1. Vaellus
Avakas Gorgen rotko oli huikea elämys! Kivilohkare rotkon välissä, elävät ja kuolleet muflonit, korppikotkat ja täysi eristäytyneisyys jättivät vahvan muistijäljen. Kerron tästä vielä enemmän seuraavassa postauksessani ja laitan myös lisää kuvia.
2. Laitesukellus
En ollut ikinä aiemmin kokeillut laitesukellusta, mutta Kyproksella siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus. Sukellusreissuja järjestää moni taho, mutta me päädyimme käyttämään Finnmatkojen suosimaa Scuba Basea, minkä myyntipiste löytyy Agia Napan satamasta. Kävimme satamassa edellisenä iltana, jolloin paikalla ei ollut ketään. Yhdellä puhelinsoitolla saimme kuitenkin varattua itsellemme paikat seuraavan päivän reissulle. Bussi jopa haki meidän hotellimme edestä. Reissu maksoi 65 euroa per henkilö ja oli joka sentin arvoinen. Eikä tää oo edes maksettu mainos :P
Valinta oli mitä onnistuinein. Lähdimme reissuun yhdessä snorklaajien kanssa. Scuba Basen opas neuvoi ja ohjeisti todella selkeästi laivatmatkan aikana – jopa minä ymmärsin lähes kaiken. Itse olin eniten miettinyt sitä, kuinka korvat reagoivat veden alla. Kävi kuitenkin ilmi, että homma hoituu samalla tavoin kuin lentokoneessa. Eli nenästä kiinni, suu kiinni ja puhallus, niin korvat aukesivat.
Opas painotti kaikista eniten sitä, että pitää olla rauhallinen ja hengittää rauhassa. Minä olin suoraan sanottuna totaalisessa paniikissa, koska olen niin kova jännittäjä. Ensimmäinen jännittävä asia oli jo hypätä laivan kannelta veteen. Itse en pidä sukeltamisesta tai siitä, että pää menee pinnan alle. Melontakurssillakin teki jo tiukkaa kaatumisharjoitus :P Noh, sen jälkeen kun oltiin meressä, kaikki menikin oikein mukavasti. Opas huolehti kaikesta ja harjoittelimme kannella käydyt asiat läpi ihan pinnan tuntumassa. Eli kävimme läpi, mitä tehdä, jos laseihin menee vettä tai jos vahingossa hörppäisee merivettä.
Päivä oli mahtava! Alkujännityksen jälkeen sukelsimme ja tutkimme meren pohjaa. Keräsin simpukoita ja katselin ympärilleni. Opas kysyi koko ajan pinnan alla onko kaikki hyvin. Aivan mieletön kokemus, suosittelen!
3. Snorklaus
Koska kävimme Kyproksella syyskuun lopussa, lämpötila oli 30 astetta, juuri passeli kaikkeen veteen liittyvään, kuten snorklaukseen. Olen snorklaillut pikkutyttönä, joten viime kerrasta oli aikaa. Kyproksella myydään lähes joka kioskissa laseja ja snorkkeleita, joten niitä varmasti löytyy. Koska uimme paljon kivikkoisissa rannoissa, ostin itselleni myös halvat yhdeksän euron "uintikengät", joilla oli paljon turvallisempaa kävellä rannoilla terävien kivien keskellä. Poikakaverini piti moisia kenkiä turhakkeina, mutta muutti äkisti mielensä, kun sai jalkapohjaansa haavan...
Alkutotuttelun jälkeen snorklaus vei mennessään. Kävimme snorklaamassa pyöräretkellä, sukellusreissulla, risteilyllä ja mönkijällä eli yhteensä neljänä päivänä. Kävimme pariin kertaan Agian Napan läheisissä meriluolissa (Sea Caves), jonne matkaa oli Kkaras-hotelliltamme vain kilometri. Loman viimeisenä päivänä sunnuntaina vuokrasimme mönkijän, jolla pääsimme kätevästi käymään läheiset snorklauspaikat Cape Grecossa ja Nissi Beachilla.
4. Vesipuisto
Toisena lomapäivänä suuntasimme Agia Napan vesipuistoon, jonne menimme taksilla. Taksi maksoi huikeat kahdeksan euroa ja taksikuski antoi meille vielä neljän euron etukupongit vesipuistoon, joten summa ei päätä huimannut. Portilla minua vielä epäilytti, että kannattaako kahden aikuisen maksaa yhteensä 70 euroa vesipuistosta, mutta jälkeen päin voin sanoa, että kyllä kannatti. Paljon parempi vaihtoehto kuin maata mitään tekemättömänä rannalla ja käristää itsensä makkaraksi.
Drop to Atlantis |
Atlantiksessa sai laskea vain, jos renkaassa on kolme ihmistä. Niinpä meidän täytyi etsiä joka kerta kolmas pyörä mukaan :P
Tämä oli koko vesipuiston ehkä hurjin mäki. Sen voi sanoa kokeilemattakin. Pudostus oli melkeinpä pystysuora. Osa mäistä oli auki vain tietyn aikaa, esim. klo 12–14, jonka jälkeen aukesi esimerkiksi tämä mäki. Eli jos haluaa tiettyyn mäkeen, ei kannata odotella. Tuo vieressä oleva raitamäkikin meni melkoista kyytiä, mutta sen uskalsin sentään laskea.
5. Ruoka
Ruoka kuuluu lomaan. Alla muutama esimerkkiannos, joita kannattaa kokeilla. :PKanasalaatti |
Feta-tomaatti-sipulisalaatti |
Halloumsalaatti |
Moussaka (ihan ok, itse kyllä tykkään enempi suomalaisesta jauhelihasta) |
Näiden lisäksi täytyy tietysti tilata ainakin kerran Meze-annos, joka koostuu useista paikallisista ruuista. Me söimme Meze-ruuan Agia Napassa Helvetia-ravintolassa (löytyy Vasili Michailidi -kadulta). Hinta oli muistaakseni 20 euroa päältä ja siihen kuului usea alkupala, liharuoka ja pari kasvisruokaa. Oikein maittava, vaikka jäinkin kaipaamaan jonkinlaista jälkiruokaa. Ravintolaa pitää pariskunta, jonka mies (puhuu englantia) on opiskellut Vaasan yliopistossa ja nainen oli ilmeisesti suomalainen. Ruokaan kuului kummallekin ilmaiset viinilasit, joiden lisäksi saimme "jälkiruuaksi" vielä ilmaiset juomat.
Alkupaloihin kuului tietenkin fetajuustoa. |
Pitaleipää, tsatsikia ja jonkinlaista kalalevitettä. |
Kanaa, possua ja lammasta sekä ranskalaisia. Lisäksi oli vielä yksi makkararuoka, josta kuva jäi ottamatta. Se taisi mennä sen verran nopeasti kurkusta alas. |
Jonkinlainen liharuoka, muistuttaa lähinnä suomalaista karjalanpaistia. |
Viimeisenä oli kaksi kasvisruokaa. Tää oli tosi hyvää, mutta maha oli jo niin kamalan täysi, että ei meinannut mahtua enää millään. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti