tiistai 3. marraskuuta 2015

Juoksun hurmaa ja Habaa-tsemppikirja

Tajusin hiljattain, etten ole viime aikoina juossut juuri ollenkaan. Kun aloitin personal trainer -koulutuksen parisen viikkoa sitten, päätin, että juoksen helmi/maaliskuun vaihteessa Napolissa vain puolimaratonin, en siis kokonaista. Syynä on yksinkertaisesti se, että päivästä loppuvat tunnit kesken ja kokonaiselle tähtääminen vaatii säntillistä treenaamista.

Viime talvena juoksin flunssakausia lukuunottamatta joka viikko, ihan sama millainen sää oli. Tukholman maraton oli tavoite, mikä oli kirkkaana mielessä koko yhdeksän kuukautta ja aiheutti sen, että treeneistä ei lipsuttu. Kerran oli pakkasta -20 astetta, kun olin lenkillä. Se oli huisa lenkki, siitä lisää:
• Juoksulenkillä pakkasella

Joskus myös satoi vettä tai tuuli, mutta Goretex-takin ansiosta se ei menoa haitannut. Keskimääräisesti juoksin viime talvena kolme kertaa viikossa, kylmimpinä talvikausina kerran ja hiihdin pari plus muut liikunnat päälle viikoittain. Nyt pt-koulutus vaatii istumaan iltaisin aika ajoin nenä kiinni kirjassa tai asumaan kuntosalilla ja se aika on juoksusta pois.

Heijastinliivi huolehtii siitä, että autotkin huomaavat.

Viime viikolla en juossut kertaakaan. Edellinen lenkki oli Alajärvellä toissa viikonloppuna 25 minsaa. Aika säälittävä suoritus. En ole ottanut paineita juoksusta, vaan olen panostanut kuntosaliin sekä lihasten ja kuntosalilaitteiden opetteluun. Kuntosalivalmentajan näyttökoe olisi nimittäin ensi viikon perjantaina. Liikuntaa on tullut viikkoon keskimäärin 8-10 tuntia, kevyimpinä viikkoina 5-6 tuntia.

Eilisiltana tajusin jotain, kun luin Baba Lybeckin Habaa-kirjaa. Mulla on ollut ihan älytön ikävä juoksun henkistä puolta. Kirja palautti sellaisen kipinän juoksuun, että solmin lenkkarit jalkaan tänään illalla vielä puoli seitsemän maissa töiden jälkeen. Tässä muutama otos kirjasta:

"Ymmärsin, että voidakseni olla kokonaisvaltaisesti omana itsenäni muiden kanssa, minulla täytyi olla hetkiä, jolloin olen aivan yksin, jolloin kukaan ei kohdista minuun odotuksia tai vaatimuksia. Muuten kadottaisin itseni."


Kirjaa suositellaan aloittelijoille, mutta kyllä siitä motivaatiota saa kokenutkin treenaaja.

"Parhaiten tällainen itsensä kuuntelu onnistui lenkillä. Yksin juostessa päässäni kävi aluksi aina hirmuinen kuhina. Useimmiten ajatukset kiersivät työasioissa. Pikkuhiljaa lenkin edetessä rauhoituin ja ajatukset keskittyivät perheeseen, lapsiin ja ihmissuhteisiin. Kun olin oikein pitkällä lenkillä, pääsin vielä pidemmälle: fyysisen väsymystilan lisääntyessä ajatukset keskittyivät yhä enemmän sisäänpäin ja omaan sisäiseen maailmaani. Jos jaksoin juosta tarpeeksi kauan, mieleni tyhjeni lopulta kokonaan. Kun tulin kotiin sellaiselta lenkiltä, olin kuin uudestisyntynyt."

Tällaista uudestisyntynyttä lenkkiä ei tarvitse kauaa hakea. Sairaslomalla eräs 30 kilsan lenkki oli juuri tällainen. Hemmetinmoisella raivolla, mutta kyllä pää tuulettui ja tyhjeni:
• Raivolenkki 30 kilsaa

"Huomasin myös ajattelevani parhaiten ollessani liikkeellä. Tarvitsin impulsseja ja toimintaa, jotta aivoni pysyisivät virkeinä. Paikallani turruin, ajatukset muuttuivat löysiksi ja kiersivät samaa rataa, enkä kyennyt tarttumaan oikein mihinkään, mutta lenkkeillessäni sain ajatukset koottua. Lenkin jälkeen en sättinyt itseäni, enkä ollut turhautunut. Sen sijaan pursuin energiaa, iloa ja voimaa."

Pohkeet venytyksessä.

Olen ollut viime viikot myös hieman kireä. Tästä ovat saaneet osansa niin äitini, aviomieheni kuin varmaan pari työkaveriakin. Ehkäpä alan vain taas käydä lenkillä, kun se tuntuu noin hyvältä. Tänäänkin juoksin ihanalla, tutulla hiekkatiellä, joka kiertää rantaa pitkin. Tähtitaivas, rauhallinen maisema, mutta kuulokkeista raikaa tsemppimusa. Ihan parasta. Lisäksi juoksin peruslenkkini jopa muutaman minuutin tavanomaista nopeammin.

Habaa-kirjaa suositellaan liikunnan vasta-alkajille, mutta kyllä sieltä motivaatiota ammensi jo useamman vuoden harjoitellut treenaajakin. Kirja-arvostelu ja lisää kirjasta:
Baba Lybeck: Habaa : iloa, liikettä, voimaa

"Liikunta vaatii aikaa ja usein tuntuu siltä, ettei sitä ole tarpeeksi. Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän harjoittelen, sitä tehokkaammaksi muutun. Mieli pysyy virkeänä ja saan lyhyemmässä ajassa enemmän asioita tehdyksi. Siksi koen, etten ole joutunut luopumaan mistään, päinvastoin olen saanut uutta sisältöä elämääni liikunnan kautta."





maanantai 2. marraskuuta 2015

Team Rynkeby spinningillä kohti Pariisia

Pakko jakaa vielä muutama kuva eiliseltä Peurungasta. Olin siis eilen sunnuntaina aamuyhdeksältä pitämässä parin tunnin spinningsetin Team Rynkebylle. Rynkebyssa treenaa kaksi tuttuani: maratonkaverini Esa ja ohjaajakollegani Anne.

Rynkebysta on kirjoitettu lehdissä jonkin verran viime aikoina. Kyseessä on siis pohjoismainen hyväntekeväisyystapahtuma (vuodesta 2002 lähtien), jossa pyöräilyjoukkueet pyöräilevät Pariisiin ja keräävät rahaa syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen. Tänä vuonna pyöräilijöitä on Tanskasta, Ruotsista, Suomesta, Norjasta ja Färsaarilta. Pyöräilijät kustantavat itse pyöränsä, varusteensa ja matkansa. Tänä vuonna Suomen syöpäyhdistys Sylva ry:lle lahjoitettiin noin 239 000 euroa.


Suomen Rynkebyn porukka aloitti valmistautumisen heinäkuun 2016 pyöräilyyn noin kuukausi sitten. Viime viikonloppuna ympäri Suomea kasattu porukka kokoontui Laukaan Peurunkaan, jossa ohjelmassa oli yhteistreenejä ja luentoja. Minun tehtäväni oli pitää heille parituntinen ja hikinen spinningsetti sunnuntaiaamuna. Lähtöasetelma oli hieman haastava, sillä osa polkijoista oli sisäpyöräilytunnilla ensimmäistä kertaa ikinä ja osa taas oli pyöräilyseuran jäseniä eli todellakin konkareita pyöräilyn saralla.

Päädyin kolmen erillisen spinningtunnin rakenteeseen. Ensin poljimme kroppaa herätellen helpon 45 minuutin Easy-tunnin leffa-aiheella eli kaikki biisit olivat jostain elokuvasta. Samalla saimme heräteltyä kropan lisäksi hieman päätä, kun porukka arvaili, mistä leffoista biisit olivat. Ensimmäisen tunnin haastavuus oli asteikolla 1–5 noin kolmosen luokkaa. Toinen setti oli keskiraskas Iisee Aero-tunti, haastavuus noin neljä. Tällä tunnilla haastoin porukkaa käymään jo hieman epämukavuusalueella, etenkin viimeisessä työosuudessa. Viimeinen puoli tuntia oli palauttava ja kevyt Iisee Lime, haastavuudeltaan noin 2–3. Jokaisen tunnin välissä pidettiin lyhyt, muutaman minuutin vessa- ja vesipullontäyttötauko.


Täytyy sanoa, että porukka polki upeasti! Suurin osa arvioi haastavuuden noin neloseksi, osa jopa vitokseksi ja muutama superkuntoinen pääsi tasolle kolme. Etenkin hattua täytyy nostaa ekakertalaisille! Spinning ei ole lajina kevyimmästä päästä, joten on aivan mieletön suoritus polkea heti ekalla kerralla kaksi tuntia! Kiitos, tuolla menolla ja asenteella Pariisi on helposti saavutettavissa heinäkuussa.

Itselleni Peurungan spinningsali oli uusi tuttavuus. En ole käynyt siellä aiemmin, vaikka olenkin ohjannut sisäpyöräilyä vuodesta 2012 lähtien ja spinningiä olen harrastanut seitsemän kahdeksan vuotta. Sali oli todella mukavan kokoinen, hieman erilaisesti aseteltu kuin muualla. Ohjaajan pyörä oli alhaalla ja muut pyörät olivat ylempänä kahdella eri tasolla. Itse asiassa Elixiassa taitaa olla samanlainen ratkaisu Jyväskylässä. Lisäksi vihreä/sininen tunnelmavalaistus oli toimiva ja äänentoistossakaan ei ollut mitään moitittavaa. Mikki kuului (ainakin omasta mielestäni) uskomattoman hyvin ja selkeästi.


Ja vielä takaisin asiaan. Suomessa syöpään sairastuu vuosittain 150 lasta, joista 75–80 prosenttia paranee. Silti syöpä on suurin yksittäinen kuolinsyy 1–15-vuotiaiden lasten ja nuorten kohdalla. Lisäksi kahdelle kolmasosalle jää sairaudesta tai sen hoidosta jokin vakava terveyshaitta. (Lähde: Team Rynkeby). Lahjoittajaksi voi toki ryhtyä, mutta vähintä, mitä voit tehdä, on tykätä järjestöstä Facebookissa. Joten käyhän peukuttamassa!

Koko tapahtuman FB-sivut: https://www.facebook.com/TeamRynkeby/ 
Suomen kotisivut: http://www.team-rynkeby.fi/

*Kuvat: Jyrki Mustonen/Team Rynkeby




lauantai 24. lokakuuta 2015

Viikonloppu Pohjanmaalla

Olen ollut pitkästä aikaa viikonloppuna lapsuusmaisemissa Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä. Mummun kanssa tultiin myöhään perjantai-iltana karjalanpaistin kanssa. Äipällä oli synttärit maanantaina, joten vietettiin synttäreitä hieman myöhässä. Lähinnä siis ihailtiin uutta hifi-astianpesukonetta. Se heijastaa pesuajan lattiaan ja sisällä on upeet siniset valot. Melkoinen ufo.


Tänään oli melko touhukas päivä. Pikkuveli lupautui "koeohjattavaksi" kuntosalille, joten lähdettiin sinne puoliltapäivin koeajamaan mun suunnittelemaa kuntosaliohjelmaa. Oli kyllä tosi opettavaista. Salin jälkeen kävin vielä vajaa puoli tuntia juoksemassa, sää oli upea ja pellolla oli kymmeniä joutsenia! Juoksun jälkeen käytiin vielä lätkimässä sulkapalloa porukalla, vähän vielä sählyä loppuun. Oli kyllä kivaa! Edellisestä pelikerrasta sulkapallomailan kanssa on aikaa varmaan monta kuukautta.



Lopuksi urkkailun jälkeen syötiin mummun kuuluisaa karjalanpaistia, kyllä kelpasi. Ruuan jälkeen saunaan ja leffaa sohvalla, huippuviikonloppu! *sydän*




tiistai 20. lokakuuta 2015

Juoksijan voimakestävyys (saliohjelma)

Salikärpänen puraisi nyt todenteolla. Olin viime viikonloppuna personal trainer -koulutuksessa, mikä alkoi kuntosalivalmentajan osuudella ja jatkuu samalla teemalla vielä kuukauden päästä. Olen ollut aiemmin kahvakuulan ja kehonpainotreenin ystävä, tosin crossfitin myötä kiinnostuin opettelemaan perusliikkeitä tangon kanssa.

Työpaikan salilla oli kivaa!

Viime viikonloppuna lauantai-illan kotitehtävänä oli suunnitella 1-jakoinen kuntosaliohjelma itselle tai jollekin tutulle. Päätin aloittaa itsestäni. Tavoitteena oli siis tehdä juoksua tukeva ohjelma, jossa yhdistetään myös sykeosuuksia eli tässä tapauksessa boksihyppyjä ja burpeita. Ja kun tekemisen pitää olla mielekästä ja itselläni on suuri polte treenata tangon kanssa, niin tein ohjelman, jossa suurin osa liikkeistä väännetään tangon kanssa.

Voimakestävyys

Voimakestävyyttä treenatessa harjoitellaan voimapyramidin toisella tasolla (1. lihaskestävyys, 2. voimakestävyys, 3. perusvoima, 4. maksimivoima, 5. pikavoima, 6. räjähtävä voima). Voimakestävyys kehittää nimensä mukaisesti sekä voimaa että kestävyyttä. Voimakestävyyden harjoittelemisella parannetaan hitaiden sekä nopeiden lihassolujen työtehoa sekä tehostetaan paikallista maitohaponsietokykyä.

Tavoitteena voi olla:
• yleisen lihaskunnon parantaminen
• kiinteytyminen
• ryhti/tasapaino
• painonhallinta
• kuntouttava harjoittelu
• urheilulajia tukeva voimaharjoittelu
• lihaskestävyyden parantaminen

Saliohjelma käytännössä:
• 12–15 toistoa
• palautus 30–60 sekuntia
• kuorma eli painot 40–60% maksimista

Juoksijan voimakestävyys (yhdistelmäharjoittelu)

• yhteensä 24 sarjaa
• paikkaharjoittelu
• sarjojen määrä x toistot x palautus

Lämmittely 10 min esim. kevyttä juoksua

• etukyykky 3 x 12 x 60 s (reiden etuosa, pakarat)

Etukyykky, itse en kyykännyt näin syvälle. Lähde: Me Naiset

 • penkkipunnerrus 3 x 12 x 60 s (iso rintalihas, hartialihaksen etuosa, ojentajat)

Penkkipunnerrus. Lähde: personaltrainertom.com
 
boksihyppy 3 x 15 x 30 s
 
Boksihyppy, itse hypin 60 cm korkealle boksille. Lähde: www.workoutofmyday.com

• maastaveto suorin jaloin 3 x 12 x 60 s (reiden takaosa, suorat selkälihakset, pakara)

Maastaveto. Lähde: 4.bp.blogspot.com

• pystypunnerrus 3 x 12 x 60 s (hartialihas, ojentajat)

Pystypunnerrus. Lähde: www.workoutofmyday.com

• burpee 3 x 15 x 30 s
Burpee. Lähde: www.mensfitness.com

• ylätalja 3 x 12 x 60 s (leveä selkälihas, hauis, epäkäs)
 > tämä liike siksi, että leuanvedot eivät vielä suju, vaaditaan treeniä lisää!

Ylätaljaveto eteen. Lähde: http://keho.net

 • jalkojen nosto dippilaiteella 3 x 12 x 60 s (vatsalihakset)

Jalkojen nosto dippilaitteessa. Lähde: 2.bp.blogspot.com

Jäähdyttely 5 min esim. soutua

Ohjelmaa tehdessä mietin onkohan se liian pitkä. Napakka saliohjelma pitäisi kestää 45-75 minsaa. Kun palautukset piti ohjeiden mukaan epätäydellisinä eli lyhyinä, ohjelman sai vedettyä tehokkaasti tunnissa. Ja mikä parasta, fiilis oli suorastaan liekehtivä homman jälkeen :)

Polarin syketiedot

 

lauantai 17. lokakuuta 2015

Kovatehoinen juoksu- ja porrastreeni

Olen ollut viikonloppuna personal trainer -koulutuksessa Jyväskylän Ylistönmäellä. Pt-putki alkoi kuntosalivalmentaja-osuudella, mikä jatkuu vielä tänään sunnuntaina sekä kuukauden päästä. Tästä lisää kuitenkin vasta myöhemmin. 

Koska koulutus oli Ylistönmäellä, Alban sillan portaat suorastaan huusivat treenaamaan. Lisäksi kroppa tuntui freesiltä, koulutus on ollut suurelta osin teoriapainotteinen, ja liikkeitä on käyty läpi kevyillä painoilla kokeillen. Torstain kaveritreeni crossfitissa jäi myöskin väliin, kun kaverilla oli kurkku kipeä, enkä saanut ketään muuta mukaan. Toisaalta kroppa oli torstaina melko väsynyt muista treeneistä, joten kevyempi treeni-ilta teki hyvää. Eilen lauantaina olo olikin sitten ylienerginen perjantain treenivapaan päivän ansiosta.

Upea auringonlasku viimeisteli treenin!

Ajoin auton yliopiston parkkipaikalle. Tällä kertaa toisella treenikaverilla oli jalassa kramppi, joten treenailin itsekseni. Muutama minsa kävelyä (kroppa oli valmiiksi jo lämmin) ja sitten juoksin Alban sillan kautta rantaraitin perimmäisen osan, vähän vajaa pari kilsaa. Sitten hetken huilitauko, jotta syke hieman laski. Sitten portaat ylös juoksuaskelin, joka toiselle portaalle. Annoin sykkeen nousta niin paljon kuin se vain nousi. Alas tulin rauhassa kävellen, jotta syke ehti laskea 60-70 prosenttiin maksimista. Sitten sama uudestaan. Kolmannella kierroksella menin ylös tasahypyillä. Huh huh, mikä intervalli.

Portaat ylös tarkoittaa ihan ylös, myös nämä mennään ylös asti, eikä jätetä treeniä puolitiehen.

Ekan kierroksen jälkeen sama uusiksi alusta asti, eli juoksemaan rantaraitille. Juoksun aloitin rauhassa, mutta annoin sykkeen nousta ja pidin tahdin niin reippaana kuin vain pystyin. Sitten taas huili ja porrasosuudelle. Yhteensä vedin setin kolme kertaa. Kunnon intervalli, kyllä hapotti. Eniten ärsytti, kun mukana ei ollut kuulokkeita, olisin mieluummin kuunnellut jotain muuta kuin omaa raskasta hengitystäni.

Treenin jälkeen on aina hyvä fiilis!

Fiilis lenkin jälkeen oli huippu. Kolme kierrosta oli juuri sopiva, enempään ei pystyisi. Kolmannella kierroksella huomasi jo, että portaiden alas kävely ei meinannut riittää sykkeen laskuun. Alhaalla piti hetki odotella ennen kuin syke oli riittävän matalissa lukemissa uuteen kierrokseen.

Kokeilehan säkin! Näin rankkaa treeniä ei kannata tehdä usein, mutta välillä on hyvä haastaa sydäntä ja keuhkoja kovilla tehoilla. Tässä treenissä kropan pitää olla hyvin palautunut, tukkoisella kropalla tätä ei kannata lähteä tekemään. Tuntuma treenissä pitää olla, että lihakset väsyvät ja hengitys on todella raskasta, paitsi juoksukierrosten alkupuolella. Ja oletuksena on tietenkin, että sulla on ok juoksukunto, kun lähdet tälläistä tekemään. Tsemppiä!

Intervalli juoksua ja porrastreeniä yhdistäen

- lämmittely 5-10 min (esim. lyhyt kävely)

3 kierrosta putkeen (niin että syke laskee joka välissä 60-70% maksimista):

- juoksu Alban sillan kautta rantaraitin perälenkki (vajaa 2 km)
- portaat ylös juoksuaskelin joka toiselle portaalle
- edellinen kohta uudestaan (syke laskee aina kun tulet portaat alas rauhallisella kävelyvauhdilla)
- tasahypyin ylös joka toiselle portaalle (mieluiten yksi porrasväli aina putkeen ponnistaen eli noin 6 hyppyä)

- jäähdyttely 5 min (esim. kävely)

Ja kyllä kroppa kiittää, etenkin sydän ja keuhkot! Tässä vielä treenitiedot.



sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ensimmäinen Pirkan Hölkkä 33 km

Kello soi tänä aamuna, sunnuntaina, aamuneljältä. Ensimmäinen ajatus mielessäni oli, että tässä ei ole mitään järkeä. Nousin silti ja lähdin pesemään hampaita.

Ilmoittauduin maanantaina Pirkan Hölkkään kaverin innoittamana. Ilmoittautuminen 33 kilsan lenkille Valkeakoskelta Tampereelle oli suunnitelmissa jo muutama viikko sitten, mutta flunssa sekoitti hieman suunnitelmia ja määräsi pariksi viikoksi tekemään tuttavuutta sohvan kanssa. Niinpä uskaltauduin painamaan ilmoittautumisnappia vasta maanantaina. Finlandia marathon jäi syyskuussa väliin flunssan takia, eikä noita juoksukilometrejä ole tosiaan tullut paljoa tälle syksylle tai viime kesälle ylipäätään. Kaikkea järkeä uhmaten päätin kuitenkin lähteä mukaan Pirkan Hölkkään. Juoksukaverini oli flunssassa ja Tuukalla oli jääkiekkopeli, joten niinpä lähdin reissuun yksikseni. Kiitos työkaverit rohkaisuista perjantaina!



Starttasin matkaan aamuviideltä. Huolto pelasi kotona, Tuukka keitteli aamupuurot ja pastat, kunnon tankkaus heti herättyä. Ulkona oli vielä pimeää, kun lähdin matkaan.


Matka meni joutuisasti. Poikkesin ABC:llä kahvilla ja karjalanpiirakalla ennen maalialueelle menoa. Olin parkkipaikalla jo klo 7.15. Bussiin pääsin klo 7.30, mikä oli todella hyvä. Siinä vaiheessa autojonot parkkipaikalle olivat hirveät, vältin hyvin ruuhkan, kun tulin ajoissa ja toisesta suunnasta, mistä suurin osa muista tuli. Bussissa kohti Valkeakoskea ehdin ottaa pikaiset päikkäritkin. Matka maksoi vitosen.



Lähtöalueella hain numeroni, kävin vessassa ja söin vielä ruisleipää. Valmistautuminen oli meikäläiselle aikalailla perussettiä. Laukun vein rekkaan säilöön vasta 20 vaille startin (rekka kuljetti ne maaliin valmiiksi odottamaan) ja vessajonossa olin 7 minsaa ennen lähtöä. Onneksi tajusin, että kentän takaa löytyi pari muuta vessaa, olisi mennyt ikä ja terveys päävessojen jonossa. Viiteen vessaan jonotti about 50 naista, huh huh. Lisäksi ehdin vaihtaa takinkin kertaalleen ohuempaan, aina sama vaateongelma.

Juoksu alkoi hyvin. Pikkuisen ekaan kymppiin saakka ahdisti matkan kokonaispituus, mutta kun vauhtiin pääsi, niin homma tuntui kivalta. Tosin huomasin jo ekojen kilsojen aikana, että maratonin kilometrivauhdeista on turha haaveillakaan tuossa maastossa. Välillä jalkoihin piti katsoa todella tarkasti, ettei ollut nurin juurakoissa ja kivissä. Onneksi ei sentään satanut, maasto olisi ollut vielä liukkaampaa. Yksi vanhempi mies kaatuikin, mutta sitkeästi pappa vaan jatkoi juoksuaan.

Yllätyin iloisesti, kun bongasin vanhemman miehen juoksevan Alajärven Ankkureiden tuulitakissa. Annoin läpsyn olkapäälle ja huikkasin: "hyvä Alajärvi!". Ihmetykseni oli vielä kovempi, kun tajusin, että mies oli lukioaikainen luokanvalvojani. Hän tosin tuskin tunnisti minua.



Jossain puolivälin kieppeillä oli pitkä ja tasainen suora. Pisteet järjestäjille, jotka olivat lisäilleet erilaisia mietelauseita metsätien varrelle. Ne piristivät suunnattomasti ja liittyivät pääosin kaikki juoksuun.







Pitkän suoran jälkeen palattiinkin takaisin kapealle polulle. Siinä vaiheessa aloin nauttia touhusta. Polku oli tosi kivaa juosta ja se oli jaloille paljon ystävällisempää kuin kova hiekkatie (asfaltista puhumattakaan). Menohaluja oli kovasti ja muun muassa yhdessä ylämäessä ohitinkin muutaman juoksijan samalla, kun kuulokkeista kuului tiukka Britneyn "work bitch".

Huoltopisteet olivat hyvät. Vettä, mehua, urheilujuomaaa, mehukeittoa ja suolakurkkuja, kyllä kelpasi. Mustikkakeitto hääti hyvin alkavan nälän tunteen. Myös roskiksia oli hyvin huoltopisteiden jälkeen, ei tarvinnut roskata luontoa. Reittikin oli todella vaihteleva, metsätietä sekä kapeaa ja leveämpää polkua sekä alussa asfalttia. Reitti meni välillä kauniisti järven rantaa pitkin. Mieleeni muistuivat vaellusporukan syksyreissut. On tuo suomalainen luonto vaan komea ja rauhoittava syyskuosissaan.

Juoksufiilis oli taivaallinen aina siihen 2/3 matkaan saakka. Kun kilometrejä oli takana noin 21, alkoi oikea akilles/pohje ilmoittaa itsestään. Siinä vaiheessa arvasin, että loppumatkasta olisi nautinto kaukana. Olin jo ollut toiveikas, että kompressiosäärystimet ehkäisisivät krampit, mutta se oli harhakuvitelmaa. Jossain 23 kilsan kohdalla jalkaa kramppasi kunnolla, oli pakko pysähtyä. Voi piip piip piip. Kyllä kävi luonnon päälle, porukkaa pyyhki ohi. Joku ohimenijä tiedusteli kuntoa. Hetken venyttelin, sitten kävellen eteenpäin. Ennen ekaa varsinaista kramppia olin juossut jo pari kilsaa kantapäävoittoisasti, mikä tuntui auttavan hetkellisesti kramppiin.



Viimeinen kymmenen kilsaa oli pitkä. Venyttelin, kävelin ja hölkyttelin vuoronperään eteenpäin. Taisin olla jotain kolme tai neljä kertaa tien sivussa koipi venytyksessä. Kyllä risoi. Pohkeen lisäksi takareidet olivat todella tiukan tuntuiset, alaselkään otti ja pakarakin tuntui pelottavan oudolta yhdessä kohdassa. Kävin läpi kaikki mahdolliset kirosanat mielessäni ja lupasin, että saa olla viimeinen juoksu meikäläisellä. Ei ikinä enää, ei mitään juoksuun liittyvää. Hommassa ei ollut enää mitään hauskaa ja porukkaa lappoi ohitse tasaisesti. Keuhkot ja sydän kyllä olisivat toimineet, syke oli melko matalissa luvuissa, 140 pintaan.

Kun maaliin oli jäljellä viisi kilsaa, oli pakko mennä vielä puskapissalle. Onneksi vain pissalle, sen verran vatsassakin kiersi. Mieleeni muistuivat Pasi-koutsin sanat siitä, kuinka maratonilla koetellaan vitutuksen sietoa, sitä kuinka paljon kestää kipua. Tukholman maratonilla ei ollut toukokuussa mitään tällaisia ongelmia, juoksu oli sujunut ensikertalaiseksi jopa liian helposti. Nyt sain potut pottuina.

30 kilsaa takana. Eikö se maali tule ikinä? Kävelin ala- ja ylämäet, tasaisella yritin hölkytellä vammaisen näköisesti. Voi luoja, kun täältä selviää hengissä maaliin. Polvetkin tuntuivat kipeiltä, niitä jotenkin jomotti ja pakotti. Kaksi kilsaa ennen maalia mietin, että alan kohta itkeä. Onneksi kannustajia oli matkan varrella tsemppaamassa.

Huh huh, vielä kilsa. Kyllähän sitä nyt viimeisen kilsan jaksaa juosta, eikö? No ei jaksanut. Säälittävää, 600 metriä enää maaliin ja kävelyä. Kävelin ja hölkyttelin kahden miehen kanssa vuorotellen. Ohitin saman miehen varmaan neljä kertaa viimeisten kilsojen aikana ja hän minut. Ohhoh. Nyt näkyi jo lappu loppukiristä. Ai mikä loppukiri? Turha haave.

Maaliviiva ylittyi alle neljän tunnin. Käteeni työnnettiin mitali, sitten istumaan johonkin tupakkapaikan portaille, ihan sama. Pidättelin itkua. Oi luoja, maalissa. Istuin kymmenen minsaa ja katselin maaliintulijoita. Huh, eikö muut olleet yhtään poikki? Pyysin jotain nuorta miestä ottamaan musta valokuvan kännykällä. Vielä onnistui vääntää hymy naamalle. Vaihdoin muutaman sanan nuoren ja vanhan miehen kanssa. Kerroin Tukholman juoksusta ja vanhempi mies lohdutti, että reitti on paljon vaativampi kuin missään maratoneilla. Kiitos sinä tuntematon mies, kiitos!



Lähdin etsimään laukkuani ja soitin kotiin. Tuukka vastasi. Sitten se tuli, totaalinen itku. Menin istumaan ja itkemään nurmikolle. Voi hyvänen aika, nyt taisi viirata naisella jo pahasti. Tuukka kyseli mikä hätänä. Ei mulla mikään ollut, kunhan itkin, mikä lie endorfiinin jälkihuuma. Kun itkut oli itketty, lähdin kohti suihkuja. Pukkarissa oli tungosta, mutta sekaan mahtui hyvin. Juttelin parin naisen kanssa samalla. Vaihdettiin juoksukuulumisia, oli kivaa. Vaikka suihkuja oli rajallinen määrä eli viisi kappaletta, pääsin suihkuun heti. Jonoa ei ollut ja vesi oli ihanan lämmintä, sain rauhassa peseytyä. Sitten kollarit jalkaan ja pihalle. Päätin ostaa letun. Nam nam nam. Vaikka kulutus oli melkoinen, en jaksanut edes syödä lettua kokonaan. Sitten kävin vielä tsekkaamassa tuloslaput, mun aika 3:58:17. Sitten löntystellen autolle.



Aika nopeaa se ihminen unohtaa kivun ja päätöksen "ei ikinä enää". Kun pääsin autolle ja ajelin auringonpaisteessa kohti Jyväskylää, mietin, että miksipäs ei. Pitäisikö sittenkin kokeilla talvilomalla Napolissa puolikkaan sijaan kokonaista? Eihän se vaatisi kuin juoksukilsoja alle. Nyt kivusta ja särystä sai syyttää pelkästään itseään. Kesä meni muissa puuhissa ja syksy tuli äkkiä. Lihaskuntoa alle, että jalat kestää, sitten juoksua, eihän se olisi sen ihmeellisempää rakettitiedettä.

Matkalla pysähdyin syömään Jämsässä. Hassua, että vaikka kroppa on kuluttanut kaloreita paljon, en olisi mitenkään pystynyt syömään mitään rasvaisia ranskalaisia. Tilasin kana-vuohenjuustosalaatin, enkä jaksanut syödä sitäkään kokonaan. Sitten vielä tunnin ajomatka kotiin. Siinä sai kyllä ruuan jälkeen tsempata, väsymys meinasi painaa pahasti päälle.



Kotona purin laukun, putsasin lenkkarit ja laitoin juoksuvaatteet koneeseen. Sitten sohvalle, siitä liikkuisin korkeintaan sänkyyn. Polvia pakottaa hieman, pohkeet on hellät, takareidet kireät, alaselkä jumissa ja pakaroita ahdistaa. Silti kaikesta kivusta ja särystä huolimatta on voittajafiilis. Pakkohan tuonne on lähteä vielä joku toinenkin vuosi, eikö? ;)