lauantai 6. syyskuuta 2014

Spinningmaraton

Huh huh, hieman on kaikkensa antanut olo vieläkin. Aamupäivällä oli siis kolmen tunnin spinningmaraton Kuntoportissa. Hieman kävin aamulla päänsisäistä kamppailua, että jäänkö koko maratoniksi, mutta pakkohan se oli. Ei siis muuta estettä ollut kuin se, että kroppa ehtii palautua, kun puolimaraton on viikon päästä.

Ostin torstaina H&M:ltä pinkin urheilutopin, minkä sitten tuunasin päälle muiden kaapista löytyvien vaatteiden kanssa. Itselläni oli siis tunnin aiheena kasari, joten sen mukaan laitoin hieman väriä ylle. Plus tietenkin sivuponnari, turkoosit luomivärit, paljon poskipunaa ja pinkkiä huulikiiltoa. Lisäksi kreppasin hiukset (kiitos työkaverille raudan lainaamisesta). Ihan piristävä kokonaisuushan siitä tuli!

Eräs ihana asiakas totesi, ettei ollut meinannut tuntea mua, kun olin niin laittautunut. Tähän kyllä toinen ihana nainen osasi vastata, että "sillä ei ollut mies kotona viime yönä, varmaan on tulossa suoraan hyppyyltä". Voi että, ootte te niin ihania *sydän*. Ja kerrottakoon nyt (ettei jää väärää käsitystä), olin perjantaina kotosalla, katsoin Sinkkuelämää ja söin pekonisalaattia. Avopuoliso oli siis työpaikkansa henkilökunnan 25-v. juhlaa viettämässä :)

1. tunti: 80-luku

Väriä ainakin oli vaatteissa. Kuva on otettu tunnin jälkeen, joten kreppirautahiukset meinaa olla jo "hieman" hikiset. Asukokonaisuuden kruunasivat keltaiset sukat, mitkä tässä eivät valitettavasti näy.

Ekan tunnin veti meikäläinen, kyseessä siis kasari ja keskiraskas spinningtunti Cardio 55.

Biisilista: 

 

• LÄMM. Cheap Trick - Mighty Wings
• LÄMM. Michael Sembello - Maniac
• TYÖ: Madonna - Like a Virgin
• TYÖ: Sandra - In the Heat of the Night
• PAL. Wham! - Wake Me Up Before You Go-Go
• TYÖ: Dead or Alive - You Spin Me Round
• TYÖ: Hanoi Rocks - Up Around the Bend
• PAL. Survivor - Burning Heart
• TYÖ: Van Halen - Panama
• TYÖ: Gary Moore - Over the Hills and Far Away
• PAL. A-Ha - Take On Me
• TYÖ: Mötley Crüe - Kickstart My Heart
• TYÖ: KISS - I've Had Enough
• JÄÄHD. Starship - Nothing Gonna Stop Us Now

2. tunti: 90-luku

Ihana iloinen Hanna valmiina toiseen settiin. Ysäriä jeeeee!

Toisen tunnin veti Hanna, rakenne oli helpon tunnin eli Easy 55.

Biisilista:

 

• LÄMM. Walt Disney - Circle of Life
• LÄMM. Spice Girls - Mama
• TYÖ: Haddaway - What is Love
• PAL: Britney Spears - Baby One More Time
• TYÖ: Ricky Martin - Maria
• PAL. Nylon Beat - Rakastuin mä luuseriin
• TYÖ: Aqua - Barbie Girl
• PAL. Salt n Pepa - What a Man
• TYÖ: Backstreet Boys - Everybody (remix)
• PAL. The Rembrandts - I'll Be There for You
• TYÖ: The Proclaimers - I Would Walk 500 Miles
• PAL. Michael Jackson - They Don't Really Care About Us
• TYÖ: Dr Alban - Its My Life (Kato & Tony T remix)
• PAL. Die Prinzen - Deutschland
• TYÖ: Faithless - Insomnia
• JÄÄHD. Oasis - Wanderwall

3. tunti: 2000-luku

Aina niin tsemppaava ja aurinkoinen Ida.

Viimeisen raskaan Revolution-tunnin veti Ida.

Biisilista:

 

• LÄMM. Moby - Porcelain
• LÄMM. Nelly - Dilemma
• TYÖ: Madonna - Hung up
• TYÖ: Dj Otzi - Hey baby
• TYÖ: Sonique - Sky
• PAL. Jimmy Eat World - The Middle
• TYÖ: Shakira - Whenever Whenever
• TYÖ: Las Ketchup - Asereje
• TYÖ: Dj Sammy - Heaven
• PAL. Destiny Child - Jumpin Jumpin
• TYÖ: Ricky Martin - She Bangs
• TYÖ: Britney spears - Oops I Did It Again
• TYÖ: Darude - Sandstorm
• JÄÄHD. Coldplay - Yellow
• VEN. Enya - May It Be!

Kuvasatoa päivältä

Kiitos, oli ihanaa. Mahtava päivä. Tässä vielä muutama lisäkuva. Jälkikäteen voi taas olla viisas ja miettiä miksei otettu ryhmäkuvaa urakan päätteeksi. Tosin olin itsekin sen verran hikinen, että ehkä hyvä, kun ei otettu. Tunnin jälkeen kävin vielä portilla saunomassa, istuttiin erään tutun asiakkaan kanssa tovi saunassa, teki hyvää, niin päälle kuin kropalle :)







Polarin lukuja

Syketietoja kun katselee, niin voi todeta, että kroppa taisi olla aika puhki kolmen tunnin urakan jälkeen. Vaikka tuntirakenteelta viimeinen tunti oli raskain, syke ei enää noussut, vaikka tuntemus oli raskas ja ilman sykemittaria olisi kuvitellut sykkeen olevan enemmän. En tiedä nostaako ohjatessa puhe sykettä vai mikä. Joka tapauksessa hikinen kolmetuntinen :) Ja huomenna on parasta pitää lepopäivä, jotta kroppa ehtii palautua ensi viikon juoksu-urakkaa varten.

Palautumisaika spinningmaratonista on Polarin mukaan itselläni reilu päivä.

Ensimmäinen tunti keskiraskas Cardio, minkä itse pidin. Toinen tunti helppo Easy ja viimeinen pätkä raskas Revolution.
En tiedä mitä nuo kierrokset ovat. Välillä kun sykemittari tärähtää, niin se tulkitsee sen joksikin kierrokseksi.

Jep, ja seuraava spinningmaraton on Halloweenina perjantaina 31.10., silloin tosin poljetaan "vain" kaksi keskiraskasta 45 minuutin tuntia eli yhteensä 1,5 h. Tuolloin minä vedän jälleen eka setin ja Anne toisen. Loppuun otetaan vielä pitkät 30 minuutin venyttelyt eli yhteensä tapahtuma kestää parisen tuntia. Ja paras asu palkitaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti