sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Mökkiviikonloppu Kannonkoskella

Viikonloppu meni jälleen vauhdilla. Olimme avokkini kanssa pitkästä aikaa kesämökillä Kannonkoskella, viimeksi ollaan mökkeilty juhannuksena. Mökille on ehtinyt tänä kesänä harmittavan vähän, onneksi tosin ei ole ollut säitäkään.

Lauantai kului itselläni pitkälti tietsikalla häähommia puuhatessa. Aika mukavasti sain hommia edistettyä. Tarkoitus on ollut, että suurin osa järjestelyistä olisi tehty ennen kuin lähdemme tyttöjen kanssa Norjaan (siis käytännössä lauantaihin mennessä), sitten voisi rentoutua ja nauttia täysin siemauksin upeista maisemista ja reissusta. Pientä häästressiä on ollut ilmassa, vaikka tehtävää ei sinällään pitäisi olla hirveästi, kun juhlissa on kuitenkin pitopalvelu. Silti pientä puuhaa ja hankittavaa on ollut yllättävän paljon.


Päätin tuuletella päätä ja lähteä lauantai-iltana lyhyelle lenkille ennen saunaa. Voi hitsi, pää tuulettui, oli ihanaa! En juossut kuin puolisen tuntia, mutta eka lenkki maratonin jälkeen asfaltilla, eikä sattunut jalkaan. Vaikka en ole juossut, vauhtia tuntui olevan lenkillä mukavasti. Keskivauhti oli vähän päälle 5 minsaa per kilometri. Sykekin oli korkealla, mutta olipa kivaa juosta välillä vähän reippaampi lenkki. Pelkäsin, että 1,5 kuukautta juoksutaukoa tekisi kamalasti hallaa harjoittelulle, mutta onneksi olen kuitenkin ahkerasti sisäpyöräillyt, aerobinen kunto on saanut treeniä.


Sunnuntaina tsekkailtiin vielä muokattu istumajärjestys ja pari muuta hääjuttua, sitten lähdettiin puusavottaan. Isukki ja avokki heiluivat moottorisahojen kanssa ja minä kannoin puuta pilkkomispaikalle ja lykkäsin sahattavaksi. Hyvää hyötyliikuntaa, hiki tuli. Täytyyy sanoa, että isukki oli ostanut uskomattoman hyvän kirveen, sillä oli suorastaan ilo pilkkoa puita.





Vielä ennen Jyväskylään lähtöä kokeiltiin kasata siskon kanssa meidän uusi Fjällrävenin Abisko Lightweight 2 -teltta. Aika näppärästi se nousi pihalle ja täytyy sanoa, että oli kyllä komea. Oikein oma eteinen ja kaikkea. Se on luksusta, saa kerrankin rinkat teltan sisälle suojaan. Muutoinkin teltta oli huippu. Helppo kasata, painoa 2,6 kiloa ja mikä parasta, sisäteltan ja ulkoteltan voi kasata erikseen. Jos ulkoteltta kastuu, sisäteltan voi purkaa erikseen, ettei märkä ulkoteltta kastele sitä. Kyllä kelpaa lähteä reilun viikon päästä Norjaan.




Vielä kolme päivää töitä ja sit kesäloma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti