tiistai 31. lokakuuta 2017

Otson ”unikoulu”

Meillä on nyt kolmisen yötä treenailtu kevyttä ”unikoulua”. Unikouluthan on tarkoitettu vasta puolivuotiaille vauvoille ja meidän poitsu on vasta reilu neljä kuukautinen, joten mitään rajua unikoulua tämän ikäiselle ei voisikaan vielä pitää. ”Huutounikoulut” kauhistuttavat muutenkin itseäni, mutta päätimme kokeilla hieman kevyempää lähestymistapaa.

Kuva useamman viikon takaa. Tällöin yritin poitsua päikkäreille vaunuihin terassille tunnin ajan. Yritin liikkuviin vaunuihin, paikallaan oleviin vaunuihin, hytkytin ja heilutin sylissä, annoin harsoa ja tuttia ja ties mitä. Lopulta tulimme sisälle tissitankkaukselle, mikä toimikin tainnutuskeinona hienosti. 


Vartin päikkärimies

Meillähän on siis nukuttu aina huonosti päikkärit, ne ovat olleet useimmiten vain vartin mittaisia, pahimmillaan viisi minuuttia. Kolmen tunnin päikkärit on voitu laskea yhdellä kädellä. Lisäksi nyt viimeiset 1,5 kuukautta myös yöt ovat olleet takkuisia. Yösyöttöjä on saattanut olla tunnin välein ja poitsu on jäänyt pysyvästi meidän sänkyyn nukkumaan sekä nukahtanut useimmiten vain tissille. En ole siis edes jaksanut yrittää siirtää häntä omaan sänkyyn, kun hän on herännyt tunnin päästä kuitenkin. 

Myös isi on häädetty näiden seurauksena toiseen makkariin. Lisäksi yöhulinoita on kestänyt kauan, joiden vuoksi poitsu hyörii ja pyörii kuin elävissä kuvissa, enkä saa nukuttua. Flunssa-aikaan hän myös säpsähti, kun yskähdin sängyssä.

Miten kukaan voi olla näin aurinkoinen, jos on ollut hereillä 10 tuntia ja nukkunut koko aikana yhteensä vain puoli tuntia neljässä eri pätkässä?

Viimeisen viikon olen ollut niin puhki ja pinna kireällä, että jotain oli pakko tehdä. Zombiena olen selaillut kaikenmaailman unikouluartikkelit, blogikirjoitukset ja muut aiheeseen liittyvät tekstit, kirjakin on tulossa postissa. Lisäksi seurakunnan ekavauvakerhossa oli yhtenä kertana vieraana uniasiantuntija, jolta sain vinkkejä. Niistä sitten muokkailtiin Nikon kanssa yhteiset toimintamallit, joilla hommaan ryhdytään.

Pinnasänky siirtyi ensimmäisenä

Aloitimme viikonloppuna lauantaina, kun olimme sopivasti siivonneet (iso kiitos siivousavusta vanhemmilleni ja sisaruksilleni) ja siirtäneet pinnasängyn makkarissa toiselle seinälle. Aiemmin se oli sivuvaununa kiinni omassa sängyssämme. Jotain unikoulua yritin jo perjantain ja lauantain välisenä yönäkin, mutta silloin tahtotila ja toimintamallit eivät olleet kyllin vahvoja ja selkeitä. Jo aiemmin olen muutaman viikon koettanut opettaa poitsua päikkäreille vaunuihin välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä, mutta ensin yöunista.

Kaiken kantavana ideana on ollut, että poitsu nukahtaisi ilman tissiä omaan sänkyynsä sekä se, että emme reagoi jokaiseen kitinään. Tiedostan, että aiemmin olen öisin ottanut poitsun tissille lähes aina, kun on yhtään kitisty, ei siis välttämättä edes itketty, vaan kitisty. Hän on siis oppinut, että tissi ja uni kulkevat käsi kädessä, eikä hänen ole liioin tarvinnut opetella itse nukahtamaan.

Peruspäikkäripaikka äiskän sylissä tissittelyn jälkeen.

Lauantaina aloitimme (niin kuin aina) iltatankkauksella. Ensin tissiä, sitten kylpy tai iltapesu ja taas tissiä. Ja kaikki ruokailut tosiaan olohuoneessa, valaistus hieman hämärämpi ja telkkari kiinni (vähemmän ärsykkeitä). Jos poitsu on vaikuttanut nälkäiseltä, on vielä lisäksi annettu iltavelliä tai tuttelia.

Sitten makkariin, jossa hämärämpi valaistus, mutta ei vielä täysin pimeää. Otso on puettu unipussukkaan, jossa kädet ovat vapaat, mutta jalat ovat pussissa. Tämä siitä syystä, että peitto ei pysy päällä, kun kaveri potkii niin paljon. Samalla myös lämpötila tekee eroa yön ja päivän välille. Sitten iltasatu meidän sängyssä, jolloin poitsu hieman rauhoittuu. Sen jälkeen Otso omaan sänkyyn, harso käsiin, valot pois ja unipöllö vielä laulamaan kerran tai pari.

Ikean unipussi on ollut hyvä! Unikoulu toimii myös isiin.

Sitten istutaan itse hetkeksi vähän kauemmaksi ja parin minuutin päästä tarjotaan tuttia suuhun. Jos tutin laittaa suuhun heti, poitsu hermostuu. Sen jälkeen annetaan poitsun venkoilla, hyöriä ja pyöriä eli hakea omalla tavallaan unta. Jos homma yltyy itkuksi, niin Otso otetaan syliin rauhoittumaan ja rauhoittumisen jälkeen takaisin omaan sänkyyn. Sama taktiikka pidetään yöllä. Ekaan inahdukseen ei reagoida ja välillä kokeillaan rauhoittaako tutti eli ei heti tissiä suuhun.


Ensimmäinen yö kamala

Eka yö oli hirveä. En nukkunut yhtään. Poitsu taisi syödä yön aikana neljä viisi kertaa, mutta ne välivenkoilut olivat jotain kamalaa tuhinaa, ei siis aina edes itkua, mutta muuten kamalaa valitusta ja unen hakemista. En saanut nukuttua siinä metakassa ja univelkaa oli itselläni ihan tarpeeksi jo valmiiksi. Myös seuraava päivä oli kamala, kun koetin soveltaa samaa taktiikkaa päikkäreihin. Sunnuntai-iltapäivänä olin niin loppu, että itku taisi tulla itseltänikin useamman kerran. Yhden kerran Otso katsoi itkevää äippää vieressään sängyllä ja päätti alkaa nukkumaan päikkäreitä...

Otso katseli aikansa itkevää äitiä ja alkoi sitten itse päikkäreille.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Niko otti yövuoron ekan pätkän ja hieman hienosäädettiin toimintaperiaatteita. Niko laittoi Otson nukkumaan ja meni itse nukkumaan meidän sänkyyn. Mä menin evakkoon toiseen makkariin ja nukuin iltakympistä yökolmeen, yhteen putkeen siis huimat viisi tuntia! En muista milloin olisin viimeksi nukkunut tällaiset unet. Tuona aikana Niko syötti poitsun kerran kello 01 tuttipullosta. En siis heru pumpulle, joten isin syötöt ovat korviketta. Yökolmelta vaihdettiin, mä meidän makkariin ja Niko toiseen. Loppuyönä syötiin vielä pari kertaa ja aamuseiskalta kolmas kerta, jolloin poitsu jo heräsikin aurinkoisena. Niko taas lähti töihin tuntia myöhemmin.

Kolmas yö jo erilainen

Viime yö oli kolmas yö unikoulua. Otso nukahti hyvin yöunille klo 21, levottomasti tosin niin kuin yleensä aina. Jäi tosiaan sanomatta, että nukahtamisen jälkeen eka tunti on usein todella levotonta ja käymme laittamassa tuttia suuhun pari kertaa. Meillä kello 21-22 on kuuluisaa parisuhdeaikaa löhöten sohvalla. Siitä ei kuule kaikkia Otson venkoiluja, mutta kovimmat kuulee.

Eilen varsinainen nukahtaminen iltasatuineen vei aikaa siis 20 minuuttia. Eilen kyllä herättiin tunnin päästä itkemään masua, joka reagoi kiinteiden aloittamiseen. Silloin maisteltiin vähän lohtutissiäkin. Puolen tunnin itkun ja ilmavaivojen jälkeen uni tuli samantien. Eka yösyöttö oli kahdelta yöllä, seuraava kello neljä. Aamukuudelta taas venkoiltiin, mutta tutti rauhoitti. Ja aamuseiskan jälkeen herättiinkin aurinkoisena tähän päivään ja aamusyönnille.


Päikkäritkin parantuneet

Myös päikkärit ovat sujuneet tänään hyvin. Ekat on kello 9, yleensä sisällä. Tässä on toiminut usein se, että on saatettu yhdessä tanssahdella biisi tai pari (läheisyyttä ja rauhoittumista), sitten potkupuku päälle (lämpöisempää) ja poitsu vaunuihin sisälle. Sitten taas hetken päästä tuttia suuhun. Tänään kitinä alkoi samantien vaunuissa, mutta loppui kuin seinään, kun laitoin musan soimaan. Vautsi! Poitsu on tainnut tottua meluun jo mahassa. Raskausaikana olin paljon pitämässä jumppia eli musa soi sekä mökkiraksalla, jossa aggregaatti huusi aamusta iltaan sähköjen puuttuessa.

Kuva parin viikon takaa, kun harjoittelimme päikkäreitä vaunuissa. Ekassa kuvassa äipästä ei kovin paljon tykätä, mutta lopulta usean syliin ottamisen jälkeen uni vei voiton.

Nyt meneillään ovat toiset päikkärit, jotka alkoivat kello 13 eli ovat kestäneet nyt 1,5 tuntia. Laitoimme ulkovaatteet päälle ja menimme pihalle hetkeksi chillailemaan. Jos Otson laittaa ulkona heti vaunuihin, alkaa huuto. Tänään höpöttelin naapurin rouvan kanssa kymmenisen minuuttia poika sylissäni ja tuona aikana hän rauhottui. Sitten vaunuun, tutti suuhun ja äippä pois näköpiiristä. Minuutin päästä, kun kurkkasin vaunuihin, oltiin siellä jo unten mailla. Ihmeellistä, katsotaan kauanko kestää.

Otso nukkuu hyvin pihalla. Välillä sekin tosin on vaatinut tunnin työn. Olen koettanut opettaa poitsun paikallaan oleviin vaunuihin, ettei jatkossa tarvitsisi olla aina heijaamassa.

Päivän kolmannet päikkärit ovat tällä hetkellä ongelmallisimmat. Ja jos ne jäävät väliin, niin illalla hieman kiukkuilllaan. Tämä olisi ehkä paras ajankohta lähteä pienelle vaunu- tai Mandukakävelylle.

Ja ainahan tämä ei mene kuin Strömsössä. Eilen ekavauvakerho oli yhdeltä ja päikkärit olivat menomatkalla lyhyet 25 minsaa, samoin kuin iltapäiväunet. Toisaalta rutiinit ovat varmasti hyväksi, mutta en halua hommasta liian jäykkääkään. Jatkossakin meidän pitää päästä menemään ja tulemaan ”normaalisti”, että elämää eivät säännöstele kokonaan poitsun unet ja päivärytmi. Joustamista pitää olla. 

Usein vauvat nukkuvat liikkuvissa vaunuissa. Otso kuitenkin on usein päättänyt herätä kesken lenkin, minkä vuoksi kanniskelin potkivaa ja huutavaa lasta pahimmillaan puolet lenkistä. Niinpä vaunulenkkejä on tehty viime aikoina vain kodin lähelle. Välillä vaunut taas eivät ole kelvanneet ollenkaan, jolloin ulkolenkkejä on tehty rintarepulla Mandukalla.

En tiedä tuuriako vai ei, mutta uni on alkanut maistua. Pääasia, että tää äippä on jo virkeämpi, samoin poitsu. Monien pätkänukkujavauvojen äidit ovat myös sanoneet, että yhtäkkiä unet vain pitenivät, että onko ajoitus nyt vain hyvä ja tähdet oikeassa asennossa. Ja todennäköisesti taas tulee uusia kehityskausia ja kaikki menee jälleen uusiksi, mutta ainakin nyt tuntuu toimivan. Nautitaan siis siitä. Keitän kahvin ja syön eilisen porkkanapiirakan lopun.

Päikkärit maistuvat terassilla, jo puolitoista tuntia, se on paljon vartin päikkärimiehelle.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä! Meidän poika heräili usein päikkäreiden aikana ja yöllä ja se oli tosi raskasta. Päivä kerrallaan �� Kyllä se siitä pikku hiljaa.

    VastaaPoista