perjantai 20. lokakuuta 2017

Otso 4 kuukautta

Otso on tänään neljä kuukautta vanha. Huh, kolmasosa vuosi, kylläpäs aika rientää. Lyhyesti meillä on mennyt mukavasti. Suurimmat haasteet liittyvät päiväuniin ja kaukalokilareistakin on jo suurelta osin selvitty. Poitsu kasvaa tasaisesti ja oppii koko ajan uutta. Ja se hymy, se vasta valloittava onkin.

Tänään Otso täytti neljä kuukautta. Ikäpyykin kunniaksi pukeuduttiin KappAhlin karhubodyyn ja mummun ostamiin Little baby -housuihin.

Tiheän imun kausi ja rokotteet

Viimeinen kuukausi on ollut hieman työläs. Ensin oli kolmen kuukauden tiheän imun kausi. Onneksi se oli vain jotain nelisen päivää, tissiä tankkailtiin ympäri vuorokauden vähintään parin tunnin välein. Silloin ei paljon nukuttu.

Mummolassa päikkäreitä nukuttiin mummun ostaman viltin päällä.

Tiheän imukauden jälkeen saatiin kolmen kuukauden rokotteet ja ah niin ihana rotavirus-rokoite. Otson vatsa ei tykkää rokotteesta yhtään. Pahin päivä oli päikkärit 30 + 15 minuuttia eli 45 minsaa koko päivän aikana. Valveillaoloaikakin kitistiin lähes koko ajan, eikä leikkimatolla viihdytty yhtään yksin. Onneksi olimme tuolloin käymässä mummolassa, niin hoitajia oli useita. Rota-rokotteen pahin vaikutusaika on vasta viikon päästä sen ottamisesta ja se voi tuntua vauvassa parikin viikkoa. 

Neljän kuukauden yöhulinat

Kun rokotteista päästiin, niin alkoivat neljän kuukauden yöhulinat hieman ennakkoon. Tässä vaiheessa olin jo iloinnut, että poitsu nukahtaa melko helposti omaan sänkyynsä yöunille. Noh, ei nukkunut enää. Hulinoista pari ekaa yötä nukuttiin lähes ja ainoastaan tissi suussa. Onneksi äitini nappasi Otson huomaansa toisena aamuna, että sain nukuttua edes pari tuntia. Tästä saakka hulinointi on jatkunut enemmän ja vähemmän. Viime öinä onneksi eka unipätkä on ollut jo muutaman kerran kolme tuntia.

Ensimmäinen flunssa

Ja ettei kuukausi olisi ollut liian helppo, kaiken kruunasi kunnon räkätauti, joka tarttui ilmeisesti ensin Otsoon ja sitten itseeni. Otso näytti pääsevän onneksi melko vähällä, Panadolia otettiin vain yhtenä iltana, vaikka räkää onkin imetty nenästä jo useampana päivänä, tänä aamuna viimeksi. Itselläni tauti oli melko ärhäkkä, kuume nousi 38,6 asteeseen. En siis ole sellaisiin lukemiin päässyt missään taudissa näin aikuisiällä.

Flunssa on tyhmä kaveri, onneksi välillä levättiin.

Kaiken kaikkiaan kuumettakin oli itselläni kolmisen päivää. Nyt olo alkaa olla parempi, vaikka nuhaa ja yskää on vieläkin. Että niin siitä ensimmäisestä taudistakin vain selvittiin, vaikka kuumeviluissani en ollut ihan varma miten tässä käy.

Uusia taitoja

Muutoin Otso oppii koko ajan uusia juttuja. Ääneen on naurettu pari kertaa, eka kerran lapsuusmaisemissani Alajärvellä. Vaihdoin Otsolle vaippaa ja höpöttelin, että äiti on lihonut, mihin poitsu vastasi päästämällä ilmoille kunnon naurun. Taisi olla samaa mieltä, pitää ehkä syödä vähemmän suklaata :P

Ota syliin!

Toisesta naurusta nautittiin eilen. Jotain höpöttelin, että Otsolle pitää puhua paljon ja ihan sama mitä puhuu, kun ei toinen ymmärrä, että vaikka lukee uutisia. Siihen tuli jälleen ääneen nauru, taisi poitsu hekotella, että on viisaampi kuin antaa ymmärtää. Lisäksi vatsalta on käännytty kymmenisen kertaa selälleen ja selältä pusketaan väliltä jo kyljelle, mutta ei vielä enempää. Nyt näyttäisi siltä, että omat jalatkin ovat löytyneet ihan eri tavalla kuin ennen ja äänivalikoimakin laajenee koko ajan.

Komistus unten mailla. Menossa perinteiset vartin päikkärit.

Luonteeltaan Otso on tutkaileva, uusia juttuja tykätään katsoa etenkin sylistä. Sosiaalinen seuramieskin Otsosta taitaa tulla, sen verran uudet ihmiset kiinnostavat ja heille hymyillään valloittavasti sekä välillä höpötellään. Erityisesti vaaleahiuksiset naisihmiset saavat Otsolta paljon huomiota. Muuten pahaa pelkään, että poitsu perii malttamattoman pohjalaisen ja vähän jopa jääräpäisen het-luonteensa multa...

Kaukalokilarit helpottavat

Isäänsä Otso on tullut lämminverisyydessä. Tämä tuli ilmi oikeastaan kaukalon kanssa. Ilmoittauduimme seurakunnan ekavauva-kerhoon, jonne emme ekalla kerralla edes päässeet, kun poitsu veti niin kauheat kilarit kaukaloon laittaessa, etten edes jaksanut lähteä. Nykyään meiltä muistetaan aina kerhossa kysyä miten matka meni ja toivotetaan rauhallista kotimatkaa, hehee.

Nyt kaukalossa viihdytään vähän paremmin, kunhan päälle ei tungeta liikaa vaatetta. Kaikista ärsyttävin asia on lakki, siitä ei tykätä sitten yhtään. Onneksi Tokmannista ostettu lehmälelu on kiinnostava.

Matkat olivat tosiaan yhdessä vaiheessa yhtä tuskaa ja huutamista, parhaimmillani pysähdyin Jyväskylä-Muurame välillä kolme kertaa hyssyttelemään poikaa, kun huuto oli jotain niin kauheaa. Siinä eivät auttaneet juttelut tai musiikki tai tutti tai yhtään mikään. Tai kommentit, että "kyllä ne vauvat rauhoittuvat, kun auto lähtee liikkeelle". No voin kertoa, että ei rauhoittunut.

Silloin aloin miettiä, että minne edes kannattaa ja jaksaa lähteä, jos matkat ovat aina samanlaisia. Kummitätini sitten vinkkasi kokeilemaan lähtemistä kevyemmillä vaatteilla. Ja kappas, se on vähentänyt kaukalokilareita huomattavasti, vaikka täysin eroon niistä ei olekaan päästy. Välillä tuntuu hurjalta, kun muut pukevat vauvoilleen tällä säällä toppahaalareita ja me vedetään sisävaatteiden päälle fleecepuku.

Huomiota ja vähäisiä päiväunia

Otso haluaa usein huomiota. Välillä onneksi leikkimatolla viihdytään nykyisin hieman yksinkin ja leluja tutkitaan tarkasti. Päiväunet ovat olleet aina vähäisiä, tosin välissä oli havaittavissa pientä parannusta. Kolmen tunnin päikkärit on voitu laskea tähän mennessä yhdellä kädellä ja täytyy sanoa, että olisin tyytyväinen tunninkin päikkäreihin. Osa vauvoista ei vaan ilmeisesti nuku kauheasti ja Otso taitaa osittain kuulua heihin.

Välissä oli muutama päivä, kun päikkärit maistuivat kauemmin ulkona vaunuissa. Tänään vaunuista ei tykätty.

Eniten olen koettanut panostaa päikkäreiden ajoitukseen. Äitini taisi huomata, että silloin, kun Otso ei viihdy missään, häntä väsyttää. Eli haukotusten ja silmän hieromisten odottelussa voidaan olla jo myöhässä. Pari päivää poitsu onnistui nukkumaan terassilla paikallaan olevissa vaunuissa jopa muutamat 1-2,5 tunnin päikkärit. Taisteluitta nekään tosin eivät tulleet, mutta suunnatonta edistystä verrattuna aiempiin vartin nokosiin. Tosin eilisestä iltapäivästä lähtien vaunut terassilla eivät ole olleet kiva nukkumapaikka ja tissiunet ovat houkutelleet enemmän.

Tänään vaunuissa ei ole tykätty nukkua. Paras paikka nokosille oli meidän sängyllä tissille ja riittävät päikkärit olivat 20 minuuttia. Sen jälkeen meno oli jo niin hurjaa, ettei sukkakaan pysynyt jalassa.


Kädet ristissä ruokaillen

Otson suloisin tapa on, kun hän ristii kätensä. Välillä syödessä, välillä ihan muuten vaan. Myös kieli on löydetty ja sitä on kivaa näytellä. Porkkanaa on maisteltu pari kertaa, mutta vielä siitä ei olla oikein mitään mieltä. Myös telkkari kiinnostaa paljon, vaikka sitä ei meillä Otson kanssa vielä juurikaan katsota. Joskus Otso on katsonut Muumeja, jotta äippä on ehtinyt siivota villakoirat pois. 

Kieli on löydetty ja kädet menevät suloisesti yhteen.

Yöllä usein eka unipätkä nukutaan omassa sängyssä, mutta muuten Otso jää välillä viereen nukkumaan. Nuorimies osaa kyllä nukkua miehisen leveästi X-asennossa, että isikin on häädetty väliaikaisesti toiseen makkariin. Myös leluihin tarrataan hyvin kiinni ja nyt niitä osataan ottaa itse lattialtakin. Myös sitteriin saadaan itse jo vauhtia ja kylvyssä on kivaa olla.

Tämä Kärkkäiseltä ostettu pallo on ollut superhyvä, kun sen saa niin näppärästi käsiin.

Vatsalla viihdytään yhä pidempiä aikoja.

Niin ja sitten ne strategiset mitat eli painoa 4 kk -neuvolassa 6740 grammaa ja pituutta 63,5 senttiä. Mutta palaillaanpa seuraavalla kerralla lisää. 


Kuolan määrä on jotain jäätävää. Tänään karhubody ehti olla päällä ehkä kaksi tuntia, kunnes yläosa oli jo ihan läpimärkä kuolasta. Melkoinen santeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti