keskiviikko 2. syyskuuta 2015

80 000 tuntia istumista

Olen ahkera liikkuja, mutta laiska hyötyliikkuja. Tai en tiedä laiska, mutta toimistotyössä nyt ei lähtökohtaisesti ihan kamalasti liikuta, eikä meillä ole käytössä sähköpöytiä, joilla töitä voisi tehdä seisaaltaan. Tiesitkö, että toimistotyöntekijä istuu työuransa aikana 80 000 tuntia työpöytänsä ääressä? Siihen, kun vielä lisätään muu istuminen ruokapöydässä, autossa ym. niin todellinen istumisaika on 10 tuntia päivässä (lähde: Trainer4you). Ei kovin terveyttä edistävää.

"Painonhallinnassa arkiaktiivisuus on hellä ja kestävä tapa ylläpitää tai lisätä energiankulutusta – riittävä arkiaktiivisuuden määrä yhdistettynä ruokavalioon on jopa edellytys onnistuneelle painonpudotukselle. Huomaa myös, että arjessaan aktiivinen, mutta liikuntaa harrastamaton henkilö voi olla terveempi kuin liikunnallinen sohvaperuna." Trainer4you

Niinpä. Sen lisäksi, että harrastaa hengästyttävää liikuntaa, pitäisi myös hyötyliikkua. Hengästyttävää liikuntaa pitäisi olla suositusten mukaan minimissään:
• 2,5 h kohtuullisen rasittavaa (esim. kävelyä) TAI 1,25 h rasittavaa liikuntaa (esim. juoksua) per viikko
• lihaskuntoharjoittelua 2 krt/viikossa

Nuo määrät tulevat itselläni melko hyvin täyteen. Lihasharjoittelua voisi ehkä olla enemmän ja aerobista vähemmän, mutta suurin ongelma on silti hyötyliikunta. Nyt olen ajatellut lisätä arkiaktiivisuutta pikkuhiljaa ja ensimmäiseen syyniin pääsivät työmatkat. Olen nimittäin kulkenut ainakin viimeisen vuoden töihin autolla. Onhan se nyt helppoa ja kätevää, kun voi parkkipaikalta lähteä ja suhauttaa kuuden kilsan matkan töihin. Ja muka on aina aamuisin niin kiire ja paljon tavaraa, että eihän sinne töihin pyörällä ehdi.

Uusi takki piristää.

Noh, syksyllä kesäloman jälkeen on hyvä hetki opetella uusia tapoja. Eikös se ole uudenvuoden rinnalla yksi parhaista ajankohdista? Tällä viikolla olen mennyt töihin joka päivä fillarilla. Voin sanoa, että ensimmäinen aamu tuskastutti, mutta pikkuhiljaa homma sujuu. Itselläni tärkeintä on, että nukun riittävän pitkät yöunet. Jos olen väsynyt, niin en tee fiksuja valintoja hyötyliikunnan tai ruuan suhteen. Väsyneenä venytän heräämistä, minkä jälkeen töihin onkin jo huutava kiire. Toisaalta se kiire on myös omassa päässä, sillä meillä ainakin työajat liukuvat ja joustavat mukavasti. Ketä se nyt kiinnostaa olenko töissä tasan kahdeksalta vai viisi minuuttia yli.

Enää tavarat eivät kastu ja pikalukko toimii kuin unelma.

Tiesittekö, että kuuden kilsan matka tekee viikossa 60 pyöräiltyä kilometriä? Ajassa yhteen suuntaan noin 20 minuuttia eli 3,33 tuntia hyötyliikuntaa viikkoon. Kaloreissa tämä on meikäläisen kokoisella naisella noin 150 kaloria suunta eli viikkotasolla –1500 kcal! Aika huikea määrä.

Klossikenkien ansiosta myös takareidet pääsevät töihin pyöräilessä.

Itselläni tekosyitä on ollut paljon. Paras niistä on tietysti huono ilma ja sitähän täällä Suomessa riittää. Ostin kesälomalla Partioaitasta uuden takin, se on älyttömän ohut ja pitää vettä, eikä pirteästä väristä haittaakaan ole. Lisäksi hankin jo viime keväänä vedenpitävät pyöräilylaukut, niihin kyllä mahtuvat eväät, treenikamppeet ja kaikki mahdollinen. Ostin myös viime talvena klossikengät, nehän eivät mitkään pakolliset ole. Olen tottunut käyttämään niitä spinningissä, ne tekevät pyöräilystä huomattavasti mielekkäämpää. Oikeanlaisilla varusteilla voi karsia monta tekosyytä.



Lisäksi bongasin tällaisen kuvan töissä erään jutun yhteydessä, millainen arkiliikkuja sinä olet? Anni, Mikko, Kirsi vai Jaakko? (kuva: syohyvaa.fi)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti