Toka lomaviikko: lisää maalaamista, häät ja hirveää asiakaspalvelua

Loma menee nopeasti, niin nopeasti, että blogin päivityskin meinaa unohtua. Toka lomaviikko meni pääosin mökillä. Ollaan mökkiraksalla maalattu vähän lisää: meikäläisen urakkaan ovat kuuluneet yläkerran katon maalaus sekä vuorilautojen maalaus sisällä ja ulkona. Lisäksi siivosin koko alakerran - oli aivan kamala siivo. Nyt kelpaa sitten loppuviikosta maalata alakerran katto, kun tilassa mahtuu jopa liikkkumaan.

Innostava sisustuskauppias Äänekoskella

Ihana sisustuskauppa Äänekoskella.

Viime viikolla käytiin etsimässä mummolle uusia sohvia Äänekoskelta ja Jyväskylästä. En oo pitkään aikaan käynyt Äänekoskella. Esimerkiksi keskustaan oli tullut uusi sisustusliike jonkin "tuhannen tuotteen tavaratalon yhteyteen vai mikä lie nimi olikaan. Joka tapauksessa ihana paikka. Liikkeen keskellä oli vanha auto, ns. hääauto. Kaikista parasta oli kauppias. Siis se palo, kun ihminen tekee työkseen jotain mitä rakastaa. Kysyin erään tuotteen hintoja ja kauppias ryhtyi esittelemään uutta liikettä, kysymään mielipiteitäni siitä ja kertoi vielä seuraavana päivänä samaan yhteyteen avattavasta  kahvilasta. Aivan mahtavaa asiakkaan kuuntelua ja omaan tekemiseen uskomista ja sitä innostusta. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki kauppias-Karille :)

Kamala sohvalauppias, varokaa

Ja sitten seuraava paikka olikin jotain aivan kamalaa. Kävimme paikkakunnalta toiselle kiertävässä sohvanäyttelyssä. Mistähän aloittaisin. Suomen Kalustemyynti eli SKM myy siis sohvia (en muista enää kenen valmistamia). Myyntitaktiikka on ulkomailta tuttu: hintapyynnöt hirveitä ja loppuhinta tippuu viidennekseen ellei enemmän, eli tässä tapauksessa yhteensä muka 7000 euron sohvat olisi saanut loppupeleissä 1900 eurolla. Joopa joo. Eihän siinä, saahan sitä pyytää, mutta sitten.

Suomen Kalustemyynnin sohva, ovh ei ollut kuin viisi tonnia.

Aloin tarkastella lähemmin sohvaa, johon mummoni ihastui. Kysyin aivan kohteliaasti ja kauniisti, että onko sohvassa tahra. Siinä kun oli yksi kohta muita tummempi. Myyjä väitti, että ei ole. Käänsi sohvaa eri asentoon ja sanoi, että plyysi heijastuu. Totesin kohteliaasti, että kangas on eri värinen siinä kohdassa, vaikka sohvaa miten kääntelee. Sitten myyjä alkoi hermostua. Hän haki mallikankaan ja osoitti sen tahrattomuutta, ihan kuin se nyt jotenkin muka vaikuttaisi sohvan tahraan. Sitten hän ryhtyi selittämään ja näyttämmään, että enkö näe, että ruutu on ruskea. No niin oli, mutta edelleen vastasin, että väri on eri ruudun sisällä ja ulkopuolella. Sitten myyjä ratkesi. Hän haukkui mut huonosti käyttäytyväksi moukaksi, joka tulee arvostelemaan tehtaan tekemiä hienoja laatusohvia. Kirosanatulva oli hirveä. Siinä vaiheessa lähdimme ovea kohti. Myyjä seurasi meitä kiroen ja haukkuen portaisiin asti, ei kuulemma ollut ikinä nähnyt noin kauheaa käytöstä, tullaan hänen sohviaan haukkumaan. Pääsimme portaisiin, kun myyjä vielä seurasi, kirosi ja haukkui. Siis aivan kamala. Ikinä en ole nähnyt tuollaista käytöstä. Huusi vielä perään, ettei hän ei meille myisikään. Ihan kuin oltais oltu sen jälkeen ostamassa. Hetken jo pelkäsin, että käy käsiksi.

Mökillä luin netistä firmasta. Joku kirjoitti keskustelupalstalla, että hänen vanha äitinsä oli ostanut 5000 euron sohvan kyseiseltä firmalta, oli mennyt vanhalla rouvalla eurot ja markat sekaisin - ja moraaliton myyjä käytti tilannetta häikäilemättä hyväkseen. Voi mummo parka. Tyttären yhteydenoton jälkeen hintaa oli laskettu, mutta karmivaa nyhtämistä silti. Toisesta nettijutusta luin, että Suomen Kalustemyynti myy Suomi-Sohvan jäämistöä paikasta toiseen kiertämällä. Pyyntihinnat hirveitä, firma tuo sohvan kotiin samana päivänä ja ostaa ja vie vanhan pois. Ja todennäköisesti kunnostaa ja myy jälleen uutena eteenpäin hyvällä hinnalla. Edelleenkin bisnes on bisnestä, tosin tässä tapauksessa todella moraalitonta ja myyjältä äärimmäisen epäsopivaa käytöstä. Voin kuvitella asiakkaaksi vanhan mummon. Myyjä on niin moraaliton ja myy vaikka väkisin: sieltä ei vanhempi ihminen pääsisi ostamatta edes ulos. Pysykää kaukana näistä firmoista. Näyttelystä mainostetaan aina maakuntalehdessä isolla ilmoituksella, tässä tapauksessa Keskisuomalaisessa neljäsosasivun ilmoituksella.

