Puolimaraton Pekan Pyrähdyksessä

Viides puolimaraton on takana! Osallistuin perjantaina Kannonkoskella järjestettävään Pekan Pyrähdykseen, missä saa juosta kaikkea väliltä 10-50 kilsaa. Tapahtumassa siis juostaan 10 km lenkki metsämaisemissa, jonka voi halutessaan juosta vaikka sen viisi kertaa (ja juostavan matkan pituuden voi muuttaa vaikka kesken tapahtuman, kunhan kertoo siitä järjestäjille juomapaikoilla). Lisäksi tapahtumassa sai juosta puolimaratonin tai kokonaisen. Viime vuonna puolikkaan mittaus tuli mukaan niin viime tingassa, etten juostessani edes tiennyt siitä, minkä vuoksi juoksin viime vuonna vain 20 kilsaa. Tänä vuonna lähdin tavoittelemaan puolikasta, vaikka juoksukilsoja on takana tälle keväälle ja kesälle aivan hirvittävän vähän.

Tämän vuoden juoksut. Voi siis oikeasti sanoa, etten oo juossut juuri mitään. Tän vuoden juoksut yhteensä (perjantai mukaan lukien) vaivaiset 10 tuntia ja matka noin 85 kilsaa (eli ennen puolikasta juoksua vain 64 km koko vuonna!). Ehkäpä syksyn puolikas juostaan pikkuisen enemmillä kilsoilla.

Tämän vuoden kaikki treenit keston perusteella. Kaiken kaikkiaan treenejä on tullut tähän kuuteen kuukauteen keskimäärin 6,75 h/viikko. Kuvaajissa näkyy hyvin myös nuo talven perä perää jatkuneet flunssaviikot. Kuten palkeista huomaa treenien määrä on hieman kasvanut keväällä ja kesällä.

Tämän vuoden treenit tarkemmin tehoalueiden mukaan. Jos kauhistelit tuota 22 tunnin treeniviikkoa, niin tästä näkee, että tehoalueiden puolesta se viikko on mennyt matalilla sykkeillä (suurin osa 1- ja 2-alueella). Tuo ajankohta on siis se meidän Kevon vaellus (josta kirjoitan vielä tällä viikolla blogitekstin :)

Eli tällaiset olivat kunnon puolesta valmistautumiset puolikkaaseen: todella vähän juoksua, mutta kohtuullisesti muuta treeniä.

Pekan Pyrähdys järjestettiin tänä vuonna neljännen kerran. Viime vuonna osallistujia oli ymmärtääkseni 83 ja tänä vuonna luku oli lähes sama – 86 osallistujaa (älkää suuttuko jos en muista ihan nappiin). Vielä vuonna 2011 osalistujia ei ollut kuin reilu parikymmentä. Pekan Pyrähdys järjestetään Kannonkoskella Lakomäen Metsäkartanon maisemissa.

Minä ja kultsi valmiina lähtöön.

Tänä vuonna sain houkuteltua poikakaverini ensimmäistä kertaa mukaan! Hänelle Pekan Pyrähdys oli ensimmäinen juoksukisa sitten hippojuoksujen. Poikakaverini juoksi siis 10 kilsaa, joten juoksimme ensimmäisen lenkin yhdessä. Toiselle kierrokselle lähdin sitten kuulokkeet korvilla yksikseni.

Lakomäen Metsäkartano on ihana tapahtumapaikka. Lähtö ja maali on kartanon pihassa puolikkaan maalia lukuunottamatta.

Kävijämäärä oli muutama henkilöä enemmän kuin vuosi sitten.

Lähtöön aikaa vajaa minuutti.

Ja sitten lähdetään. Ihanaa, kun osallistujien ikäskaala on nuoresta vanhaan.

Tapahtuman isä – Pekka – juoksemassa. Miehellä on kyllä kova kunto :)

Juomapaikalla ekalla kympin kierroksella. Kuva: Kalevi Vesterinen

Eka kymppi on pian juostu. Tässä kohdassa vielä naurattaa reilusti.

Sama kohta, kun takana on lähes 20 kilsaa. Enää ei naurata.

Juoksu meni loppujen lopuksi mukavasti. Ensimmäiset 10 kilsaa mentiin aika leppoisasti kultsin kanssa, mikä olikin hyvä. Mulle on tullut paha tapa aloittaa juoksu liian vauhdikkaasti, mikä kostautuu sitten jossain vaiheessa. Viime vuonna aloitin varmaan jollain 11 km tuntivauhdilla, mikä sitten tuntui ja pahasti lopussa.

Toisella kympillä menossa. Kuva: Kalevi Vesterinen

Tällä kertaa otin puolikkaan tavoitteeksi 2 tuntia ja 20 minuuttia. Ennätykseni puolikkaalla on siis hieman vajaa kaksi tuntia, mutta ottaen huomioon kevään ja kesän vähäiset juoksukilsat ja Pekan Pyrähdyksen vaativan maaston, päätin, että 2:20 olisi riittävä. Käytin juoksussa Polar RCX5:n kisatoimintoa, mihin syötetään matka sekä tavoiteaika. Mittari sitten laskee vauhdin, mitä pitäisi juosta ja näyttää koko ajan oletko saavuttamassa tavoiteaikasi vai oletko kenties sitä edellä tai jäljessä. Tavoiteajalla 2:20 tuli siis juosta 9,0 km/h. Kymmenen kohdan tienoilla olin ehkä 40 sekkaa tavoiteaikaa edellä ja viimeisen kympin aikana kirin hieman.

Ensimmäiset kymmenen kilsaa pysyin aikalailla sykealueella 3, jonka rajat ovat minulla 132-150. Ainoastaan ylämäissa syke nousi nelostasolle eli 150-169 välille. Kun takana olivat ensimmäiset 10 kilsaa, syke alkoi olla koko ajan tasolla neljä ja viimein se nousi tasolle viisi (169-188) ja pysyi siellä.

Vielä 14 kilsan ja oikeastaan 16 kilsan kohdallakin mietin, että olisi siistiä juosta 30 kilsaa. Mulla on melko usein spinningissä syke nelostasolla ja tuntuu, että jaksan treenata sillä tasolla melko pitkään. Jalat ja ylämäet olivatkin sitten asiasta eri mieltä. Pekan Pyrähdyksessä juostaan siis 5 kilsaa suuntaansa pitkää lenkkiä. Niin sanottu menomatka on melko mukavaa, pientä laskua ja helppoa maastoa. Käännöspaikan tuntumassakin on melko tasaista, mutta sitten takaisin tullessa alkavat pienet, mutta pitkät nousut (eli about kilometreissä 7-10 ja 17-20).

Korkeuskäyrä näyttää hyvin kaksi kierrosta. Ensin on lähdetty alamäkeen, välissä yksi nousu ja sitten tasaista viiden kilometrin kääntöpaikan hujakoilla. Sittenpä ne mäet taas alkavatkin.

Karkeasti 17 kilsan kohdalla se alkoi: jalat alkoivat krampata. Ensin tuntui pohkeissa ja 20 kilsan kohdalla kramppasi koko oikea jalkapohja, sitten vielä oikean pohkeen yläosa. Tässä kohdassa sykekin ehti jo laskea vitostasolta neloselle, kun vauhti tippui, kun en meinannut päästä eteenpäin krampeiltani. Nilkutin tosi vaikeasti 20 kilsan kääntöpaikalle ja siitä sitten jollain hullulla tarmolla viimeiselle reilulle kilsalle, mikä lähtikin ihanasti alamäkeen. Loppumatkan juoksin enemmän kantapäillä, kun tuntui, että se helpotti pohjekramppeihin.

Kartassa näkyy alakulmassa tuo pienen pieni ylimääräinen koukkaus, mistä johtuu tuo kokonaismatka 21,28. Lähdin typeränä jollekin eri tiellä, mutta onneksi tajusin pian, että maisemat näyttävät oudolta ja palasin takaisin. Tuli siitä vähän ekstraa :P

Ja lopputuloksena oli aika 2:16:52. Loppujen lopuksi keskisyke on ollut melko korkea ja keskinopeus 9,3 km/tunnissa.

Pekan Pyrähdyksestä sai ensimmäistä kertaa mitalin! Se on iso juttu tällaiselle tavalliselle tallaajalle, joka ei harrasta mitään lajia, mistä mitaleja saisi (vrt. pikkuveli kerää lentopallomitaleja, sisko sählymitaleja ja poikakaverilla on kasa jääkiekkopokaaleja). Kunniakirjan sai viime vuonnakin.

Mutta iso kiitos Pekan Pyrähdyksen järjestäjille ja porukoille kannustuksesta! Tapahtumassa on kiva juosta, kun vastaantulevat juoksijat tsemppaavat. Myös juomapisteet olivat sopivissa paikoissa. Vielä kun ensi vuonna reitille laitettaisiin näkyvät merkit (ilmeisesti reitillä oli nyt jonkinlaisia punaisia nauhoja puissa) tai jotkin isommat pääsy-kielletty-nauhat vääristä teistä, niin pysyisivät tällaiset sokeat tumpelotkin oikealla reitillä :)

Lopuksi vielä harjoituskuormitus huhtikuusta alkaen (punainen käppyrä). Kuten huomaa niin viime aikoina kroppaa on kuormittanut aika tavalla tuo vaellus (kolme punaista piikkiä) sekä nyt Pekan Pyrähdys. Tosin onneksi nyt mennään jo vihreällä alueella eli harjoittelu on jälleen suotavaa.