Viiden päivän muuttoloma

Puh huh. Nyt uusi asunto Muuramessa alkaa näyttää jo kodilta, ihanaa. Laittelen kuvia sitten, kun saadaan viimeiset matot, keittiönpöytä ja muut paikoilleen. Sitä ennen muutama kuva "muuttolomalta".

Perjantaina käytiin ekassa ultrassa, josta lounaan jälkeen siirryttiin muuttopuuhiin. Minä ja äippä siivottiin asunto ja iskä ja Niko roudasi banaanilaatikoita ja mun varaston kamppeet. Myös sängyn patja pääsi jo perjantaina Muurameen, joten eka yö uudessa kodissa nukuttiin patjalla olkkarin lattialla. Isukki ja äippä meni yöksi Ristikiveen.

Perjantaina iltamyöhään kokkailtiin vielä vähän. Hirvenlihat ja perunat pääsivät yön yli kypsymään uuniin ja salaatti tehtiin valmiiksi jääkaappiin.

Lauantaina kaikista kauhein urakka oli roudata mun seinäsänky Muurameen. Se painoi ihan hirveästi. Harvoin alkaa säälittää muuttomiesten puolesta, mutta nyt kyllä teki ihan pahaa katsoa. Sängyn kantotalkoissa olivat siis Niko, isukki ja kaksi Nikon työkaveria, kaikki naama enemmän tai vähemmän punaisena.

Sänky ei edes mahtunut pakuun, joten se tuotiin pystyasennossa peräkärryllä liinoihin sidottuna vanhaa nelostietä ajaen. Sen kanssa ei kunnolla mahtunut edes ovesta. Aika monta kommenttia tulikin kantotalkoiden jälkeen, että seuraavassa muutossa sänky menee juhannuskokkoon... Iso kiitos miehille kantamisesta!

Sänky on siis tilattu helsinkiläiseltä Tilasa-yritykseltä, se maahantuo seinäsänkyjä Milanosta. Sänky asennettiin pienempään makkariin, siitä tulee vierassänky, kunhan saadaan ensin ostettua isompaan makkariin uusi sänky meille. Seinäsänky on todella kätevä, kun sitä ei käytä, se nousee seinälle siistiin valkoiseen koteloon ja huone jää muuhun käyttöön - vaikka treenihuoneeksi tai myöhemmin lastenhuoneeksi.

Lauantaina eli pahimpana muuttopäivänä oli Nikon synttärit. Niitä juhlittiin kalanmallisen kakun äärellä, hurjan iso kiitos Katjalle töihin kakusta! Se oli aivan mielettömän upea ja maistui taivaalliselta.

Mun lahjana Nikolle oli taulu, jonka piirsi työkaverini Elli, iso kiitos tästäkin. Siitä tuli aivan mieletön! Vielä ei olla päätetty mille seinälle taulu tulee.

Kävin ostamassa Muuramen Halpa-Hallista hieman säilytysastioita, nyt kamppeet sai siististi kaappeihin samantien.

Lauantaina isompi makkari näytti vielä yllä olevalta. Sunnuntaina käytiin siivoamassa Ristikiven kaksio esittelykuntoon ja joulumessuilla. Kotona Muuramessa ei ehditty purkaa kuin ulkovaatteet ja kengät. Maanantaina kohteena olivat vaatteet (päivä jäi lyhyeksi, kun illalla olivat työpaikan pikkujoulut) ja tänään tiistaina varastoon ja vaatehuoneeseen säilytykseen menevät kamppeet sekä kaikenmaailman sekalaista-pahvilaatikot ja vikat keittiön ja vessan laatikot. Huh huh. Saunan jälkeen innostuttiin vielä silittämään verhoja ikkunoihin. Nyt alkaa näyttää ihanalta. 

Joulukuusikoriste löytyi joulumarkkinoilta. Nyt unta ja huomenna töihin. Oli kyllä huippua viisi vapaapäivää putkeen, ehti saamaan kodin kuntoon, voi taas keskittyä muihin juttuihin. Huomenna spinnailee ;)

Asuntokaupat – uusi koti Muuramesta

Eilen perjantaina ne tehtiin, asuntokaupat! Joulukuun alusta lähtien uusi kotimme on Muuramessa. Ja on kyllä hieno koti, rivarikolmio yhdessä tasossa, rakennettu 2010, Muuramen Tervamäellä. Remonttihuolia ei ole, eikä muuton yhteydessä tarvitse tehdä muuta kuin asentaa vaatehuoneeseen ja varastoon muutama lisähylly. Uuteen Muuramen keskukseen on matkaa uudesta kodista about 1,5 kilsaa. Ja jos inspiraatiota on kesäisin, voisi sieltä periaatteessa vaikka fillaroida vanhaa tietä pitkin 15 kilsan matkan joskus Jyväskylään. Lenkkimaastotkin ovat lähellä, eräs työkaverini jo esitteli kartalta luontopolkuja.

Edellinen asukas on hoitanut pihaa hyvin, terassilla kelpaa istuskella ensi kesänä.

Keittiö on ihana. Luksusta ovat täyspitkät jääkaappi ja pakastin, ledivalot viimeistelevät tunnelman.

Kävimme katselemassa Nikon kanssa varmaan pariakymmentä asuntoa, pääasiassa Muuramesta ja Ristikivestä, muutoin laidasta laitaan, rivareita ja omakotitaloja, kolmioita ja neliöitä, uutta ja vanhempaa. Yhtä 80-luvun omakotitaloa käytiin katsomassa kolmisenkin kertaa, mutta remontti olisi vienyt rahaa useita kymppitonneja. Niinpä tämä uusi kotimme oli turvallinen ja helppo ratkaisu. Siinä kaikki tuntui hyvältä.

Muutoin muutto oli järkiratkaisu. Nykyisessä 45 neliön asunnossa ei ole mitään vikaa, se on vain yksinkertaisesti liian pieni kahdelle. Nyt osa vaatteistakin on varastossa ties missä ja Nikon tavaroita on lisäksi Vaajakoskella kahdessa pienvarastossa, kun Nikon vuokra-asunto tosiaan tyhjennettiin jo lokakuussa. Siitä kun alat bongailee tiettyjä talvikenkiä, niin saat olla melkoinen taikuri, että löydät kengät oikeasta varastosta.

Olohuone on nätti, tapetitkin ovat mieluisat. Ja näissä kaikissa kuvissa on tosiaan vielä myyjän kalusteet ja tekstiilit eli meidän kotimme tulee näyttämään aavistuksen erilaiselta.

Makuuhuone on tunnelmaltaan kodikas ja pehmeä.

Niko on töissä Jämsänkoskella ja minä Jyväskylässä, joten Muurame oli hyvä paikka. Mulla työmatka pitenee aavistuksen, ei silti pahasti ja Nikolla lyhenee ihan himpun verran. Muuramessa palvelut ovat lähellä ja Jyväskylään ajaa hetkessä. Himpun verran tulee ikävä pikkuveljeä ja hänen vaimoaan, nyt he ovat asuneet 300 metrin päässä. Ja ehkä aavistuksen ikävä tulee Ristikiveäkin, olen asunut täällä vuodesta 2010 lähtien eli kuutisen vuotta. Nykyiseen rivarikaksioon muutin alkuvuodesta remontin jälkeen, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Eikös vuoteen nyt pari asuntokauppaa ja muuttoa mahdu ;) Toisaalta Muurame on myös ihana uuden aloitus.

Kylppärissä on särmää ja kummallekin oma suihku!

Saunaan on asennettu myös epäsuora valaistus, sanalla sanoen tunnelmallista.

Ensimmäisissä asuntonäytöissä itselläni oli pieni haikeus, oma koti Ristikivessä on kuitenkin ollut niin nätti ja täydellisesti remontoitu, ettei sitä halunnut huonompaan muuttaa. Muuramen uusi koti on todella hyvä, uusi, siisti ja hyvällä maulla tehty, joten hyvästä pikkuasunnosta on mukavaa muuttaa isompaan hyvään asuntoon. Oma asunto on myynnissä varmaankin ensi viikolla ja todennäköisesti isänpäivänä on eka yleisnäyttö, välittäjän kanssa tehtiin soppari toissapäivänä torstaina.

Eteisessä on isot liukuovikaapit sekä laattalattia.

Uusi koti on yksitasoinen rivarikolmio.

Eilen asuntokauppoja käytiin juhlistamassa ruokailun merkeissä Revolutionissa. Sen jälkeen käytiin vielä hakemassa muuttolaatikoita, niitä muuten saa todella hyvin Palokan Cittarista, suosittelen! Siellä banaanilaatikoita on aina. Henkilökunta lastaa ne takana olevalle laiturille ja sieltä ne saa kätevästi auton kyytiin. Edellisen muuton aikana koetin bongata laatikoita sieltä ja täältä aina muutaman kappaleen, todella työlästä. Samalla käytiin Terrassa fiilistelemässä mattoja, verhoja ja ties mitä, ehkä muutaman hankinnan joutuu tekemään.

"Pieni" ruoka-annos Revolutionissa.

Kotona asuntokauppoja juhlistetttiin kuohuvalla ja hedelmillä.

Varasto on TÄYSI. Siellä on varmaan reilu parikymmentä banaanilaatikkoa muuttoa odottamassa.

Nyt olisi noin kuukausi aikaa pakata kamppeet ja uudessa kodissa asumme itsenäisyyspäivän tienoilla eli vähän niin kuin jouluksi uuteen kotiin. Tulossa on kertakaikkiaan ihana joulu *sydän*

Meille tulee vauva!

Jep, luit oikein, meille tulee vauva. Tiedän asiasta nyt toista päivää eli tämä teksti on kirjoitettu ajat sitten, 13.10. Eka raskaustesti tehtiin tiistaina 11.10., kun edellisistä menkoista oli kulunut jo yli 33 päivää. Viiva oli laimea pinkki, joten seuraavana päivänä tehtiin uusi digitaalinen testi. Ja sehän sitten olikin selkeä: "Raskaana, 1–2 vko". Varmuuden vuoksi kolmas testi tehtiin vielä perjantaina.

Siellä se beibi tänään 2.12. vilkutteli. Melkoisen vilkas ja itsepäinen tapaus heti alkuunsa. Hirveästi liikkui, mutta sitten, kun ois pitänyt liikkua niin ei. Äitiin tullut...

Jätimme ehkäisyn pois syyskuussa. Ajatuksena oli hieman, että "projektiin" saattaa kulua aikaa, puolisen vuotta menisi kevyesti. No, eipä mennyt. Mulla ei ehtinyt alkaa edes ekat kuukautiset, kun testi näytti positiivista. Hupsista. Epäilyt heräsivät, kun kuukautisia ei kuulunut. En silti ollut huolissani. Yleensä, kun ehkäisyn jättää pois, kestää hetki ennen kuin ns. luomukuukautiset alkavat. Vaikka ehkäisyrenkaan jälkeen kroppa onkin ilmeisesti heti "iskussa".

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin löytää itsestäni myös raskausajan merkkejä:

• nuhankaltaiset oireet ja lämmönnousu parina aamuna, luulin, että olen tulossa Pirkan Hölkän 33 kilometrin juoksun jälkeen kipeäksi
• ällöolo välipalana olleen graavilohileivän jälkeen
• hirveä väsymys, tosin yöunetkin olisivat voineet olla pidemmät
• laiskotus, tulin eräs päivä töistä kotiin, piti mennä lenkille, mutta jäin suosiolla sohvalle, kun ei yhtään huvittanut liikkua
• melkein oksennus muuttotalkoissa, kun hieman vanhaksi mennyt kanamuna haisi pahalta (äiti heitti jo tässä, että oonko raskaana)
• kauhea turvotus, josta syytin viikonlopun epäterveellistä ruokaa
• jatkuva ravaaminen pissalla, eräs päivä kävin aamupäivän aikana 3–4 kertaa vessassa, osittain tosin senkin takia, että odotin alkavatko kuukautiset vai ei

Dublinissa en päässyt maratonille. Valehtelin, että mulla on vatsatauti, mutta taisi olla vatsassa jotain ihan muuta :)

Raskauden salaaminen oli jotain hirveää. Lähipiirille oli pakko kertoa jo heti alussa ja parille työkaverille. Onhan se sellainen elämänmuutos, että miten sitä pystyt salaamaan, kun päässä pyörii tsiljoona kysymystä. Ekan pinkin viivan jälkeen keskittymiskyky oli aivan kateissa töissä. Minusta äiti?

Olen todella huono valehtelemaan ja työkaverini tuntevat mut liian hyvin. Eräs aamu puhuttiin asuntoasioista (etsimme tuolloin uutta isompaa asuntoa, 45 neliön kaksio on aika pieni kahdelle) ja eräs työkaveri ihmetteli, että miten iso meidän pitää ostaa, kun eikös meitä ole vain kaksi. Multa taisi lipsahtaa, että "vielä". Toisena päivänä en ottanut ruokkiksella kahvia, koska "ei tehnyt mieli", josta heti kyseltiin olenko raskaana. Tämä onneksi meni ohi ilman, että edes valehtelin, vähän niinkuin "joopa joo" -tyyliin.

Kultsi on juuri tullut ekasta neuvolasta.

Jos kaikki menee hyvin, niin kesäkuun 17. päivä, joskus juhannuksen tienoilla musta tulee äiti ja Nikosta isä! Eihän suurempaa elämänmuutosta voi edes olla olemassa. Hupaisinta on, että kesällä työpaikkamme seinällä oli arvauskilpailu, PKP eli Päivi Kantonen Paksuna. Se oli lähinnä hauska kahvitaukojen piruiluläppä. Ensimmäinen arvaus oli lokakuu 2016, mikä tuolloin lähinnä nauratti. Huh huh, olisipa tosi pian. Ja tämä kaikista läheisin arvaus meni lähes oikein, hyvä Ari! Vaikka jos tarkkoja ollaan, niin "pulla oli uunissa" jo syyskuussa...

Mutta jep, nyt blogi täyttyy liikuntajuttujen lisäksi babyjutuilla. Ja tosiaan tänään perjantaina 2.12. eletään jo 12. raskausviikon loppusuoraa. Äsken kävimme ekassa ultrassa ja kyllä se beibi siellä vilkutteli :)

Toka yösuunnistus

Tänään käytiin Marjon kans tokaa kertaa ikinä yösuunnistamassa, rastit olivat Jääskelässä. Enää Pummimimmit nimitys ei oo turha, löydettiin puolessatoista tunnissa YKSI rasti kahdeksasta!!! Että miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tulosta analysoidaan varmasti vielä illalla kotona ja aamulla töissä, että eipä siitä sen enempää. Eka rasti löytyi pienen hapuilun jälkeen, tosin siihenkin meni puoli tuntia aikaa. Suunta tokallekin rastillekin meni hyvin, mutta sitten en tiedä mitä tapahtui. Käännyttiin vissiin liian aikaisin oikealle mäkeä alaspäin. Jossain vaiheessa ihmeteltiin karttaakin, kun kompassin pohjoinen näytti eri suuntaan kuin kartassa. Jälkikäteen Polarin kartasta katsottuna ollaan tehty U-käännöskin, en ymmärrä.

Noh, aikamme pyörimme ympyrää ja ihmettelimme karttaa. Jossain vaiheessa vastaan tuli kalliokin. Sitten paikallistimme itsemme kartasta ehkä-fiiliksin. Tuossa vaiheessa oltiin suunnistettu tunti ja vartti, maksimiaika suoritukselle oli kaksi tuntia. Päätettiin ottaa lähtöpiste tavoitteeksi ja suunnata pois. Sitä ennen oltiin kerta katsottu puhelimesta Googlenkin karttaa. 

Maaliin päästiin puolentoista tunnin jälkeen. Sekin meni vahvasti, mies kertoi, ettei edes kaivannut meitä, oli kuulemma lähdössä jo pois. Kaikki muut reilu sata osallistujaa olivat jo tulleet maaliin. Ei siis ilmeisesti oltu ilmoittauduttu ollenkaan, vaikka oltiin osalistuminen maksettu. Ens kerralla sitten "maksa, ilmoittaudu ja nollaa emit". Eli kukaan ei olisi edes tullut etsimään meitä, jos oltais oltu eksyksissä. Ja mehän ei oltu eksyneitä, tilapäisesti vain ehkä vähän hukassa sen hetkisestä olinpaikasta.

Suoritus meni niin vahvasti, että suunnistettiin sitten Vaajakosken ABC:lle burgereille. Se edes sujui. Viime viikolla otettiin Kurko Cupissa helpoin kartta, Helppo elämä, mikä meni mallikkaasti ja tuntui liiankin helpolta. Niinpä tänään testattiin pykälää vaikeampaa ja otettiin joku "seniilikartta", supergubbet tai jotain.  Matka ei ollut kuin 3,1 kilsaa.

Että sellaista. Lohdutettiin itseämme, että ainakin pää toimi, joku voisi mennä paniikkiin pimeässä metsässä hukassa. Ensi viikolla kokeillaan uudestaan, tavoitteena löytää ainakin kaksi rastia ;) Pummimimmit kiittää ja kumartaa.

