Otso 5 kuukautta

Apua, mihin tämä aika menee? Meidän pikkuinen täytti tänään viisi kuukautta. Jos neljän kuukauden kohdalla nukuttiin huonosti ja muutenkin tuntui paikoitellen hieman takkuiselta, niin nyt on hieman helpottanut (ja koputan puuta). Otso on nimittäin oppinut nukkumaan päikkäreitä!

Isänpäivänä pukeuduttiin hienosti. Otsolla meno tosin oli niin kovaa, etteivät "I love dad" -sukatkaan pysyneet jalassa.

Otso on tänään viisi kuukautta, mihin tämä aika rientää?

Pisimmät päikkärit ovat 3,5 tuntia ja usein aamupäikyt ysiltä ovat parisen tuntia, joskus jopa tuon kolme tuntia. Parhaimmillaanhan päikkäreiden kanssa on tapeltu varmaan tunti: Otso vaunuihin terassilla, kaameata huutoa, syliin, vaunuihin ja sama alusta monta kertaa. Nyt laitan poitsun vaunuihin, tutti suuhun tai sitten ei, vaunut paikallaan tai joskus pientä liikettä, mutta parhaillaan unessa on oltu viidessä minuutissa. Tämä on melkoinen saavutus pienelle miehelle, joka aiemmin nukkui vartin torkkuja vain sylissä. Tosin seuraava haaste on sisällä nukkuminen, sitten kun pakkasta on ulkona liikaa vaunuissa nukkumiseen, mutta mietitään sitä sitten...

Meidän komistus. Kiitos Pirjo-naapurille farkuista ja bodysta.

Yöunet meillä vielä hieman hakevat uomiaan. Välillä herätään tunnin tai parin välein läpi yön. Onneksi niitä 3-4 tunnin unipätkiäkin on ollut välillä, niillä tää mamma jaksaa hienosti. Otso myös nukkuu omassa sängyssään, se on yksi viimeisen kuukauden suurimmista saavutuksista. Otson sänkyyn on siis laitettu vaunukoppa, se rauhoittaa yöunia suuresti, kun poitsulla ei ole liikaa tilaa pyörimiseen. Pahinta meillä oli ajanjakso, jolloin ei nukuttu yöllä, eikä päivällä. Silloin parasta oli happihyppely ystävän kanssa suunnistaessa, puhumattakaan niistä maailmanparannuspirtelöistä sekä vanhempieni ja sisarusten piipahtaminen siivousavun merkeissä.

Muutoin poitsu on superkultainen, vaikkakin melko voimakastahtoinen (kehen lie tullut). Tyhmintä ikinä on lakin laitto päähän, siitä ei yleensä tykätä. Otso on myös sosiaalinen ja selvästi tykkää lähteä välillä pois neljän seinän sisältä. Etenkin naisille hymyillään valloittavasti, viimeksi viime viikolla hurmattiin Halppiksen kassaneiti. Myös maanantain ekavauvakerho on ollut kiva, siellä saa huomiota äidin lisäksi myös kerhotädiltä ja muilta äideiltä. Ja usein Otso on innostunut höpöttelemään juuri kerhossa.

Sari-kummitäti neuloi Otsolle makeen lentäjänlakin. Ei edes itkettänyt, kun laitettiin lakki päähän.

Koko perheen yhteinen harrastus on ollut keskiviikon vauvauinti. Siinä poitsu on tullut hitaasti lämpenevään isäänsä, ekat pari kuukautta touhua on lähinnä ihmetelty. Itketty ei ole kertaakaan, mutta menoa on ihmetelty lähinnä sormet (tai koko nyrkki) suussa. Tosin viime kerroilla on jo ymmärretty, että vettä voi potkia omilla jaloilla. Lisäksi vanhemmalta toiselle sukeltaessa osataan jo itse laittaa silmät kiinni. Tässä vaiheessahan sukellukset ovat sellaisia, että poika on koko ajan kiinni jommalla kummalla vanhemmalla ja veden alla käydään turvallisissa käsissä. Täytyy sanoa, että aluksi puolen tunnin uinnin takia lähteminen paikoitellen laiskotti, mutta kun rutiinit löytyivät, sujuu puuha jo sukkelasti. Tää on myös siitä kiva päivä, että isi tulee kotiin keskiviikkoisin aina ajoissa, jo neljältä.

Myös vauvajumpassa on käyty kerran ja sinne mennään ehdottomasti uudestaan, sen verran oli kivaa. Vaikka äiskä ensin vähän kyseenalaistikin, että tuleeko koko puuhassa edes lämmin. Lopputuloksena äippä hikoili posket punaisena niin, että tunnin päätteeksi vaihdettiin Otsollekin vaatteet. 

Buugin vauvajumppa oli huippu.

Otso on myös kerran ollut Buugi-liikuntakeskuksen lapsiparkissa, kun kävin puolen tunnin TRX-tunnilla. Poitsun hoitoon jättäminen ventovieraalle kirpaisi aivan älyttömästi, vaikka hienostihan heillä oli mennyt. Otso ei onneksi vielä vierasta. Buugin lapsiparkkiin ei tosiaan ole ikärajaa, se on harvinaista näissä lapsiparkeissa. Ja se oli oikeastaan ainut painava syy, minkä vuoksi koko jäsenyyden otin. Mummoloihin on vähän matkaa, eikä lähistöllä ole hoitajia kovin paljoa ja kaikilla on omat aikataulunsa. Toki voisimme käydä Nikon kanssa treenailemassa vuoroilloin, mutta sitten yhteinen perheaika vähenee huomattavasti, kun ei tuossa viikossa kauheasti iltoja ole. Toki koetamme jatkossakin käydä omissa harrastuksissa myös yksin. On kuitenkin eri asia lähteä jumppaan Otson kanssa kuin roudata autoon vain itsensä.

Söpis. Ostettiin Halppiksesta uusi kypärälakki.

Kiinteitäkin on maisteltu. Alussa (siis neljän kuukauden tienoilla) ne eivät uponneet yhtään, niinpä puuhasta pidettiin taukoa ja kokeiltiin myöhemmin uudestaan. Ja nyt uppoaa, lusikka menee suuhun hienosti. Tähän saakka ei ole maisteltu kuin porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia sekä kaupan peruna-porkkanasosetta ja persikkaherkkua. Tähän saakka suosikki on ollut kesäkurpitsa, vaikka peruna-porkkanakin upposi hienosti. Myös vesihuikat osataan ottaa hienosti pienestä ”lääkekupista”.

Isille tehtiin hieno isänpäiväkortti seurakunnan kerhossa. Jalanjälki saatiin laittamalla Otson jalkoihin rasvaa ja painamalla jäljet paperiin. Sitten talkkia päälle ja lopuksi hiuslakka viimeistelemään taideteoksen.

Vielä meillä ei käännytä, vaikka kyljelle mennäänkin jo helposti. Sitterissä vauhdit ovat olleet hurjat jo pari kolme viikkoa, kun mökiltä tullessa poitsu ymmärsi, että sitteriin saa vauhtia omilla jaloilla. Otson lempiväri on oletettavasti oranssi. Myös lentsikkana lentäminen on superhauskaa, ja taitaapi poitsusta tulla muutoinkin hurjapää. 

Malttamattomana myös odotellaan kärryihin siirtymistä, vaunuista kun ei kaupassa tai muualla näe tarpeeksi. Kaukalosta ei välillä tykätä, se alkaa varmaan käydä vähän pieneksi/ahtaaksi toppavaatteiden kanssa. Tai ainakin itsestäni tuntuu, että tuo Cybexin Aton Q on hieman pienehkö kaukalo. 

Kaukalopussiin voi sujahtaa sisävaatteilla.

Otso on myös tarkkasilmäinen. Kun kotona vaihdettiin sohvatyynyihin joulunpunaista, huomattiin se heti. Myös käsissä on kivaa hypistellä erilaisia materiaaleja (ja usein suussakin). Lisäksi unipupusta on tullut kiva kaveri yöunille mentäessä, päikkäreillä sitä ei ole kaivattu. Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on Otson ihana tapa ristiä kätensä. Sitä tapahtuu usein. Niin syödessä, sitterissä kuin vauvauinnissakin. Arvatkaa tuliko toissakerralla hymyileviä katseita, kun poitsu odotti lattialla vauvatuessa kädet ristissä, kun äiti kävi suihkussa...

Kädet menevät ihanasti ristiin.

"Saanhan äiti, saanhan?"

Viisikuukautisneuvola on vasta keskiviikkona, joten mitoista ei ole vielä tietoa. Palaillaan!