Seuraava kohta lisäytty blogiin 13.8.2013

Kuluttajaviranomaisille tuli viime vuonna Suomen Kalustemyynnistä lähemmäs kolmekymmentä yhteydenottoa. Lue lisää: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/03/18/soffaparonin-tyhjennysmyynti-kasikirjoitus

YLE 18.3.2013:
Oululainen Riitta Järvenpää päätyi kalustemyynnin kiertävään rekkamyymälään lehtimainoksen perusteella.Riitta Järvenpää: ”Ei siinä tilanteessa osannu edes lyödä hanttiin. Sä vaan oot siinä pyörityksessä ja ukko pyörii ympärillä ja puhuu. Tuli mieleen, että hämähäkki, kun se hyppii ja kuttoo verkkoo, et sä oot siinä lamaantunut.” ”Mä yritin sanoa, että kun enhän minä osta kahvipakettiakaan näin äkkiä, mutta kun mä en sitäkään lausetta saanu sanoa loppuun, elikkä mun ei annettu puhua. Se oli kummallista. Ei siitä päässy pois.”
Järvenpäälle myytiin vaaleanpunainen Paroni-sohva. Alkuperäinen hinta tuoleineen oli yli viisi tuhatta euroa, josta se putosi vajaaseen kahteen ja puoleen tuhanteen.”Mä olin ihan itku kurkussa ja tärisin ja sitä paperia luin, että apua. Halpaa sohvaa lähdin ostaan, nolla oli liikaa kyllä siinä hinnassa.”
Järvenpää yritti perua kaupan heti, mutta myyjät eivät suostuneet. Hän sai kuitenkin vävypoikansa avustuksella pudotettua hinnan puoleen.”No kahden vuoden maksuaika ja korot ja kulut päälle, että kyllä se 1 100 tulee nouseen aika korkeaksi.”
Järvenpää ei ole ainoa, joka kokee tulleensa huijatuksi. Kuluttajaviranomaisille tuli viime vuonna Suomen Kalustemyynnistä lähemmäs kolmekymmentä yhteydenottoa.

Ja vielä eräs toinen asiakastarina:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11351851

19.3.2013
"Onko kenelläkään kokemusta Suomen Kalustemyynti Oy:stä. Olen aivan järkyttynyt, enkä tiedä mitä tehdä?! Vanha äitini osti pienen maalaiskylän työväentalolla ko. yrityksen myymän sohvakaluston hintaan 5.140 euroa! Ottaen huomioon, että huoneklut kuljetetaan rekalla johonkin tuppukylään ja myydään paikallisella työväentalolla, jaksan epäillä, että ei todellakaan ole mitään käsintehtyjä tms. laadukkaita kalustoja. Ilmeisesti mitään ei ole tehtävissä kaupan purkamiseksi. Toivottavasti muut osaaavat olla varovaisempia. Äidilläni on mennyt varamsti markat ja eurot sekaisin."

Ja sama touhu jatkuu yhä, nyt elokuussa sohvia myydään Vaajakoskella ja Saarijärvellä...

Keskisuomalaisen etusivulla 13.8.2013

Serkun häät Pohjanmaalla

Muutoin toinen lomaviikko on mennyt mukavasti. Lauantaina oltiin Paula-serkun häissä: isot 160 vieraan häät niin kuin Pohjanmaalla usein on. Morsian oli kaunis, sulhanen komea, vihkiminen erittäin koskettava ja juhlapaikka (Hoiskon maamiesseura) oli koristeltu tosi nätiksi. Lisäksi ruoka oli tosi hyvää, ohjelma hauskaa (tietovisassa oikein 8/10) ja muutoinkin kaikki meni hiuenosti. Kiitti ihanista häistä ja onnea tuoreelle rouvalle ja herralle :)

Kaasojen naistenhuoneeseen laittama selviytymispakkaus.

Flunssaa, maalaamista ja boombox!

Loman aloitus ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Sairastuin viime viikon sunnuntaina flunssaan, mikä alkoi aivan kamalalla kurkkukivulla. Niinpä olin loman ensimmäiset kolme päivää saikulla. Onneksi sairaslomapäivät onnistuu pitää vapaana sitten myöhemmin, saa jonkin pidennetyn viikonlopun. Silti voitte kuvitella miten tympäsi. Mulla ei oo pitkään aikaan ollut kuumettakaan ja sekin nousi sitten. Pöh.

Boombox

Alkuviikon vietin siis kotona torstaihin saakka. Ainoa piristys oli postissa tullut paketti. Tilasin CNON.comista boomboxin lähes hetken mielijohteesta. Jep, boombox eli tuollainen kannettava soitin mikä lie. Siis soitin, jolla ei voi soittaa cd-levyjä ja jossa ei ole radiota :P Siinä on neljän gigan sisäinen muisti, telakka ipodille ja iphonelle (eli lataa puhelinta samalla kun soittaa) sekä liitännät puhelimen yhdistämiseen aux-piuhalla tai tietokoneen yhdistämiseen usb:llä sekä mm. liitin mikrofonille.

Muotoilu ja väri on ainakin kohdillaan. Taustalla näkyy oikealla yläkulmassa mun kotistereot.

Mulla ei oo ollut tuollaista kannettavaa soitinta ollenkaan. Kotona on ihan perusvanhat stereot ja lapsuuden kodin soitinkin on rikki (ei soita kuin muutamaa valittua alkuperäistä cd:tä, minkä vuoksi juoksen lapsuuden kodissa juoksumatolla aina Smurffi-levyn tahtiin). Pikkuveli siis tosiaan vinkkasi, että CDON:lla olisi tarjouksessa boombox hintaan 129 euroa (Pioneerin sivuilla 400 euroa):

http://www.pioneer.eu/fi/products/22/202/227/STZ-D10Z-R/page.html
Noh, soitin tuli postissa. Pettymyksekseni telakka kävikin iPhone4:een, ei tuohon iPhone5:een, mikä mulla on. Kiva. Ei tullut mieleenikään tsekata tilatessa puhelimen mallia. Kyllähän niitä liittimiä on olemassa, mutta sitten soittimessa tulee ongelma, että puhelin ei mahdu sille tarkoitettuun tilaan, vaan kansi jää auki. Ketutti niin, että ajattelin palauttaa koko kapistuksen. Noh, toisin kävi.

Pitihän sitä testata millainen ääni tuosta mölytoosasta lähtee. Ja wau, ei lähde mun ikivanhoista kotistereoistakaan samanlaista! Oon tosi huono arvostelee näitä, mutta mulle tää äänenlaatu on loistava. Ja puhelimen sai tosiaan aux-piuhalla kiinni ja onnistuinpa vielä siirtää Mixtrax-ohjelman avulla soittimeen talteen biisejäkin tietokoneelta. Eihän tätä nyt enää henno palauttaa. Eikä myydäkään eteenpäin, sori. Lisäksi soittimesta näkee biisien bmp:n (kiva juttu esim. spinning-tunteja suunnitellessa) ja sitä pystyy myös halutessaan nopeuttamaan tai hidastamaan.

Ihan vertailun vuoksi kävin kuitenkin torstaina Gigantissa. Valikoimassa oli tasan yksi soitin, missä oli telakka iPhone5:lle. Sekin soitin oli sellainen tosi pieni (ja hintaa kuitenkin 199 euroa), paini ihan eri sarjassa kuin tää Pioneerin boombox. Tällä kuitenkin halutessaaan soittaa isolle salillekin. Gigantissa boomboxia vastaavan kokoiset soittimet maksoivat muistaakseni 300 eurosta ylöspäin. Jep, boombox saa siis jäädä :)

Mökkeilyä

Torstaina lähdinkin sitten kesämökille. Tilasimme kesämökille keittiöön peruskaapin, mikä tulikin sitten väärän kokoisena. Onni onnettomuudessa kaappi kävi sopivasti aittaan. Nyt on aivan mahtavaa, kun ei tarvitse mökkeillä vaatteet matkalaukussa.

Ensimmäistä kertaa mökillä niin, että vaatteet ja muut tavarat voi laittaa oikeasti matkalaukusta kaappiin.

Aitassa on nyt kaikki tarpeellinen: sänky, lipasto, vaatekaappi ja boombox.

Kuistin kenkäboksi on löytö Prismasta.

Turkoosi moppisanko sai uusiokäyttöä lehtitelineenä.

Nyt täytyy sanoa, että aitassa on oikein viihtyisää. Ennen matkalaukku oli levällään lattialla, kengät olivat epäjärjestyksessä kuistilla tai missä milloinkin plus kaiken maailman reput ym. nurkissa. Nyt kaikki on nätisti vaatekaapissa tai lipaston laatikoissa. Ihanaa.

Perjantaiaamuna herätessäni ääni oli aivan käheä. Joko se ei tykännyt kaapin kasauksesta ulkona torstaina tai sitten aitan lämmitin oli liian pienellä yön. Niinpä perjantai meni yhä lepäillessä. Vasta tänään lauantaina uskaltauduin puuhastelemaan enemmän. Ja tänään luvassa olikin maalaamista!

Maalausta

Olenkin varmaan kertonut, että isäni rakentaa mökkiä myyntiin. Viime kesänä maalasimme mökin siskoni kanssa ensimmäisen kerran ulkoapäin ja tänään oli luvassa toinen maalauskerta. Isäni maalasi korkean päädyn, joten heiluimme kolmestaan pensseleiden kanssa. Urakkaan meni 6,5 tuntia eli aika lailla kokonainen työpäivä taukojen kanssa. Kympiltä aloitettiin ja kesämökillä (siis tällä valmiilla mummon mökillä) oltiin syömässä iltakuudelt.

Maalaus on hyvää hyötyliikuntaa. 6,5 tunnin maalaus kulutti noin 650 kaloria keskisykkeellä 80. Nytpä on testattu sekin.

Urakkaa jäi vielä. Tosiaan ikkunoista puuttuu nuo mitkä lie laudat, sitten sisällä on tekemättä kylppäri ja lattiat. Ja vaikka mitä muuta pientä säätämistä: portaat, yläkerran katon lakkaus ym. Että vielä riittää reippaasti hommaa myös ensi kesälle. Viime kesänä mm. tehtiin piippu. Siinä vasta hyvää hyötyliikuntaa olikin, kun nosteli niitä betonisäkkejä myllyyn.

Flunssa on muuttunut pieneksi yskäksi. Vielä en uskaltanut lähteä lenkille vaikka sisko houkutteli. Joku salitreeni voisi olla parempi vaihtoehto, ei kävisi niin keuhkoille. Saa nähdä mitä kivaa muina lomaviikkoina keksitään.

Kevon vaellus + Guivi-tunturin valloitus

Vihdoin ja viimein kuvia Kevon vaellusreissusta Utsjoelta. Kävelimme reissussa yhteensä noin 90 km, josta 8 km oli ilman rinkkoja. Aikaa vaellukselle oli neljä päivää plus yksi päivä matkaan mennen tullen.

Oranssilla ensimmäisen päivän taival, punaisella toisen. Keltaisella kolmannen ja violetilla neljännen. Toisen päivän (punaisen reitistä 8 km) tehtiin ilman rinkkoja.

Kevon reitillä on pituutta 63 km. Päätimme kulkea reitin suositusten mukaan Sulaojalta Kenesjärvelle. Lisäksi teimme reitiltä 20 kilometrin koukkauksen Kuivin reitille ja kävimme ilman rinkkoja Guivin tunturilla, yhteen suuntaan 4 km. Eli kokonaisuutena talsittiin noin 90 kilsaa. Reissuun lähdimme viikko ennen juhannusta, eli lauantaina 15.6.

1. PÄIVÄ: Lauantai, matkapäivä: Jyväskylä – Utsjoki

Matka kohti Utsjokea alkoi. Navigaattori näyttää, että kilometrejä on edessä 1012.

Reissu alkoi lauantaina puolikasilta aamulla. Lähdin Jyväskylästä ja poimin kaverini Anrin kyytiin Palokasta. Siskoni Sari tuli kyytiin Viitasaarelta ja neljäs kaverimme Johanna Oulusta. Matkaan lähti siis neljä naista plus neljä rinkkaa ja neljä reppua. Onneksi sain lainaksi poikakaverini isältä suksiboksin, muuten olisi voinut tulla ahdasta.

Aamu alkoi pienillä vastoinkäymisillä: ensin nukuin pommiin. Heräsin siis seiskalta, jolloin olin luvannut lähteä kotoa (kiitos edellisillan työpaikan risteilyn :P). Niinpä aamulla tuli pikalähtö ja matka alkoi puolikasilta. Pikalähdön ansiosta unohdin toiset auton avaimet kotiin... Niille olisi siis ollut käyttöä auton siirron vuoksi. Lisäksi suksiboksin lukko hieman takkuili Viitasaarella, olimme ilmeisesti vain pakanneet boksin liian täyteen.

Pidimme lounaspaussin Rovaniemellä. Sieltä matka jatkui nelostietä pitkin kohti Utsjokea. Autoa ajoimme kolmen kuskin voimin.

Ruokapaussi Rovaniemellä joulupukin luona.

Johanna ja Sari napapiirillä.

Yöpaikaksi valitsimme Utsjoelta Alaniemelän Lomamajat, mikä sijaitsee Utsjoen keskustasta 2,5 km Nuorgamin suuntaan. Yöpaikan valitsimme kyydityspalvelun perusteella. Tarvitsimme siis yöpaikan, josta onnistuu kyyti kohtuuhintaan Kevon reitin lähtöpisteeseen ja auton kuljetus Kevon reitin päätepisteeseen. Eräs firma tarjosi palvelua 200 euron hintaan!!! Toiselta yritykseltä olisi onnistunut edullisesti kyydityspalvelu, jos olisimme kulkeneet reitin Kenesjärveltä Sulaojalle.

Vuokramökki Alaniemelän Lomamajoilla Utsjoella. Ilmeisesti isäntäpariskunta asusteli takana olevassa  talossa. Iso kiitos, kaikki sujui aivan loistavasti.

Rinkat ovat vallanneet mökin.

Tenojoki virtasi aivan mökin edestä. Paikka näytti olevan kalastajien suosiossa.

Kyydityspalvelun suhteen meinasi kyllä iskeä epätoivo. Olimme periaatteessa erään paikallisen firman kanssa sopineet kyydityksestä ja majoituksesta, mitkä sitten peruuntuivat lähtöviikon maanantaina. Onneksi siskoni kaveri kertoi ongelmastamme Utsjoen Facebook-ryhmässä, josta saimme vinkin soittaa Alaniemelän Lomamajoille. Sieltä onnistui kyydityspalvelu 60 euron hintaan sekä majoitus mökissä 60 eurolla. Siis aivan loistavaa! Perille saavuimme noin puoli kymmenen maissa illalla. Mökki oli oikein mukava, ja suihkut ja vessat löytyivät erillisestä rakennuksesta ja mökin varusteisiin kuuluivat mm. astiat, mikro ja jääkaappi.

2. PÄIVÄ: Sunnuntai, ensimmäinen vaelluspäivä

Ekan vaelluspäivän reitti: 21,47 km.

Viimeiset reittisuunnitelmat ja kompassien suuntaanlaitot mökissä.

Johannan rinkka melkein pakattu.

Vaelluspäivämme alkoi aamukahdeksalta automatkalla Kevon reitin lähtöpisteeseen Sulaojalle. Alaniemelän Lomamatkojen Urho kyyditsi meidät autollani reitin alkupäähän. Matka Sulaojalle kulki Tenojoen vartta pitkin mahtavissa maisemissa.

Lähtöstartti: Kevon reitti 62,5 km.

Minä, Johanna ja Anri valmiina lähtöön.

Säätiedotukset lupasivat reissulle sadetta, mutta sunnuntaipäivä alkoi aivan mahtavalla auringonpaisteella (eikä vettä satanut koko reissun aikana). Ensimmäisen päivän kilometrimääräksi oli suunniteltu 23 kilometriä, mutta gps näytti matkaksi noin 21,4 km. En sitten tiedä mistä heitto tulee, osaako tuo gps huomioida miten tarkasti esimerkiksi nousuja ja laskuja.

Mahtava sää ja kauniit maisemat.

Tossua toisen eteen.

Vesitankkausta.

Maasto oli vaihtelevaa, tosin melko kivikkoista. Kovapohjaisemmat kengät olisivat olleet ehdoton hankinta.

Vielä naurattaa.

Tytöt tutkivat karttaa.

Ei, kameran linssi ei ollut likainen. Kyllä, ne ovat hyttysiä. Tosin olin yllättänyt, että niitä oli niinkin vähän.

Pakollinen poseerauskuva polun varrella.

Tauko/ruokapaikka lähestyy, kohta saa ottaa 20 kiloa painavan rinkan hetkeksi selästä.

Sari on meidän pyromaani. Notski pitää olla joka tauolla.

Ruokatauko, voiko parempaa olla?

Ruokatauon jälkeen matka jatkui. Pyrimme pitämään ruokatauon aina suunnilleen päivämatkan puolivälissä.

Kyllä sitä voi ihminen tuntea itsensä pieneksi.

Rinkka komeissa maisemissa.

Anri ottaa tauosta kaiken irti.

Kuvista päätellen ei oo ehditty tehdä muuta kuin syödä ja löhöillä :P

Iloisia retkeilijöitä kukkulalla.

Mulla oli ensimmäistä kertaa vaellusreissulla sauvat. Hankin sauvat Prismasta viime talvena (muistaakseni käytin niihin Keskisuomalaisen 50 euron joululahjakortin S-ryhmään). Sauvat siis maksoivat jotain 60 euron luokkaa. Teleskooppiominaisuuden ansiosta ne lyhenevät mukavasti sellaisiin mittoihin, että niitä kehtaa kuljetella töihinkin bussilla ja talsia sitten töistä kotiin. Lisäksi niissä on aivan sairaan hyvät ne käden lenksut, just sopivan sirot, mutta tukevat meikäläisen kätösille. Talvella kävelylenkit saivat ihan uutta tarmoa ja tempoa sauvoista ja vaellusreissulla hartiaseutu pääsi paremmin liikkeeseen, kun reittiä talsi menemään sauvojen kanssa. Suosittelen!

Matkanteko oli välillä melkoista kiveltä kivelle hyppimistä.

Jokainen säätää omiaan.

Johannan performanssiesitys.

Lapin purovesi peittosi kraanaveden mennen tullen.

Eka yö maastossa nukuttiin teltassa. Oranssissa teltassa nukuimme minä ja systeri, toisessa kymmenen euron halppisteltassa Anri ja Johanna.

Eka yöpaikka oli aivan mahtava. Äkkiseltään rinkan kanssa kulkeminen tuntui lihaksissa ja kävelin illalla kuin Aku Ankka. Lonkankoukistajat olivat jumissa, samoin reidet. Ontuvan kävelyn ansiosta lensin vielä takamukselleni kivikkoisessa mäessä, kun telttapaikkamme oli mäen päällä ja varsinainen notskipaikka mäen alla. Ihme ja kumma, etten satuttanut itseäni, sen verran mäessä oli kiviä.

Muutoinkin itselläni ekan illan fiilis oli melko laiska. Keittelin notskilla tyttököörillemme ruokaa, kun muut pystyttivät telttoja. Yöpaikalla oli myös muita retkeilijöitä, joiden kanssa en jaksanut vaihtaa juuri sanaakaan. Jotenkin olo oli hieman uupunut ja lihakset väsähtäneet. Yleensä olen tosi seurallinen ihminen, mutta tuona iltana en kaivannut smalltalk-jutustelua.

Iltapesu tapahtui läheisessä joessa (ei, en käynyt uimassa). Siskoni teki mulle jäynää: olin puolipukeissa joen varrella auringosta nauttien, kun yhtäkkiä läheltä kuului vihellys. Säpsähdin, mutta sehän oli vain rakas siskoni pilailemassa :P

Systeri yllätti. Mulla oli sunnuntaina 16.6. nimpparit ja systeri oli roudannut rinkassa mukanaan nimpparileivosta kynttilän kera, valkoviinijuomaa sekä lahjapakettia, josta löytyi turkoosi hiuspanta. Siis aivan parasta ja todellinen yllätys :D

Ekan vaelluspäivän sykelukuja. Kävelty reilu 6 tuntia, keskisyke 108, maksimi 157, kaloreita 1869. 

Korkeuskäyrä. Alkumatka on ollut melko tasaista, vain pientä nousua. Loppumatkasta vähän enemmän nousua, kokonaisuutena kuitenkin melko tasaista.

 

3. PÄIVÄ: Maanantai, toinen vaelluspäivä

Toisen päivän matka: 18,09 km rinkkojen kanssa. Lisäksi käytiin Guivin tunturilla, sieltä vielä oma karttansa.

Toinen vaelluspäivä alkoi saapumisella näköalapaikalla. Saavuimme kohtaan, jossa kanjoni avautuu mahtavana retkeilijälle. Harmittelimme, kun emme tajunneet käydä näköalapaikalla edellisiltana leiristä ilman rinkkoja. Sinne oli tosi lyhyt matka (1,5 km suuntaan) ja edellisiltana olisi ollut aivan mahtava auringonlasku. Noh, maisemat olivat mahtavat säästä riippumatta.

Tämä on niitä paikkoja, joiden mahtavuutta ei saa ikuistettua kameralle totuudenmukaisesti.

Siskokset poseeraa.

Minä, Anri ja Johanna.

Nämä maisemat olivat melko tavanomaisia Kevon reitillä.

Eka ylityspaikka tuli hieman vajaan 5,5 kilometrin jälkeen. Kaikki retkeilijät eivät näytä tajuavan, että köysiä pitäisi aina jättää edes yksi kummallekin puolelle. Onneksi vesipetomme Anri lupasi innokkaana käydä hakemassa köysiä vastarannalta sauvojen kanssa kahlaamalla.

Meitsin eka ylitys.

Mulla on oikeasti lähestulkoon kammo kylmästä vedestä. En ui kuin keskikesällä, hyvä, jos silloinkaan. Niinpä ylitys kylmässä jokivedessä vaati multa melkoista psyykkaamista. Rinkka selkään, lantiovyö auki (turvallisuussyistä, jos sattuisi kaatumaan) ja menoksi ihan hirveätä kyytiä. Muutama kirosana taisi tulla. Virtaus oli melko voimakas keskivaiheella ja kivinen pohja toi haastetta. Myöhemmin kuulimme muilta retkeilijöiltä, että joku nainen oli kaatunut jollain ylityspaikalla. Eli varovainen sai olla.

En sitten tajunnut paniikiltani laittaa crocksien takalenksua kiinni, minkä ansiosta virta meinasi viedä toisen crocksin. Tai oikeastaan veikin, mutta sitten Superwoman-Johanna ryntäsi rantaa pitkin perään. Crocksi jäi paikoilleen pyörrekohtaan ja Johanna pelasti. Jes, ois tullut aika karu loppureissu ilman toista crocksia.

Ylityksen jälkeen oli toinen nähtävyys: Fiellun putous. Siis tosi makee, kuva ei kerro paikasta yhtään mitään.

Nousua ja laskua. Kuvasta näkee hyvin oikealta yläviistosta, mistä ollaan tultu.

Putouksen jälkeen matka jatkui kolme kilsaa Kevon reittiä pitkin. Sitten tultiin kohtaan, missä piti tehdä valinta: jatkammeko Kevon reittiä vai koukkaammeko Kuivin reitille? Kuivin reitin autiotupaan oli reittien erkanemiskohdasta 10 kilsaa. Siinä vaiheessa se tuntui siltä, että ei paljon mitään. Vaivainen kymppi. Minä ja systeri oltiin sitä mieltä, että ehdottomasti poiketaan, virtaa on ja päästään sitten käymään Guivin tunturin huipulta. Anrilla oli jaloissa rakkoja, mutta silti hänelle kävi. Johanna oli ehkä eniten järjen ääni, mutta siskosten vahvan johdattelun ansiosta koukkaus kävi hänellekin. Niinpä me sitten jatkoimme matkaa Kuivin reitille.

Ruokatauko pidettiin melko pian erkanemiskohdasta. 10 kilsan matkalla ei ollut välillä mitään notskipaikkoja, niinpä valitsimme ruokapaikan kahden kukkulan väliin. Vaikka taukopaikka oli laaksossa, siellä tuuli aivan liikaa.

Tää oli ehkä kolmas kuva. Systeri: "Koeta nyt edes vähän hymyillä!" Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä.

Anri ottaa lepoa.

Kunnon festari/spurgumeininki. Teltan pressu piti mukavasti tuulta.

Luntakin nähtiin välillä.

Tää on ihan loistava kuva. Kuvassa kolmen naisen jalat.

Viimeiset neljä kilsaa autiotuvalle olivat tuskaiset. Siis neljä! Varmasti elämäni pisin matka, ajattelin, ettei se lopu koskaan. Kilometrit alkoivat tuntua, rinkka painaa ja lihakset huusivat lopettamaan. Ajattelin, että en todellakaan ole autiotuvan jälkeen lähtemässä minnekään tunturille. Not! Järki sanoi, että olisihan se nyt typerää tehdä Kevon reitiltä yhteensä 20 kilometrin koukkaus ja sitten olla käymättä tunturilla (yhteensä menopaluu 8 km), mutta kroppa sanoi jotain ihan muuta.

Kaiken tuskan lisäksi loppumatkasta tuli vielä pienen puron ylitys. Tulvavedet olivat ilmeisesti vieneet sillan mennessään ja jäljelle jäi vaihtoehto hyppää. Tässä vaiheessa kroppa oli niin väsynyt, että pomppu ei olisi irronnut rinkan kanssa. Niinpä heittelimme rinkat kahden naisen voimin vastarannalle ja sitten vasta hyppy perässä. Sari ja Johanna olivat vielä iskussa ja hyppivät yli rinkkojen kanssa.

Rinkka lentää.

Kamera ylittää ojan turvallisesti.

Crocksin pelastus vol. 2. Anrin kengät heitettiin vastapuolelle, mutta toinen lähti väärään suuntaan. Niinpä Johanna pääsi jälleen pelastuspuuhiin Sarin vahvistamana.

Viimeinen haaste ennen autiotupaa oli ekstraleveä joki. Tässä kohdassa ajattelin, että ei voi olla totta. Ennen tätä maasto oli ollut muutoinkin vetistä, eikä pitkospuita juuri ollut. Oli saanut katsoa tarkasti minne astui, ellei halunnut märkiä kenkiä.

Lähellä, mutta silti niin kaukana. Tässä kohtaa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa vaelluskengät crockseihin ja kahlata yli. Siis joo, kuulostaa naurettavan helpolta, mutta siinä fyysisessä tilassa se oli aivan älyttömän haastava operaatio.

Autiotuvassa oli pari retkeilijää, kun saavuimme perille. Savolaiset Markku ja Väinö istuskelivat iltaruualla, kun sisään asteli aina yksi nainen kerrallaan. Kuvitelkaa tilanne: ovi käy, hikinen, uupunut ja rähjäinen nainen astelee väsyneenä ja ehkä hieman kettuuntuneena sisään. Tervehtii lyhyesti ja istahtaa uupuneena alas. Sitten tulee toinen ja sama homma. Ja vielä kolmas. Ja neljäs. On siinä ollut miehillä näkemistä.

Autiotupa Guivin tunturin juurella.

Tässä vaiheessa muhun iski joku ihme vilu/kuumekohtaus. Vaikka autiotuvassa oli lämmin, laitoin päälle kolme paitaa ja silti paleli. Kroppa oli niin uupunut. Se yritti sanoa, että nyt menee yli, liikaa rasitusta. Miehet rohkaisivat käymään Guivin tunturilla ja kertoivat reitin olevan helppo. Kello oli illalla jotain yhdeksän pintaan. Olin mielessäni jo päättänyt, että minähän en enää minnekään sinä päivänä kävele. Lisäksi aikataulu oli sellainen, että se ei mahdollistanut tunturin valloitusta enää seuraavana päivänä: muutoin seuraavan päivän kilometrit olisivat kasvaneet liian suuriksi.

Päätimme syödä. Sari ja Johanna olivat rohkaistuneet iltalenkkiin. Söimme täyttävän iltaruuan ja join siskoltani Finrexin. Kävin vessassa ja kuulostelin oloa. Ruuan jälkeen olo oli himpun verran parempi, vaikka ulkona palelsi. Sain ruuasta kuitenkin sen verran tsemppiä, että päätin lähteä Sarin ja Johannan mukaan tunturille. Puin päälleni aluskerraston ja siihen vielä Haltin tuulta pitävä kuoriasu päälle. Sauvat mukaan ja rinkasta irroitettavaan päiväreppuun välipalakeksi ja juomista. Ja sitten menoksi. Anri päätti jäädä mökille, sen verran rakot tuntuivat jaloissa ja kilometrejä olisi vielä jäljellä reippaasti pariin päivään.

Toisen päivän lukuja: matkantekoa lähes 6,5 tuntia, keskisyke 111, matka 18,09.

Korkeuskäyrä, joka ehkä hieman selittää uupumusta. Ekana päivänä käyrä oli kuitenkin melko tasainen, mutta tässä nousuja ja laskuja on kiitettävästi.

Guivin tunturi ilman rinkkoja

Iltalenkki Guivin tunturille. Kuvasta huomaa hyvin kohdan, missä meikäläinen suunnisti: heti polku hukassa ja tehtiin pieni koukkaus (kuvassa vasemmalla).

Tästä se iltalenkki lähtee.

Kohde näkyy vasemmalla ylhäällä.

Minä ja Johanna iltakävelyllä.

Vihdoinkin ylhäällä.

Välipalaa repusta.

Sisko lähtee lentoon.

Maisema oli sanoinkuvaamatonta. Guivin tunturilta näkyivät Norjan lumipeitteiset huiput.

Tunturilla tuuli. Kivikasa tarjosi suojan, missä oli mukavaa istua ja katsella maisemia. Kännykässäkin oli kenttää pitkästä aikaa (kaiken kaikkiaan kenttää oli ekana päivänä ja sit viimeisenä, puolimatkassa eli toisena ja kolmantena päivänä sai pääasiassa nautiskella olosta ilman yhteyttä ulkomaailmaan). Istuskelin, mussutin välipalapatukkaani ja ihailin maisemia, kun Sari ja Johanna tuijottivat kännyköitään. Pienen kuittailun jälkeen kännykät menivät takaisin taskuihin (niitä näyttöjä voi katsella missä ja milloin vain, mutta niitä maisemia harvoin näkee). Nautimme ja istuimme hetken. Kyllä kannatti käydä. Sitten tuuli alkoi olla liikaa hyvästä pukeutumisesta huolimatta ja päätimme lähteä takaisin autiotuvalle.

Johanna venyttelee. Guivin huippu 640,5 m.

Kuinka pieneksi itsensä voi tuntea?

Iltakävely sujui hyvin. Kyllä se ruoka vain tekee ihmeitä. Enää ei voi paremmin havainnollistaa, mikä ruuan merkitys on kropan palautumiselle. Se on valtava. Mökillä keitimme vielä kuumat iltakaffit/kaakaot, sitten nukkumaan. Tuttavamme Väinö ja Markku nukkuivat herrasmiehinä ulkona teltoissa, kun naiset valtasivat autiotuvan.

Reilun 700 kalorin iltalenkki kesti hieman vajaa kaksi tuntia.

Korkeuskäyrä harmaalla.

4. PÄIVÄ: Tiistai, kolmas vaelluspäivä

Kolmannen päivän reitti: takaisin Kuivilta Kevon reitille: yhteensä 20,56 km.

Kuivin aitiotupa. Markku ja Väinö tulivat herättämään aamulla klo 5.40. Miehet söivät eka aamupalan pöydässä, kun me vasta venyttelimme makuupusseissamme. Juttua heitettiin ja kuulumisia vaihdettiin. Olimme edellisiltana arvelleen olivatko Väinö ja Markku isä ja poika vai työkavereita. Osoittautui, että kumpikin arvaus oli pielessä: ihan vain tuttuja, tosin tarina ei kerro mitä kautta.

Kolmas vaelluspäivä lähti käyntiin reippaasti jalkakylvyllä.

Sinne se autiotupa jäi.

Alkumatkasta kosteita alueita oli melko paljon.

Tämä oli se toisen vaelluspäivän ahdistusta aiheuttava kohta. Neljä kilometriä tuntui loputtoman pitkältä, kun kolmantena vaelluspäivänä se hurahti hetkessä.

Fiilistelyä edellisen päivän ruokapaikassa. Sää on parantunut hurjasti: edellispäivänä tässä paikassa oltiin pressun suojissa, nyt aurinko paistaa.

Ruokaa! Keli oli mitä parhain: t-paita-sää.

Ruokaa odotellessa voi nauttia auringosta.

Ihan parasta ruokaa: makaroneja ja soijarouhetta tomaattikastikkeessa.

Toisena päivänä matka sujui melko mukavasti. Eniten menoa haittasivat erittäin kipeät jalkapohjat, minkä vuoksi koetinkin kävellä suuren osa matkasta polun vierellä pehmeämmällä alustalla. Mulla ja Johannalla oli kummallakin samanlaiset vaelluskengät ja lupasimme molemmat hankkia seuraavalle reissulle uudet menopelit. Kivikkoinen maasto olisi vaatinut kovapohjaiset, kunnolliset vaelluskengät.

Lapissa järvet ovat upean sinisiä.

Kolmannen päivän loppuun mahtui kaksi ylityspaikkaa. Tämä oli melkoisen helppo: tasainen pohja, eikä pahasti vettä tai virtausta.

Tällä kerralla crocksit pysyivät jaloissa.

Johanna nauttii maisemista.

Kolmas päivä sujui mukavasti kipeistä jalkapohjista huolimatta. Alkumatkan jälkeen matkalla oli enemmän pysähdyspaikkoja ja ylityksiä, joiden ansiosta matka taittui jouhevammin. Kaikista pisimpiä reissulla olivat 10 kilsan tai 8 kilsan etapit, joissa ei ollut välillä yhtäkään notskipaikkaa. Mielelle on paljon kivempi, että matkan varrella on jotain kiintopisteitä. Lisäksi ylityspaikkojen kylmä vesi teki vain hyvää kipeille jalkapohjille. Itsekin pääsin ylitse kammostani: Johannan sanoin enää meikäläiseltä ei kuulunut kahluupaikoilla edes kirosanoja :)

Kolmas yö nukuttiin kodan vieressä teltoissa. 

Neljä naista on vallannut kodan. Mustakattoinen kota oli mukavan lämmin iltapesun jälkeen.

Kolmantena päivänä leiripaikassa oltiin jo suhteellisen ajoissa. Olisikohan kello ollut jotain iltakuuden tietämillä, kun pääsimme jo perille. Aikaa jäi reilusti syömiseen, telttojen pystytykseen, iltapesuun ja notskilla istumiseen.

Iltaa istuttiin notskilla.

Ja ehdittiinpä sitä pelata muutama matsi korttiakin.

Meikäläinen haaveilee.

Leiri hieman kauempaa.

Riekko kävi tervehtimässä meitä.

Matkantekoa oli kolmantena päivänä hieman vajaa 7 tuntia keskisykkeellä 105.

Nousujen suhteen päivä oli helppo: matkaa on tehty lähinnä vain alaspäin.

5. PÄIVÄ: Keskiviikko, neljäs vaelluspäivä

Vikan eli neljännen vaelluspäivän päätepiste oli auto nelostien varrella. Matkaa gps:n mukaan 17,58 km, kartan mukaan 18,8 km.

Viimeinen päivä meni kivasti. Tieto siitä, että illalla ollaan omalla autolla tuntui ihanalta.

Neljännen päivän maisemat olivat jo erilaisia kasvustoltaan kuten myös kolmannen päivän vikat kilsat.

Portaiden yläpäässä oli oikein kiva penkki, mistä sai ihailla maisemia ja lepuuttaa jalkoja.

Johanna tsekkaa, että ollaan kartalla.

Uuden rinkan ansiosta kävelyasento oli ensimmäistä kertaa pystyssä!

Maan alla oleva notskipaikka.

Jälleen luvassa portaita.

Hieman haastetta loppumatkaan.

Anri tulee ylös.

Vikan päivän kahlaamo oli jälleen syvimmästä päästä. Housut pois ja menoksi. Syvimmillään vettä oli puoleen reiteen.

Johanna tulee kuin ammattilainen yli.

Viimeinen ruokatauko luonnon helmassa. Ajattelin kypsentää ruisleipiäni notskilla. Toinen onnistui jees, toinen lemahti palamaan :P

Johanna nauttii.

Näköalapaikkoja riitti runsaasti.

Sari ihailee maisemia.

Montako kilsaa vielä?

Siellä se lumihuippu vielä näkyy.

Poroaita?

Viimeinen rinkat selästä -tauko. Tässä vaiheessa piti syödä kaikki suklaat ja välipalat, mitä rinkasta löytyi. Itselläni vaelluspäivät menivät kahden suklaapatukan päivätahdilla. Lisäksi välipalana oli pussi hunajapähkinöitä, muutama välipalakeksi ja yksi smoothie.

Jollain on ollut ylimääräistä aikaa ja tarmoa, vai onko se vain rakkautta?

Sulkasato kautta tappelu?

Sisko harrastaa perhokalastusta ja tekee itse perhoja. Niinpä mukaan lähti muutama sulka materiaaliksi.

Sivistys on jo portaiden alla: nelostie näkyy.

Voi sitä ilon hetkeä, kun näkee oman autonsa. Tässä vaiheessa melko yleinen mielipide oli, että ei olisi mennyt enää yhtäkään kilometriä. Loppumatkasta tuntui jälleen jalkapohjissa ja paljon.

Koska toiset autonavaimet unohtuivat, Urho oli teipannut avaimen kiinni pölykapselin alle.

Mitäpäs sitä hyvää vaihtamaan. Reissun jälkeen suunnistettiin kaupan kautta Alaniemelän Lomamajoille. Sauna kuului mökin hintaan.

Kun kamppeet oli heitetty mökille, lähdimme saunaan. Eka yö (ennen vaellusta) nukuttiin kuuden hengen mökissä, toinen neljän hengen. Alaniemelä vuokraa yhteensä seitsemää mökkiä, joista ihanasti saimme viimeisen vapaana olevan. Sauna olisi ollut vapaa vasta joskus reilun tunnin päästä, mutta naapurimökin ystävällinen miesporukka (ilmeisesti muuten Jyväskylästä) päästi meidät ensiksi saunaan. Ilmeisesti onnistuttiin näyttämään niin reissussa rähjääntyneiltä tai muutoin vain haistiin kilometrin päähän :P

Tenojoki kutsuu kalastajia.

Vikan päivän lukuja: kävelyä jälleen reilu 6 tuntia keskisykkeellä 103. Matkan pituus 17,58.

Korkeuskäyrä: alussa paljon laskua, sitten tasaisempaa ja lopussa vielä luulot pois.

6. PÄIVÄ: Torstai, matkapäivä: Utsjoki – Kannonkoski

Tavarat kasaan ja kesämökkiä kohti.

Torstaina alkoikin sitten kotimatka. Päätimme ajaa Utsjoelta Norjan puolelle ja siitä Tenojoen vartta pitkin Karasjoelle. Karasjoelta suuntasimme sitten Kautokeinoon ja sieltä takaisin Suomeen Enontekiölle ja sieltä sitten mm. Kolarin kautta Ouluun. Norjan puolella olisi ollut vaikka mitä nähtävää, jos aikaa olisi ollut hieman enemmän. Juhannus ja mökkimenot kuitenkin painoivat päälle ja niinpä päätimme jättää vuonot seuraavalle kerralle. Sen verran kyllä jäi polttelemaan, että aivan pakko tehdä joskus vielä uusi roadtrip ja keskittyä pelkästään pohjois-Norjan nähtävyyksiin.

Norjan puolelle!

Lapset ovat terveitä, kun leikkivät.

Sydämen mallinen hiekkalaatikko.

Sisko filmaa.

Täytyy sanoa, että maisemat olivat melkeinpä mahtavammat ajattaessa Tenojoen vartta Suomen puolella. Noh, tulipa testattua joen kumpikin puoli.

Tenojoki.

Kautokeino.

Essolle jätskille.

Takaisin Suomeen.

Matkamuistomyymälästä mukaan lähti porohuivi ja hopeinen hieman Pentikin poroja muistuttava patsas.

Enontekiöillä syömässä. Täytyy sanoa, että tässä lounaspaikassa annokset olivat niin isoja, että mun (joka tunnetaan todella hyvästä ruokahalusta) täytyi jättää ranskiksia lautaselle. Lisäksi käytiin paikallisessa K-kaupassa ostaa tuliaiseksi poron kuivalihaa (kilohinta 97 euroa). Tuleva juhannus näkyi jo kaupan kassajonoissa.

Kokonaisuutena aivan mahtava reissu! Vaellukseen mahtui monenlaisia hetkiä: niitä epätodellisia, en jaksa enää yhtään -hetkiä sekä mahtavia maisemia, itsensä ylittämistä ja rentoa leirielämää. Tämä oli siis mulle ja Anrille meidän kymmenes vaellusreissu, vähän niinkuin juhlavaellus. Aiemmin ollaan oltu maastossa kolme päivää eli kaksi yötä, kun tällä reissulla oltiin neljä päivää ja kolme yötä. Myös kilometrien puolesta reissu oli pisin: 90 kilsaa, josta 8 km ilman rinkkoja. Autoon kilometrejä tuli yhteensä 2 500. Kiitos tytöt, tätä reissua emme unohda :)