Silmäleikkaus ja plastiikkakirurgia

Tänään oli outo aamu. Tai oikeastaan todella kiinnostava. Istuin plastiikkakirurgisia leikkauksia tekevän yrityksen odotustilassa. Samassa paikassa, jossa istuin muutama vuosi (taitaa olla jo viisi vuotta) sitten odottamassa silmien laserleikkausta. Tällä kertaa olin juttukeikalla.

Oma silmäleikkaus

Olen kai hieman vanhanaikainen, kun suhtaudun näihin esteettisiin leikkauksiin hieman epäillen. Vaikka itsellenikin on tehty silmäleikkaus, etten enää tarvitse piilareita tai silmälaseja. Silloin kyllä hieman jännitti. Leikkaus meni ohi nopeasti, päällimmäisenä mieleen jäi se haju – palaneen lihan tuoksu. Iiks. Leikkauksen jälkeen silmäni vuotivat kamalasti, hyvä kun lääkäri pystyi tekemään lopputarkastuksen, kun en pystynyt pitämään silmiäni auki. Poikakaverini talutti minut autoon ja kotiin sänkyyn, laittoi puhelimen ja nenäliinapaketin viereen ja peitteli viltin alle. Muutaman tunnin nukuin, sitten avasin silmät. Katsoin neljännessä kerroksessa olevan vuokra-asuntomme ikkunasta ulos parkkipaikalle: näin auton rekisterikilven numerot!

Vanha kuva, kun käytin vielä silmälaseja. Tulossa Azoreilta.

Leikkaus tehtiin keskiviikkona (joskus joulukuussa) ja sairauslomaa oli loppuviikko. Silloin ei saanut meikata, ei hikoilla, silmiin ei saanut mennä vettä, eikä saunassa saanut käydä. Yöllä pidin suojalaseja, jotta en vahingossakaan hieroisi silmiäni. Sairauslomalla silmäni eivät pitäneet television katsomisesta tai tietokoneella olemisesta, joten puuhasin kotona kaikkea muuta. Tein mm. jouluksi laatikoita ja paketoin joululahjoja. Oli kivat pari päivää.

Silmäleikkauksen jälkeen yö nukuttiin kärpäslasit päässä.

Pari viikkoa käytin kahdenlaisia tippoja. Tipoista ja tietokoneella olemisesta silmäni eivät pitäneet. Ulkona pakkanen ärsytti ja silmäni vuotivat. Myös näkö vaihteli, se tasaantui muistaakseni kolmen kuukauden aikana. Välillä katselin bussista ulos ja näin aivan sairaan hyvin, jopa liian hyvin. Katselin kerrostalojen ikkunoista sisälle ja näin mitä ihmiset tekivät. Silmien vuotaminen lakkasi kahden viikon jälkeen, kun tipat sai lopettaa. Ja sen jälkeen en ole laseja tai piilolinssejä käyttänyt.

Minulla on ns. ajokorttinäkö, se tarkistettiin viimeksi puoli vuotta sitten työpaikkani terveystarkastuksessa. Omasta mielestäni näköni voisi olla ihan himpun verran parempi, ainakin jos vertaa avopuolisoni Teräsmies-näköön. Mielestäni näkö on hieman parempi toisessa silmässä kuin toisessa, mutta yhteisnäkö on riittävä. Uusintaleikkaus toiseen silmään olisi ollut ilmeisesti ilmainen, mutta koska leikkaus sujui muutoin hyvin, eikä mitään jälkivaivoja ollut, en halunnut ottaa riskiä, että uusintaleikkauksessa menisi jotain pieleen. Ennen leikkausta näköni oli toisessa silmässä -2,75 ja toisessa -3,00, hajataittoa oli hieman.

Henkiset vaikutukset

Tänään olin juttukeikalla plastiikkakirurgiaan erikoistuneessa yrityksessä. Keskustelimme plastiikkakirurgian erikoislääkärin kanssa mm. siitä, miten esteettiset leikkaukset vaikuttavat ihmisten henkiseen puoleen. Siihen, että rintojen kohotusleikkaus vähentää naisten ahdistusta, depressiota ja alttiutta erilaisiin syömishäiriöihin sekä nostaa itsetuntoa. Tai että vatsanpeitteiden kiristys lisää toimintakykyä sekä parantaa seksiä ja elämänlaatua. Ja siitä, että ihmiset kokevat syyllisyyttä tullessaan näihin leikkauksiin.

En ota kantaa mikä on oikein ja väärin tai pitäisikö leikkauksissa käydä, se riippuu varmasti aivan ihmisestä itsestään ja hänen tilanteestaan. Mutta yhdyn lääkärin pointtiin siinä, että kumpi on parempi vaihtoehto: käydä plastiikkakirurgin vastaanotolla vai syödä masennuslääkkeitä lopun ikäänsä? Tietysti riippuu siitä, mitä leikataan. Esimerkiksi rasvaimun tilalla pitäisi luonnollisesti ennen kirurgin veistä kokeilla karistaa niitä kiloja sillä perinteisellä tavalla eli liikunnalla ja ruokavaliolla.

Tätä henkistä puolta tutkii lääkärin mukaan jokin systeemiteoria, jonka mukaan esim. perheenäidin leikkaus heijastuu myös lähiympäristöön eli vaikuttaa äidin lisäksi myös hänen perheensä hyvinvointiin. Paljon mahdollista, ihminen on monimutkainen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus.

Kyseinen yritys on toiminut kymmenen vuotta. Kuulemma alkuaikoina ihmiset tulivat vastaanotolle anteeeksi pyydellen: "Kun mulla on tämmöinen ihan turhanpäiväinen asia". Nyt suhtautuminen on hieman muuttunut. Kyseinen lääkärikin korosti olevansa konsultti, ei myyntimies, eikä lopputulos ole aina se, että nyt leikellään. Keskustelimme myös esteettisistä rinnoista. Kuulemma reilu kolme/nelikymppisille naisille esteettisestä rinnasta puhuttaessa haetaan sitä menetettyä normaalia rintaa. Kun taas puhutaan parikymppisistä, ovat mielikuvat enemmän amerikkalaisissa povimalleissa. Siis todella karkeasti yleistäen. Tätä lääkäri piti huolestuttavana.

Plastiikkakirurgian työ on haastavaa: he leikkaavat sinällään terveitä ihmisiä, joita ei saisi saattaa leikkauksella huonompaan kuntoon. Silti kirurgitkin ovat ihmisiä ja riskit ovat olemassa. Jokaisen leikkauksen tulisi onnistua. Samalla toimitaan alalla, jota ei sinällään "valvota". Leikkauksia voivat tehdä lääkärit, joilla ei välttämättä ole mitään esteettistä koulutusta tai edes kirurgin koulutusta. Haastattelemani lääkärin mukaan Suomi tarvitsisi alalle enemmän kontrollia, samanlaista mitä on jo esimerkiksi Tanskassa.

Discopallo ja Hankkijalakki

Discopallo ja musiikki auttavat jännittynyttä potilasta viemään ajatukset hetkeksi muualle.

Summa summarun: aamu oli kiinnostava. Tuntui oudolta vierailla siinä samassa leikkaussalissa ottamassa valokuvia, missä on itse maannut potilaan paikalla leikkauspöydällä. Ja hassua: katossa oli discopallo ja äänentoisto oli upea. Lääkärillä oli päässään oranssi Hankkijalakki. Ne ovat pieniä asioita, mutta niitä, jotka voivat saada jännittyneen potilaan ajatukset edes hetkeksi pois tulevasta toimenpiteestä. Oli se toimenpide sitten tarpeellinen, välttämätön, turha tai jotain muuta. Onko leikkaus tarpeellinen, jos rintasyövän takia rintansa menettäneelle tehdään tilalle uusi rinta ja hän voi kokea sen jälkeen olevansa jälleen nainen? Entä onko rasvaimu tai jokin face-lift -leikkaus tarpeellinen, jos se muuttaa potilaan elämän jollain tavalla paremmaksi? Ehkä, ehkä ei. En osaa sanoa, jokainen päättää itse ja tiedostaa riskit.