sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kesälomareissu Tallinnaan

Tämä postaus on nyt unohtunut totaalisesti. Kävimme kesällä 2013 Tallinnassa, minä, poikakaverini ja pikkuveljeni. Menomatkalla pyörähdimme ensin Ikeassa. Söimme lihapullat ja sain shoppailuaikaa "pojilta" 10 minuuttia kynttiläosastolla ja 10 minuuttia tauluosastolla. Pojat ottivat aikaa. Tuossa ajassa ehdin kyllä loistavasti tekemään ostokseni. Muuten meillä ei olisi ollut mikään kiire, mutta kaikki Ikeassa käytetty aika oli pois Linnanmäellä vietetystä ajasta :)

Kummituslinna oli uusittu. Vähän jännittää eka kerta.

Linnanmäellä hurahti koko päivä. Pyörimme laitteissa niin kauan kuin mahdollista, sitten jatkoimme matkaa satamaan ja laivalla kohti Tallinnaa.



Jätimme tavaramme Tallinnassa satamaan (koska hotellin sai vasta kolmelta päivällä ja Tallinnassa olimme jo varhain aamulla) ja suuntasimme vanhaan kaupunkiin syömään.

Vanha kaupunki


Astetta tuhdimmalla aamupalalla.
Lakki ja Sir Tohelo.
Lakki ja Sir Räivä.
Lakki ja Sir Nirso.
Epämääräisiä kujia, tää ei kyllä oo vanhasta kaupungista, vaan jostain sataman läheltä.
Tänne sillan alle en haluaisi illalla.
Kuvaajana Kimmo Kantonen.

Lennusadam Tallinnassa

Syömisen jälkeen suunnaksi otimme Lentosataman eli Lennusadam.

Tää oli aika mageennäköinen paikka. Aikaa meillä taisi hurahtaa koko paikassa 5 tuntia.



Tutkittavaa ja ihmeteltävää riitti.





Oikeassa sukellusveneessä. Jos tuolla olisi pitänyt olla kauemmin, niin olisi kyllä alkanut ahdistaa. Sen verran pieni paikka.


Ampumispeli oli hauska. Tätä kokeiltiin kaikki.


"Ääk, ei osu!"
Morsetusta
Aakkoset ja numerot.

Pikkuisen iso lakki.

Pojat kokeili simulaattoria.


Hylky.
Kun sisätilat oli tutkittu, siirryimme ulos. Paras laivoista oli Suur Töll(i), jossa pääsi laivan sisälle.




Laivojen jälkeen oli maavoimien vuoro. Tässä vaiheessa iski väsy ja nämä tsekattiin nopsaa.

Vankila

Toisena päivänä pääkohteenamme oli vanha, jo käytöstä poistunut Patarein vankila, aivan Lennusadamin läheisyydessä.

Sisäänkäynti.
Vankila mereltäpäin, eli Lennusadamista kuvattuna.
Patareihin tutustuminen aloitettiin ulkoselleistä.


Kyllä olisi orpo olo.




Sitten lähdettiin sisälle karuimpiin maisemiin.




Yök! Tää on just se, miksi tätä luulet.

Tässä kohtaa alkoi tuntua siltä, että oksennus ei olisi kaukana. 
Hankalaa kuvitella, että täällä ihan oikeasti on vain muutamia vuosia sitten operoitu jotain... 




Jep, petivaatteissa oli hometta.
Kylppäritaidetta.
Kirjasto.
Aivan kamala.

Tää oli kyllä shokkiturismia kaameimmillaan.
Pojat kuvailee tunnelmia – oksettavaa.



Kirkko

Tämä oli yksi vanhan kaupungin kirkoista, Pyhän Olavin kirkko. Ahdasta oli käytävässä, mutta maisemat olivat upeat ylhäältä.

Ei oo monta askelmaa.


Vähän ahdasta.


Maisemia.



Merimuseo

Lennusadamista pystyi ostamaan yhteislipun kaikkiin kolmeen paikkaan: sisälle, ulkona oleviin laivoihin sekä vanhan kaupungin liepeillä olevaan Merimuseoon. Taisi maksaa kolmelta hengeltä jotain 22 euroa, ei siis paha. Tässä vaiheessa mulle meinasi kyllä iskeä jo historia/kulttuuri/erinäiset tekniset hökötykset -yliannostus.





Solmuharjoituksia, tää oli kiva rasti. 


Hotelli ja Poliisipuisto

Hotellimme oli hyvä valinta. Huoneet olivat isoja, eikä lisävuode maksanut mitään. Sijaintikin oli hyvä, vain lyhyt kävelymatka keskustasta ja vieressä oli ihana Poliisipuisto.

Hotellin alakerrassa olisi ollut Casino.


Hotellihuone oli iso. Parisänky ja lisävuode ja silti lattiatilaa jäi tosi paljon.
Poliisipuiston kiipeilyhässäkkä.


Sitten treenaamaan!
Juoksujalkaa.
Tää oli yllättävän raskas, kun koko penkki nousi samalla.
Sit soudetaan.
Tän focus oli vähän hukassa.

Tääkin oli jotenkin hankala. Kuka tietää mitä tällä tehdään? Ajattelin, että reenattaisiin vatsoja ja nostettaisiin jalkoja, mutta käden sijat olivat niin hankalat ja epämukavat.
Yritys on kova.
Ja vähän vatsoja lopuksi.


Kotiin Serenan kautta

Tallinnassa olimme kolme päivää ja kaksi yötä (eka yö oltiin laivalla). Sitten lähdettiin kotiin. Kotimatkalla kävimme vielä uimassa Serenassa, siellä menikin jälleen koko päivä. Oli hauskaa!

Kova matsi, hävisin.
Kännykkäfriikit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti