tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kuvin ja biisein

Pakko tehdä tää perinteinen bloggaus kuluneeseen vuoteen. Vuotta 2013 katsoessa isoja muutoksia on vähän, pieniä paljon. Hyvä niin. Vieläkin muistissa ovat vuodet 2010–2011, jolloin äitini sai lukinkalvonalaisen verenvuodon, ensimmäinen oma kotimme oli vesivahingon kourissa, työpaikalla myllersi ja taisipa siinä parisuhteessakin olla melkoista kriisinpoikasta. Onneksi ne vuodet ovat takana :)

Vuosi 2013 voidaan tiivistää: sama mies, sama koti ja "sama" työpaikka. Läheiset ovat kutakuinkin terveitä ja kaikki elävien kirjoissa, siitä iso kiitos! Tänä vuonna suurimmat muutokset ovat kohdistuneet työelämään. Työpaikka on pysynyt samana, mutta yrityskauppojen myötä olen siirtynyt Tavukatista Mediaseppiin töihin eli Keskisuomalaisen konserniin. Ja musta on tullut jumppa-Päivi! Ekan oman spinningtuntini sainkin vuoden 2013 alussa :)

Vuoden 2013 kuvia




Kuten kuvista näkyy alkuvuonna kävimme avopuolisoni kanssa Abu Dhabissa ja Dubaissa. Avopuolisoni pääsi viheltämään jääkiekkoa pariksi viikoksi, joista toisen olin minäkin mukana. Toisen rivin kuvat kertovat työelämästä: kuvan huoneessa on vietetty paljon tunteja. Viimeisessä kuvassa Mediaseppien videotiimi haastattelee Tavukattin Karia, tuota ihanaa (ex-)yrittäjää, jonka opeista olen ikuisesti kiitollinen. Harvan pomon kotona käydään suihkussa, kun oma kylppäri on remontissa. Olenkin nimittänyt Karia varaisäksi, sen verran sieltä on aina tullut neuvoja ja tukea.



Ekassa kuvassa spinning-Päivi on vauhdissa. Vuoden alussa sain ryhmälukkariin oman spinningin ja coren, kesällä myös kahvakuulan. Ja pikkuhiljaa lajivalikoimaa laajennetaan :)

Muut kuvat tiivistävät hyvin muun vapaa-ajan touhun: vaeltamista, pyöräilyä, lisää kahvakuulaa ja juoksua. Kesällä 2013 tehtiin tähän mennessä paras vaellus: kävimme tyttöporukalla Utsjoella Kevolla. Aivan mielettömät maisemat! Suosittelen! Loppukesästä tein myös perinteisen pyörälenkkini Jyväskylä – Kannonkoski, vähän reipas 90 kilsaa. Alarivillä MLL:n ulkotapahtuma Kyyjärveltä, jossa kahvakuulan kanssa tehtiin vähän erilaisia treenejä raikkaassa ulkoilmassa. Ja viimeisenä Pekan Pyrähdys Kannonkoskelta, jossa juoksin tämän vuoden ainoan puolimaratonin. Syyskuun Finlandia Marathon jäi väliin, koska olin kipeänä. Ensi vuonna sitten.



Vikat kuvat kuvastavat touhutoopea: mökkiraksa, kesämökki, lisää maalaamista, lisää mettäilyä ja avopuolison vene. Voi sanoa, että vuonna 2013 on maalattu: mökki ulkoa ja sisältä, vanhemmilla kotona ja ties mitä muuta. Kesäloma kului pitkälti Kannonkoskella mökillä, mistä kertoo toka kuva meidän aitasta. Alarivin ekassa kuvassa olemme syysvaelluksella Repovedellä ja tokassa kuvassa vene on laitettu talviteloille.

Vuoden 2013 biisejä

Biisit jäävät mieleen, tässä muutama nosto tältä vuodelta omilta jumppatunneilta.

30 Seconds to Mars - Hurricane: vatsabiisi coresta, kyllä tuntuu!
https://www.youtube.com/watch?v=BQJpSUEpuRg

Korn & Skrillex - Narcissistic Cannibal: spinningistä, tää on mun lemppari!
https://www.youtube.com/watch?v=CUOlc_j4rMA

Sini Sabotage - Levikset repee: spinningiä jälleen, kesäbiisi easy-tunnilla
https://www.youtube.com/watch?v=ntSmJxtAeZw

Studio Killers - Jenny: spinningiä, tahditti myös pyöräilyä Kannonkoskelle, letkeää kesämusaa
https://www.youtube.com/watch?v=egUQju95vT8

SASH! Feat. Stunt - Raindrops: vähän vanhempaa musaa raskaalla spinningtunilla
https://www.youtube.com/watch?v=nhs2dxZorfw

Sander van Doorn feat. Frederick - Timezone: ihana fiilisbiisi keskiraskaalta spinningtunnilta
https://www.youtube.com/watch?v=nezHUx59WOc

Pharrel Williams - Happy: lämmittely keskiraskaalta spinningtunnilta, ei voi enää paremmalle mielelle tulla :)
https://www.youtube.com/watch?v=Q-GLuydiMe4

Timi Lexicon - Perhosefekti: hyvän mielen biisi spinningistä, haastattelin Timiä, ihanan positiivinen mies
https://www.youtube.com/watch?v=kGYKPKev7d0

Yön polte - Tyttö sinä olet meritähti: selkäbiisi coresta, letkeää menoa Vaasasta
https://www.youtube.com/watch?v=mAwSQi2oyjE

Scissor Sisters - Somewhere: hyvää huomenta coresta!
https://www.youtube.com/watch?v=zkuSV92t0iw

Beats and Styles - Renegade: vähän vanhempaa biisiä coresta
https://www.youtube.com/watch?v=d2KWZ44zA0s

Metallica - It's Electric: loppurutistus kahvakuulatunnilta
https://www.youtube.com/watch?v=KlSbtV7bNGg

David Guetta - Play Hard: kahvakuula!
https://www.youtube.com/watch?v=5dbEhBKGOtY

Klamydia - Pohjanmaalla: mahotonta menoa Pohjanmaalta ja Suomi-spinningistä
https://www.youtube.com/watch?v=1pbsz_mf9dE

Petteri S. & Volvecto - Moottoritie on kuuma: Suomi-spinningistä vika työbiisi
https://www.youtube.com/watch?v=PsEvTg-B-bM

X3M feat. Pandora - Drottningen av Åland: spinning på svenska
https://www.youtube.com/watch?v=4XlKJ8DCH6U

Brazt Theme Song: tv-tunnarit spinningin vaikein biisi tunnistaa
https://www.youtube.com/watch?v=4LtT1XfQtLM

Aku Hirviniemi feat. Samppa Linna - Samppa Linna Shake: vappuspinningin loppusilaus, huh huh!
https://www.youtube.com/watch?v=P82u4e0G3S4

In Flames - My Sweet Shadow (remix): hard rock -tunnin vikan työosuuden biisi rankimmasta päästä, tän tahtiin juostiin myös Pekan Pyrähdyksen vikat kilsat, jolloin paikat kramppas vuoronperään
https://www.youtube.com/watch?v=PNPWpyDsTGU

Amaranthe - Stardust: hard rock -tunnilta ja keskiraskaalta spinningtunnilta, ihana biisi, vähän kevyempää menoa kuin In Flamesilla
https://www.youtube.com/watch?v=SZIitGVsFUQ

Aamupojat feat. Elastinen - Heiluta sun joulukinkkua: niin... tästä ei varmaan tarvitse sanoa mitään, kinkut heilui jouluspinningissä ;)
https://www.youtube.com/watch?v=GsiBiCY3hYc

Antti Railio - Enkelikello: tunnelmia jouluspinningin loppusuoralta
https://www.youtube.com/watch?v=7NyOWx9Kpx8

Margaret Berger - I Feed My Love: venyttelybiisi kahvakuulatunnilta, ihana!
https://www.youtube.com/watch?v=bn_hZBIk3Ik

Emeli Sande - Daddy: venyttely keskiraskaalta spinningtunnilta, tääkin on ihana *sydän*
https://www.youtube.com/watch?v=pN2Up7FN1L8

Vuosi 2014?

Ensi vuonna lupaan montakin asiaa. Annan enemmän aikaa läheisille, annan enemmän aikaa juoksu- ja saliharrastukselle, kehityn töissä ja jumppaohjaajana ja ja ja... Onhan näitä. Rosan sanoin haluan kauniit käsivarret:
http://www.ksml.fi/yritykset/yritysvideot/kuntoportti/kuntoportti-tapaaminen-personal-trainerin-kanssa-osa-2/1739205

Edellä linkitetty video on siis tehty Mediasepillä. Videoita tulee monta lisää, muistaakseni noin kymmenisen tammikuun 2014 aikana. Kannattaa katsoa, aivan mahtavia tarinoita!

Ihanaa Uutta Vuotta! Ampukaahan raketteja varoen! Ja jos joulusta on vieläkin ähky, niin muista, että se on tärkeämpää, mitä teet uudenvuoden ja joulun välillä kuin se, mitä teet joulun ja uudenvuoden. Ensi vuonna nähdään taas!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Kuukausi Loopin kanssa

Ensinnäkin iso anteeksipyyntö vähäisistä kirjoituksista. Joulukuussa olen päivittänyt blogia kerran, sekin oli neljä viikkoa sitten. Joulukuu oli superkiireinen (töitä, uusia projekteja, ylitöitä, vähän jumppien päivittelyä, tuurauksia ja eksratunteja ym.), tuntuu, että olen "juossut" kellon ympäri koko joulukuun. Uuden vuoden lupaukseni onkin antaa enemmän aikaa läheisille. Kiitos, kun olette ymmärtäneet. *sydän*

Loopin tavoite

Päivittäiseen aktiivuustason saavuttamiseen riittää jo hikinen 45 minuuttinen yhdistettynä vähäiseen arkiaktiivisuuteen.

Loop ja joulukuu

Ja asiaan, lupasin kertoa kokemuksia uudesta lelustani Polarin Loopista, jonka ostin joulukuun alussa. Otin laitteen käyttöön 2.12. Tässäpä ote joulukuun näkymästä.

Sininen jana päivän alareunassa kertoo päivän aktiivisuudesta: täysi sininen palkki kertoo, että aktiivisuustavoiteet on saavutettu. Oranssikolmio taas kertoo "varoituksista" eli siitä kuinka monta kertaa Loop on kehoittanut nostamaan takamuksen tuolista päivän aikana. Ja oikealla reunassa on yhteenveto viikosta.
Tämä yhteenveto ei ole aivan koko totuus. Aktiivisuustavoite tulee keskimäärin täyteen (103%), mutta suuri osa liikunnastani on spinningiä, jonka Loop siis laskee istumiseen (?).

Loop ei tunnista spinningiä/pyöräilyä

Loopin käytössä pitää muistaa maalaisjärki. Loop toimii kuten askelmittari eli se reagoi tärinään. Sen mukaan esim. puolen tunnin juoksulenkki täyttää aktiivisuustavoitteet, mutta 45 minuutin spinning ei. Ja tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa, rasitus on kutakuinkin sama kummassakin. Esimerkiksi tiistait 3.12., 10.12. ja 17.12. olen siis käytännössä ollut aktiivinen, Loop ei vain ymmärrä pyöräilyä.

"Keholla tai ranteessa pidettävät, kiihtyvyysanturilla varustetut aktiivisuusmittarit eivät ole ihanteellisia pyöräilyn ja painonnoston kaltaisten aktiviteettien seurantaan. Pyöräiltäessä Polar Loop aliarvioi aktiivisuuden määrän. Saat tarkemmat tiedot pyöräilystä ja kattavan sykeharjoitusanalyysin, kun käytät Polar Loopin yhteydessä yhteensopivaa Polar H6- tai H7-sykesensoria." Lähde: Polar

Koska käytän Polarin RCX5 -sykemittaria sykevyön kanssa, en ole käyttänyt Loopin kanssa sykevyötä. Milloinhan Polar keksii sykevyön, minkä voi yhdistää kahteen eriin Polarin laitteeseen?

Esimerkkipäiviä

Perustiistai 3.12., 45min spinning

Nämä kuvat ovat siis Polarin nettipalvelusta, minne Loopin tiedot pitää synkronoida usb-kaapelilla. Ja tämä puuha vaatii melko tuorehkon tietokoneen, esimerkiksi kotikoneeni, joka on jo useamman vuoden vanha mac, ei toiminut Loopin kanssa.


Esimerkkitiiistaina olin töissä normaalin päivän (toimistotöitä) sekä poljin yhden 45 minuutin spinningin. Aktiivuustuloksen mukaan aktiivisuustaso jäi 84%, mikä ei tietysti pidä paikkaansa. Aktiivisuusmuistutuksia tuli neljä: kaksi työpäivän aikana ja kaksi illalla (istuttu liikaa sohvalla).

Ylityöpäivä 5.12., ei liikuntaa

Töissä klo 8-18, loppupäivä istuttu paikoillaan kuin tatti, mistä kertovat kolme aktiivisuusmuistutusta. Jos jotain hyvää tästä päivästä, niin ainakin unta on tullut riittävästi.

"Polar Loop arvioi ranteesi liikkeiden perusteella, milloin nukut. Uniaika lasketaan pisimmästä jatkuvasta lepoajasta 24 tunnin jaksolta, joka alkaa klo 18:00 ja päättyy seuraavana päivänä klo 18:00. (Heräämisajan täytyy osua tälle aikavälille, jotta laskennan tulos on tarkka.)" Lähde: Polar


Perjantai 13.12., kolme jumppaa

Perjantaisin mulla on kahvakuula 30 min, core 30 min ja rankin spin 55 min. Lisäksi lähdin illalla kaverini kanssa teatteriin, mikä näkyy muuten myös hyvin tuosta yleiskuvasta (istumista, paitsi väliaika). Ja töissäkin näyttää olleen aika kiire, ei ole tullut yhtäkään aktiivisuusmuistutusta. Muistelisinkin, että tuo päivä oli melkoista sykettä, ei paljon yhdellä paikalla kerrallaan istuttu.


Jälleen Loop näyttää, että kovimmalla alueella on menty vain 29 minuuttia. Ne, jotka ovat polkeneet raskaimman spinningin tietävät, ettei tätä aikaa ole taaskaan laskettu mukaan.

Lauantai 21.12., ei liikuntaa, mutta menossa

Lauantaina käytiin mummolla jouluruualla. En siis harrastanunut liikuntaa, mutta muutoin touhusin lähes koko päivän. Mummolla laitettiin ruoka, sitten käytiin Halpa-Hallissa shoppailemassa ja lopulta ajeltiin Pohjanmaalle. Lapsuudenkodissa en ehtinyt kauaa istuskella, kun lähdettiin viemään viimeisiä joululahjoja. Aktiivuustulos 112% ilman mitään varsinaista liikuntaa.


Jouluaatto 24.12., tosi löhöpäivä

Joulukuun toiseksi pahin löhöpäivä aktiivisuustasolla mitattuna (joulupäivä oli vielä pahempi). "Aamu" alkoi joulupuurolla, sitten vähän saunomista, joulukirkkoon, jouluruokaa ja joulupukki ja lahjoja. Ja ei, en nukahtanut kirkossa, vaikka läheltä piti. Se on jo jokavuotinen vitsi, että nukun joulukirkossa. Sen siitä saa, kun häslää joulua edeltävät päivät. Sitten kun istuu ja rauhoittuu kirkon penkkiin niin uni tulee. Oikeasti, tunnustan. Tänä vuonna papilla oli ärrä- ja ässävika ja muutoinkin oli niin mielenkiintoinen persoona, että jopa minä pysyin hereillä :)



Tapaninpäivä 26.12., 1,5 tunnin kävely

Nukuin myöhään (kuten kuvasta näkyy), kokkailin ja puuhastelin ja kävin siskon kanssa 1,5 tunnin KÄVELYlenkillä. Jep, käveltiin vähän reipas kymmenen kilsaa sauvojen kanssa Pohjanmaan pimeitä teitä, vähänkö oli kivaa!

Tuo loppuillan musta raitaosuus on aikaa, jolloin Loop ei ole ollut ranteessani. Otan Loopin pois saunomisen ajaksi, mutta suihkussa se on yleensä ranteessa (kestää vettä). Ilalla latasin Loopin, siksi ilta on raidoitettu.


Perussunnuntai 29.12., puolen tunnin lenkki

Sunnuntai kotona: suunnittelin uutta kahvakuulatuntia ja miksailin biisejä. Oon muuten vieläkin ihan liekeissä uudesta ohjelmasta ja musasta. Perjantaina 3.1. kokeillaan, tuuhan mukaan! Illalla käytiin sitten lyhyellä lenkillä, mikä riitti täyttämään puuttuvan aktiivisuuden. Sitten olin vielä iltakympiltä katsomassa avopuolisoni jääkiekkopeliä Hippoksella (siis Loopin kannalta seisoin). Ja kuten kuvasta näkyy, unirytmi on ihan pielessä. Oon vielä pyörinyt ja hyörinyt sängyssä kahden/kolmen maissa. Ei meinannut uni tulla, nyt pitää alkaa normalisoimaan unirytmiä.



Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen Loopiin. Se ei tunnista kaikkea liikuntaa (spinningiä ja salitreeniä), mutta se ei suuresti haittaa itseäni. Tietysti voisin käyttää Loopia sykemittarin kanssa, mutta vielä olen pitänyt tärkeämpänä kerätä talteen treenitietoja RCX5:llä. Eniten halusin nähdä Loopista miten liikun muutoin päivän aikana. Ja senhän se näytti, työpäivän aikana tulee istuttua paljon, tosin ei aina. Arkiliikuntaa on, mutta sitä voisi olla enemmänkin. Ja jos Loop mittaa aktiivisuutta ja siihen riittää jo puolen tunnin lenkki päivässä, niin eivätpä nuo "minimiterveystavoitteet" ole mitenkään kaukaisia tai hankalia saavuttaa.

Onko muilla millaisia kokemuksia Loopista?

Lisätietoja Loopista ja usein kysyttyjä kysymyksiä: http://www.polar.com/fi/tuki/Loop

Kuukausi RCX5:n silmin

Ja vielä vertailun vuoksi joulukuun yhteenveto Polarin RXC5:n mittarilla.

Liikuntaa on tullut joulun ajan löysäilystä huolimatta lähes tunti päivässä. Rasittavuus on pysynyt vihreässä ja vain harvoin keltaisessa (päivänmäärän kohdalla vasemman ylälaidan merkki), mistähän johtuu?

Usein aiemmin itselläni rasitus on mennyt hetkittäin punaisella, etenkin, jos jumppapäiviä on ollut useampi putkeen, kuten vaikka viikolla 51 on ollut viisi iltaa putkeen jumppaa. Liekö sitten, että olen ottanut joulukuussa hieman löysemmin (?), olisi aikaa vaihtaa treeniohjelmia vai olisikohan pientä ylikuntoa havaittavissa? Vai onko se vain hyvä, että punainen ei pauku ja kertoo siitä, että treeni on hyvällä tasolla? Kertokaapa joku konkari.

Joskus ainakin olen huomannut, että oma tuntemukseni on ollut jumpassa raskas, mutta sykemittari on näyttänyt silti matalia lukemia. Että olo on siis sellainen, että treenataan lujaa, mutta sykemittari ei näytä samaa, eikä syke nouse sitten millään. Aiemmin kokeilin samassa tilanteessa pitää muutaman päivän liikuntavapaata, jonka jälkeen tuntui, että sykekin taas kohosi ja treeni luisti. Tiedä sitten mistä johtui tai johtuu. Joka tapauksessa lenkki kulki eilen ihanasti, vähän vedin mäkitreeniäkin lopuksi :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Uusi lelu: Polar Loop

Olen jo hetken (siis monta pitkää viikkoa) halunnut ostaa itselleni Polarin Loopin. Loop ei siis ole perinteinen sykemittari, vaan se mittaa aktiivisuutta koko päivän ajalta. Tarkoitus oli ostaa Loop, kun veronpalautukset tulevat, mutta koska sähköpostiini pamahti tällä viikolla Intersportin -25% alennuskuponki, oli Loop aivan pakko hakea tänään (kuponki oli voimassa 2.12. asti). Tuon lelun ovh on 90 euroa.

Loop latauksessa.


Tässä otteita Polarin sivuilta Loopista:

"Sinulle, joka haluat tietää todellisen aktiivisuutesi vuorokauden aikana ja saada vinkkejä, joiden avulla saavutat aktiivisuustavoitteesi.

• Opastaa pysymään aktiivisena koko päivän
• Antaa palautetta päivittäisestä, viikoittaisesta ja kuukausittaisesta aktiivisuudestasi
• Näyttää päivittäisen aktiivisuuden, kalorit,askelten määrän ja kellonajan
• Lisäohjausta ilmaisen Polar Flow sovelluksen ja Polar Flow verkkopalvelun avulla
• Yhteensopiva Polar H6- ja H7 Bluetooth Smart sykesensoreiden kanssa 
Vesitiivis"

Siis minähän liikun aika paljon, mutta toisaalta istun todella paljon (ja se istuminen tappaa, kuten sanotaan). Teen toimistotyötä, joten tietokoneella tulee istuttua lähestulkoon se 8h päivässä. Kun sykemittaria käytetään treenatessa ja tutkitaan siitä treenin vaikutuksia, käytetään Loopia koko ajan. Ymmärsin Interin myyjän puheista, että se mittaa aktiivisuutta jotenkin tärinästä (?), minkä vuoksi se ilmeisesti pitää laittaa oikeakätisenä juuri vasempaan ranteeseen.

Rannekkeesta piti leikata melkoinen siivu pois kummastakin päästä.


Pelottavinta käyttöönotossa oli rannekkeen leikkaaminen. Itselläni on todella pieni ranne. Ranne piti mitata mukana tulleella mittaliuskalla ja eikun sakset käteen. Onneksi netissä luki Polarin sivuilla, että ranneke vaihdetaan, jos sen itse tyhmänä leikkaa liian lyhyeksi. Oma kokoni oli 8&7.




Mutta nyt laite latautuu, kerron sitten myöhemmin millaista tätä on ollut käyttää. Mitä netistä luin joitain kommentteja, niin kuulemma hyvä kapistus. Tosin joku jo pidempään käyttänyt kertoi, että akku alkaa vaatia latausta aika tiheään jo muutaman kuukauden aktiivisen käytön jälkeen. Saapa nähdä miten käy.

Lisätietoja ja käyttöohje:
http://www.polar.com/e_manuals/Loop/Polar_Loop_user_manual_Suomi/ch01.html
http://www.polarloop.com/fi/



Ja loppuun vielä tämän viikon treenit. On tullut treenattua aika kovaa, ensi viikolla hieman kevyemmin :)

Tiistain multisport on spinning. Sähelsin hieman Polarin RCX5:n kanssa.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Repoveden vaellus

Kävimme tässä jo jokin aika sitten Repovedellä vaelluksella. Olemme tehneet vaellusreissuja tyttöporukalla perinteisesti keväisin ja syksyisin. Tämän syksyn reissu venähti hieman myöhään, sillä lähdimme reissuun vasta 18. lokakuuta. Kyseessä siis Repoveden kansallispuisto ja Kaakkurin kierros 24 km Kouvolassa/Mäntyharjulla. Lähdimme vaellukselle Saarijärven pysäköintipaikalta.

Lähdimme reissuun pohjoisesta Saarijärveltä. Kaakkurinkierros on merkitty kartttaan oranssilla katkoviivalla.  Löydät alkuperäisen kartan pdf:nä osoitteesta luontoon.fi.


Repovesi on suosittu retkeilykohde, josta löytyy eritasoisia merkittyjä retkeilyreittejä yli 40 km. Monipuolinen retkeilyreitistö suo mahdollisuudet useamman päivän vaelluksille. Monet polut ovat paikoin fyysisesti kohtalaisen vaativia korkeuserojen vuoksi. Vaikeakulkuisilla paikoilla on portaita ja pitkospuita. Melko vaativa maasto vie kilometriä kohden tavallista enemmän aikaa.
 
Muistathan, että alueen itä- ja koillisosa on Pahkajärven ampuma- ja harjoitusalueen varoaluetta, jonne retkeilijöiltä on pääsy kielletty. Varoalue on merkitty maastoon sini-valkoisin maalimerkein, puomein sekä paikoin varoitustauluin.
 
Reittien kuljettavuutta, taukopaikkoja sekä maasto-opasteita on kohennettu jatkuvasti ja sitä jatketaan edelleen. 

Kaakkurin Kierros, 24 km, kiertää kaikkien pysäköintialueiden, varauskotien ja monien nähtävyyksien kautta. 

Lähde: http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/repovesi

Koska Repovedellä on paljon erilaisia reittejä, se sopii myös koko perheelle lyhyemmäksi päivän retkikohteeksi. Kannattaa lukea lisää vinkkejä tuolta luontoon.fi. Esimerkiksi Lapinsalmen riippusilta ja Ketunlossi ovat kiinnostavia kohteita. Näille pääsee kätevimmin päivän retkelle Lapinsalmen pysäköintialueelta.


Ketunlenkki sopii hyvin lapsiperheelle lyhyemmäksi retkeksi.


Perjantai

Kevyt palauttelulenkki perjantai-illalle.
Korkeuskäyrä.

Olimme sopineet, että treffaamme perjantai-iltana Vaajakoskella, minä ja kaverini Anri tulisimme Jyväskylästä ja siskoni, Johanna ja Anastasia Vaasasta. Kävin ensin luonnollisesti vetämässä perjantain jumpat (kahvakuula, core ja raskas spin), sitten suihku, vaatteiden vaihto ja menoksi. Tuntui hassulta miettiä lämpimässä suihkussa, että seuraava yö vietetään teltassa ulkona :D

Lopullinen reitti suunniteltiin vasta lähtöiltana Vaajakoskella. Hyvin on valmistautuminen hoidettu :P
Sari, Anastasia, Anri ja Johanna. Ekat kilometrit taitettiin pimeässä.

Yöpaikkaan ei ollut matkaa kuin kaksi kilometriä. Teltta pystytettiin pimeässä, sitten kiireen vilkkaa makkaranpaistoon ja nukkumaan.

Teltassa on tunnelmaa. Ekana yönnä ei ollut edes kylmä.
Tunnelmaa nuotiolla. Kuva: SK

Lauantai


Toinen päivä olikin sitten se varsinainen vaelluspäivä. Kävilemme noin 20 kilsaa melko tasaista maastoa. Viimeiset kilsat käveltiin jälleen otsalamppujen valossa.

Yöpaikassa aamupalaa.
Vessoja ainakin oli riittämiin: 4 vessaa!
Hävitys? Vai sittenkin tuuletus! Kuva: SK
Anri ihailee maisemia.
Maisemat ylhäältä...
... ja alhaalta.
 
Näkötornista.

Hylätyt rinkat.
Taidekuva.

Upeat maisemat ja mahtava auringonpaiste.
Mauno-mato.
Santtu sauvoo menemään.

Minä! Olin todistetusti mukana :) Kuva: SK

Kyllä kelpaa katella.
Kuva: SK
Ruokatauko, se ihan paras asia näillä reissuilla. Evästä syötiin juuri ennen riippusiltaa.
Nyt ei ollu meidän makkaroita.
Yritys oli hyvä jälkiruokaankin.
Yritys hyvä, toteutus.... Nooh.
Ei ihan toiminut. Tosi usein vaellusreiteillä on valmiina taukopaikoissa lättypannuja, mutta tällä reissulla ei tietysti ollut. Olisihan sellaisen voinut tietty ostaa mukaan, mutta oltiin liian optimisteja.
Se ehkä näyttää perunamuusilta, mutta maistuu maittavalta lätyltä itse tehdyllä omenahillolla.
Sitten ihmetellään (siis jonotetaan) riippusillalle.
Lapinsalmen riippusilta = turistinähtävyys ja jonottamista. Okei, oli se hieno paikkakin :) Kuva: SK
 

Ja lisää hauskuuksia. Tytöt pääsi vetopuuhiin.
Tää onkin vika kuva tältä päivältä.

Siis tämän jälkeen saavuimme toiseen yöpaikkaan, jälleen pimeässä. Pystytimme teltat ja vaihdoimme vaatteet. Tuntui muuten jo pelkkä vaatteiden vaihto täysin alasti melkoiselta urheilusuoritukselta siinä viimassa ja pakkasessa. Hrr. Sitten paistoimme leipää nuotiolla ja tarkoitus oli kai pelata korttejakin. Viima oli yksinkertaisesti niin kova, että ulkona ei tarennut olla yhtään, ei edes nuotiolla. Niinpä evästyksen jälkeen suuntasimme telttaan. Enpä muuten ole ikinä nukkunut niin kylmässä. En tiedä tekikö se tuuli säästä niin hyytävää vai täysikuu. Kylmä oli jokatapauksessa.



Korkeuskäyrä, melko tasaista menoa.


Sunnuntai


Yö meni välillä heräillen. Aamulla tuntui uskomattomalta, että makuupussista pitäis uskaltautua ulos. Joku fiksu (siis minä) en ollut tajunnut, että kaasupullot olisi hyvä ottaa makuupussiin "lämpimään". Niinpä emme sitten keitelleet aamulla kuumaa vettä puuroon vaan söimme viimeisiä eväsleipiä. Tai sitten noiden käytöllä on joku minimilämpötila, kun kaasut eivät meinanneet toimia edellispäivänäkään. Joka tapauksessa matkaa oli niin vähän, että ei muuta kuin tossua toisen eteen aamutoimien jälkeen.

Teltan kohtaan jäi vain märkä läntti maahan. Kuva: SK
Aika mageen näköistä. Kuva: SK
Aamulla oli ihana sää: maa oli kuurassa ja aurinko paistoi.

Autolle ei ollut matkaa kuin hieman reilu kaksi kilsaa.


Korkeuskäyrä.

Vaelluksen jälkeen suuntasimme saunaan ja syömään Linkkumyllyyn! Bongasimme Linkkumyllyn netistä. Meillä on ollut perinteenä, että vaellusreissu päätetään aina saunomiseen ja syömiseen valmiista pöydästä. Tällä kertaa valitsimmekin melkoisen eksoottisen maatilamatkailupaikan.

Jos kuljet joskus Mäntyharjun suunnassa, niin kannattaa poiketa. Lisää Linkkumyllystä:
http://www.linkkumylly.fi/fi/historiajainfoa

Omistaja kertoi saunan lämpiävän kaksi tuntia, joten saapuessamme etuajassa se ei ollut vielä aivan valmis. Mutta eipä mitään, odotellessamme tutustuimme ulkona olevaan huussinäyttelyyn.

Ja kaikki nää olivat käyttökunnossa, ei muuta ku pöntölle!
Villiä taidetta.
Kelahuussi.
Ja kelahuussin taidetta.

Tämä oli itsensä Ristomatti Ratian suunnittelema huussi.
Ja kukka ja mehiläinen.

Ja lisää huusseja.
Tää oli varmaan modernein ulkohuussi: liukuovi ja kaikki.


Linkkumyllyssä saunoimme ja söimme hirvenlihakeittoa. Ja täytyy sanoa, että ei ollut kyllä hinnalla pilattu paikka. Ruuan ja saunan (sekä huussinäyttelyn) lisäksi Linkkumyllyssä on myös mökkimajoitusta. Kannattaa poiketa, jos liikut sielläpäin.

Upea valaisin Linkkumyllyn päätalon vessassa.
Rantasauna oli hieno. Näkymä pukkarin ovelta, siis vain pari askelta järveen.

Ja voitteko kuvitella, kävin uimassa!!! Minä, oikeasti! Siis lokakuun lopppuolella, 20. lokakuuta! Enpä ole ikinä ennen uinut niin myöhään syksyllä. Kyllä tuli freesi olo, vaikka pari kiljahdusta kuuluikin.