perjantai 12. elokuuta 2016

Uutta syksyyn: pienryhmän vetäminen ja osallistuminen LIFW-nettivalmennukseen

Olin alkuviikosta hieman down, elämä tuntui tavallisen tylsältä. Suuri osa johtui siitä, etten päässyt nilkan takia juoksemaan tai muutoin liikkumaan, pää meinasi hajota. Osa fiiliksestä johtui tylsistymisestä, arki alkoi taas osittain vähän liiankin tutulla kaavalla.

Olen ehkä luonteeltani sellainen, että tasaisin väliajoin pitää keksiä jotain uutta. Sen ei tarvitse olla välttämättä isoa ja ihmeellistä, mutta jotain pientä tavallisesta arjesta poikkeavaa.

Viimeiset vajaa kahdeksan kuukautta on prosessoitu avioeroa, eikä ylimääräistä energiaa ole juurikaan ollut mihinkään muuhun. Siitä olenkin onnellinen, että muilla elämän osa-alueilla on ollut viimeiset kahdeksan kuukautta rauhallista, eikä suuria muutoksia ole ollut, sillä avioerossa oli muutosta ihan riittämiin. Lisäksi suoritin pt-koulutuksen, joka sekin vei aikaa ja energiaa. Nyt taas on olo, että energiaa olisi muuhunkin.

Aina pitää yrittää ja kokeilla kaikkea uutta. Vasta sitten voi todeta oliko se oma juttu vai ei.

Kesä meni nopeasti akkuja lataillessa, tein mitä mieli teki ja sillä hetkellä huvitti. Nyt arkea on mennyt jo muutama viikko töissä ja ryhmäliikuntojen ohjaamisessa. Työt alkoivat tutuilla projekteilla, jumpat tutuilla tunneilla. Kaikki tuntui siis periaatteessa hyvältä, mutta fiilis oli, että jotain uutta pitäisi keksiä.

Nyt olo on taas innostunut. Osa johtuu siitä, että olen päässyt nilkan kanssa jo paremmin liikkumaan, jopa juoksulenkille, energiatasot ovat ihan erilaiset kuin sohvalla maatessa. Osa johtuu muusta pienestä uudesta. Uusista jutuista voisi nostaa esille kaksi: pienryhmän vetäminen ja viiden viikon LIFW-nettivalmennus.

Painonpudotusryhmän vetäminen


Keväällä tuurasin pienryhmien vetämisessä. Se tuntui just mun jutulta, eikö naamasta näe?

Näillä näkymin pääsen syyskuussa vetämään pienryhmänä painonpudotusporukkaa Kuntomaailmassa. Olen niin innoissani, pää pursuaa ideoita! Ryhmäliikuntaa olen vetänyt vuodesta 2012 lähtien (kahvakuulaa ja spinningiä) ja pt-koulutuksen myötä kiinnostuin lisäksi pienryhmien vetämisestä.

Tämä tiivistää hyvin rasvan ja lihaksen eron.

Pienryhmissä porukka on tiivis sekä tulokset ja kehityksen näkee itsekin paremmin. Koen olevani helposti lähestyttävä ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Keväällä tuurailin jo pienryhmiä, mikä oli tosi siistiä. Muutenkin koen olevani parhaimmillani painonpudottajien kanssa, olenhan itsekin aikoinani tiputtanut 14 kiloa. Tästä kirjoitin blogiini jo vuonna 2013:

• http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2013/04/karuja-lukuja-ja-oma-puttepossun-tarina.html

Lean in five weeks -nettivalmennus


Ensi viikolla alkaa viiden viikon nettivalmennus, mielenkiinnolla odotan miltä se kropassa näyttää ja tuntuu.

Ensi viikon maanantaina 15.8. aloitan Tomi Kokon luotsaaman Lean in five weeks -nettivalmennuksen. Olen harkinnut valmennusta jo aiemminkin, mutta leivätön ja maidoton ruokavalio ei sopinut yhteen juoksutavoitteideni kanssa. Valmennus alkaa ensi viikolla ja loppuu sopivasti ennen Finlandia marathonia, jossa juoksen vain puolikkaan.

Nyt ajattelin ennakkoluulottomasti ja osin uteliaisuudestakin kokeilla LIFW-valmennusta, katsotaan sitten missä kuosissa viiden viikon päästä ollaan ja saako valmennuksella tuloksia. Ja onhan näitä erilaisia ruokavalioita hyvä kokeilla, tietää sitten itsekin mistä puhutaan ja miten ne kroppaan vaikuttavat. Kirjoittelen valmennuksen edistymisestä ja vaikutuksista blogiini, tässä lisätietoja jo sitä ennen:

• http://www.leaninfiveweeks.com/nettivalmennus/

Jipii, tästä tulee huikea syksy! Ja näiden lisäksi olen muokkaillut treenitavoitteitakin nilkan vuoksi uuteen uskoon, niistä kirjoittelen myöhemmin vielä lisää. Lisäksi ensi viikolla on kampaaja, katsotaan millaista hiusmallia ja väriä sitten loihditaan.

2 kommenttia:

  1. Hei Päivi, toivottavasti vielä jaksat kirjoittaa Haltin vaelluskertomuksen kuvineen. Löysin blogiisi joskus, kun etsin tietoa Kevon reitistä ja olen sen jälkeen aina palannut lukemaan juttujasi. Vaellusjuttuja on ollut erityisen mukava lukea, kun on itsekin käynyt samoilla paikoilla. Tulevien vuosien vaellusretkiä varten suosittelen ehdottamasti Islantia ja Laugavegur-reittiä (Landmannalaugarista Skogariin). Huikeat maisemat ja fyysisestikin sopivan haastava reitti. Reitti on helposti saavutettavissa ja viikossa sen vaeltaa helposti. :)

    -Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Haltista todellakin tulee vielä juttua ja kuvia, vähän ollut vain kiire viime aikoina. Tuo ehdottamasi Laugaver kuulostaa kyllä houkuttelevalta, olen Islantia miettinyt ennenkin, että olisi varmasti upea maa käydä. :)

      Poista