Samarian rotkon vaellus Kreetalla

Loma menee vauhdilla, kohta on kolme viikkoa lomailtu, kaksi vielä jäljellä. Lauantaina lähdetään vaellukselle Pohjois-Ruotsiin, joten sitä ennen pitää kirjoittaa Kreetan vaelluksesta. Kreetalla oltiin ensimmäisellä lomaviikolla ja tehtiin keskiviikkona päivän vaellusreissu Samarian rotkoon. Mukana olivat minä, avopuolisoni Tuukka ja pikkuveljeni Kimmo.

Päivä alkoi aikaisin aamulla, kun bussi tuli hakemaan meidät hotellimme edestä klo 6.15. Reissuun lähdettiin reppujen ja aamupalapussin kanssa. Hotelliltamme sai mukaan "early breakfastin", kun sen varasi edellisiltana, aika kätevää.

Vaelluskaverit olivat intoa täynnä lähdössä reissuun kukonlaulun aikaan.

Bussi oli melko täynnä porukkaa. Opas Barbara kertoili vinkkejä päivän vaellukseen matkalla määränpäähän. Lämmintä oli odotettavissa, noin 37 astetta, joten juomisesta täytyi pitää huoli. Opas myös suositteli kastamaan hiukset aina juomapisteillä, pysyy pääkoppa sopivan viileänä. Barbara oli itse vaeltanut Samarian rotkon noin 2000 kertaa, aina pari kertaa viikossa reilun 20 vuoden ajan.

Ennen patikoimista pysähdyimme kahvilaan, jossa saimme syödä aamupalapussimme sekä tilattua kahvit. Pysähdyksen jälkeen matka jatkui rotkolle, jonne opas antoi liput. Reissu maksoi siis 32 €/hlö (käytännössä kyyti hotellilta lähtöpisteelle ja päätepisteeltä takaisin hotellille) plus lippu rotkoon 5 €/hlö (alle 15-vuotiaat ilmaiseksi) ja lippu laivaan 10 €/hlö.

Minä ja Kimmo valmiina matkaan.

Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman upeat. Olin lukenut netistä, että alku on kivikkoista laskua, joten tiesin, mitä oli tulossa. Jalkoihin sai katsoa koko ajan, mutta eipä tuo alku nyt niin paha ollut kuin joissakin reissukertomuksissa kerrottiin. Omalta osaltani matka sujui hitaasti, kun koko ajan oli pakko pysähtyä valokuvaamaan maisemia.

Niin kaunista.

Suunta oli koko reissun melko lailla alaspäin, alku hieman jyrkemmin.

Valokuvat eivät anna oikeutta rotkon mahtavuudelle.

Ensimmäinen kilometri takana, äkkiä menee.

Matkan varrella oli myös aaseja, mutta niiden kyytiin ei ollut asiaa, ellei ollut jalka poikki.

Kimmolla oli kuuma.

Alkumatkasta oli ruuhkaa, mutta tässä vaiheessa oli onneksi jo vähän väljempää. En ole ollut ikinä vaelluksella, missä on näin älyttömästi porukkaa, yhdessä jonossa mentiin koko alkumatka, ei kivaa.

Lounastauko sillan toisella puolen.

Lounaspaikka, eli välipysäkki jossain hieman alle puolivälin koko reissua.

Evästauon pidimme rotkon puolivälissä, koko reissun mittakaavalla hieman alle puolivälissä. Koko vaellukselle tuli siis pituutta noin 18 km, mutta rotko oli pituudeltaan 12,8 km. Eväänä meillä oli leipää marmeladilla, suolapähkinöitä, sipsejä, mehua ja hedelmiä. Onneksi vettä ei tarvinnut kantaa, kun juomapaikkoja oli reitin varrella vähän väliä. Taukopaikalla oli jopa wc, tosin tyyliin reikä lattiassa. Melkoisen karmiva paikka sellaisella helteellä, menee vieläkin kylmät väreet, hyi.

Ihan säikähdin, kun ruokatauolla ilmestyi kaveri selän taakse. Vuohet olivat niin kesyjä, että melkein sai kädestä syöttää.

Pienempää poikasta morjestin vessareissulla.

Kimmo oli jo aika kyllästynyt vaellukseen lounastauolla. Kuuma oli, muuten kaikki oli oikeastaan ihan jees. Kimmolle Samarian rotkon vaellus oli ensimmäinen pidempi vaellus. Minä ja Tuukka olemme tehneet ulkomailla päivän vaelluksia, joista vastaavanlainen oli oikeastaan Kyproksella Avakas Gorgen vaellus. Se tosin ei ollut todellakaan tällainen turistirysä kuin Samarian rotko. Siellä sai vaeltaa rauhassa, vähän liiankin rauhassa ja eristyksissä.

Kyproksen vaelluksesta lisää seuraavasta linkistä:
http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2013/02/vaelluspaiva-kyproksella.html

Lounastauon jälkeen matka jatkui hieman tasaisemmissa maisemissa.

Kimmo ottaa vettä lakkiin ja lakki päähän = hyvä viilennys kuumalla säällä.

Pieni tuulenpuuska yllätti vaeltajan ja varasti lakin.

Nääntynyt vaeltaja.

Rotko alkaa olla loppusuoralla.

Ei ole enää paljon jäljellä. Ilmeisesti keväällä rotkossa on 42 ylityskohtaa, mutta kesällä niitä ei ollut läheskään yhtä paljon.

Loppua kohti alkaa jälleen olla ruuhkaa.

Samarian rotkoon oli siis 5 euron pääsylippu. Liput tsekattiin vielä rotkon päätepisteessä (eli vajaassa 13 kilometrissä) ja varmistettiin, että kaikki turistit pääsivät rotkosta ehjin nahoin pois. Päätepisteen jälkeen rotkossa oli vieläpä pieni kahvila! Siellä oli aivan pakko ostaa vastapuristetut appelsiinimehut jäillä :)

Kippis!

Tämä oli hauska kaveri matkan varrella rotkon päätepisteeltä alla olevaan kylään.

Laivalle olisi päässyt bussilla, mutta kun kerran oli kävelemään tultu, niin käveltiin loppuun asti.

Samarian rotkon vaellus päättyi siis rotkon päässä olevaan kylään, jonne ei pääse autolla. Sieltä pääsee pois ainoastaan laivalla, joka lähtee kolme kertaa päivässä, aamulla, puoliltapäivin ja iltapäivällä. Kylässä oli paljon ruokailupaikkoja, ihana uimaranta (mustaa hiekkaa!) ja kauppoja.

Kartta kylästä.

Kohti satamaa ja uimarantaa!

Pojilla oli vähän vaisu tuuletus.

Kaikkensa antanut? No ei nyt sentään. Kuuma oli ja pohkeissakin tuntui, mutta ihan helposti meni.

Vaelluksen jälkeen menimme uimaan mereen. Uimarannalla oli mustaa hiekkaa, joten uimaan mennessä piti olla varovainen, ettei polttanut jalkojaan. Aallot olivat aika isot, mutta viilennys oli aivan taivaallista. En jaksanut etsiä edes pukkaria, alusvaatteilla mereen ja biksujen vaihto meressä, hyvin toimi :)

Tuukka antaa Kimmolle vauhtia.

Uudet kengät näyttivät tosi hyvältä 18 km jälkeen. Jossain vaiheessa kävellessä tuli mieleen, että olisiko kannattanut ottaa mukaan toiset kengät (joko vanhat lenkkarit tai vaelluskengät), eikä tuliteriä 170 euron lenkkareita. Mutta eivätpä nuo onneksi pahasti näyttäneet kuluvan, vaikka maasto olikin kivikkoista.

Meininkiä kylällä.

Uimisen jälkeen käytiin ravintolan suihkussa ja mentiin terassille syömään. Päätimme ottaa vain pientä suolaista ja syödä sitten paremmin illalla Rethimnonissa. Ruokailun jälkeen kävimme vielä jäätelöllä ja kahvilla sekä kiertelimme kylää. Barbara-oppaamme tapasimme erään ravintolan terassilla, häneltä saimme etukäteen maksamamme liput laivaan.

Laiva lähti kolme kertaa päivässä, klo 8.30, 11.30 ja 17.30. Me menimme iltapäivän laivalla.

Kylästä lähti kaksi eri laivaa, meidän laivamme oli Daskalogiannis. Laivassa säntäsimme tietenkin kansipaikoille, Kimmo valitsi varjopaikan, kun minä ja Tuukka menimme aurinkoon.

Kylä laivalta päin. Hiljaisuus laskeutui kylään, kun laivat veivät turistit pois.

Laivaturistit. Tässä vaiheessa otin päikkäritkin.

Ensimmäinen pysähdys. Meidän bussi odotti meitä vasta toisella pysäkillä.

Satamassa turisteja odotti noin 17 linja-autoa. Bussit lähtivät jonossa siksakkitietä ylöspäin.

Bussissa aamulla alkanut kurkkukipu yltyi. Ilmastointi ei tehnyt hyvää, eikä mulla tietenkään ollut mukana huivia tai mitään pitkähihaista paitaa. Niinpä päästyämme Rethimnoniin ääni oli käheänä, kurkku kipeänä ja olo hieman flunssainen. Että muistakaapa ne huivit etelän ilmastoiduissa busseissa!

Lopuksi vielä Polarin dataa.

Kuten kuvasta näkyy, reitti oli koko ajan laskua (harmaa alue).

Samarian rotko oli kaiken kaikkiaan näkemisen arvoinen paikka. Mahtavimmat maisemat olivat alkureitillä. Isoin miinus tulee ruuhkasta. Turisteja oli paljon, mistään luonnon rauhasta ei ollut tietoakaan. Plussaa oli vesi, sitä ei tarvinnut kantaa, kun juomakelpoista vettä oli lähes koko ajan saatavilla, yhdellä juomapullolla pärjäsi siis hyvin. Eväät täytyi olla luonnollisesti itsellä mukana. Vaikka sää oli kuuma, vaellus sujui hienosti. Huonopolvisille en reittiä suosittelisi kivikkoisuuden ja jatkuvan laskun takia, mutta muutoin peruskuntoiselle (ja heikompikuntoisellekin) reitti menee ihan helposti.

Reissuun kannattaa lähteä ehdottomasti bussilla. Meilläkin oli oma vuokra-auto, mutta olisi ollut silkka mahdottomuus saada jotain taksia päätepisteestä alkupisteeseen tai toisinpäin. Kylästä ei tosiaan pääse pois autolla ja bussinkin pitää kiertää melkoinen reitti kylään, johon laiva meidät jätti.

Jos vertaan Kreetan Samarian rotkoa Kyproksen Avakas Gorgen vaellukseen, niin Samaria on ehdottomasti maisemiltaan upeampi. Avakas Gorge kuitenkin voittaa vaikuttavuudellaan: siellä ei ole muita turisteja, vaan fiilis on kuin olisit yksin koko maapallolla. Muutoinkin Avakas Gorgen reitti oli vaativampi, ei samanlainen turistipolku kuin Samarian rotko, vaikka siellä kiviä olikin. Mutta puolensa ja puolensa, joka tapauksessa Samarian rotko on paikka, minne kannattaa ehdottomasti lähteä ihailemaan maisemia ja hakemaan itsensä voittamisfiilistä. Suosittelen!