Laajavuoressa ekaa kertaa
Kuusi tai seitsemän vuotta sitten kokeilin suksia varmaan reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen ekan kerran. Uusia suksia en viitsinyt ostaa, pikkuveljen vanhat monot ja sukset kelpasivat hyvin. Noh, ei muuta kuin Laajavuoreen, asuin silloin lähellä Laajista. Sukset oli tarkoitettu luisteluhiihtoon ja minä hiihdin perinteistä. En päässyt edes ensimmäistä mäkeä ylös ja niinpä tyydyin hiihtämään lasten latua ympäri.
Toisella yrittämällä mulla oli toiset pikkuveljen sukset. Tämäkin tapahtui siis about viisi/kuusi vuotta sitten. Tällä kertaa lähdin kiertämään Laajavuoren latuja toiseen suuntaan. Noin kymmenen minuutin päästä alkoi suoraan sanottuna vituttaa. Kaikki painelivat ohitse, aina sellaisista kymmenvuotiaista pojista lähtien. Käännyin takaisin ja sen jälkeen en ole käynyt Laajavuoressa hiihtämässä.
Ristikiven laduille 4v sitten
Nelisen vuotta sitten uskaltauduin kaivamaan sukset esille avopuolisoni kannustamana. Tuolloin asuimme jo Ristikivessä ja ei muuta kuin uusille laduille. Porukkaa ei ollut laduilla paljon, meno oli mukavaa - ylämäkiä lukuunottamatta. Sukseni olivat yksinkertaisesti niin pitkät, että en päässyt mäkeä ylös muutoin kuin sivuttain tamppaamalla. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Kaksi vuotta sitten ostin uudet 60 euron sukset. Ihan upouudet sukset näin aikuisiällä. Monot ovat yhä pikkuveljen vanhat. Koko on ollut hyvä, joten en ole nähnyt aiheelliseksi ostaa uusia monoja. Jes, kerrankin pääsin isot mäet ylös haarakäynnillä. Käytin suksia pari kolme kertaa, sitten lumet sulivatkin jo.
Sukset uudelleen esille
Viime vuotena oli surkea talvi, en ehtinyt hiihtämään kertaakaan. Nyt olen harjoitellut maratonille ja Super-coachini Pasi ehdotti, että ottaisin hiihdon mukaan ohjelmaan, sillä saataisiin mukavasti sykettä ylös. Ok, ei siinä mitään, kokeilen kaikkea avoimin mielin.
Nyt olen käynyt viikon sisällä jo kolme kertaa hiihtämässä. Kohta enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Olen surkea hiihtäjä, mutta se ei haittaa. En rakasta hiihtämistä vieläkään, mutta täytyy sanoa, että alan pikkuhiljaa jopa ihan vähän pitää siitä. Talviset maisemat, luonto, raitis ulkoilma ja itsensä haastaminen motivoivat. Ja seura, avokkini kun pitää hiihdosta. Ja varmasti nauttii siitä, että on lajissa parempi kuin minä. Hän taas ei pysy perässäni juoksulenkeillä.
Halssilassa hiihtämässä
Tänään kävin ekaa hiihtämässä Halssilassa. Idea oli avokkini. Hyvä idea olikin, Ristikiven maisemien vaihto teki terää. Huippusuorituksesta tosin ei voida vieläkään puhua. En osaa tekniikkaa, potku ei meinaa oikein lähteä ja teen työtä liikaa käsillä. Kaaduin myös kerran, mutta kai sekin on taitolaji, että osaa kaatua nätisti. Isojen mäkien alas laskeminen jännittää yhä, yhdessä vaiheessa kiljaisin niin, että avokki luuli minun nähneen vähintään karhun. Ja jossain lenkin varrella takaa tuli viiden kovempaa hiihtävän ihmisen seurue ja mietin pienessä paniikissa, että pitäisikö niitä väistää. Keskittymiseni herpaantui sen verran, että melkein kampitin itseni omilla sauvoillani. Siinä oli ohi hiihtäjillä nauramista :)
Joka tapauksessa hiihdimme 9,24 km mittaisen lenkin, ihanaa! Raitis ilma teki niin hyvää, fiilis oli upea. Lenkin jälkeen lähdimme kaupan kautta kotiin, olipa eka kerta, kun kävin kaupassa monot jalassa. Ehkäpä se vihasuhde muuttuu pikkuhiljaa. Jos minä pystyn tähän, niin pystyy kuka tahansa.
Ihania hiihtokelejä! Nautitaan lumesta vielä, kun sitä on :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti