Tämä on toivepostaus. Piti kyllä muutenkin kirjoittaa fiiliksiä töihinpaluusta, mutta kai näitä asioita piti ensin prosessoida omassa päässä kaikessa rauhassa. Olen nyt ollut 2,5 kuukauden sairausloman jälkeen töissä viisi viikkoa. Teen kesälomaani saakka kevennettyä työviikkoa eli olen töissä kolmena päivänä viikossa maanantaista keskiviikkoon. Täydellä työviikolla ja työtehtävillä jatkan sitten syksyllä kesälomani jälkeen.
Ensimmäinen päivä jännitti ihan kamalasti. En oikeastaan juuri kyennyt vielä keskustelemaan mistään sairauslomaan johtaneista syistä ja töidenkään puolesta en päässyt juuri muuhun kuin sähköpostin tyhjentämiseen. Työkavereiden kanssa vaihdettiin kuulumisia, oli ihanaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa.
Tokalla viikolla pidettiin esimiehen kanssa "kevyt" kolmen tunnin kehityskeskustelu, nostettiin kaikki kissat pöydälle puolin ja toisin. Tippa oli taas linssissä, ärsyttää jo tämä itkuherkkyys. Märisin kotonakin, kun Maajussille morsiamessa oli niin lutuista ja hellyttävää menoa. En ymmärrä mikä mua vaivaa, en normaalisti itke näin herkästi. Anyway, keskustelu oli hyvä ja rakentava, selvitti omia ajatuksia ja toi esille uusiakin asioita. Sen jälkeen olo oli uupunut, mutta selkeästi parempi.
Summa summarum, mulla oli ekat viikot töissä fiilis, että sairauslomalla laitettiin laastari "haavan" päälle ja kun palasin töihin, niin se revittiin auki. Olo toki parani sairauslomalla ja se pahin akuutti stressireaktio väistyi, mutta sairauslomaan johtaneet asiat täytyi kohdata ja ratkaista työpaikalla.
Työkaveri ekaa kertaa
Sairausloman jälkeen mulla oli ensimmäistä kertaa myös työkaveri, joka teki osittain samoja töitä. Siis onhan mulla periaatteessa ennenkin ollut, tavallaan. Silti on eri asia, että on nuori työkaveri kuin, että on työkaveri, joka on esimies tai entinen esimies ja mentori. Siis aivan ihanaa!
Sairauslomalla tunteeni olivat vielä ristiriitaiset, kun kuulin, että töihin on tullut sairausloman tuuraaja. Ensimmäinen reaktio oli, että mitä he******ä joku tekee töissä mun huoneessa? Odottappas vaan, kun palaan töihin, niin häätö tulee. Naurattaa jo jälkikäteen. Hyvähän se oli, että saivat tuuraajan.
Innostus herää hitaasti
Ekat työpäivät menivät pitkälti palavereissa ja työtilanteen kartoittamisessa. Mitä on tapahtunut, mitä on meneilläään. Omasta työnkuvastani jätettiin tiettyjä töitä pois aluksi, tsekattaisiin sitten työnkuvaa enemmän vastaamaan uusia tarpeita syksyllä. Tarkoituksena siis oli, että töihinpaluu olisi tarpeeksi kevyt ja mahdollisimman stressitön.
Eräästä palaverista tullessani päässä pyöri miljoona asiaa. Huomasin, että en jaksanut innostua asioista. Oli olo, että kunhan olen töissä. Mietin jo, että olenko väärässä työpaikassa tai väärällä alalla. Ei innostanut. Juttelin asiasta erään ihanan, työuupumuksen itsekin käyneen ihmisen kanssa ja huokaisin helpotuksesta. Hän kertoi miettineensä itse aikoinaan aivan samoja asioita ja lohdutti, että kyllä se innostus vielä palaa. Niinhän se palasikin. Muutaman päivän päästä palaveerasimme aivan uudesta projektista ja tuntui, että sen jälkeen pää pulppusi ideoita ja inspiraatiota. Kyynisyyskin alkoi pikkuhiljaa muuttua iloksi ja innostumiseksi. Jes!
Levon ja unen merkitys
Eka työviikko loppui migreeniin. Olin odottanut, että pääsemme avokkini kanssa rauhassa hengailemaan sohvalle, mutta paskanmarjat. Ei muuta kuin nappia naamaan ja unta palloon. Muutoinkin huomasin, että tarvitsen enemmän lepoa. Vaikka työviikkoni on vain kolmepäiväinen, niin seuraavat pari yötä on pakko nukkua vähän pidemmät yöunet, muuten ei jaksa.
Duracell-pupu alkaa herätä jälleen, mutta vielä akut eivät ole täysin ladatut. Esimerkiksi toissa viikolla videokuvattiin ja valokuvattiin kutsukorttia häihimme sekä etsittiin kaasoille mekkoja. Illoiksi ja vapaapäiviksi oli siis tavanomaista enemmän puuhaa. Tarkoitukseni oli lähteä lauantai-iltana kesämökille, mutta olin yksinkertaisesti niin puhki, että päätimme jäädä avokkini kanssa kotiin. Se oli kyllä fiksu päätös, vaikka ein sanominen ei ollut vieläkään helppoa.
Kalenterin täyttäminen
Olen yhä taipuvainen täyttämään kalenteriani liikaa. Koetan jättää siihen nykyisin enemmän tyhjää tilaa, jotta levolle on riittävästi aikaa. Toisaalta myös haluan, että kalenterissa on tyhjää, jotta välillä on aikaa tehdä mitä huvittaa, eikä kaikkea tarvitse suunnitella etukäteen.
Toisaalta tunnistan yhä sen, että en osaa täysin rinnoin laiskotella, aina pitäisi tehdä jotain. Nytkin mietin, että vapaapäivänä olisin voinut edes jotain hääasioita hoitaa (ne pahuksen servetit on yhä tilaamatta), mutta mitäs olen tehnyt, blokkaillut ja nukkunut pitkään.
Iso kiitos vielä kaikille tsempistä ja tuesta sairausloman aikana ja sen jälkeen. Olette ihania. *sydän*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti