sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mökkikaudenpäättäjäiset

Mökkikaudenpäättäjäiset alkavat olla jo perinne meidän perheessä. Elokuun viimeinen viikonloppu ovat Venetsialaiset eli huvila/mökkikaudenpäättäjäiset. Se on tavallaan viikonloppu, johon kesä päättyy. Päättyy, vaikka mökillä Kannonkoskella käytäisiinkin vielä syksyllä raksalla, marjassa tai muuten vain. Usein sää suosii mökkikaudenpäättäjäisissä, ja niin teki tänäkin vuonna. Aurinko paistoi, vaikka iltaisin ilmassa olikin jo syksyn tunnelmaa. Tänä vuonna kaikista oudointa oli, että mummu ei ollut mökillä, vaan synttäreillä. Ikävä.

Tässä muutama kuva mökkiraksalta muutaman kilsan päästä varsinaiselta mummonmökiltä.



Viikonlopun ohjelmassa oli pitkästä aikaa raksailua Tyriksellä. Häävalmistelujen vuoksi en ollut ehtinyt raksalle koko kesänä. Iskä esitteli innoissaan mitä kaikkea mökillä oli tehty, etenkin ulkona oli myllätty ja laitettu viemäriä ja muuta vastaavaa. Meikäläisen poissaolon huomasi kyllä raksan siivottomuudesta. Ei tosin siivottu vielä tänäkään viikonloppuna, siivotaan sitten, kun laitetaan urakka talviteloille. Nyt vuorossa oli lakkaamista.




Mökkiraksan lisäksi kokeiltiin ampua savikiekkoja. Täytyy sanoa, että ampumaharrastajaa musta ei tule, mulla on liian huono näkö ja muutenkin laji on liian äänekäs ja pyssykin potkaisi. Mutta tulipa kokeiltua. Enemmän mun mieleen ois jousipyssyllä ampuminen, sitä voisikin käydä joku päivä pitkästä aikaa kokeilemassa.


Lisäksi saunottiin ja kävin pikkuveljen kanssa pari kertaa uimassa. Illalla pelattiin myös lautapeliä ja ammuttiin raketteja. Sitten katseltiin häävideota ja valokuvia häämatkalta sekä pelattiin pihapelejä, mölkkyä ja petankia. Pakko mainita, että meikäläisen heittokäsi oli tarkka, kaksi voittoa mölkyssä, hehee.



Ihana viikonloppu. Jyväskylään ajelin jälleen haikein mielin. Tästä se arki alkaa, illat pimenevät ja syksy tekee tuloaan. Voi taas polttaa kynttilöitä ja tunnelmoida. Syksy on toisaalta tosi ihanaa aikaa, värikästä ja jotenkin kivaa. Suorastaan kutsuu ulos lenkkeilemään ja nauttimaan luonnosta.


Ps. Tajusin viikonloppuna, että olen ollut flunssassa viimeksi helmikuussa! Siis oikeasti, puoli vuotta sitten!!! Aiemmin sairastin ainakin kuusi flunssaa vuoteen, vähänkö on nyt luksusta. Taisi tehdä aika hyvää tuo burnoutsairasloma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti