Vko 44: Pisin juoksulenkki ikinä, 27,91 km!

Viime viikko oli melkoisen mukava treeniviikko. Kroppa tosin huusi vielä alkuviikosta lepoa edellisviikon pitkän treeniputken takia. Keskiviikkona olin työpaikan koulutuksessa Helsingissä (huomaa kuvan aktiivisuusmuistutuksista keltaisista kolmioista, että on koko päivä istuttu), joten illan crossfit-treenit jäivät väliin. Niinpä päätin pitää keskiviikkoillan liikuntavapaan lisäksi myös torstain samalla huilia, jotta kroppa ehtisi kunnolla levätä. Se osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi.

Sisäpyöräily pitää edelleen ykkössijaa.

Tiistain leppoisa lenkki

Tiistaina oli rankka päivä töissä: ensimmäiset työkaverit saivat tietää tulevista irtisanomisista. Istun itse kyseisissä neuvotteluissa luottamusmiehenä, ei kivaa. Oma pää oli niin sekaisin töistä lähtiessä, että mietin mitähän spinning-tunnista oikein tulee. Noh, se vedettiin ekstrarankasti, en muista milloin olen hikoillut niin paljon, huh huh. Pää ainakin tuulettui hetkeksi.

Spinningin jälkeen lähdin avokkini kanssa leppoiselle lenkille. Avopuolisollani ei lenkki oikein kulkenut, niinpä otettiin melko iisisti. Tai sanotaanko, että hän pääsi vauhtiin vasta loppulenkistä. Sopiva lenkki joka tapauksessa rankan spinningtunnin jälkeen. Sai raitista ulkoilmaa ja itsellä askel rullasi mukavasti.

Perjantain Halloween-spinning

Perjantaina pidimme Kuntoportissa spinningmaratonin Annen kanssa. Minä vedin ensimmäisen 45 minuutin keskiraskaan tunnin, Anne samanlaisen setin ja lopuksi puolen tunnin venyttelyt päälle eli kokonaiskestona kaksi tuntia. Ja koska oli Halloween, niin ohjaajat ja musiikit olivat teeman mukaiset. Ennen spinnailuja tosin kävimme vielä Aren aukiolla vetämässä lämmittelyjumpan Pass It On -suunnistustapahtumassa.

Aren aukion kummitukset joraa Elastisen Nauravan Kulkurin ja Rosvosektorin feat Dannyn Lady-biisin tahtiin.

Kyllä matchaa hyvin. Mulla on mustat vaatteet ja valkoiset kengät, Annella valkoiset vaatteet ja mustat kengät.

Scream-naamari osoittautui turhan haastavaksi jumppa-asuksi. Ensimmäisen työosuuden poljin maski päässä, sitten oli pakko luovuttaa. Ääni kyllä kuului hyvin mikistä, mutta tajusin, etten voi edes juoda maski päässä. Ja tajuhan siinä olisi mennyt, jos koko tunnin olisi hikoillut se päässä, ohjaaja olisi kirjaimellisesti varmaan pyörtynyt. Hauskaa kyllä oli, biisit olivat ihanan karmivia.

Tsekkaa Facebookista lisäkuvat ja hienosti koristeltu sali:

Julkaisu käyttäjältä Naisten liikuntakeskus Kuntoportti.

Polarin datat spinningmaratonista. Kuten huomaa, ekan oman settini olen vetänyt "täysiä", toisessa setissä olen antanut kropalle hieman armoa. Kyllä se vaan ohjatessa tulee kovemmat käskyt, kun oma kroppakin huutaa hoosiannaa.

Lauantain syystalkoot

Lauantaina lähdettiin kukonlaulun aikaan syystalkoisiin mökille. Yöunta ei ihan hirveästi ehtinyt tulla, kun olin spinningmaratonista kotona joskus puoli kahdeltatoista yöllä. Mökillä (100 km päässä Jyväskylästä) oltiin jo kahdeksan maissa harava käsissä. Mutta voi pojat, kyllä oli kaunista!!!

Aamulla oli vielä hieman hämärää.

Puolenpäivän aikaan aurinko jo helli.

Ei vois ihanampaa näkyä enää olla.

Haravoimassa meni viitisen tuntia kahvi- ja pullataukoineen. Hyvällä omatunnolla vedin napaani yhden donitsin ja jotain mummon pullapitkoa, nam. Ja eväsleipiä tietty, hiilaritankkaus kohdallaan. Kotimatkalla jäi sen verran aikaa, että päätettiin poiketa syömään Hirvaskankaan Shellille. Avopuolisolla oli kiire tuomaroimaan, vaikka suurempi syy oli, että kumpaakaan ei huvittanut kokata. Eikä siinä, Shellin röstiperunat ja aurajuustokana maistuivat oikein hyvin lounaslinjaston salaatin kera :P

Terveellisyydestä en tiedä, mutta ainakin illan lenkki kulki hyvin.

Pisin juoksulenkki ikinä

Ja sitten se tämän postauksen tärkein, elämäni pisin juoksulenkki! Työkaverini Pasi tuli kertomaan torstaina jatkosuunnitelmista juoksemisen suhteen. Eka kuukausihan mentiin tahtia 1–2 tunnin lenkkiä ja yksi 2 h lenkki. Pasi ehdotti, että pitäisin seuraavan viikon lepoa ja lähtisin sitten pitkälle lenkille. Minä olin yli-innokas, koska olin pitänyt lepoa jo keskiviikon ja torstain, ja niinpä sovittiin, että testaan pitkän lenkin viikonloppuna. Eipä siinä, tekoihin vain lauantaina, kun avopuoliso lähti tuomaroimaan.

Hieman mua epäilytti lenkille lähtiessä, että mitä siitä tulee. Haravointia oli takana aamupäivälle se 4–5 tuntia, yöunet olivat todella vähäiset ja jaloissa painoi edellisyön spinningmaraton. Noh, eipä siinä. Heijastinliivi päälle, vesipullo lanteille, nessuliina taskuun, kuulokkeet korville ja menoksi. Ajoin auton Viherlandian pihaan ja lähdin siitä juoksemaan.

Olimme siis Pasin kanssa sopineet, että juoksisin Rantaraitin lenkin kahteen kertaan eli noin kolme tuntia juoksua. Lenkille lähtiessä en rehellisesti sanottuna tiennyt jaksaisinko edes juosta kolmea tuntia. Ensimmäiset kymmenen minuuttia hieman ahdistivat, voi hyvänen aika, pitäisi juosta enemmän kuin on puolimaraton, pöh.

 


Päässäni jaoin lenkin puolituntisiin, kolmen tunnin ajatteleminen ahdisti sen verran. Jes, eka puolituntia takana, ei paha, 1/6 juostu. Kunnon insinöörimeininkiä. Ja jep, eka tunti meni mukavasti, Rantaraitilla oli muitakin lenkkeilijöitä. Ekalla kierroksella Kuokkalan sillan ja Viherlandian väli tuntui pitkältä. En ole juossut väliä montaa kertaa, joten se ei ollut tuttu ja tuntui siksi pitkältä, kun ei tiennyt mitä on tulossa. Viherlandian kohdalla aikaa oli mennyt 1 h 20 min ensimmäiseen kierrokseen.

Toisella kierroksella Rantaraitilla ei ollut juurikaan ketään. Ilma oli pimeä ja tuulinen. Ilmassa oli ilmeisesti jotain sumuakin, sillä paikoitelleen Rantaraitilta ei näkynyt edes kaupungin valoja, pimeää vain. Esimerkiksi ekalla kierroksella Äijälänsillalta ei näkynyt kaupunginvaloja, oli aika spooky-olo.

Toinen kierros meni aika mukavasti. Ekalla kierroksella toisessa pakarassa tuntui vähän jotain outoa pistoa, mutta tokalla kierroksella sitäkään ei tuntunut enää. Jalat kulkivat oikein kivasti, ei mitään ongelmaa. Kertaakaan en edes kävellyt, ei tehnyt mieli kävellä, sen kuin juoksi vaan. Itse asiassa tuntui, että toinen kierros meni jopa kivemmin. Ekalla kierroksella päässä jyskytti ajatus, että älyttömän pitkästi vielä juostavaa, kun tokalla kierroksella oli fiilis, että täähän on kohta juostu.

Kilometrivauhti on ollut melko tasaista, samoin sykelukemat.

Sykemittari näytti treenin pituudeksi 2:43, kun saavuin toistamiseen Viherlandialle. Koska lenkki kulki, päätin juosta kolme tuntia täyteen. Niinpä lähdin kiertelemään asuntomessualueelle ja taisinpa heittää parkkipaikkaakin ympäri vielä yhden lenkin. Sitten kello seis, auto käyntiin ja venyttelyt vielä ulkona. Taskussani oli spininngmaratonilta kuivahedelmiä, niitä vielä naamaan ja autolla kotia kohti. Olo oli uskomaton, tein sen, juoksin 3 tuntia! Kilometrejä tuli 27,91.

Koko lenkin kamalin osuus oli matka autolta sisälle kotiin. Jätin autoni vielä kauimmaiselle parkkipaikalle. Meinasin kuolla matkalle, tai oikeastaan jäätyä. Ikinä ei ole ollut niin kylmä. Jalat olivat jo kangistuneet automatkalla, mutta kylmyys oli niin kova, että oli pakko juosta. Ei ole ihme, että maratoonarit kääritään maalissa johonkin elmukelmuun vai mihin lie.

Sisällä söin vielä banaanin ja join palautusjuoman. Sitten lämpimään saunaan (joka onneksi oli ajastimella valmiiksi päällä) ja sitten sohvalle. Ah. Laitoin kunnolla päälle, kroppa oli sen verran rasittunut, että pelkäsin, että tulen kipeäksi. Mutta oi sitä tunnetta. Voittajafiilis. Tuli olo, että ehkä se kokonainen maraton on pikkuisen lähempänä. :)

Ja jälkikommenttina pakko mainita: en tullut kipeäksi ja nukuin seuraavana yönä 10 tunnin yöunet. Kyllä teki terää. Ja seuraaana päivän vielä siivottiin kotona, jalat eivät tuntuneet edes pahoilta. Itse asiassa jalat olivat omituisen hyväntuntuiset sunnuntaina, lauantaina ne olivat vähän kankeat. Mieltä lämmitti myös ajatus, että seuraava viikko olisi juoksuvapaata.

Loppuun vielä koko lokakuun treenit kokonaisuudessaan.

Suurin osa päivistä taitaa mennä rasittuneelle tasolle.