikenteeseen. Alitin sillan ja siinä vaiheessa huomasin metsässä kyltin WC. No niin, se meni sitten siinä, ei tässä nyt enää vessaan lähdettäisi. Pakko huomauttaa, että järjestäjät olivat jossain vaiheessa vaihtaneet kyltin sillan toiselle puolelle, jolloin sen jopa huomasi lämmittelyalueelta.

Infotaulu oli ainakin hyvä.

Hetken päästä avasin kartan ja paniikki sen kuin kasvoi. Missä hemmetissä se koko lähtöpiste on kartalla? Sitä etsi moni muukin, se oli jotenkin vaikea löytää. Jonkun mummelin kanssa sitten bongattiin se ja matka jatkui K-pisteelle. Sen jälkeen katselin ekaa rastiväliä, mikä oli pitkä kuin nälkävuosi. Ei hyvänen aika, pelkkää pöpelikköä, mistä tässä saa kiinni? Polkuja meni useampi eri suuntaan, niin kuin viisaat olivat tapahtumasta jo aiemmin kertoneet. Suuntaa peukalokompassilla ja valitsin yhden poluista.

Jossain vaiheessa paniikki vain yltyi. Mitä helvettiä teen täällä, eihän mulla ole mitään hajua missä oon ja minne pitäis mennä? En varmaan selviä metsästä pois ollenkaan. Tässä vaiheessa alkoi koodihuutelu. Lohduttavaa oli, että kaikki muutkin olivat vähintään yhtä pihalla, eka rasti oli vaikea. Kahden kolmen naisen voimin jatkettiin matkaa kohti ekaa rastia, joka löytyi tovin pyörimisen jälkeen. Sitten tokalle rastille, sinnekin jatkettiin porukassa.

Koodihuutelua ja sosiaalista polkujuoksua

Parin ekan rastin jälkeen homma alkoi vähän sujua. Joka rastilla riitti kyselijää, missä ollaan? Omat suunnistustaidot olivat kokeneet jo sellaisen kolauksen, että taktiikka muuttui koodihuuteluksi. Muutama seuraava rasti mentiin parin naisen kanssa ja erään kaverin sisko liittyi kolmanneksi. Sitten jossain vaiheessa ennen puoliväliä matkaan liittyi eräs nopeampi naissuunnistaja. Nämä olivat fiilikseltään parhaat rastit, annetttiin mennä vauhdilla, kaksi muuta naista tippui kelkasta jossain ylämäessä. Yleisörastille ja pari rastia sen jälkeen mentiin tämän vauhdikkaan naisen kanssa kahteen pekkaan, sitten tiet erkanivat.

Seuraava matkaseura olikin vähän hitaampaa tarpojaa. Vähän olin kahden vaiheilla, että lähdenkö itsekseni kirimään tahtia, mutta koska luottoa omiin suunnistustaitoihin ei enää ollut, niin päätin pysyä porukassa. Yhtä rastia etsittiin tovi, muuten rastit löytyivät hyvin. Hauskaa oli huomata, että kun rastilla oli kamera, niin kanssamatkaajat juoksivat, mutta kun kamera jäi taakse, niin vauhti tippui kävelyyn. Yksi nainen kirosi, kun jalka ei enää noussut. Itselläni ei ollut mitään ongelmaa, etteivätkö jalat olisi kantaneet, taidoissa lähinnä oli isoja puutteita.

Pari helppoa vikaa rastia sitten juoksin vähän reippaampaa. Oikeat "kaistat" ennen vaihtoaluetta löytyivät hyvin ja kartta kyllä kiskottiin kädestä sekä ohjattiin oikeaan paikkaan hakemaan seuraava kartta. Pisteet järjestäjille, omia aivoja ei tarvinnut enää tässä vaiheessa käyttää. Saija odotti oikealla paikalla kuten pitikin, nopea kartanvaihto ja Saija lähti liikkeelle. Itse otin vaihtopaikalle jääneen märän paidan mukaan ja lähdin kävelemään Emitin tarkistuspisteeseen. Huokaisin, kun järjestäjä totesi, että hyväksytty suoritus. Huh huh, olihan se kokemus.

Suihkukin oli eksoottinen kokemus

Lähdin kävelemään teltalle Saijan takki harteilla. Ihme ja kumma, ei ollut edes kylmä. Hölkkäaskeleetkin irtosivat vielä. Teltalla pakkasin vedenpitävään kassiin suihkukamppeet ja tsekkasin puhelimen. Marjo onnitteli hyvästä suorituksesta ja oli siellä pari muutakin onnittelua. Koetin soittaa äidille matkalla saunalle, mutta puhelin ei toiminut. En jaksanut vielä vastata mihinkään viestiin, nyt olisi pakko päästä pesulle.

Suunnistuksen jälkeen matkalla kohti pesupaikkaa, delegoin jonkun papan ottamaan kuvan.



Suihkukokemus olikin sitten melkoinen. Paikka oli aivan täyteen ammuttu, sai jonottaa, että pääsi ylipäätään katoksen suojaan strippaamaan. Tungin itseni jonnekin penkin rakoon ja suihkuun taivasalle. Saunaankin lähdin, pakkohan se oli kokea Jukola-sauna. Saunakin oli täynnä, pääsin juuri ja juuri oviaukon lähelle seisomapaikalle. Sitten suihkuun ja kuivat vaatteet päälle.

En jaksanut lähteä enää teltalle kamppeita viemään, vaan lähdin VIP-teltalle. Mun VIP-lätkä oli jäänyt Marjolle, mutta ranneke oli. Pelkkä ranneke ei kuulemma riittänyt sisällepääsyyn, mutta vissiin näytin niin surkealta tukka sekaisin, että sisäänpääsy irtosi. VIP-teltassa istuuduin johonkin pappapöytään ja vastailin kännykkäviesteihin. En saanut vedenpitävää kännykkäpussia edes omin voimin auki, sen verran kädet olivat kohmeessa. Onneksi papat auttoivat. Apua olisi irronnut enemmänkin, heillä olisi kuulemma lähistöllä mökki tyhjänä ja siellä olisi grillikatokset ja paljut ja kaikki. En kuitenkaan iskenyt kiinni tarjoukseen.


VIP-teltta, tämä oli kyllä luksusta, ei tarvinnut stressata ruuasta tai sateensuojasta.

Viestittelyn jälkeen lähdin hakemaan ruokaa, menussa oli karjalanpaistia, mikä todellakin maistui. Jälkkärikahvin lomassa bongasin koutsimme Arton viereisestä pöydästä ja kiitin pappoja seurasta. Arton kanssa sitten istuttiin iltaa, välillä käytiin kannustamassa Marjoa yleisörastilla. Arto vastaanotti oman kultansa maaliin ja minä jäin vastaanottamaan Marjoa. Sitten puolijoukkueteltalle, jossa törmäsimme Lappeenrannan Uutisten päätoimittajaan. Marjo lobbasi ympäristöraporttia ja minä etsin lisää lämmintä vaatetta päälle. Sitten Marjo suihkuun ja minä shoppailemaan.

Marjo maalissa! Hienosti vedetty :)

Shoppailua ja kanakeittoa yöllä

Ilta meni mukavasti. Ostin jonkun Craftin paidan, kompressiosäärystimet ja muuta pientä turistisälää, kuten Jukola-termosmuki, tuubihuivi ja bluetooth-kuulokkeet. Kaikista kovin ostos oli oma Emit!!! Nyt se on vissiin menoa. Arto laski, että 68 euroon pitää käydä 30 iltarasteilla, että pääsee omilleen. Siitäpä sitten urakkaa taas kotipuolessa.

Mikä nälkä?
Ruoka ainakin maistui koko viikonlopun.
VIP-teltan välipalatarjontaa.

