perjantai 17. elokuuta 2012

Munasalaatti

En normaalisti julkaise ruokaohjeita, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Tein nimittäin ihanan herkullista munasalaattia. Maistuu etenkin näin rankan lihaskuntotreenin jälkeen (siitä kiitos Kuntoportin Marialle). Mutta tässäpä ohje.



Munasalaatti (8 annosta)


• 8 munaa
• 1 punasipuli
• pieni nippu tilliä
• 4 rkl majoneesiä
• 1/2 dl kermaviiliä
• 3 rkl pikkelsiä
• 2 rkl sinappia
• 1/2 tl suolaa
• 1/4 tl mustapippuria

1. Keitä munia runsaassa vedessä noin 6 minuuttia. Huuhtele munat kylmän veden alla ja jäähdytä kulhossa, jossa on kylmää vettä.
2. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna tilli. Kuori ja pilko munat.
3. Laita pilkotut munat suureen kulhoon ja sekoita joukkoon sipuli, majoneesi, kermaviili, pikkelsi, sinappi, tilli, suola ja mustapippuri.
(4. Murenna munasalaatti haarukalla hyvin. Lisää vielä 1 rkl majoneesiä halutessasi. Anna olla peitettynä kylmässä tarjoiluun asti.)

Itse en halunnut murentaa munanpalasia aivan älyttömän pieneksi, joten skippasin tuon nelosvaiheen. Lisäsin mukaan myös hieman kinkkusuikaleita. Muita lisättäviä voivat olla esim. lohi tai katkaravut, oman mielen mukaan. Ohje on siis keräilykorteista Parhaat Ruokaohjeet. Ravintosisällöksi per annos kerrotaan 167 kaloria, rasvaa 4,1 g (tyydyttynyttä 2,9 g), hiilareita 2 g.


2 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa hyvältä! Sopis varmaan myös esimerkiksi uuniperunan tai uusien perunoiden kanssa tai ihan leivän päälle :)

    VastaaPoista
  2. Joo, niin sopii hyvin. Itse napostelin tuota jälleen eilen paahtoleivän päällä :)

    VastaaPoista