Karuja lukuja ja oma puttepossun tarina

Työni hyviä puolia on, että pääsen välillä kiinnostaville juttukeikoille. Viime viikolla olin kaupungin ravitsemustilaisuudessa, jossa pohdittiin lihavuutta ja sitä, miten kaupunki ja sen päättäjät voisivat kantaa kortensa kekoon.

Tässä karuja lukuja:
• Kaksi kolmesta (66 %) työikäisestä miehestä ja puolet (50 %) naisista on vähintään ylipainoisia.
• Joka viides (20 %) aikuinen on lihava.
• Noin joka kymmenes (10 %) leikki-ikäinen ja joka viides (20 %) kouluikäinen on ylipainoinen.

Muutin ylläolevat prosenteiksi, jotta vertailu olisi helpompaa. Ja vielä se kaikista kamalin luku eli mitä tämä kaikki lysti kustantaa yhteiskunnalle. Lihavuus aiheuttaa vuosittain arviolta noin 330 miljoonan euron kokonaiskustannukset! Suurin osa kuluista tulee hoitopäivistä vuodeosastoilla, lääkkeistä ja työkyvyttömyyseläkkeistä.

Kaikki varmasti tietävät, mitä lihavuudesta seuraa, mutta kun asialinjalle lähdin, niin kerrataan vielä:
• tyypin 2 diabetes
• kohonnut verenpaine
• rasva-aineenvaihdunnan häiriöt
• sydän- ja verisuonisairaudet
• tuki- ja liikuntaelinsairaudet
• useat syöpätaudit
• syömishäiriöt, kuten ahmintahäiriö

Oma tarina

Itse painoin kymmenisen vuotta sitten noin 12 kiloa enemmän ja vaatekokoni oli muistaakseni 42, nyt 36/38. Söin lihapiirakoita, pizzaa, hamppareita ja kaikkea ei niin terveellistä. Kolmen kilsan koulumatkan liikuin autolla ja join hirveästi alkoholia. Pahimpina aikoina saatoin juoda bilepäivänä kolme pulloa viiniä. Jep, minä, oikeesti. Tämä oli sitä kuuluisaa opiskelijaelämää amk:ssa.

Kilot alkoivat kertyä jo lukion kolmannella, kun pidin lukulomaa kotona. Jääkaappi oli liian lähellä ja lukutaukoja piristettiin vierailemalla tasaiseen tahtiin kaapilla. Ylioppilaaksi pääsi puttepossu. Kaikista kauheinta varmaan oli, että ensin en  edes tajunnut olevani lihava. Setäni huomautti kertyneistä kiloista jossain vaiheessa ja minä pidin häntä kamalana ihmisenä. Jälkeenpäin olen ollut kiitollinen – hän oli niiden ainoiden joukossa, joka uskalsi sanoa mulle suoraan, että oot lihava.

Eka kuva otettu vuonna 2003, jolloin painoin n. 68 kiloa. Toka kuva vuonna 2008 painon ollessa alimmillaan noin 54 kiloa. Vika kuva tältä vuodelta, paino vaihtelee 56–58 kilon välillä.

Kerralla muutokset eivät onnistu, mutta pienillä jutuilla elämäntavat lähtevät oikeaan suuntaan. Itse aloin liikkua koulumatkan kävellen tai pyörällä. En keksinyt tekosyitä. Yhtenä päivänä menin kouluun pyörällä, vaikka ulkona oli pakkasta lähemmäs –30 astetta. Muistan kuinka vaijerilukon muovikin naksahti rikki pakkasesta, mutta se ei haitannut. Sulkkiksesta tykkäsin ammattikorkeakoulussa ja koululla oli ilmaisia vuoroja, joilla sai käydä pelaamassa. Nelinpelinä sulkkis sujui, vaikka kiloja olikin itsellä vähän liikaa.

Muutos tapahtui, kun muutin Jyväskylään opiskelemaan. Jatkoin opintojani siis maisteriohjelmassa yliopistossa. Vanhat kaveripiirit jäivät toiselle paikkakunnalle ja liikunta tuli alkoholin tilalle. Yliopisto-opiskelijana oli enemmän aikaa (kuin nykyisin) ja kaikki koulumatkat menin kävellen tai pyörällä. Yhtenä päivänä laskin, että luentoja oli kolmessa eri paikassa ja joka paikkaan käveli vähän vajaa puoli tuntia. Eli hyötyliikuntaa tuli päivään reilusti.

Kun sain freelancetöitä ja kesätöitä, tein yhden elämäni fiksuimmista päätöksistä ja liityin ensimmäistä kertaa kuntokeskuksen asiakkaaksi :) Spinningistä ja pumpista innoistuin heti. Lisäksi pidin edelleen pyöräilystä ja sulkkiksesta sekä kävin yliopiston sulkapallokurssit. Ja kuntosalikurssin, vaelluskurssin ja juoksukurssin sekä viimeisimpänä melontakurssin viime kesänä :)

Sitten ruokavaliota korjasin pikkuhiljaa. Ensin vähensin epäterveellisiä ruokia, missään tapauksessa en olisi kerralla pystynyt muuttamaan kaikkea. Omalla kohdallani liika kieltämäminen ei toimi ja vieläkin joskus on pakko saada makkararanskikset grilliltä. Tätä tosin tapahtuu ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Suklaa on yhä pahin intohimoni. Sitten tietty nää perusjutut: tummaa pastaa ja riisiä ja lautasmalli! Lautasmalli on varmaan eniten auttanut mua, eli puolet kasviksia, neljännes lihaa, kalaa tai kanaa ja neljännes sitten pastaa, perunaa tai riisiä. Edelleenkin syömiseni pahin kompastuskivi on palkitseminen: palkitsen itseni rankasta työviikosta, hyvin menneestä projektista, milloin mistäkin. Tosin aiemmin saatoin palkita itseni siivoamisesta ranskalaisilla, nyt palkinnot ovat hieman järkevämpiä :)

Painoin alimmillani 54 kiloa. Nyt painoni vaihtelee 56–58 kilon välillä. Muutama kilo on tullut, kun siirryin työelämään eli suurimmaksi osaksi tekemään töitä toimistossa tietokoneella. Tosin lihastakin on varmasti tullut jonkin verran, enkä kilomääriä tuijotakaan enää aivan mustavalkoisesti. Silti sen pari kiloa voisi tiputtaa painoa. Tai oikeastaan voisi käydä pitkästä aikaa kehonkoostumusmittauksessa, niin näkisi tarkemmin rasvan osuuden ja vähentää sitä.

Nyt on hyvä fiilis. Kun lähden vaellusreissulle ja laitan selkääni painavan rinkan, muistan aina, että ennen kannoin tätä painoa koko ajan mukanani. Elämäntavoissani on vieläkin korjattavaa, mutta ainakin suunta on oikea. Tsemppiä muillekin samojen asioiden kanssa painiville :)