NUTS Karhunkierros 53 kilsaa ensi vuonna

"Ilmoittautumisesi tiedot NUTS Karhunkierros 2017 tapahtumaan on vastaanotettu. Matka 53 km."

Huh huh, mihinköhän sitä tuli ilmoittauduttua. Tai oikeastaan Niksu ilmoitti, kun päivysti tänään tietsikalla iltakuudelta, kun ilmoittautuminen avautui. Itse olin tuolloin vielä vetämässä pienryhmätreenejä, enkä päässyt koneelle, ja kavereilta kuultuna tapahtuma loppuunmyydään hetkessä. Tänään tuo hetki kesti ilmeisesti viisi minsaa. Niksu ilmoitti myös itsensä, mutta vielä on epäselvää pääsikö hän mukaan. Nikon nimeä ei näy vielä listassa, mutta maksu meni läpi. Mun nimi taas näkyy, kun mut näppäiltiin ekana. Jännä nähdä, viisaammat tosin kertoivat, että peruutuspaikkoja tulee aina. Kiitos tsempistä Jyväskylä Trail Runners -faceryhmä!

Ostettiin viime lauantaina XLL Outdoorista juoksuvarjo, joka tuo lisähaastetta juoksuvetoihin.

Mutta siis 53 kilsaa toukokuussa 2017!!! Kaverini joskus sanoi mulle ekan maratonin jälkeen, että ultraajaksi et sitten ryhdy. Totesin taas, että en tietenkään. Niinpä niin. Ensi talvena siis tunkataan, vedetään mäkiä ylös ja alas. Pitkää treeniä. Monta tuntia. Tuiskussa ja viimassa, kivaa!

Riihivuoren mäkeä tunkattiin syyskuussa.

Laskeskelin aiempia juoksujani, tällaisen listan sain aikaiseksi:

- eka puolikas 2010 aikaan 2:15:20, enkka 1:53:12

- eka maraton 2015 aikaan 4:22:33

- kympin enkka 49:17

- 9 puolikasta, 1 kokonainen

- 2 Pirkan Hölkkää, enkka 3:35:58

- eka juoksutapahtuma Naisten kymppi vuonna 2008 aikaan 65 min

Karmitsan mäki oli lyhyt ja tehokas.

Näillä mennään! Nyt vain juoksukilometrejä lisää. Ilmeisesti Pirkan Hölkkä meni sunnuntaina liian hyvin, kun annoin ylipuhua itseni koko hommaan, mutta kaikkeahan pitää kokeilla. Motivaatio ainakin on kohdillaan ja treenikavereista ei varmasti jää kiinni, mukaan lähtee ainakin pari kaveria ja Niksun kanssa treenataan myös. Ja kultsille hankitaan paikka viimeistään keväällä, ellei ilmoittautuminen mennyt läpi. 53 kilsaa, täältä tullaan!

Pirkan Hölkkä 33 km

Aamulla jänskätti. Olen osallistunut ehkä vajaaseen pariinkymmeneen juoksutapahtumaan, joista viime vuoden Pirkan Hölkkä on ollut kamalin, vuosi sitten maalissa tuli itku:

http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2015/10/ensimmainen-pirkan-holkka-33-km.html?m=0

Tänä vuonna se ei ollut kamala! Aika parani 22 minuuttia ja fiilis on huippu!

Maalissa hymy on herkässä.

Kello herätti 6.45 Holiday Inn -hotellista Tampereen keskustassa, olin nähnyt yöllä unta, että myöhästyin lähdöstä. Aamutoimet, juoksuvaatteet päälle ja hotellin aamiaiselle, vähänkö helpompaa kuin viime vuonna, jolloin kello herätti yöneljältä. Ajettiin Niksun kanssa suoraan lähtöpaikalle, oltiin siellä puoli tuntia ennen lähtöä. Numerolappu rintaan ja vessaan. Vessoja oli enemmän kuin viime vuonna, mutta silti jonot olivat kohtuupitkät. Kävin vessassa jälleen kentän takana, siellä ei ollut jonoja juuri mitään. Sitten starttipaikalle, jossa koetin bongata tuttuja, mutta en onnistunut löytämään ketään.

Lähdössä oli aamuysiltä hieman kylmä.

Lähtölaukaus on annettu, 33 kilsaa edessä.

Takki Niksulle, lähtölaukaus ja menoksi. Lähdin varmaan liian etunenässä, porukan tahti tuntui melko reippaalta. Oma syke nousi jo ekassa asfalttimäessä lähes 170. Pirkan Hölkkään lähdin tänä vuonna pitkis-fiiliksellä, tarkoitus oli vetää pitkä lenkki ennen Dublinin maratonia ja mieluummin vielä niin, että maalissa ei itkettäisi (kuten vuosi sitten). Niinpä varoin juoksemasta liian kovaa ja revittelemästä liikoja. En seuraillut kertaakaan Polarista kilometrivauhtia, ainoastaan sykelukuja katselin välillä. 

Pukeutuminen oli aivan nappi, pitkät juoksutrikoot, kompressiosukat ja -säärystimet sekä pitkähihainen paita. Ekat kymmenen kilsaa tuntuivat melko tahmeilta, askel ei ollut lennokas. Ja tätä pitäisi jatkaa 33 kilsaan, ihan pöhköä. Kuka hullu haluaa juosta sunnuntaiaamuna Valkeakoskelta Tampereelle polkuja ja metsäteitä pitkin?

16,5 kilsan kohdalla oli merkki puolivälistä, meinasin huutaa ääneen! Sama juttu oli eräällä huoltopisteellä, jossa luki, että reipas 18 kilsaa maaliin. Siis 18, luku, joka ei alkanut kolmosella tai kakkosella, upeeta.

Viime vuonna pohkeet kramppasivat 21 kilsan kohdalla ja loppumatka oli helvettiä. Nyt pohkeissa ei ollut tuntemuksia, mutta vasemman jalan varpaat varoittelivat hieman ennakkoon. Huitaisin 19 kilsan kohdalla Mäkkärin suolapussin naamariin, voitte kuvitella mikä makuelämys. Suola auttoi, varpaat tuntuivat paremmalta, jes. Muutoinkin vedin geelejä tasaisesti, neljä koko matkalla. Taukopaikoilla aina kävelin, geeli, sitten vesi ja tuntemusten mukaan suolakurkkuja tai mehukeittoa. Huoltopaikoilla, joilla en vetänyt geelejä, join urheilujuomaa.

Henkisesti pisimmät kilometrit olivat 21-26. Niiden jälkeen maali tuntui olevan jo lähellä. Vikat viisi kilsaa lähdin jo vähän nostamaan vauhtia, sykekin nousi aavistuksen. Aiemmista juoksutapahtumista tiedän, että jaksan treenata melko pitkään, jos syke pysyy alle 173. Oli upeeta juosta kohdat, joissa viime vuonna olin kinttu pystyssä venyttelemässä. Nyt pystyin juosta koko matkan, supersiistiä!

Vikan viiden kilsan ajan ohittelin jopa juoksijoita. Varpaat tuntuivat siltä, että kohta kramppaa, mutta kuin ihmeen kaupalla ei krampannut! Tuntui koko ajan, että juoksen kramppien suhteen äärirajoilla, jos kiristäisin vauhtia liikaa, kramppi tulisi takuuvarmasti ja sitten aikaa vasta menisikin. Jopa loppukiri irtosi hienosti ja maaliviiva ylittyi ajassa 3:35:58, siis 22 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten!!!

Maalissa nakitin jonkun miehen ottamaan musta kuvan, sitten soitin Niksulle. Kultsi oli ollut hakemassa mun takkia autolla ja missasi juuri maaliintulon. Onnittelupusut ja halit tuli joka tapauksessa ja appelsiinimehua, autossa vielä kanapatonkia ja suklaata, kyllä maistui! Hetken istuskelun jälkeen lähdin suihkuun. Pukkarissa oli kohtuullisesti porukkaa, mutta ei liikaa ja suihkuun pääsin heti. Suihkun jälkeen käytiin vielä tsekkaa tulostaulu sekä syömässä muurinpohjaletut kaikilla lisähärpäkkeillä. Nam nam, koko lettu meni kahvin kanssa kevyesti. 

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta juoksu sujui varsin hyvin. Mulla on paino noussut tänä vuonna, nyrjähtänyt nilkka pakotti kolmen viikon treenitaukoon ja Finlandia maratonilla (blogikirjoitus tulee vielä) puolikas meni ihan alta lipan. Tässä valossa Pirkan Hölkkä suorastaan pelotti, juoksukunto ei voisi olla hyvä. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että aika parani ja juoksufiilis oli tahmeasta tuntumasta huolimatta hyvä, vaikka peruskriittiseen tapaan hieman harmittaa tuo kuusi minuuttia, olisihan se 3:30 ollu hieno aika.

Kultsi osti uudet lenkkarit, tästä se maratonura alkaa ;)

Juoksun jälkeen käytiin vielä Lielahden XLL Outdoorissa, kun tiettyjä kenkiä ei ollut eilen lauantaina Kalevan XLL:ssä. Itse ostin sisäkengät ja Niksu osti juoksukengät, jeeee! Mulla on tässä elokuuhun 2017 aikaa ylipuhua kultsi Reykjavikin kokonaiselle maratonille. Tästä tulee supertreenivuosi ja seuraava juoksusteppi onkin jo tän kuun lopussa, kokonainen maraton Dublinissa, tulee upee juoksureissu :)

Uusi parisuhde ja rakas

Blogi on uinunut kuukauden päivät, iso anteeksipyyntö! Haltin reissusta on vielä kirjoittamatta ja monta muutakin aihetta olisi mielessä. Kiirettä on kuitenkin pitänyt niin kuin arvata saattaa.

Kultsi *sydän*

Osa kiireestä johtuu jumppatöistä, aloitin Kuntomaailmalla pienryhmän vetämisen kaksi kertaa viikossa ja toinen ryhmä, painonpudottajat, starttaa vielä myöhemmin. Lisäksi uusin jumppaohjelmat, joiden päälle on ollut kaikkea muuta pientä kivaa puuhaa, mm. omat treenit tulevaa Finlandia marathonin puolikasta sekä Dublinin kokonaista maratonia varten. Ja kai sen voi jo tässä vaiheessa tunnustaa, että elämääni on tullut uusi mies... Tästä on ehkä pakko kertoa vähän lisää, ei tätä enää voi "salatakaan" :D

Suunnistuksesta kaikki lähti

Läheisimmät ovat jo Facebookista bonganneet parisuhdepäivityksen ja tätä ennenkin Instagram-kuvissa alkoi vilahtelemaan eräs Niksu, oikealta nimeltään siis Niko. Heinäkuussa kyseinen herra vilahti blogissakin Koloveden kajakkireissun yhteydessä, mutta vain hämyisesti selkäpuolelta ja figuurina:

• http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2016/07/melontareissu-kolovedella.html

Jep, eli kesäkuussa tavattiin ekan kerran kasvotusten, "nykyaikaisesti" tutustuttiin Tinderin kautta. Keskustelut tosin olivat alkaneet jo maaliskuussa, että muutama kuukausi meni whatsapissa satunnaisesti jutellessa. Kesäkuussa käytiin muutaman kerran lenkkeilemässä, pelaamassa sulkapalloa sekä suunnistamassa.

Facebook sen jo kertoi :)

Kaikki oikeastaan alkoi suunnistuksesta, Venlat lähestyivät ja tarvitsin vähän jeesiä olemattomiin suunnistustaitoihin. Siellä me sitten eräs sunnuntai suunnistettiin jossain Muuratsalossa, toinen sunnuntai Heinälammella. Lenkitkin olivat suhteellisen kunnioitettavia, parit aamulenkit starttasivat meikäläisen parkkipaikalta aamulla klo 6.15. Juhannusviikolla herra lähti vesisateeseen pyöräilemään puolet matkasta seurana:

• http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2016/06/perinteinen-juhannuspolkaisu-mokille.html

Kuopion viinijuhlilla roihahti

Ensimmäiset tapaamiset sujuivat tosiaan melkolailla treenien merkeissä ilman sen kummempia odotuksia. Eräs lomapäivä vietettiin yhdessä Laajavuoressa mäkitreeneissä, sitten tulikin tuo juhannuspolkaisu, josta viestittely vain kiihtyi. Sen jälkeen tuli juhannus ja lähdin tyttöjen kanssa Haltin reissulle, mikä tarkoitti usean päivän, lähes viikon, viestittelytaukoa. Haltin huipulta oli kuitenkin pakko laittaa viestiä ja valokuvaa maisemista, se oli vaellusreissulla ainut paikka, jossa oli kenttää.

Haltin reissun jälkeen tulikin sitten idea lähteä kahdestaan Kuopion viinijuhlille heinäkuussa. Tämä oli se jännä reissu, varattiin hotellihuone ja lähdettiin katsomaan viinijuhlien tunnelmaa. Siitähän se sitten lähti. Melontareissu oli seuraava, porukat ihmettelivät, kun en viihtynyt kesämökillä montaa päivää putkeen, kun oli pakko päästä takaisin Jyväskylään.

Kesälomani loppui heinäkuun puolivälissä Suomipop-festareihin, joilla olin pikkuveljeni kanssa. Kun pikkuveljeni lähti takaisin kotiin sunnuntaina 17.7., Niko tuli mun luokse yöksi ja on siitä lähtien mun luona ollutkin eli nyt suunnilleen kaksi kuukautta. Välillä ollaan oltu yksi yö Nikon luona ja reilu viikko oltiin eri osoitteissa, kun Niko oli kalareissulla Venäjällä. Muuten arkea on vietetty samassa taloudessa ja onhan tuo raksu jo nikkaroinut terassinkin asuntoon. Niinpä päätettiin irtisanoa Nikon vuokra-asunto ja muuttaa kamppeet mun omistusasuntoon sekä ylimääräiseen vuokravarastoon, joka saadaan ensi viikolla eli 20.9. Kaksiossa on kohta tiivis tunnelma :)

Kultsi teki mulle terassin. Nyt kelpaa kahdestaan lutustella terdellä.

Viime viikonloppuna muutettiin jo osa tavaroista, lähinnä vaatteita.

Lutustelua ja treenaamista

Ehkä tämä vähän selittää viime aikaista kiirettä ja blogin nukkumista, kun suuri osa vapaa-ajasta ollaan lutusteltu kahdestaan. Tai ei nyt ihan pelkästään lutustelua, ollaan kuitenkin vedetty mäkitreenejä, käyty lenkillä, suunnistamassa, melomassa ja ties missä. Kummankin vanhemmat ja sisarukset on jo lähes kaikki tavattu ja joutuihan se rakas mökkiraksalla lapiointitalkoisiin, mä pääsin helpommalla pianonnostotalkoissa.

Eräs sunnuntai vedettiin kolmen tunnin mäkitreenit Kanavuoressa.

Vähän pimeä kuva, lopetettiin mäkitreenit Riihivuoressa, kun tuli jo pimeää.

Suunnitelmissa ei ollut vakiintua ihan näin pian eron jälkeen, mutta asiat ovat menneet luontevasti omalla painollaan. Ja kuten tuo ihana työkaveri Roosis tuumasi kaikella rakkaudella, oon mä sinkkuelämääkin ehtinyt viettää. Noista kuukausista iso kiitos ihanalle ystävälle Marjolle! Marjon kanssa tuli talvella juostua Napolissa ja keväällä rymyttyä suunnistamassa ties missä lähimetsissä. Tällainen sinkkukaveri on kyllä ollut aivan korvaamaton!

Banaanilaatikot odottamassa pakkaamista.

Käsijarru pahasti rikki

Asiat ovat ehkä edenneet melko nopeasti, mutta jotenkin kaikki on tapahtunut niin luontevasti. Henkisellä puolella juttu luistaa, arvomaailma on samanlainen, päivän aikana toista on kamala ikävä ja meillä on yhteisiä harrastuksia, mutta myös omia juttuja, eikä toisesta voisi pitää näppejä erossa, kun vain tekee mieli halata ja pussata. Kaikista hauskinta on, kun isukki kehoitti vielä heinäkuussa käyttämään "käsijarrua", mutta lopulta luovutti ja totesi, että käsijarru taitaa olla pahasti rikki, hih.

Tällä viikolla jatketaan tavaroiden yhteen paikkaan sovittamista ja lauantaina juostaan yhdessä Finlandia marathonilla puolikas. Voitte arvata onko pientä kilpailuhenkeä ilmassa! Treenien lisäksi Niko harrastaa kalastusta ja metsästystä, mäkin kokeilin kesällä perhonheittoa, tosin vielä ilman koukkua. Kummallakaan meillä ei ole lapsia ennestään, vaikka kumpikin on ollut aiemmin naimisissa. Raksu on myös loistava kokki ja sen kainaloon on ihan parasta käpertyä. Oon niin happy ja onnellinen :) *sydän*