torstai 13. lokakuuta 2016

Meille tulee vauva!

Jep, luit oikein, meille tulee vauva. Tiedän asiasta nyt toista päivää eli tämä teksti on kirjoitettu ajat sitten, 13.10. Eka raskaustesti tehtiin tiistaina 11.10., kun edellisistä menkoista oli kulunut jo yli 33 päivää. Viiva oli laimea pinkki, joten seuraavana päivänä tehtiin uusi digitaalinen testi. Ja sehän sitten olikin selkeä: "Raskaana, 1–2 vko". Varmuuden vuoksi kolmas testi tehtiin vielä perjantaina.

Siellä se beibi tänään 2.12. vilkutteli. Melkoisen vilkas ja itsepäinen tapaus heti alkuunsa. Hirveästi liikkui, mutta sitten, kun ois pitänyt liikkua niin ei. Äitiin tullut...

Jätimme ehkäisyn pois syyskuussa. Ajatuksena oli hieman, että "projektiin" saattaa kulua aikaa, puolisen vuotta menisi kevyesti. No, eipä mennyt. Mulla ei ehtinyt alkaa edes ekat kuukautiset, kun testi näytti positiivista. Hupsista. Epäilyt heräsivät, kun kuukautisia ei kuulunut. En silti ollut huolissani. Yleensä, kun ehkäisyn jättää pois, kestää hetki ennen kuin ns. luomukuukautiset alkavat. Vaikka ehkäisyrenkaan jälkeen kroppa onkin ilmeisesti heti "iskussa".

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin löytää itsestäni myös raskausajan merkkejä:

nuhankaltaiset oireet ja lämmönnousu parina aamuna, luulin, että olen tulossa Pirkan Hölkän 33 kilometrin juoksun jälkeen kipeäksi
ällöolo välipalana olleen graavilohileivän jälkeen
• hirveä väsymys, tosin yöunetkin olisivat voineet olla pidemmät
laiskotus, tulin eräs päivä töistä kotiin, piti mennä lenkille, mutta jäin suosiolla sohvalle, kun ei yhtään huvittanut liikkua
• melkein oksennus muuttotalkoissa, kun hieman vanhaksi mennyt kanamuna haisi pahalta (äiti heitti jo tässä, että oonko raskaana)
• kauhea turvotus, josta syytin viikonlopun epäterveellistä ruokaa
jatkuva ravaaminen pissalla, eräs päivä kävin aamupäivän aikana 3–4 kertaa vessassa, osittain tosin senkin takia, että odotin alkavatko kuukautiset vai ei

Dublinissa en päässyt maratonille. Valehtelin, että mulla on vatsatauti, mutta taisi olla vatsassa jotain ihan muuta :)

Raskauden salaaminen oli jotain hirveää. Lähipiirille oli pakko kertoa jo heti alussa ja parille työkaverille. Onhan se sellainen elämänmuutos, että miten sitä pystyt salaamaan, kun päässä pyörii tsiljoona kysymystä. Ekan pinkin viivan jälkeen keskittymiskyky oli aivan kateissa töissä. Minusta äiti?

Olen todella huono valehtelemaan ja työkaverini tuntevat mut liian hyvin. Eräs aamu puhuttiin asuntoasioista (etsimme tuolloin uutta isompaa asuntoa, 45 neliön kaksio on aika pieni kahdelle) ja eräs työkaveri ihmetteli, että miten iso meidän pitää ostaa, kun eikös meitä ole vain kaksi. Multa taisi lipsahtaa, että "vielä". Toisena päivänä en ottanut ruokkiksella kahvia, koska "ei tehnyt mieli", josta heti kyseltiin olenko raskaana. Tämä onneksi meni ohi ilman, että edes valehtelin, vähän niinkuin "joopa joo" -tyyliin.

Kultsi on juuri tullut ekasta neuvolasta.

Jos kaikki menee hyvin, niin kesäkuun 17. päivä, joskus juhannuksen tienoilla musta tulee äiti ja Nikosta isä! Eihän suurempaa elämänmuutosta voi edes olla olemassa. Hupaisinta on, että kesällä työpaikkamme seinällä oli arvauskilpailu, PKP eli Päivi Kantonen Paksuna. Se oli lähinnä hauska kahvitaukojen piruiluläppä. Ensimmäinen arvaus oli lokakuu 2016, mikä tuolloin lähinnä nauratti. Huh huh, olisipa tosi pian. Ja tämä kaikista läheisin arvaus meni lähes oikein, hyvä Ari! Vaikka jos tarkkoja ollaan, niin "pulla oli uunissa" jo syyskuussa...

Mutta jep, nyt blogi täyttyy liikuntajuttujen lisäksi babyjutuilla. Ja tosiaan tänään perjantaina 2.12. eletään jo 12. raskausviikon loppusuoraa. Äsken kävimme ekassa ultrassa ja kyllä se beibi siellä vilkutteli :)

torstai 6. lokakuuta 2016

Toka yösuunnistus

Tänään käytiin Marjon kans tokaa kertaa ikinä yösuunnistamassa, rastit olivat Jääskelässä. Enää Pummimimmit nimitys ei oo turha, löydettiin puolessatoista tunnissa YKSI rasti kahdeksasta!!! Että miten meni noin niinku omasta mielestä?



Tulosta analysoidaan varmasti vielä illalla kotona ja aamulla töissä, että eipä siitä sen enempää. Eka rasti löytyi pienen hapuilun jälkeen, tosin siihenkin meni puoli tuntia aikaa. Suunta tokallekin rastillekin meni hyvin, mutta sitten en tiedä mitä tapahtui. Käännyttiin vissiin liian aikaisin oikealle mäkeä alaspäin. Jossain vaiheessa ihmeteltiin karttaakin, kun kompassin pohjoinen näytti eri suuntaan kuin kartassa. Jälkikäteen Polarin kartasta katsottuna ollaan tehty U-käännöskin, en ymmärrä.


Noh, aikamme pyörimme ympyrää ja ihmettelimme karttaa. Jossain vaiheessa vastaan tuli kalliokin. Sitten paikallistimme itsemme kartasta ehkä-fiiliksin. Tuossa vaiheessa oltiin suunnistettu tunti ja vartti, maksimiaika suoritukselle oli kaksi tuntia. Päätettiin ottaa lähtöpiste tavoitteeksi ja suunnata pois. Sitä ennen oltiin kerta katsottu puhelimesta Googlenkin karttaa. 


Maaliin päästiin puolentoista tunnin jälkeen. Sekin meni vahvasti, mies kertoi, ettei edes kaivannut meitä, oli kuulemma lähdössä jo pois. Kaikki muut reilu sata osallistujaa olivat jo tulleet maaliin. Ei siis ilmeisesti oltu ilmoittauduttu ollenkaan, vaikka oltiin osalistuminen maksettu. Ens kerralla sitten "maksa, ilmoittaudu ja nollaa emit". Eli kukaan ei olisi edes tullut etsimään meitä, jos oltais oltu eksyksissä. Ja mehän ei oltu eksyneitä, tilapäisesti vain ehkä vähän hukassa sen hetkisestä olinpaikasta.


Suoritus meni niin vahvasti, että suunnistettiin sitten Vaajakosken ABC:lle burgereille. Se edes sujui. Viime viikolla otettiin Kurko Cupissa helpoin kartta, Helppo elämä, mikä meni mallikkaasti ja tuntui liiankin helpolta. Niinpä tänään testattiin pykälää vaikeampaa ja otettiin joku "seniilikartta", supergubbet tai jotain.  Matka ei ollut kuin 3,1 kilsaa.


Että sellaista. Lohdutettiin itseämme, että ainakin pää toimi, joku voisi mennä paniikkiin pimeässä metsässä hukassa. Ensi viikolla kokeillaan uudestaan, tavoitteena löytää ainakin kaksi rastia ;) Pummimimmit kiittää ja kumartaa.

tiistai 4. lokakuuta 2016

NUTS Karhunkierros 53 kilsaa ensi vuonna

"Ilmoittautumisesi tiedot NUTS Karhunkierros 2017 tapahtumaan on vastaanotettu. Matka 53 km."




Huh huh, mihinköhän sitä tuli ilmoittauduttua. Tai oikeastaan Niksu ilmoitti, kun päivysti tänään tietsikalla iltakuudelta, kun ilmoittautuminen avautui. Itse olin tuolloin vielä vetämässä pienryhmätreenejä, enkä päässyt koneelle, ja kavereilta kuultuna tapahtuma loppuunmyydään hetkessä. Tänään tuo hetki kesti ilmeisesti viisi minsaa. Niksu ilmoitti myös itsensä, mutta vielä on epäselvää pääsikö hän mukaan. Nikon nimeä ei näy vielä listassa, mutta maksu meni läpi. Mun nimi taas näkyy, kun mut näppäiltiin ekana. Jännä nähdä, viisaammat tosin kertoivat, että peruutuspaikkoja tulee aina. Kiitos tsempistä Jyväskylä Trail Runners -faceryhmä!


Ostettiin viime lauantaina XLL Outdoorista juoksuvarjo, joka tuo lisähaastetta juoksuvetoihin.

Mutta siis 53 kilsaa toukokuussa 2017!!! Kaverini joskus sanoi mulle ekan maratonin jälkeen, että ultraajaksi et sitten ryhdy. Totesin taas, että en tietenkään. Niinpä niin. Ensi talvena siis tunkataan, vedetään mäkiä ylös ja alas. Pitkää treeniä. Monta tuntia. Tuiskussa ja viimassa, kivaa!


Riihivuoren mäkeä tunkattiin syyskuussa.

Laskeskelin aiempia juoksujani, tällaisen listan sain aikaiseksi:

- eka puolikas 2010 aikaan 2:15:20, enkka 1:53:12
- eka maraton 2015 aikaan 4:22:33
- kympin enkka 49:17
- 9 puolikasta, 1 kokonainen
- 2 Pirkan Hölkkää, enkka 3:35:58
- eka juoksutapahtuma Naisten kymppi vuonna 2008 aikaan 65 min

Karmitsan mäki oli lyhyt ja tehokas.

Näillä mennään! Nyt vain juoksukilometrejä lisää. Ilmeisesti Pirkan Hölkkä meni sunnuntaina liian hyvin, kun annoin ylipuhua itseni koko hommaan, mutta kaikkeahan pitää kokeilla. Motivaatio ainakin on kohdillaan ja treenikavereista ei varmasti jää kiinni, mukaan lähtee ainakin pari kaveria ja Niksun kanssa treenataan myös. Ja kultsille hankitaan paikka viimeistään keväällä, ellei ilmoittautuminen mennyt läpi. 53 kilsaa, täältä tullaan!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Pirkan Hölkkä 33 km

Aamulla jänskätti. Olen osallistunut ehkä vajaaseen pariinkymmeneen juoksutapahtumaan, joista viime vuoden Pirkan Hölkkä on ollut kamalin, vuosi sitten maalissa tuli itku:


Tänä vuonna se ei ollut kamala! Aika parani 22 minuuttia ja fiilis on huippu!

Maalissa hymy on herkässä.

Kello herätti 6.45 Holiday Inn -hotellista Tampereen keskustassa, olin nähnyt yöllä unta, että myöhästyin lähdöstä. Aamutoimet, juoksuvaatteet päälle ja hotellin aamiaiselle, vähänkö helpompaa kuin viime vuonna, jolloin kello herätti yöneljältä. Ajettiin Niksun kanssa suoraan lähtöpaikalle, oltiin siellä puoli tuntia ennen lähtöä. Numerolappu rintaan ja vessaan. Vessoja oli enemmän kuin viime vuonna, mutta silti jonot olivat kohtuupitkät. Kävin vessassa jälleen kentän takana, siellä ei ollut jonoja juuri mitään. Sitten starttipaikalle, jossa koetin bongata tuttuja, mutta en onnistunut löytämään ketään.

Lähdössä oli aamuysiltä hieman kylmä.

Lähtölaukaus on annettu, 33 kilsaa edessä.

Takki Niksulle, lähtölaukaus ja menoksi. Lähdin varmaan liian etunenässä, porukan tahti tuntui melko reippaalta. Oma syke nousi jo ekassa asfalttimäessä lähes 170. Pirkan Hölkkään lähdin tänä vuonna pitkis-fiiliksellä, tarkoitus oli vetää pitkä lenkki ennen Dublinin maratonia ja mieluummin vielä niin, että maalissa ei itkettäisi (kuten vuosi sitten). Niinpä varoin juoksemasta liian kovaa ja revittelemästä liikoja. En seuraillut kertaakaan Polarista kilometrivauhtia, ainoastaan sykelukuja katselin välillä. 

Pukeutuminen oli aivan nappi, pitkät juoksutrikoot, kompressiosukat ja -säärystimet sekä pitkähihainen paita. Ekat kymmenen kilsaa tuntuivat melko tahmeilta, askel ei ollut lennokas. Ja tätä pitäisi jatkaa 33 kilsaan, ihan pöhköä. Kuka hullu haluaa juosta sunnuntaiaamuna Valkeakoskelta Tampereelle polkuja ja metsäteitä pitkin?

16,5 kilsan kohdalla oli merkki puolivälistä, meinasin huutaa ääneen! Sama juttu oli eräällä huoltopisteellä, jossa luki, että reipas 18 kilsaa maaliin. Siis 18, luku, joka ei alkanut kolmosella tai kakkosella, upeeta.

Viime vuonna pohkeet kramppasivat 21 kilsan kohdalla ja loppumatka oli helvettiä. Nyt pohkeissa ei ollut tuntemuksia, mutta vasemman jalan varpaat varoittelivat hieman ennakkoon. Huitaisin 19 kilsan kohdalla Mäkkärin suolapussin naamariin, voitte kuvitella mikä makuelämys. Suola auttoi, varpaat tuntuivat paremmalta, jes. Muutoinkin vedin geelejä tasaisesti, neljä koko matkalla. Taukopaikoilla aina kävelin, geeli, sitten vesi ja tuntemusten mukaan suolakurkkuja tai mehukeittoa. Huoltopaikoilla, joilla en vetänyt geelejä, join urheilujuomaa.

Henkisesti pisimmät kilometrit olivat 21-26. Niiden jälkeen maali tuntui olevan jo lähellä. Vikat viisi kilsaa lähdin jo vähän nostamaan vauhtia, sykekin nousi aavistuksen. Aiemmista juoksutapahtumista tiedän, että jaksan treenata melko pitkään, jos syke pysyy alle 173. Oli upeeta juosta kohdat, joissa viime vuonna olin kinttu pystyssä venyttelemässä. Nyt pystyin juosta koko matkan, supersiistiä!

Vikan viiden kilsan ajan ohittelin jopa juoksijoita. Varpaat tuntuivat siltä, että kohta kramppaa, mutta kuin ihmeen kaupalla ei krampannut! Tuntui koko ajan, että juoksen kramppien suhteen äärirajoilla, jos kiristäisin vauhtia liikaa, kramppi tulisi takuuvarmasti ja sitten aikaa vasta menisikin. Jopa loppukiri irtosi hienosti ja maaliviiva ylittyi ajassa 3:35:58, siis 22 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten!!!

Maalissa nakitin jonkun miehen ottamaan musta kuvan, sitten soitin Niksulle. Kultsi oli ollut hakemassa mun takkia autolla ja missasi juuri maaliintulon. Onnittelupusut ja halit tuli joka tapauksessa ja appelsiinimehua, autossa vielä kanapatonkia ja suklaata, kyllä maistui! Hetken istuskelun jälkeen lähdin suihkuun. Pukkarissa oli kohtuullisesti porukkaa, mutta ei liikaa ja suihkuun pääsin heti. Suihkun jälkeen käytiin vielä tsekkaa tulostaulu sekä syömässä muurinpohjaletut kaikilla lisähärpäkkeillä. Nam nam, koko lettu meni kahvin kanssa kevyesti. 

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta juoksu sujui varsin hyvin. Mulla on paino noussut tänä vuonna, nyrjähtänyt nilkka pakotti kolmen viikon treenitaukoon ja Finlandia maratonilla (blogikirjoitus tulee vielä) puolikas meni ihan alta lipan. Tässä valossa Pirkan Hölkkä suorastaan pelotti, juoksukunto ei voisi olla hyvä. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että aika parani ja juoksufiilis oli tahmeasta tuntumasta huolimatta hyvä, vaikka peruskriittiseen tapaan hieman harmittaa tuo kuusi minuuttia, olisihan se 3:30 ollu hieno aika.


Kultsi osti uudet lenkkarit, tästä se maratonura alkaa ;)

Juoksun jälkeen käytiin vielä Lielahden XLL Outdoorissa, kun tiettyjä kenkiä ei ollut eilen lauantaina Kalevan XLL:ssä. Itse ostin sisäkengät ja Niksu osti juoksukengät, jeeee! Mulla on tässä elokuuhun 2017 aikaa ylipuhua kultsi Reykjavikin kokonaiselle maratonille. Tästä tulee supertreenivuosi ja seuraava juoksusteppi onkin jo tän kuun lopussa, kokonainen maraton Dublinissa, tulee upee juoksureissu :)