Olimme reilu kaksi viikkoa sitten viikonloppuna mökkiraksalla Tyriksellä, missäs muuallakaan. Sunnuntaiaamuna heräsin, kun pöksyt olivat märät, mietin että olisiko lapsivettä tullut ihan aavistus, en tiedä. Joka tapauksessa pakkasimme kamppeemme autoon mummon mökillä ja pikasiivosimme aitan. Sitten lähdimme seitsemän kilsan päähän mökkiraksalle ja seurailimme tilannetta. Ei mitään. Tässä vaiheessa veikkasin jo itsekin, että ensi yönä jotain saattaisi tapahtua, kun pääsemme kotiin. Tyriksellä hommia tehtiin rennolla asenteella ja viikonloppuna oli yöuntakin tankattu kiitettävästi. Itse merkkailin keittiön vedinten paikkoja ja maalasin vielä terassin ja ulkoportaat.
Seuraavana yönä heräsin kotona kahdelta vatsakipuihin. Ne tulivat ja menivät. Nyt se varmaan alkaisi! Koetin nukkua parhaani mukaan, vaikka siitä ei meinannutkaan tulla mitään. Alkoi jännittääkin. Aamulla menimme neuvolaan, kuten olimme jo aiemmin sopineet. Neuvolassa supistuksia ei juuri tullut, sama reagointi kuin kipeänä lääkäriin mennessä. Neuvolasta kuitenkin kehoitettiin soittamaan synnärille, kun kerroin lapsivesiepäilystäni. Kävimme neuvolan jälkeen ruokakaupassa ja menimme kotiin soittamaan.
Synnäriltä pyydettiin tulemaan paikan päälle. Testien mukaan lapsivesi ei ollut mennyt, joten ei siis kiirettä. Pääsimme vielä kotiin, kuten arvasimmekin. Jotta odottavan aika ei olisi liian pitkä, lähdimme ostoksille XXL:ään ja lounaalle Le Qulkuriin. Supistuksia tuli satunnaisesti ja lounaalla itselleni tuli olo, että haluan jo kotiin rauhassa hengittelemään. Kotona otin pienet päiväunet, kun Niko ajeli taloyhtiön nurmikon. Sitten hengailtiin terassilla, touhuttiin normikotiaskareita ja illalla katseltiin yhtä suosikkisarjaa HBO Nordicista. Aina kun supistus tuli, laitettiin telkkarista pause ja Elle TENSistä Boost-tila päälle.
Joskus yhden maissa maanantain ja tiistain välisenä yönä supistukset alkoivat tuntua siltä, että kotona ei enää halunnut olla. Supistusten väli oli maanantai-iltapäivä neljästä ollut noin kymmentä minuuttia, tuolloin yöllä niitä tuli välillä viiden minuutin, välillä 7-9 minuutin välein. Osa supistuksista tuntui jo varsin kovilta, tärisin jossain horkassa vielä minuutteja niiden jälkeen. Synnärille saavuimme puoli kahdelta yöllä, kun olimme ensin pysähtyneet kolme kertaa matkalla supistusten takia, ei ollut autossa istuminen herkkua.
Synnärillä olin auki vasta 2-3 senttiä. Meidät ohjattiin synnytyssaliin, jossa toiseen kankkuun pistettiin jotain kipulääkettä. Sen avulla koetimme vähän vielä nukkua. Viiden maissa supistukset olivat jo melkoisia ja selkääni laitettiin epiduraalikatetri sekä sen kautta kipulääkettä. Supistukset näkyivät käyrällä, mutta en tuntenut mitään. Tässä vaiheessa kätilä nro 2 vai olikohan jo 3 tuli laittamaan pimennysverhot kiinni ja kehoitti meitä nukkumaan. Yhteensä synnytyksen aikana salissa taisi olla vuorotellen neljä kätilöä.
Tiistaina aamuysiltä heräsin koviin supistuksiin. En oikeastaan edes muista mitä kaikkea on tapahtunut tiistaina aamukympin ja iltapäiväviiden välillä. Epiduraalia lisäiltiin aina välillä, sen vaikutus taisi kestää tunnin tai puolitoista kerrallaan. Sentit olivat tiukassa, aukeneminen oli hidasta ja sitä koetettiin nopeuttaa jollain oksitosiinilla vai millä lie. Myös kalvot puhkaistiin jossain vaiheessa. Välillä koetin nukkua kahden yön väsymystä sängyssä, välillä olla sängyllä nelinkontin ja siinäkin asennossa olisi tullut uni, väsymys oli kaamea. Välillä istuin jumppapallon päällä. Tensin käytön olin lopettanut silloin, kun epiduraali laitettiin. Ekan epiduraaliannoksen aikana verenpaineenikin laski melko alas, jota taas korjattiin jollain aineilla.
Ponnistusvaihe alkoi tiistaina iltapäiväviideltä ja kesti puolitoistatuntia. Tässä vaiheessa alakertaan pistettiin vielä piikillä jotain kipulääkettä. Lääkäri oli tullut saliin ja kohteliaasti esitellyt itsensä mulle, kun olin kiukkuisesti ärähtänyt hänelle, että "mitä!". Lääkäri totesi ystävällisesti, että hän vain esitteli itsensä. Nikoa hieman nauratti jälkikäteen. Muuten ilmeisesti käyttäydyin suhteellisen hyvin ellei kirosanojen luettelointia lasketa.
Ponnistusvaihe tuntui pitkältä. Olin ensin sängyssä, sitten jonkin vessanpöntön näköisen päällä ja lopulta jälleen sängyllä puoli-istuvassa asennossa. Välillä mietittiin ilmeisesti imukupilla avustamista, ohimennen vissiin sektiotakin, kun lääkäri pörräsi salissa valmiustilassa kätilön lisäksi. Itsekin mietin jossain vaiheessa, että entä jos en yksinkertaisesti vaan jaksa ponnistaa beibiä ulos. Olo oli kuin yrittäisi punnata melonia pepusta. Beibi oli jossain vaiheessa tulossa jotenkin suu edellä, oikeinpäin kumminkin. Jossain vaiheessa kätilö kysyi haluanko vettä, johon totesin vain, että haluan tämän vauvan pihalle. Kätilö naurahti, että nyt on ainakin oikea asenne.
Lopulta pikkuprinssi tuli kuin tulikin ulos ihan normaalissa asennossa ilman imukuppeja tai muuta. Ensimmäisenä katsoin 50-senttistä vauvaa ja mietin, että miten noin iso otus (3850 g) on voinut olla mun sisällä ja tulla sieltä vielä ulos?!? Pikaputsauksen jälkeen prinssi tulikin jo ihokontaktiin mun rinnalle, mistä sitä uunituoreen iskän kanssa ihmeteltiin. Itselläni oli vielä epätodellinen olo, tuntui, etten ole edes tässä maailmassa. Synnytyksen kokonaiskesto oli 26 tuntia ja 45 minuuttia.
Joskus tunnin päästä pääsin suihkuun ja poitsu siirtyi iskän paidan alle suojaan. Tässä vaiheessa iskän silmäkulmakin taisi kostua hieman. Muutoin synnytyksestä selvittiin parilla tikillä ja kipeällä häntäluulla. Olen joskus satuttanut häntäluuni jäisessä pulkkamäessä ja sama paikka otti ilmeisesti hieman osumaa synnytyksessä. Niko-isältä meinasi mennä synnytyksessä peukalo, kun puristin sen melkein sijoiltaan väärään suuntaan. Tämä tunnustettiin tosin vasta jälkikäteen, ehkä ihan fiksua niin. Synnytyssalista siirryimme naistenosastolle, josta pettymykseksemme emme saaneet perhehuonetta, sillä osastolla oli ruuhkaa.
Sairaalassa olimme kolme yötä. Kotiin pääsimme juhannusaattona, voi sitä onnenpäivää. Omat vaatteet, oma sänky, oman perheen rutiinien löytämistä ja pikkuprinssiin tutustumista omassa rauhassa omassa kodissa. Ihan paras juhannus. Juhannuksen kunniaksi kävimme koko perhe kylvyssä ja grillasimme superhyvää lihaa, minä ja mun rakkaat miehet, Niko ja pikkuprinssi. * sydän *
Valtavasti onnea! 😊😊 aivan ihana pikkumies!
VastaaPoistaSaman pitkän kaavan mukaan on syntynyt myös minun vanhempi poika 20.6, tosin jo vuonna 2006. Sunnuntaina synnärille ja maanantai-tiistai välisenä yönä syntyi. 2 viikkoa ja 2 päivää yliaikaisena. Miehiä saa aina odottaa;) Kotiin päästiin myöskin tuolloin juhannusaattona ja voi sanoa että oli kyllä erilainen juhannus. Onnea!
VastaaPoistaOnnea ja iloa! <3
VastaaPoista