Shoppailu venyi pikkutunneille saakka. Puoli kahden aikaan yöllä alkoi taas olla nälkä ja suuntasimme VIP-teltalle. Siellä oli esillä vaikka minkälaista ruokaa viereisessä pöydässä, mikä siis ei ollut vippitelttalaisille. Nätisti kun eräältä toimitsijalta kysyimme ruuista, niin saimme keittolautaset kouraamme. Kanakeitto maistui hyvin yöllä puoli kahden aikaan.

Minä ja Marjo sekä työkaverimme, ihana koutsimme Arto. Iso kiitos Arto, neuvot, vinkit ja iltarastien analysointi ovat olleet korvaamattomia!

Mahat täynnä lähdimme nukkumaan. Teltassa oli jo kolme muuta nukkujaa, eniten hämärän peittoon jäi Marjon vieressä ollut nukkuja, kukahan se oli? Yöllä siellä oli jotain hämminkiä Jukola-joukkueessa, eräs oli keskeyttänyt ilmeisesti. Minä en jaksanut osallistua keskusteluun, vaan käänsin kylkeä. Aamulla heräsin kuuden aikaan armottomaan vessahätään, ei muuta kuin kumisaappaat jalkaan ja tontunpunaisessa fleeceasussa kohti vessaa. Kun tulin takaisin, alkoivat muutkin jo herätä ja itsekin olin jo vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen niin piristynyt, että päätimme lähteä kisa-alueelle katsomaan Jukolan voittajaa, joka tulisi maaliin arviolta seiskan maissa.

Reitti oli jo suhteellisen rapainen aamulla.

Kunnon rapaliejua.

Voittajat tulossa maaliin!!!

Kotia kohti vajaan neljän tunnin unilla

Sunnuntaipäivä meni mukavasti. Peruskaava, taas syötiin hirveästi sekä otettiin valokuvia kisakavereista henkilöstölehteemme. Lappeenrannan Uutisten päätoimittaja bongattiin maalista, vika rasti oli leimattu väärin, joten suoritus oli hylätty. Tosin joukkueessa oli yksi keskeyttänyt jo aiemmin, että hylätty suoritus jo muutoinkin. Päätoimittajan kanssa käytiin vielä tekemässä lopputankkaus VIP-teltalla, sitten kamppeet kasaan ja kotia kohti.


Silmät on ihan turvonneet, ihan kuin ois viikko vedetty naista väkevämpää. Eikä edes muistettu käydä mallasrastilla!!!

Jukolan yhteislähtö aamulla.
Lappeenrannan Uutiset edustamassa.
Porukkaa riitti.

Lappeenrannan Uutisten päätoimittaja selvisi hienosti maaliin.

Kimppakuva :)

Marjolla on kamppeet kasassa, kotimatka voi alkaa.

Viimeinen rasti oli päästä pois VIP-alueen peltoparkista. Meillä tosin meni hyvin, ehkä vartti jouduttiin odottamaan, että traktori tuli hinaamaan, ei paha. Matkalla käytiin vielä Marjon mummolla, sitten maisemareittiä pois. Nukuin vartin päikkärit automatkalla, se piristi jo sen verran, että kuskin vaihto onnistui. Jyväskylässä reissu päätettiin syömällä kurakamppeissa/tuulipuvussa Rossossa.

Parkkipaikalta poistumiseen tarvittiin vähän apua.

Upea reissu! En muista milloin olisin ollut noin epämukavuusalueellani, mutta hienostihan sieltä selvittiin. Ensi vuonna mennään uudestaan, sitten ollaan jo paljon viisaampia ja tiedetään mitä on luvassa. Ja toivottavasti ne suunnistustaidotkin kehittyvät edes hitusen. Iso kiitos Marjo, yksin en olisi lähtenyt ikinä *sydän*. Kiitos myös kaikille työkavereille ja muille neuvoista, avusta ja ymmärryksestä, viimeiset viikot työpaikan kahvitauoilla ei olla puhuttukaan mistään muusta kuin suunnistuksesta. Ja varmaan puhutaan jatkossakin... :P