sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ärsyttävän rehellinen flunssa

Olen luonteeltani ihminen, jolla on aina sata asiaa meneillään. Olen välillä hieman yli-innokas ja tahtoisin tehdä ja kokea kaikkea. Tällä hetkellä "to do" -listallani ovat uusi spin- ja coretunti, kahvakuulatuntien hiomista, yliopisto-opetuksen valmistelua, treenaamista puolimaratonia varten ja lomareissun suunnittelemista - joo-o, maaliskuussa Abu Dhabiin. Poikakaveri pääsi sinne tuomaroimaan play-off-pelejä pariksi viikoksi ja menen toiseksi viikoksi mukaan. Vähänkö siistiä! Kerron sitten lomakuulumisia ja laitan valokuvia :)

Äskeisen listan asiat liittyivät lähes kaikki liikuntaan ja harrastuksiin. Sen lisäksi töissä on monenlaista. Tahtoisin tehdä vähän kaikkea: kirjoittaa, suunnitella ja luoda jotain hienoa ja uutta graafista juttua. Sitten tahtoisin joskus naimisiin, mutta suoraan sanottuna en tiedä millä rahalla kustannetaan häät isolle pohjalaiselle suvulle. Ja sukurakkaana en haluaisi jättää ketään pois. Niin ja sinne ulkomaillekin pitäisi lähteä lomalle. Eli sori kaverit ja sukulaiset, juhlia tule pitkään aikaan, tässä on niitä ennen aika monta rahareikää :P

"Sairaana aika menee hukkaan"

Mutta siis tällaiselle ihmiselle on ihan kauheaa olla sairaana. Tuntuu, että aika menee ihan hukkaan. Onhan se kivaa nukkua pitkään, lueskella sängyssä ja olla yökkäreissä vaikka koko päivä. Mutta oikeasti. Torstaina värjäsin (okei, poikakaveri värjäsi) tukan, sit värjäsin kulmat, etsin kaapin perukoilta kivan mekon perjantaita varten. Ja tää on aika paljon ihmiseltä, joka tykkää lähteä liikenteeseen yleensä tennareissa, kollareissa ja pipo päässä. Tiedossa olisi siis ollut työkavereiden saunailta ja toisen työporukan bileilta. Tarkoitus oli käydä kummassakin, mutta enpä sitten päässyt kumpaankaan. Eilen mulla olisi ollut spin-tunti, mutta onneksi Linda pääsi tuuraamaan <3 p="">
Lauantaiaamun sitten miettinkin, mitä voisin tehdä toisin, jotta pysyisin terveenä. Laskin muistaakseni, että olin viime vuonna sairaana (siis töistä pois) ehkä muutaman päivän. Se ei ollut kovin monta. Ehkä neljä viisi päivää flunssan takia? Voisikohan olla. Joka tapauksessa. Nyt on helmikuu ja viimeksi olin sairaana joulukuussa. Sekin oli juuri erään kaveriporukan pikkujoulujen aikaan. En siis päässyt niihinkään kemuihin. Ja silloinkin mulla olisi ollut spin-tunti tuurattavana.


"Maija Myöhäisen lupausten lista"


Uuden Vuoden lupaukset on tehty jo, mutta tässä Maija Myöhäisen lupausten lista:

Astmalääke. Kyllä. Mulla on tosi lievä astma, eikä lääkkeen käyttöä oikeastaan edes huomaa tai sitä, että en käytä sitä. Reilun puolen vuoden testijaksolla tosin huomasimme, että olin useammin sairaana, kun en ollut käyttänyt lääkettä versus siihen, että käytin sitä aamuin illoin. Nyt tunnen piston sydämessäni, sillä lääke oli useita viikkoja loppu, kunnes edes huomasin, että annoksissa mennään punaisella. Eli parannan tässä.

Vitamiinit. Poikakaverini flunssat kestävät pari kolme päivää, kun mulla voi kestää pari viikkoa. Tosin se astma vaikuttaa siihen myös, sillä mulla se yskä on ihan hirveä, kun se pääsee keuhkoihin asti röhisemään. Mutta edelleenkin poikakaverini on harvoin kipeä ja perjantaina huomasin, että sama koskee hänen isäänsä. Tämä kertoi syövänsä paljon hedelmiä, mikä varmasti auttaa. Hetki sitten joku kertoi D-vitamiinin auttavan ja siitä olen lukenut monesta muustakin paikasta. Eli D-vitamiinia purkista ja hedelmiä lisää ruokavalioon. Ostan usein kiiwejä, mutta jostain syystä ne homehtuvat kaappiin. Viimeksi ostin niitä torstaina poikakaverini kielloista huolimatta. Lupasin syödä vaikka kaikki kuorineen päivineen, jos ne nyt homehtuvat kaappiiin. Eivät muuten homehdu.

Stressi. Tai pikimmenkin sen käsitteleminen. Yleensä olen kova stressaamaan. Tai oikeastaan olin. Nyttemmin olen oppinut käsittelemään sitä, jopa äitini huomautti, että osaan nykyisin suhtautua stressiin aiempaa paremmin. Vaikka viimeksi, kun pidin työkavereille koulutuksen, revin neljä kynttäni sitä ennen, sen verran hermostutti. Kynsien repiminen on ollut paha tapa, josta olen päässyt eroon, lukuunottamatta tätä retkahdusta. Mistä sekin muuten johtuu, että tutuille on paljon jännittävämpää esiintyä kuin tuntemattomille? Toinen hyvä esimerkki tulee mieleeni, kun ammoisina aikoina silloinen esimieheni lyttäsi minut maan rakoon. "Kehityskeskustelussa" hän kertoi, etten osaa tehdä oikeastaan mitään. Voi että tuli paha mieli. Seuraavana päivänä minun piti osallistua vielä tämän esimiehen kurssille. Voin sanoa, että kynnys mennä oli melkoinen, mutta meninpä silti. Tuli aika voittajafiilis :) Nyt mietin, että mistä sitä oikeastaan kannattaa enää stressata? Jos kaikkensa tekee ja tekimisien jälkeen voi sanoa pää pystyssä, että teki parhaansa, niin mikä voi mennä pieleen? Tai jos mokaa ja oppii siitä jotain, niin ketä se mokaaminen haittaa? Onneksi ei olla lääkäreitä, niin niillä mokilla ei loppujen lopuksi ole kauheasti väliä.

Tärkeysjärjestys. Kaikenlaiset ei niin mukavat sattumukset vielä melko lyhyen elämäni aikana ovat opettaneet laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ja vaikka työ vie suurimman osan ajasta ja siitä nauttiminen on tärkeää, ei sen merkitys ole "kalkkiviivoilla" kovinkaan suuri. Tai oikeastaan sillä ei ole mitään merkitystä. Uteliaille voin kertoa, että eräällä todella läheisellä ihmisellä (tämän tutut tietävätkin) oli lukinkalvonalainen verenvuoto muutama vuosi sitten. Puolet sen saaneista kuolee. Läheiseni kuului onnekkaampaan puoliskoon. Mutta viikon asuminen Tampereen sairaalassa opetti laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Sittemmin omasta jalastani löydettiin polven tienoilta hyvälaatuinen kasvain. Se saa olla ja pönöttää siellä, sillä sen leikkaaminen voisi vaikuttaa jalan toimintaan. Ja kun siitä ei enää ole ollut mitään vaivaa, niin parempi antaakin sen olla siellä. Silloin ehkä hetken mietin sitä, että entä jos en voisi enää ikinä juosta? Tai jumpata tai vaikka kävellä normaalisti? Seuraavassa hetkessä totesin, että onpa hienoa, kun mulla on kaksi toimivaa jalkaa. Tää oli varmaan siihen aikaan, kun perustin oman blogini ja päätin, että juoksen sen koko maratonin, kun kerta voin. Noh, ehkä teen sen vielä joskus :)

Ruokavalio. Jos hieman palaan maallisempiin asioihin, niin mun terveellisen ruokavalion suurin kompastuskivi on suklaa. Miten ihmeessä siitä pääsee eroon? Taisin jo kertoa, että saatiin joululahjaksi 7 rasiaa suklaakonvehteja. Että niitä on kuulkaa riittänyt. Ei auta se, ettei ostaisi kaupasta suklaata. Ja kun otat yhden, otat toisen ja kolmannen ja... Ääk! Olen kokeillut kaverini kanssa vetoa suklaattomasta kuukaudesta ja oikeasti, hävisin sen. En tiedä pitäisikö kieltäytyä totaalisesti vai "vähentää" pikkuhiljaa. Kylläpäs tulee olo: "Olen Päivi ja olen suklaariippuvainen. Auttakaa minua." Noh, ehkä tämä on kaikista maailman haitoista se pienin, mutta yritän silti skarpata.

Ja nyt kaiken rehellisen paasauksen jälkeen menen potemaan flunssaani sohvalle. Kehtaankohan tunnustaa, että eilen leffan seurana oli sipsejä ja dippiä. Ja mustaherukkamehua. Vielä hetki parannellaan flunssaa, jotta päästään sitten täydellä tarmolla liikkumaan. I can't wait.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti