keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ihana arki

Tiedättekö miten ihanaa tavallinen arki voi olla? Nautin! Viimeiset kuukaudet ovat menneet nopeaa, todella nopeaa. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon isoja asioita. Blogi on nukkunut kaiken kiireen keskellä. Nyt tuntuu taivaallisen ihanalta perusarki, jos mun elämässä ikinä ihan sellaista PERUSarkea onkaan. Töiden jälkeen voi tehdä mitä haluaa! Voi lähteä treenaamaan, juoksemaan, kokkailla, nähdä kavereita, sisustaa.

Niin sanotut "pakolliset" jututkin ovat luksusta. On huippua päästä ohjaamaan ryhmäliikuntatunteja tai nähdä opettaessa miten porukka syttyy siitä, kun he oppivat uutta. MIkä parasta, enää ei tarvitse pakata, muuttaa, roudata tavaroita, purkaa niitä ja säätää ties mitä. Ei tarvitse asua muuttolaatikoiden keskellä. Aivan taivaallista. Taas osaa arvostaa perusasioita ihan eri tavalla kuin ennen.

Voiko ihminen hymyillä enempää?

Tänään juttelimme kaverini kanssa siitä, miten ihminen sättii itseään välillä ihan turhasta. "En ole ehtinyt treenata viimeisten kuukausien aikana, en ole jaksanut siivota, en tehdä ruokaa, enkä sitä tai tätä." Sivuhuomautuksena pakko todeta, että eipä ole kumma – avioero, asunnon myynti, uuden osto ja remontointi, onhan siinä asioita sulateltavana ja hoidettavana. Ja oikeasti pitäisi miettiä niitä positiivisia asioita, joita on tapahtunut. NIitä ei aina näe ja niille sokeutuu, mutta aina niitä on.

Olen jostain syystä rakastunut näihin mietelauseisiin viime aikoina.

Eron jälkeen ihminen miettii miten hänen pitäisi käyttäytyä ja mitä tehdä. Olen koettanut keskittyä siihen, että teen asioita, jotka saavat minut hymyilemään.

Joulukuussa aamupalani koostui joka aamu pussipuurosta, siis joka ikinen aamu, voitteko kuvitella? Voimat olivat poissa avioeron vuoksi, eikä aamuisin ollut energiaa muuhun kuin laittaa vedenkeitin päälle. Nyt keitän aamuisin puuron, käyn kaupassa ja kokkailen muutenkin! Aika siistiä. Tähän tosin on pakko todeta, että kokkaaminen on vaarallista, koti-illat ylipäätään. Tänään meinasin nimittäin höystää uunikasviksia toisella peukalollani. Verta tuli niin, ettei loppua meinannut näkyä. Mutta uskon, että peukalotuppo sopii hyvin nykyiseen lookiini. Olkapäät ovat mustelmilla crossfitista ja polvet ExtremeRunissa konttaamisesta. Kyllä siihen stailiin yksi rikkinäinen peukalo sopii.

Peukalo paketissa tuo vain katu-uskottavuutta.

Näistä meinasi tulla peukalolla höystettyjä uunikasviksia.

Joulukuussa söin valmisruokaa, ostin valmissalaatin tai kävin jossain kaverilla syömässä. Nyt ruokakassin sisältö näyttää vähän erilaiselta.

Joulukuussa ja vuoden alussa en jaksanut myöskään siivota. Ei siinä tosin mitään järkeä olisikaan ollut, kun asui pahvilaatikoiden ja remonttisuojien keskellä. Nyt uusi koti näyttää aivan mielettömän upealta ja hetkellisiä kaaoksia lukuunottamatta siistiltä. Lisäksi itkin joulukuussa melkein joka päivä, nyt vain todella satunnaisesti. Tammikuussa mietin, että pitäisi ostaa joululahjat, kunnes tajusin, että joulu meni jo. Muistan joulusta kaiken, mutta jotenkin se meni kuin sumussa, vähän ohi. Tammikuun lopussa vietinkin ihan keskenäni uutta joulua ja nautiskelin glögistä ja pipareista. Helmikuun syntymäpäivät kuitenkin muistan, oli ihanaa, kun läheiset olivat käymässä ja uutta asuntoa ihastelemassa.

Sain siskolta aivan ihanan synttärikortin.

Pikkuveljen synttärikortti oli astetta hauskempi. Meissä on kuulemma samaa näköä :D

Lähes kaikissa syntymäpäiväkorteissa oli samantyylinen viesti. "Olkoon tämä syntymäpäivä alku vuodelle, joka täynnä onnellisia muistoja, upeita hetkiä ja loistavia unelmia."

Synttäreiden kunniaksi kilisteltiin SE 80 euron skumppapullo. Burger Kingin pakkauskääreet viimeistelevät tunnelman.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana on siis tapahtunut paljon hyvää. Olen jälleen kasvanut henkisesti, vähän niin kuin opetellut asioita uudestaan. Jos jotain hyvää, niin onneksi olen perusluonteeltani positiivinen ihminen, jaksan hymyillä ja uskoa siihen, että asiat kääntyvät aina loppujen lopuksi parhain päin.

Uusi koti ei voisi myöskään tuntua paremmalta. Sijainti ja pohjaratkaisu ovat loistavia, sisustus näyttää remontin jälkeen upealta ja seinäsänky oli loistava investointi. Olen käynyt juoksemassa, jopa puolimaratonin kaverini kanssa Napolissa (siitä myöhemmin vielä lisää) sekä ExtremeRunin Peurungassa. Lisäksi olin viikon lomalla Italiassa, huikea reissu (ja henkilökohtainen konkurssi, heh). Olen ollut opettamassa yliopistolla, auttanut pikkuveljeä ja hänen avokkiaan muutossa, jatkanut opintojani personal traineriksi ja valmentanut harjoitusasiakasta. Olen oikeastaan tehnyt vaikka mitä.

Uusi suunta on otettu, siitä ei ole epäilystäkään.

Love U! Kiitos vielä kaikki läheiset, ystävät ja tuttavat. Olen teitä kiittänyt, mutta mikään ei korvaa tukeanne viimeisten kuukausien aikana. Nyt mennään aurinkoisena kohti kevättä. Ensi kerralla enemmän treeni- ja juoksujuttuja, palataan!

6 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että elämä on onnellista. Postauksessasi on hienoja ajatuksia suhtautumisesta elämään. Niitä pitää palata lueskelemaan uudelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Täytyy sanoa, että vaikka viime vuosi on ollut karu, se on ollut todella opettavainen. Yks päivä mulla oli vähän down-olo, mutta sitten muistuttelin itseäni miten hyvin asiat oikeasti on. Kevättä kohti :)

      Poista
  2. Ihana kuulla, että elämäsi on energistä ja putken päästä löytyi kaivattu valo. Niin ja myöhästyneet onnittelut :)

    Sulla on tosi hieno peukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, joo peukku oli kyllä komea. Ja kiitti onnitteluista. Juuri mietin tässä eräs päivä, että ilman näitä kaikkia kokemuksia en olisi minä. :)

      Poista
  3. Hei.

    Ikävä lukea erostasi, mutta mukava myöskin lukea, että arki on jo alkanut rullaamaan. Sulla on mahtava perhe joka on varmasti auttanut paljon. Hyvin se elämä siitä taas lähtee pikkuhiljaa etsimään uusia uriansa, kyllä sä pärjäät, olethan melko rautanen mimmi kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Veli! Täytyy kyllä sanoa, että jos jostain olen superkiitollinen, niin perheestä, ystävistä ja muista läheisistä. Oon saanut niin paljon tukea, apua ja kuuntelevia korvia, oon niistä ikuisesti kiitollinen. Ja sitten oon onnellinen siitä, että vaikka ikäviä asioita on tapahtunut, niin oon onnistunut kaikesta huolimatta säilyttämään elämässä ilon ja positiivisuuden, enkä ole kyynistynyt. Uusia uria kohti :)

      Poista