Polttarit kesäkuussa

Häät lähestyvät kovaa kyytiä. Sitä ennen palataan vielä kesäkuun tapahtumiin eli mun polttareihin. Tytöt pääsivät niin yllättämään, voi että. Ihanat *sydän*

Herätys

Olin sopinut toisen kaason, Jennin kanssa lähteväni lauantaina ostoksille. Meillä oli kuitenkin firman kuuluisa Päijänne-risteily perjantaina ja touhuhan venyi pikkutunneille saakka tai oikeastaan aamuun. Laitoin Jennille viestin aamuseiskalta, että enpä taida olla shoppailukunnossa ja menin nukkumaan autuaan tietämättömänä tulevista tapahtumista.

Ilmeisesti kaasoilla menivät suunnitelmat sekaisin, alunperin minut piti kaapata kuulemma Kolmikulman sisustusliikkeestä. Kun en keskustaan omin avuin päässyt, päättivät kaasot tulla hakemaan. Niinpä heräsin yhdeltätoista aamulla siihen, kun siskoni Sari ja veljeni avokki Jenni seisoivat aamupalatarjotin kädessä meidän makkarissa. Oma avokkini oli siis omissa polttareissaan Helsingissä.

Ensimmäiset sanani olivat, että "ei, ei tänään, mikä tahansa muu päivä, mutta ei tänään". Kun toivuin alkujärkytyksestä, olin pukeissa ja menossa mukana jo puolen tunnin päästä. Olin saanut jo aiemmin varustelistan, mitä tulisi ottaa mukaan, joten reppu oli jo valmiina pakattuna ja vaatteet tsekattuna. Juoksutrikoot jalkaan ja suksipussi selkään sekä side silmille ja autoon.

Vaikka olen Jyväskylässä paljon ajanut, täytyy sanoa, että side silmillä olin kyllä ihan pihalla, minne me oltiin menossa. Matkalla oli niin monta liikenneympyrää, että menin ihan sekaisin. Lisäksi luulin varustelistan perusteella, että olemme menossa jonnekin korpeen metsään, niin olin hieman yllättynyt, kun mua talutettiin ja ympärillä kuului liikenteen ja liikennevalojen ääniä.

Autaan tietämättömänä minne ollaan menossa.

Wayout – tunti aikaa paeta

Autolla ajeltiin hetki, sitten pysähdyttiin ja mut talutettiin jonkin matkan päähän ja istutettiin tuoliin. Sitten side pois silmiltä ja tadaa, muutama kaveri tervehti iloisesti. Sitten aloin vasta hahmottaa missä olen, olimme siis Jyväskylän keskustassa Wayoutissa eli tällaisessa room escape -pelissä, missä on tunti aikaa ratkoa erilaisia arvoituksia ja paeta huoneesta.

Muu polttariporukka tarkasteli touhujamme ruudulta käsin.

Meinasin ostaa avokilleni synttäreiksi lahjakortin kyseiseen paikkaan huhtikuussa. Siskoni kuitenkin sanoi, että oli kuullut paikkaa haukuttavan, että ei kannata. Jep, siis oikeastihan paikka oli tosi huippu, siskoni vain yritti, etten menisi kokeilemaan puuhaa ennen polttareita. Täytyy sanoa, että olin vielä aika pöljähtänyt tässä vaiheessa, mutta viiteen pekkaan pääsimme määräajassa ulos huoneesta. Vinkkejä piti kysyä pariin kertaan. Suosittelen, http://wayout.fi/

Onnellinen karkulainen.

Koko polttariporukka. Vasemmalta Ulla, Anastassia, Johanna, Anri, minä, Tiina, Sari ja Jenni. Sisko-Sari siis ei ole tässä, vaan kuvanottajana.

Suunnistamassa kaupungilla

Ulkona sain kuvavihjeen seuraavasta paikasta. Se oli ravintola, mutta kellot eivät vielä soineet. Kun siskoni vihjaisi, että mun ja Tuukan ekat treffit olivat kyseisessä paikassa, muistin heti. Passion eli nykyinen Food. Sinne siis, luvassa oli ruokailu. Otin jonkin superison leipäannoksen, kyllä lähti nälkä ja olokin oli paljon skarpimpi.

Ruokaa odottaessamme vastailin tietovisaan, mikä meni melko mallikkaasti. Visailun jälkeen suunnistimme keskustaan, jossa tehtävänäni oli kysyä elämänohjeita eri ihmisiltä. Listalla oli niin lasta, äitiä, komeaa miestä kuin vanhempaakin papparaista.

Onneksi noita lehtijuttuja on tullut tehtyä, kynä ja lehtiö pysyivät hienosti kädessä ja neuvoja tuli. Hauskimmat taisivat olla kaksi vanhempaa pariskuntaa. Yksi miehistä oli pappi ja rouva ennusti mulle kädestä elämänviivaa tutkien. Haastavinta oli bongata hyvännäköinen mies ohjeen pyytämistä varten, niitä ei ihan parveksi asti ollut tarjolla lauantaipäivänä.

Hitsit en enää muista kaikkia ohjeita. Tässä taisi tulla jotain siihen suuntaan, että muista ostaa välillä miehelle hyvä pihvi.
Jep, tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.

Elämänohjeiden jälkeen oli taiteellisemman puolen vuoro. Pääsin kirjoittamaan Sokoksen eteen katuliiduilla rakkaudentunnusta Tuukalle.

Seuraava rasti oli tosi paha - jääkiekkotuomareiden käsimerkit! Sain kaksi minuuttia aikaa opetella merkkejä, sitten oli vuorossa kuulustelu. Ei se nyt kovin vahvasti mennyt.

Epätoivoinen ilme.

 

Viimeisenä tenttikysymyksenä oli valita kuvasta paitsiotilanteet.
Tää meni jopa oikein.

Sitten luvassa oli vuorossa suunnistus leffateatterille. Seuraavassa tehtävälapussa olikin haastava rasti. Kyseessä oli viimeinen mahdollisuus testata omaa viettelysvoimaa ja hankkia ventovieraalta mieheltä puhelinnumero 15 minuutissa. Tässä vaiheessa tytöt piilottivat mun rinnassa olleen "kilpailijanumeron" 8815 sekä ottivat suksipussin, eli näytin lähinnä juoksemaan lähdössä olevalta hullulta. Ja ohjeissa luonnollisesti kiellettiin kertomasta, että kyseessä on polttaritehtävä.

Ei muuta kuin kello käymään ja toimeksi. Ryntäsin kauhealla kiireellä liukuportaat alas ja katselin ihmisiä paniikissa. Ei jumaliste, kuka nyt antaisi numeronsa keskellä päivää jollekin juoksutrikoohullulle. Noh, alakerrassa oli joku jätskitiski, josta mies kysyi, että mikä mulla on hätänä. En selitellyt yhtään mitään, kunhan ryntäsin miehen luokse ja pyysin puhelinnumeroa. Tämä antoi, halusi kirjoittaa tussilla, eikä tarjolla olevalla kuulakärkikynällä. Kysyi saako kirjoittaa poskeen, mutta siihen en suostunut. Niinpä sain numeron käteeni ja ryntäsin takaisin tyttöjen luokse. Aikaa meni 2 minuuttia!!!

Jes, 15 minuuttia oli aikaa ja 2 minuuttia meni, helppo rasti :)

Onnellinen numeronomistaja.

Seuraava kuvavihje ohjasi mut Yliopistonkadun suihkulähteelle. Siellä luvassa oli ilmapallotehtävä. Ilmapalloon piti kirjoittaa entisten heilojen nimet ja poksauttaa pallo puhki.

 

 

Seuraava kuvavihje oli paha, en tunnistanut patsasta millään. Lopulta lisävihjeiden avulla löysin tieni Kirkkopuistoon. Koska vettä alkoi hieman sataa, menimme suorittamaan tehtävää läheiseen baariin. Kyseessä oli vaipparasti, täytyy tunnustaa, että näistä ei ole kokemusta yhtään.

Ensin tsemppiä haettiin välitankkauksella, ihan mehulla.

 

 

Ensin vaippa meinasi tai siis meni väärinpäin, mutta toisella yrityksellä sujui jo paremmin. Sitten lähdettiin kohti autoa Kolmikulmassa, matkalla tarkoituksenani oli keksiä vitsi, mutta tehtävänanto muuttui lennosta hauskan kuvan piirtämiseen. Matkalla tsekattiin vielä keskustassa, että edellisillan riennoista jäänyt polkupyörä oli tallessa.

Anastassia esittelee nallea, Valkotassu matkasi mukana urhoollisesti koko päivän. Se on muuten löytö jonkin kirpparin näyteikkunasta jo useampi vuosi sitten. Katsoi niin lutuisesti, että oli pakko hakea seuraavana päivänä.

Tallessa oli.

Tässä rakentuu hassun hauska kuva, ei paljasteta vielä enempää, häissä varmaan näkyy polttarikansiossa.

Viimeinen kuvavihje hirvitti. Mitä ihmettä, mäkihyppytorni. Valitettavasti todellakin tiesin missä sellainen on...

Ei muuta kuin autoon ja nokka kohti Laajavuorta. Tytöt sanoivat, että en ole ollut ikinä niin hiljainen kuin automatkalla. Vähemmästäkin. Sukset ja monot mukana ja kohti Matti Nykäsen tornia, vähemmästäkin alkaa hirvittää.

Köysilaskeutuminen mäkihyppytornista

Automatkalla suunnittelin pakoa. Ei hyvänen aika, voiko nämä naiset olla niin hulluja, että ne laittaa mut jostain tornista alas suksien kanssa. Hetken pähkäiltyäni totesin mielessäni, että järjellä ajateltuna tällainen kokematon ei voi tulla sieltä alas, mutta tytöt tuntien ne on ihan hulluja, ja voi keksiä mitä vain. Kun oltiin paikan päällä, huokaisin helpotuksesta, ketään ei näy missään, ei ne mua minnekään laita. Kunnes sitten tuli joku ulkopuolinen mies paikalle...

Tää oli nätimpi kuva, toisessa näytin keskaria, mä niin luulin, että ne laittaa mut suksien kanssa sieltä alas.

Paikalle saapui nuori mies ja kysyi:
– Vai että mäkihypputouhuja.
Minä katsoin kauhuissani, enkä saanut sanaa suustani.
– Ootteko te jo harjoitelleet?
En tainnnut vieläkään kyetä vastaamaan, tytöt sanoivat, että ei olla.
– No aika riskillä mennään sitten, mutta lähdetään kokeilee, mies sanoi ja lähdimme seuraamaan häntä ylös suksien kanssa.

Sanoin vielä hississäkin kaverilleni Sarille, että ihan oikeastiko te meinaatte tappaa mut. Mullahan katkeaa jalat ja saan sydänkohtauksen. Sari rauhoitteli, "kyllä sä selviät". Ylhäälle kun päästiin, niin tytöt tunnustivat, alas ei tarvitse mennä suksilla, mutta köyden varassa kylläkin. Olo helpottui hieman, mutta silti jännitti. Siis miten? Olen kyllä tullut alas lentokoneestakin, mutta se oli tandemina eli olin kiinni ohjaajassa, joka tuuppasi meidät alas koneesta, ei siinä paljon tarvinnut itse tehdä mitään tai hypätä.

 

Lähes kaikki muutkin tytöt lupasivat tulla perästä, minä olin ensimmäinen. Ilmeisesti olimme muutoinkin ensimmäisiä, jotka tornista pääsivät laskeutumaan. Voin sanoa, että olin kauhusta kankea. Kaikista hirveintä oli kivuta kaiteen yli. Siis voi luoja. Omin jaloin kaiteen yli, kun toisella puolella on noin 50 metriä alas, oi kamala. Jalat suorastaan tärisivät, sisko rauhoitteli, että hyvin se menee. Huvimestari (yritys joka järjesti puuhan) rauhoitteli myös ja kertasi ohjeita, "olet kahdessa köydessä kiinni" ja niin edelleen. Jossain vaiheessa mietin hetken aikaa, että en pysty tähän. Pikkuhiljaa kuitenkin pääsin kaiteen yli ja lähdin hitaasti laskeutumaan.

Toinen jännittävä kohta oli, kun valkoinen seinä loppui. Yhtäkkiä ympärillä oli vain maisemaa korkealta katsottuna, ei turvallista seinää nenän edessä.

 

Katso video laskusta:
https://www.youtube.com/watch?v=VsQN8AHTb3Q

Siis huippua! Käsittämättömän upeaa! Alhaalla Anastassia tuli irrottamaan vaijerit, sitten seuraava tyttö kehiin. Hero-kamera kuvasi koko ajan ja me tsemppasimme toisiamme ylhäällä ja säntäsimme hissillä alas katsomaan laskeutumista. Upeeta, suosittelen tätäkin: http://huvimestari.fi

Köydenvarasta on mielettömät maisemat.

Tiina vuorossa.

Ulla lähtövalmiina.

Aurinkokin alkoi paistaa.

Anastassia oli viimeinen. Konkari oli alhaalla aiemmin kuin me hissillä.

Yhteispotretti vielä lopuksi.

Kun lähdimme, Huvimestari siirtyi vastaanottamaan seuraavaa porukkaa. Yhtäkkiä miesääni kysyi multa: "Onko numero tallessa?". Olin ensin, että mitä, on se tallessa. Sitten vasta tajusimme, että aiemmin päivällä numeronsa mulle antanut mies oli tulossa seuraavana laskeutumaan. Onpas pieni maailma! Kaikista Jyväskylän miehistä sama mies on lauantai-iltana kello yhdeksän Laajavuoressa. Pakkohan se oli ottaa vielä yhteiskuva.

Mökki Riihivuoressa

Laajavuoren jälkeen sain viimeisen kuvavihjeen. En tunnistanut maisemaa, mutta lisävihjeiden avulla paikallistin Riihivuoren. Pikakoukkaus toisen kaason kodin kautta ja ruokakassit mukaan, sitten autoilla kohti Riihivuorea.

Riihivuorella osa tytöistä alkoi valmistella ruokaa, osa saunaa. Lisäksi sain tytöiltä polttarilahjankin, kerron tästä lisää vasta häiden jälkeen. Morsiussaunassa oli kaikki ihanat perinteiset jutut kanamunineen, havunoksineen, jauhoineen kaikkineen. Ihanat mussukat.

Yleistä ihmettelyä.

Kun tulin saunasta, kaikki mun vaatteet oli käännetty nurinpäin. Siinä ilmeisesti testattiin jotain mun reagointia,
 melkoisen lupsakasti otin homman.

Yksi huippuhommista oli esineiden tunnistus. Jokainen kaveri oli tuonut yhden esineen, josta minä tulin mieleen. Mun tehtävä oli tunnistaa kuka oli tuonut minkäkin esineen.

Greyn anatomia dvd-boksi (Jenni), keksejä ja banaani (Johanna ja Skotlannin reissu), apina (Sari ja Tukholman risteily teineinä),  pyöränmittari (Anri), juomapullo (Ulla), kivi (Sari, näkyy huonosti, Skotlannin reissu), take away -kahvikuppi (Anastassia ja Kebnen reissu) ja valkoinen autokuva (Tiina, nuoruusvuodet ja Mazda).

Loppuillasta heitin vastan katolle. Vauhtia taisi olla riittämiin, sillä vasta jäi todella ylös katolle. Jos varsi osoittaa ylöspäin, tulee kuulemma poika ja jos alaspäin, tulee tyttö. Tämän testin perusteella luvassa olisi kuulemma kaksoset, kun vasta jäi poikittain. Tiedä sitten vanhan kansan uskomuksista.

Viimeisenä rastina oli käydä naapurimökillä pyytämässä lainaksi astianpesukoneainetta. Avuksi sain Johannan. Yritys oli hyvä yhden aikaan yöllä, ainut vika oli, että olimme lainausreissulla mökillä, jossa ei edes ollut astianpesukonetta. Humalaisen tiskarin olisimme kyllä saaneet mukaamme, mutta päätimme kieltäytyä tarjouksesta. Sitten vuorossa olikin jo nukkumaanmeno, uni maittoi.

Aivan älyttömän iso kiitos koko polttariporukalle, päivä oli ikimuistoinen. Te ootte niin ihania *sydän*. Ja superkiitos kaasoille Sarille ja Jennille, en tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni noin ihanan siskon ja veljen puolison. Love U! Seuraavaksi nähdäänkin ylihuomenna häissä, siihen saakka hei hei.