Olen aina ollut kylmäkammoinen. Hyvä, jos uin edes kesällä. Vaellusreissuilla muut tytöt käyvät yleensä päivän päätteeksi pesulla milloin missäkin järvessä, mutta itse en käy ikinä. Kevon vaelluksella olin kipsissä jo jokien ylättämisestä ja haukoin henkeäni kylmästä vedestä. Kylmyys tai kylmä vesi eivät ole ikinä olleet mun juttuja. Tosin viime viikot olen koettanut siedätyshoitoa uimahalleissa: pikkuveljen kanssa käytiin pari kertaa Peurungan kylmäaltaassa.
Viime kesän Kevon reissu sisälsi neljä ylitystä, joissa parissa oli kohtuullinen virtaus. Vesi oli melkoisen kylmää ja pari eka ylitystä meni kirosanatulvan kera. |
Lueskelin launtai-iltana hieman faktaa avantouinnista ja joitain ohjeita. Itselleni oli jäänyt vain joltain juttukeikalta mieleen, että avantouinti aiheuttaa elimistölle shokkireaktion – ja tämän jälkeen taivaallisen olon.
Tiesitkö, että:
• avantouintia harrastaa säännöllisesti 100 000 suomalaista
• avantouimareissa on eniten 40–49-vuotiaita naisia
• avannossa käydään 2–3 kertaa viikossa ja siellä viivytään 20–40 sekuntia
• puolet saunoo, puolet menee avantoon ilman saunaa
Avantouinnin hyötyjä:
• Parantaa kylmänsietoa ja verenkiertoa
• Parantaa vastustuskykyä
• Vähentää kolotuksia, kipuja ja hengitystieinfektioita
• Parantaa yleistä terveydentilaa
• Hoitaa psyykeä: poistaa stressiä, antaa itsevarmuutta, parantaa unen laatua ja kohottaa fyysispsyykkistä vireystilaa
Lähde: www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/avantouinti_rentoutta_ja_kylmakaraisua#
Näin pääset avantouinnissa alkuun
Yleensä avantouinti sopii kaikille terveille ja uimataitoisille. Jos sinulla on jokin terveysongelma, keskustele asiasta etukäteen lääkärisi kanssa. Kehon ääreisosat kylmenevät vedessä kaikkein nopeimmin. Jalat ja kädet kannattaa suojata neopreenihanskoilla ja pää lämpimällä pipolla.
Lihaksia on hyvä lämmitellä ennen kuin menet avantoon. Esimerkiksi sauvakävely sopii hyvin lämmittelyksi. Saunasta ei saa mennä suoraan avantoon. Anna kehon viilentyä muutama minuutti ennen pulahdusta.
Ensimmäisillä kerroilla kylmä vesi saattaa aiheuttaa hengityksen salpautumisen. Se on normaali reaktio, joka menee ohi. Ennen avantoon menoa vedä keuhkot täyteen ilmaa ja veteen mennessä puhalla ilma rauhallisesti ulos.
Viivy avannossa aluksi vain muutama sekunti ja pidennä aikaa vähitellen sinulle sopivaksi. Omien tuntemusten kuunteleminen on tärkeää.
Viesti Petralta, iiks! |
Tikan rantaan on meiltä noin viiden minuutin kävelymatka. Reppuun pyyhe, uikkarit valmiiksi alle, pipo päähän ja menoksi. Petra lupasi tuoda muut välineet eli käytännössä jalkineet ja käsineet. Ajattelin reippailla, joten kävelin rantaan hieman mutkan kautta, jotta keho hieman lämpiäisi ja kroppa tottuisi ulkoilmaan. Avopuolisoni tuli autolla, ihan vain just in case. Olimme rannassa hyvissä ajoin.
Kuivaharjoittelua. Tuonne sitä pitäisi mennä. |
Kokeilin uteliaisuuttani laittaa sykemittarin käyttöön: vaikuttaako pulahdus sykkeeseen?
Ylläolevien syketietojen pohjalta, syke on ollut korkeimmillaan, kun Petran auto saapui rannalle (noin kohdassa 00:17), hih. Eli siis kylmällä vedellä ei ollut tässä tapauksessa juuri mitään vaikutusta sykkeeseen.
Toimintaohjeet. Tikan rannassa avantouimareita varten on lämmitetty koppi, jossa vaatteet saa vaihtaa. |
Petran kanssa lähdettiin sitten pukkariin. Jyväskylässä saisi käydä avantouimassa kuulemma niin paljon kuin haluaa 50 eurolla. Täytyypä ihan tosissaan miettiä, että josko tästä ottaisi tavan :)
Petra neuvoi, että avantoon mennessä EI saa ajatella mitään. Ei ainakaan sitä, että vesi on kylmää.
Mun on pitänyt ostaa pitkään uudet uikkarit (edelliset oli hyvät, kun painoa oli 5 kiloa vähemmän), mitkä sitten ostin edeltävänä päivänä Stadiumista. Kassaneidin kanssa tuli sitten puheeksi tämä tuleva koitos: Hän oli kuulemma päässyt kastamaan varpaat, mutta ei siitä eteenpäin. Niinpä koetin olla ajattelematta yhtään mitään ja mennä vain.
Ja niinpä minä meninkin! Ja otin jopa pienoisen uintiliikkeen! Ja selvisin hengissä! Aivan tolkuttoman mahtavaa!! Ajallisesti en ollut kovin kauan järvessä, avopuolisoni arvioi, että ehkä kymmenisin sekuntia, jos sitäkään. Mutta tässä video, olkaapa hyvä. Ja pahoittelut, kun avopuolisoni (= tekniikan ihmelapsi) oli päättänyt kuvata videon pystysuunnassa. Mutta uskon, että fiilis välittyy :)
Uinnin jälkeen vielä vähän lumipesua käsivarsille :P |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti