Lepää rauhassa Jeni

Tämä päivä alkoi surullisella puhelinsoitolla. Isäni soitti, että koiramme Jeni oli löytynyt aamulla hukkuneena järvestä. Äitini oli etsinyt Jeniä aamulla viiden aikaan pari tuntia. Joutsenet olivat mekkaloineet, mutta koiraa ei nykynyt missään.

Viimeinen kuva Jenistä on viikon takaa juhannukselta 2014.

Aamulla kahdeksan aikaan äitini ja pikkuveljeni olivat löytäneet Jenin kaislikon tuntumasta. Mummo oli haettu paikalle, hän oli lähtenyt niin kiireellä, että kengätkin unohtuivat jalasta. Isäni oli herätetty myös ja hän haki Jenin järvestä veneellä.

Jeni ei pitänyt vedestä, eikä käynyt uimassa. Siksipä arvailimme, että hän olisi varta vasten mennyt järveen viimeiselle matkalleen. Juhannuksenakin Jeni oli nukkunut metsässä, kun pikkuveljeni oli löytänyt hänet. Olen kuullut, että eläimet hakeutuisivat "piiloon" kuolemaan. Ehkä sitä oli ilmassa jo tuolloin.

Jeni nauttii juhannuksesta laiturilla.

Jeni oli jo vanha, 16,5-vuotias japaninpystykorva. Yleensä japaninpystykorvat elävät noin 13-vuotiaiksi, joten tähän nähden Jeni oli sitkeää ja lujaa tekoa. Jeni oli siskoni koira, mutta koko perheemme silmäterä. Talvisin Jeni asusti Alajärvellä lapsuudenkotimme pihan tarhassa ja kesäisin nautti vapaudesta kesämökillä Kannonkoskella. Viimeiset kolme kesää aina mietimme, että vieläkö Jeni näkee seuraavan kesän mökillä. Aina se sitkeästi selvisi talven yli ja lähti mukanamme mökkeilemään.

Jeni autossa lähdössä kesän viettoon mökille.

Ennen Jeni tuli mökillä vastaan haukkuen, viimeiset vuodet haukkumista ei juuri kuulunut, mutta vastaan hän tuli heti, kun huomasi, että tulimme mökille. Jenillä oli vanhoilla päivillä jo huono kuulo ja huonot lonkat. Hän ei kuullut, kun häntä kutsuttiin. Välillä epäilimme myös dementiaa, kun Jeni kiersi mökkiä ympäri, eikä yhtäkkiä muistanut asioita, joita hänelle oli aiemmin opetettu. Muutaman kerran Jeni säikäytti meidät pahanpäiväisesti. Kun hän innostui, hän saattoi kaatua maahan kuin kuolleena. Sitten hetken päästä hän taas virkosi ja tassuttelu jatkui tavalliseen tapaan.

Hieman ollaan möyritty jossain, kun on kuonokin mullassa.

Erään kerran, jo muutama vuosi sitten, lähdimme koko porukka iltakävelylle. Kehotimme Jeniä jäämään rannalle, ettei vanhus lähtisi turhaan väsyttämään itseään lenkille. Kun palasimme takaisin, koiraa ei näkynyt missään. Mökin laiturilta näkyy junaratasillalle, jossa näkyi valkoinen karvapallero ylittämässä siltaa. Siellä Jeni oli seuraamassa meidän jälkiämme. Ei muuta kuin äkkiä juosten perään. Jeni kiersi saman lenkin kuin mekin, ja onnellisesti saimme hänet mökille turvaan. Lenkki meni vähän matkaa maantien vartta pitkin ja oli onni, että Jenille ei sattunut mitään. Junaradalla kulkee myös junia, harvoin ja satunnaisesti, mutta kulkee kuitenkin. Onneksi karkureissu päättyi hyvin.

Lomalla voi ottaa rennommin.

Juhannuksena kannoimme avopuolisoni kanssa Jenin nukkumaan omaan petiin, kun hän ei itse jaksanut nousta kylmältä betonialustalta. Aamulla kun heräsimme Jeni nukkui pedissään, toinen jalka pihalla. Voi reppanaa. Usein jo puhuimme, että olisiko Jenin aika lähteä viimeiselle matkalle eläinlääkäriin. Mökillä Jeni kuitenkin aina piristyi ja söi hyvin, joten eläinlääkäri unohdettiin.

Nappisilmä *sydän*

Viimeinen hetkeni Jenin kanssa oli laiturilla juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Jeni tuli minun ja äitini kanssa laiturille, kun huuhtelin moppisankoa, ja katseli alas veteen. Jano oli, mutta veteen ei yltänyt. Otin vettä käsiini ja Jeni lipitti kolme satsia janoonsa. Voi toista.

Tässä vielä vanhoja kuvia vuosien varrelta. Jeni oli monessa mukana.

Vauhti päällä.

Pallo on saanut kyytiä.

Lumileikit käynnissä.

Siskoni ja Jeni.

Metsäretkellä.

Grillattua maissia, jo toinen menossa.

Jeni Alajärvellä.

Jeni ja siskoni.

Jeni mökillä nuorena ja vilkkaana.

Minä, pikkuveljeni ja Jeni syksyretkellä monta vuotta sitten.

Välillä pitää levätä.

Tästäkin kuvasta on jo vuosia.

Viimeisten vuosien aikana Jeni ei enää jaksanut lähteä venereissuille mukaan, mutta aiemmin hän nautti veneilystä.

Jeni oli innokkaana mukana kalareissuilla.

Silmäterä. Vasemman puoleisessa kuvassa Jeni nauttii juhannusmakkarasta juhannuksena 2013.

Jeni haudattiin mökille. Mummo peitteli hänet pyyhkeeseen ja isäni kaivoi haudan. Mummo osti Jenin haudalle torilta kukan ja lupasi, että niin kauan kuin hän elossa on, niin Jenin haudalla on kukkia. Voi mummoa, voi Jeniä.

Kiitos Jeni kaikista näistä vuosista. Tulemme aina kaipaamaan sinua. Mökille ja Alajärvelle meno ei ole enää ikinä samanlaista kuin ennen, kun siellä ei ole sinua. Tassuttele onnellisesti koirien taivaassa, missä kipuja ja kolotuksia ei enää ole. Lepää rauhassa, olet muistoissamme aina.

Jeni 6.12.1997–28.6.2014

Vaipui voimasi hiljalleen,
hetki lähdön läheni. 

Aamuna kauniin kesäisen,
tuli luoksesi lepo ikuinen.

––––––––––––––––––––––

Ansaitset unen rauhaisan
ja kiitoksen kaikkein kauneimman.
Suo anteeksi rakkaani kyyneleet nää,
ne on rakkautta ja ikävää.