Tänä vuonna se ei ollut kamala! Aika parani 22 minuuttia ja fiilis on huippu!
Maalissa hymy on herkässä.
Lähdössä oli aamuysiltä hieman kylmä.
Lähtölaukaus on annettu, 33 kilsaa edessä.
Kultsi osti uudet lenkkarit, tästä se maratonura alkaa ;)
Kello herätti 6.45 Holiday Inn -hotellista Tampereen keskustassa, olin nähnyt yöllä unta, että myöhästyin lähdöstä. Aamutoimet, juoksuvaatteet päälle ja hotellin aamiaiselle, vähänkö helpompaa kuin viime vuonna, jolloin kello herätti yöneljältä. Ajettiin Niksun kanssa suoraan lähtöpaikalle, oltiin siellä puoli tuntia ennen lähtöä. Numerolappu rintaan ja vessaan. Vessoja oli enemmän kuin viime vuonna, mutta silti jonot olivat kohtuupitkät. Kävin vessassa jälleen kentän takana, siellä ei ollut jonoja juuri mitään. Sitten starttipaikalle, jossa koetin bongata tuttuja, mutta en onnistunut löytämään ketään.
Takki Niksulle, lähtölaukaus ja menoksi. Lähdin varmaan liian etunenässä, porukan tahti tuntui melko reippaalta. Oma syke nousi jo ekassa asfalttimäessä lähes 170. Pirkan Hölkkään lähdin tänä vuonna pitkis-fiiliksellä, tarkoitus oli vetää pitkä lenkki ennen Dublinin maratonia ja mieluummin vielä niin, että maalissa ei itkettäisi (kuten vuosi sitten). Niinpä varoin juoksemasta liian kovaa ja revittelemästä liikoja. En seuraillut kertaakaan Polarista kilometrivauhtia, ainoastaan sykelukuja katselin välillä.
Pukeutuminen oli aivan nappi, pitkät juoksutrikoot, kompressiosukat ja -säärystimet sekä pitkähihainen paita. Ekat kymmenen kilsaa tuntuivat melko tahmeilta, askel ei ollut lennokas. Ja tätä pitäisi jatkaa 33 kilsaan, ihan pöhköä. Kuka hullu haluaa juosta sunnuntaiaamuna Valkeakoskelta Tampereelle polkuja ja metsäteitä pitkin?
16,5 kilsan kohdalla oli merkki puolivälistä, meinasin huutaa ääneen! Sama juttu oli eräällä huoltopisteellä, jossa luki, että reipas 18 kilsaa maaliin. Siis 18, luku, joka ei alkanut kolmosella tai kakkosella, upeeta.
Viime vuonna pohkeet kramppasivat 21 kilsan kohdalla ja loppumatka oli helvettiä. Nyt pohkeissa ei ollut tuntemuksia, mutta vasemman jalan varpaat varoittelivat hieman ennakkoon. Huitaisin 19 kilsan kohdalla Mäkkärin suolapussin naamariin, voitte kuvitella mikä makuelämys. Suola auttoi, varpaat tuntuivat paremmalta, jes. Muutoinkin vedin geelejä tasaisesti, neljä koko matkalla. Taukopaikoilla aina kävelin, geeli, sitten vesi ja tuntemusten mukaan suolakurkkuja tai mehukeittoa. Huoltopaikoilla, joilla en vetänyt geelejä, join urheilujuomaa.
Henkisesti pisimmät kilometrit olivat 21-26. Niiden jälkeen maali tuntui olevan jo lähellä. Vikat viisi kilsaa lähdin jo vähän nostamaan vauhtia, sykekin nousi aavistuksen. Aiemmista juoksutapahtumista tiedän, että jaksan treenata melko pitkään, jos syke pysyy alle 173. Oli upeeta juosta kohdat, joissa viime vuonna olin kinttu pystyssä venyttelemässä. Nyt pystyin juosta koko matkan, supersiistiä!
Vikan viiden kilsan ajan ohittelin jopa juoksijoita. Varpaat tuntuivat siltä, että kohta kramppaa, mutta kuin ihmeen kaupalla ei krampannut! Tuntui koko ajan, että juoksen kramppien suhteen äärirajoilla, jos kiristäisin vauhtia liikaa, kramppi tulisi takuuvarmasti ja sitten aikaa vasta menisikin. Jopa loppukiri irtosi hienosti ja maaliviiva ylittyi ajassa 3:35:58, siis 22 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten!!!
Maalissa nakitin jonkun miehen ottamaan musta kuvan, sitten soitin Niksulle. Kultsi oli ollut hakemassa mun takkia autolla ja missasi juuri maaliintulon. Onnittelupusut ja halit tuli joka tapauksessa ja appelsiinimehua, autossa vielä kanapatonkia ja suklaata, kyllä maistui! Hetken istuskelun jälkeen lähdin suihkuun. Pukkarissa oli kohtuullisesti porukkaa, mutta ei liikaa ja suihkuun pääsin heti. Suihkun jälkeen käytiin vielä tsekkaa tulostaulu sekä syömässä muurinpohjaletut kaikilla lisähärpäkkeillä. Nam nam, koko lettu meni kahvin kanssa kevyesti.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta juoksu sujui varsin hyvin. Mulla on paino noussut tänä vuonna, nyrjähtänyt nilkka pakotti kolmen viikon treenitaukoon ja Finlandia maratonilla (blogikirjoitus tulee vielä) puolikas meni ihan alta lipan. Tässä valossa Pirkan Hölkkä suorastaan pelotti, juoksukunto ei voisi olla hyvä. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että aika parani ja juoksufiilis oli tahmeasta tuntumasta huolimatta hyvä, vaikka peruskriittiseen tapaan hieman harmittaa tuo kuusi minuuttia, olisihan se 3:30 ollu hieno aika.
Juoksun jälkeen käytiin vielä Lielahden XLL Outdoorissa, kun tiettyjä kenkiä ei ollut eilen lauantaina Kalevan XLL:ssä. Itse ostin sisäkengät ja Niksu osti juoksukengät, jeeee! Mulla on tässä elokuuhun 2017 aikaa ylipuhua kultsi Reykjavikin kokonaiselle maratonille. Tästä tulee supertreenivuosi ja seuraava juoksusteppi onkin jo tän kuun lopussa, kokonainen maraton Dublinissa, tulee upee juoksureissu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti