Tänään on se päivä, joka tuntui todella kaukaiselta vielä puoli vuotta sitten. Avioeron ensimmäisen vaiheen puolen vuoden harkinta-aika tulee täyteen tänään tiistaina 2.8.2016. Tänään voi siis aikaisintaan hakea lopullista eroa ja jollei eroa hae vuoden sisällä ekasta hakemuksesta, niin hakemus raukeaa. Ensimmäinen hääpäivä olisi ollut ensi viikon maanantaina 8.8.2016. Avioeropaperit on nyt allekirjoitettu ja postitettu. Että sellainen tarina.
 |
| Hymy pysyy kasvoilla, kaikesta huolimatta. |
Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon, niistä nyt päällimmäisenä yhteisen asunnon myynti ja oman osto sekä avioehdon tekeminen ja avioeron vireille laittaminen. Silloin puolen vuoden harkinta-aika tuntui pitkältä, jopa turhalta, ja nyt se on jo mennyt. Henkisellä puolella on käyty melkoinen ajatusten taistelu ja uudelleen järjestely, kasvettu paljon ja muututtu ihmisenäkin. Kaikki kokemukset vaikuttavat ja jättävät jälkensä, ilman niitä en olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen. On varmaan tullut sitä kuuluisaa elämänkokemusta.
 |
| Muuttourakka oli melkoinen, huh huh. |
Työkaverini kanssa juttelin fiiliksistä eräs päivä, äidin kanssa joku toinen päivä, ystävien myös. Minulta kysyttiin miltä tuntuu rakastaa toista ihmistä kahdeksan vuotta ja sitten erota, mitä tapahtuu tunteille? Kysymys oli helppo, mulle se toinen ihminen on kuin "kuollut", sitä ei ole enää olemassa. Ihmistä, jonka kanssa alttarille kävelin, ei ollut oikeasti olemassa sellaisena kuin luulin. Se oli jotain, mitä kuvittelin tai toivoin sen olevan. Tottakai osa oli varmasti totta, mutta osa oli illuusiota, ei todellista. Ja eihän sellaista voi olla ikävä, mitä ei ole ollut olemassakaan.
 |
| Pussipuuroa vedettiin aamuisin koko joulukuu ja vielä sen jälkeenkin. Kun kaikki lautaset oli pakattu, söin puuroa jäljelle jääneistä astioista. |
Mennyt vuosi on ollut rankka, mutta opettavainen. Edelleenkään en tajua miten olen ollut tolkuissani vuoden vaihteessa, etenkin joulu meni aivan ohi. Jouluaatosta muistan sen, että mun oli pakko päästä lenkille, aivan pakko. Halusin mennä yksin, en halunnut edes siskoa mukaan. Piti päästä hetkeksi tuulettamaan päätä, itku meinasi tulla väkisin, taisi kyllä tullakin muutamaan kertaan.
Joulupäivä taas oli ensimmäinen päivä, kun en itkenyt ollenkaan, en kertaakaan. Muutoin joulukuussa söin aamuisin pelkkää pussipuuroa, iltaisin saatoin käydä joskus veljellä ja hänen vaimollaan syömässä.
Tammikuusta taas muistan hetken, kun mietin, että pitäisikö mun ostaa joululahjoja, kunnes tajusin, että joulu meni jo. Silloin menin kotiin, keitin kuumaa glögiä ja söin joulutortun.
 |
| Jouluaattona mun oli pakko päästä yksin lenkille. Sää oli mitä upein. |
 |
| Tammikuussa vietin itsekseni uuden joulun. |
Viimeinen puoli vuotta on muuttanut itseänikin ihmisenä monella tavalla. Nykyisin olen rennompi kuin ennen, elän enemmän hetkessä, en suunnittele liikoja. Toki suunnittelen lomareissuja ja muita happeningeja sekä asetan tavoitteita treeneille, mutta en yhtä säntillisesti ja ehdottomasti kuin ennen. Asiat voivat muuttua ja suunnitelmien pitää muuttua ja joustaa samalla tavoin. Aiemmin en esimerkiksi liittynyt crossfit-salin jäseneksi kuin vuoden sopparilla, kun ajattelin, että olen ehkä raskaana parin vuoden päästä. En ilmoittautunut Tukholman maratonille keväälle 2016 samasta syystä. Nyt en enää suunnittele liikoja tai stressaa pikkuasioista, elämä voi aina muuttua ja suunnitelmat muuttuvat niiden mukana.
 |
| Syntymäpäiväkortti helmikuulta, kun täysin 32 vuotta. |
 |
| Rentous on ulottunut myös ruokapöytään, herkkujakin on nautittu. Että mikäs se oli se parin kolmen kilon painonnousu... :P |
Siitä olen onnellinen, että olen onnistunut säilyttämään positiivisen luonteeni, enkä ole katkeroitunut. Uskon yhä, että ihmisissä on paljon hyvää, vaikka huonojakin asioita on. Uskon, että ainakin joihinkin ihmisiin voi luottaa ja he ovat luottamuksen arvoisia.
Lisäksi olen tehnyt asioita, joista itse nautin. En ole esimerkiksi ikinä aiemmin osallistunut niin paljon erilaisiin juoksutapahtumiin kuin tänä vuonna. Laskin, että olen juossut tänä vuonna kolme puolimaratonia sekä kaksi kymmenen kilsan kisaa tai oikeastaan kolme, jos uudenvuoden juoksu lasketaan. Lisäksi osallistuin ensimmäistä kertaa ikinä Venloihin ja suunnistin itseni vielä maaliinkin.
Juoksun lisäksi on tehty pieniä omia enkkoja. Maastavedossa nousee 80 kiloa (satanen tosin on vielä tavoitteena), lankussa pysyn minuutin 20 kilon lisäpainolla ja Laajavuoren mäen jaksan vetää ylös ja alas kymmenen kertaa. Pieniä juttuja ja vielä pieniä painojakin pro-tyyppeihin verrattuna, mutta omasta mielestäni kestävyystreenaajalle ihan ok lukuja. Pääasia, että olen itse tyytyväinen.
 |
| Kesä oli villi ja vapaa, tein juuri niitä asioita, mitä itse halusin. Tässä suomipop-Päivi. |
Kun tapahtumista kuluu enemmän aikaa, asioita osaa myös tarkastella enemmän "ulkopuolisena". Mikä meni pieleen? Mitä olisin itse voinut tehdä toisin? Mitä ehkä huonojakin ajatusmalleja parisuhteesta on jäänyt omaan päähän ja käytökseen, mistä voisi opetella irti? Mitä hyvää suhteessa oli, mitä huonoa? Millaisen uuden suhteen haluan tai millaista en halua? Omasta mielestäni olen oppinut paljon, vaikka opittavaa on varmasti yhä.
 |
| Elämässä sattuu ja tapahtuu aina. Ikinä ei ole sellaista pitkään jatkuvaa seesteistä hetkeä. Tilanteisiin pitää sopeutua tai miettiä mitä asioille voi itse tehdä. Ja sitä paitsi aina on jotain ilon aihetta - jokaisessa tilanteessa. |
Jossain vaiheessa alkuvuodesta ajattelin, että mulla on mennyt elämästä hukkaan kahdeksan vuotta. Enää en ajattele näin, asioilla on aina tarkoituksensa ja aikansa. Kahdeksaan vuoteen mahtuu paljon ihania kokemuksia, mieleenjääneitä reissuja ja muita hauskoja juttuja. Ne on koettu ja ne jäävät osaksi minua. Nyt tämä ovi on kuitenkin sulkeutunut, yksi iso elämänvaihe on takana. Ja eivätkös ne viisaammat aina sano, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin uusia avautuu. Nyt matkaa jatketaan eteenpäin avoimin ja kiitollisin mielin yhtä suurta kokemusta rikkaampana.
Laulu, joka hääkirkossa kuultiin, säilyy muistoissa aina:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti