Projektina mamma kuntoon

Synnytyksestä on nyt reilu parisen kuukautta. Lähtöpainoni ennen raskautta oli 64 kiloa, normaalisti olen painanut siinä 60 kilon hujakoilla, mikä on ollut mielestäni sopiva. Raskaana painoin enimmillään noin 78 kiloa eli +14 kiloa raskausajan lähtöpainoon. Nyt noista lukemista on jäljellä 2-3 kiloa päivästä riippuen, ei paha. Kuudenkympin ihannepainoon matkaa taas on kuutisen kiloa. Nyt painan siis noin 66,5 kiloa.

Raskaana painoin painavimmillani 78 kiloa. Nyt paino on tippunut itsestään 66 kiloon.

Ekassa kuvassa joskus 8. kuulla raskaana.

Paino tippui synnytyksen jälkeen ryminällä.

Tähän saakka kilot ovat tippuneet imetyksen vuoksi kuin itsestään. Vaikka seuraan painoani, en aio ottaa siitä stressiä, eikä imetyksen kanssa vauva-arkeen mitkään pannankiristysdieetit sovikaan. Silti elämäntapoja voi aina muuttaa terveellisempään suuntaan ja kuntoa voi pikkuhiljaa kohottaa samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. Kun imettää, niin etenkin hiilareita pitää syödä, niitä ei lähdetä karsimaan.

Sunnuntairetki Harjun luontopoluilla pari viikkoa sitten.

Kuntoni luonnollisesti laski raskauden myötä. Liikuin melko pitkään, ainoastaan viimeisen kuukauden taisin enemmän himmailla, kun olotila muistutti valasta ja väsytti melkoisesti. Muuten treenailin melkolailla siihen kahdeksanteen raskauskuukauteen saakka. Ja nyt kun poitsu on ollut alkuun ahnaasti tissillä, ja omakin kroppa vaati synnytyksestä palautumista, ei liikuntaa ole paljoa tullut synnytyksen jälkeen pariin kuukauteen. Eli takana on yhteensä noin neljäsosa vuoden paussi.

Tälle lenkille lähdettiin vaunujen kanssa. Läheisyyspäivänä Otso ei kuitenkaan suostunut nukkumaan vaunuissa, mutta Manducassa uni maittoi koko 1,5 tunnin lenkin ajan. Niinpä Niko ulkoilutti lenkillä tyhjiä vaunuja.

Olen mittaillut aerobista kuntoani silloin tällöin Polarin lepotestillä. Kesällä 2016 testin tulos oli noin 60, sitä se taisi olla silloin ekan maratoninkin aikaan keväällä 2015. Nuo ovat itselleni parhaimpia lukemia vuosien varrella. Nyt synnytyksen jälkeen olen tehnyt lepotestin kolme kertaa, tulokset 44, 40 ja viimeisin sunnuntai-iltana 47. Uskon, että tuo 40 on ollut virheellinen, ei voi kunto noin paljon (seitsemän pykälää parissa viikossa) nousta yhtäkkiä. Varmaan parin viikon vähäunisempi jakso antoi tuon 40 tuloksen. Joka tapauksessa entisiin lukemiin on vielä matkaa.

Polarin lepotestin 47 on silti huikeen hyvä tulos, vaikka omiin lukemiin onkin vielä matkaa.

Vaunujen lykkiminen mökillä hiekkatiellä meinasi vähän puhalluttaa kesällä, puoli tuntia oli ihan riittävä lenkki.

Niko työnsi kärryjä toiseen suuntaan, kun meitsi hyytyi.

En saanut jälkitarkastuksessa vielä lupaa juoksuun tai muihin tärähdyslajeihin, mutta kaikkea muuta saa onneksi tehdä. Kieltämättä vähän ketuttaa omistaa hienot juoksuvaunut, joilla ei sitten pääse juoksemaan. Vaunujen kanssa olen käynyt kävelylenkillä, mikä tosin on varsin kevyttä puuhaa, syke hädin tuskin nousee Polarin alimmalle ykköstasolle. Niinpä eräs päivä lykin vaunuja edestakaisin lähimäessä, jotta sain lenkkiin edes vähän tehoja. Samasta syystä kokeilin eräänä päivänä vaunulenkkiä puolen kilon nilkkapainojen kanssa per jalka, mutta tulos oli yhtä tyhjän kanssa, syke ei juuri noussut. 

Eräs päivä hinkkasin lähimäkeä ylös alas, kun koetin saada treeneihin tehoa. Neljä kertaa ehdin mennä ennen kuin poitsu heräsi.

Mäkitreeniä vaunujen kanssa lähimäessä. Alussa tasaisella lämmittelyä, sitten neljä kertaa mäki ylös ja alas kävellen.

Onneksi kotona riittää treenivälineitä.

Takapihallakin olen tehnyt lihaskuntotreeniä, siinä syke onneksi nousee, tietysti liikkeistä riippuen. Mitään kovin raskaita nostoja ei ilmeisesti suositella, joten painoillakaan ei viitsi aivan valtavasti riehua, eli mitään kyykky- tai mavemaksimeita ei siis lähdetä hakemaan vielä pitkiin aikoihin. Onneksi oma suosikkilajini kahvakuula soveltuu hienosti liikunnaksi, kun painot ja liikkeet ovat järkeviä.

Pelkillä vaunulenkeillä syke ei kävellen juuri nouse.

Kaikista paras laji kunnon kohotukseen on tällä hetkellä spinning. Siinä syke nousee satavarmasti, minkä lisäksi laji on pehmeytensä ansiosta turvallinen. Spinningissä olenkin käynyt jo parisen kertaa. Meillä on siis Nikon kanssa tavoite, että kummallakin on kerta viikkoon omaa aikaa, ja yleensä olen käyttänyt tuon ajan johonkin jumppaan Alivessa tai Kuntomaailmassa. Koska spinning kerta viikkoon ei vielä kuntoa juurikaan kohota, alkoi mieleni keksiä uusia ratkaisuja rapakunnon nostatukseen.

Tuuletusta Manduca-lenkin jälkeen Muuramen kentällä.

Rohkaisin mieleni ja kysyin naapurilta käyttävätkö he kotonaan olevaa spinningpyörää, minkä olin sattumalta laittanut kyläillessä mieleeni.  Vastauksena bingo, pyörä oli ollut heillä viime aikoina vähällä käytöllä. Toissapäivänä sainkin tuon ihanuuden kotiini valmiiksi tuotuna. Pyörä ei ole mikään pro, mutta tässä rahatilanteessa sellaista ei etsittykään. Säädöt sain tsekattua melko oikeiksi, vaikka satulan ja tangon väli onkin hieman pitkähkö tällaiselle tapille. Lisäksi pyörään ei saanut klossikenkiä, mutta Niko vaihtaa polkimet toisesta ulkopyörästäni spinningpyörään. Nyt pitää ostaa sitten ulkopyörään combopolkimet, mitkä ovat olleet hankintalistalla jo parisen vuotta. Ulkopyörässä on siis ollut pelkät klossipolkimet, mitkä ovat hieman vaikeat, kun pitäisi olla pyöräilykengät aina lähtiessä jalassa.

Nyt tulee takuuvarma hiki! Kahdet 45 minuutin treenit on jo vedetty.

En edes muistanut miltä tuntuu, kun oikeasti hengästyttää. En ihmettele miksi moni lopettaa liikunnan pitkän tauon jälkeen, sillä tuntuuhan se alku pahalta, keuhkot huutaa hoosiannaa, jalat on spaghettia ja sydän jyskyttää niin, että tulee kohta rinnasta ulos. Silloin sitä ihmettelee mistä liikunnan riemusta ne ihmiset oikein vouhkaavat. Alku on aina pahin.

Intervallitreeniä spinningpyörällä: neljä kahden biisin työosuutta, välissä lyhyet sykkeen laskut.

Samanmittainen treeni, mutta lyhyemmillä työosuuksilla: seitsemän yhden biisin työosuutta ja välissä lyhyet palauttelut niin kauan kunnes syke tippuu kakkostasolle tai hyvin lähelle sitä.

Jes, nyt hien saa pintaan helposti kotona, kun (tai jos) Otso nukkuu päikkäreitä. Nimittäin maanantaina ja tiistaina pikkumies ei suostunut juurikaan nukkumaan kuin sylissä, joten haasteita riittää vielä. Myös pyöräkärryllä saa hien pintaan, vielä tosin en ole uskaltautunut fillaroimaan Otson kanssa kahdestaan. Pitää perehtyä kiinnitysmekanismeihin, tähän saakka Niko on hoitanut pyöräilyn tekniikkapuolen. 

Pyöräkärryn kanssa tehoja irtoaa.

Viimeisen kuukauden paino on hieman hyppinyt. Nestevajauksen takia alimmillaan käytiin 65 kilossa, viime viikonlopun herkuttelujen vuoksi paino pomppasi 68 kiloon. Tasaisesti on pysytty 66 kilossa.

Mutta eiköhän näillä eväillä mamma saada joskus kuntoon. Alustavia tavoitteitakin on. Ensinnäkin haluaisin toukokuussa Helsinki City Runille juoksemaan puolikkaan ja elokuussa EHKÄ kokonaisen Reykjavikissa. Jälkimmäinen riippuu vielä niin kaikesta, maratonkuntoa ei ihan muutamassa kuuukaudessa rakenneta ja nyt kun en edes tiedä milloin voin aloittaa koko juoksuharrastuksen, niin en vielä lyö lukkoon liian tiukkoja (tai tyhmiä) tavoitteita. Eli lähinnä tuo Reykjavik on haaveena sitten joskus. Lisäksi olemme suunnitelleet tyttöjen kanssa vaellusreissua Sarekiin kesälle 2018. Se tulee olemaan ponnistus, mihin ei riitä, että käy vaunulenkeillä pari kertaa viikossa.

Näistä vanhoista kuvista tavoitetta. Painoa tärkeämpää olisi saada takaisin vähän lihaksia hötön tilalle. Ja vähän on ikävä tuota lankutuskuntoakin, tuon lankutuskuvan ottohetkellä tein 5 x 1 minuutin pitoja 20 kilon lisäpainolla.

Näin iloinen on nainen, kun sille mahtuu päälle kesän 2016 nahkatakki.

Päivävaellus vauvan kanssa Pyhä-Häkissä

Olemme koettaneet ottaa tavaksi sunnuntairetkeilyn. Varmaankaan läheskään aina aikataulut ja muut tekemiset eivät anna myöten, mutta tähän saakka olemme onnistuneet melko hienosti. Tottakai puuhassa on oma viitsimisensä, helpompaahan sitä olisi lähteä kahdestaan reippailemaan kuin pienen vauvan kanssa.

Lähtöpisteessa Pyhä-Häkin parkkipaikalla.

Viime sunnuntaina olimme mökillä Tyriksellä ja mummo laittoi viestiä, että olisi katsonut poikaa, mutta halusimme pitää kiinni perheretkeilystä. Niinpä auto alle ja nokka kohti Saarijärven Pyhä-Häkin kansallispuistoa ja Kotajärven rengasreittiä, josta kerrotaan seuraavaa:


Pyhä-Häkki

Etelä-Suomen hienoimmassa vanhassa metsässä humisevat 400 vuotta vanhat ikihongat. Kilpikaarnaisten mäntyjen palokorot muistuttavat menneiden vuosisatojen metsäpaloista, ja Mastomäen ikimetsät pysäyttävät kiireisenkin kulkijan hämmästelemään ihmisen pienuutta. Poika-ahon kruununmetsätorppa kertoo tarinaa syrjäseutujen varhaisista asukkaista. Pyhä-Häkin ikiaikaisen aarniometsän siimeksessä samoilet muinaisten haltioiden tunnelmissa ja tarinoissa.

Kotajärven polku: Polku on merkitty maastoon punaisin maalitäplin. Kotajärven 6,5 km mittainen polku kulkee osin samaa reittiä Mastomäen polun kanssa. Kierrokseen on hyvä varata aikaa noin 2,5 tuntia.

• Lähtöpaikka: Kansallispuiston opastuspiste ja pysäköintialue.
• Nähtävää: Iso puu ja Mastomäen ikimetsät.
• Palvelut: Kansallispuiston opastuspiste ja kaivo, Kotajärven keittokatos

Lähde: luontoon.fi

Sää oli vaellukselle juuri sopiva. Välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä. Ei ollut liian kylmä tai kuuma, eikä tuulikaan ollut paha.

Niko sai toimia reppumiehenä ja kantaa eväät sekä Otson vaipat ja varavaatteet.

Kaksi kuukautisen vauvan kanssa retkeilyn ajoituksen pitää onnistua lähes täydellisesti. Otsolla pitää olla vatsa täynnä, mutta toisaalta mahan ei saa kipeä eli on pitänyt röyhtäillä huolellisesti ennen lähtöä. Vaippa pitää olla vaihdettu ja vaatetus sopiva, ei liian kuuma Manducassa, mutta syksyisellä säällä ei liian kylmäkään. Ja päikkäreiden ajoitus retkikohtaan olisi aina hyvä juttu. Lisäksi säätilan tulisi olla ihanteellinen tai ei ainakaan mielellään sateinen.

Sitten vielä retkivarusteet: mennäänkö pyöräkärryllä, juoksuvaunuilla vai Manducan avulla? Mukana olisi hyvä olla pari vaippaa ja kosteuspyyhettä, itsellä taas ulkoiluvaatteiden alla jonkinlaiset "tissi helposti esille" -vaatteet. Myös tutti on ehdoton. Ja sitten vielä mukaan omat eväät ja vesipullo sekä vaatteet, jotka itselle mahtuvat päälle, niitä ei vielä liikoja ole, kun suurin osa kiristää rinnan ja vatsan ympäriltä :D

Maisema oli kaunista. Omassa ryhdissä on vielä tekemistä, seison kuin olisin yhä raskaana...

Tällä kertaa siis suuntasimme Pyhä-Häkin kansallispuistoon Saarijärvelle, jossa tarkoitus oli kävellä koko perheen voimin reilun kuuden kilsan lyhyt ympyräreitti. Otso nukahti jo puolen tunnin automatkalla, mutta heräsi, kun saavuimme määränpäämme parkkipaikalle. Alussa Otso hieman kitisi, kun hänet laitettiin Manducaan, mutta kun mamma lähti liikkeelle, niin kitinät unohtuivat ja uni vei voiton.

Välillä aurinko helli retkeläisiä. Mulla näkyy joka kuvassa pitkähihaisen paidan pesumerkit, voi pöh.

Viime lauantainahan vietettiin Suomen luonnonpäivää, mikä näkyi Pyhä-Häkin parkkipaikalla vielä sunnuntainakin, se oli ihan täynnä. Tyttöporukalla olemme olleet Pyhä-Häkissä myös viikonloppuvaelluksella, joten maisemat olivat osittain tuttuja. Tuolla reitillähän hienointa on iso ja vanha puu, se on niin valtava, että kädetkään eivät mahdu sen ympäri.

Reitin nähtävyys eli iso puu.

Vaellus sujui mukavasti, Otso tuhisi kiltisti Manducassa lähes koko matkan. Nauroimmekin, ettei pikkumies ymmärrä mitään hienoista maisemista tai isoista ja vanhoista puista, kun vain nukkuu tai välillä suorastaan kuorsasi. Sateisen viikonlopun vuoksi reitti oli osittain hieman liukas, mutta onneksi kevyet goretex-kenkäni pitivät suhteellisen hyvin. Silti ensi kerralla voisi laittaa jalkaan ihan oikeat vaelluskengät.

On se näyttävä.

Maisemat olivat kauniit.

Matka oli lyhyt ja askel kevyt, joten talsimme Kotajärven reitin läpi melko nopeasti ohitellen muita retkeilijöitä. Lyhyt evästauko pidettiin Kotajärven nuotiopaikalla tai oikeastaan laiturilla, kun katospaikat olivat melko varattuja. Eväänä meillä oli edellispäivän tupareista jääneitä pasteijoita sekä mustikkakeittoa. Miten eväät voivatkin aina maistua paremmilta retkeltä ulkoilmassa?

Niko reippailemassa.

Kilometri ennen parkkipaikkaa alkoi Manducasta kuulua kitinää. Se kuitenkin hiljeni pienellä hyssyttelyllä ja tutilla. Parkkipaikalla käväisin vielä vessassa, sitten autolla kohti mummonmökkiä. Autossa ei tosin ehditty kauaa istua, kun Otsolta pääsi itku. Mökille ei olisi ollut matkaa kuin puolisen tuntia, mutta pidimme vielä pysähdyksen Otson ruokailun ajan. Sitten poitsu oli jälleen tyytyväinen ja matka jatkui. Ja kuten vaellusreissuilla perinteisesti tehdään, päätettiin reissu saunomiseen tai Otson tapauksessa ammeessa kylpemiseen. Oli kivaa!

Otso heräsi kilometri ennen parkkipaikalle saapumista.

Isin syli on paras.

Punaisella on merkitty Kotajärven kierros 6,5 kilsaa. Kartta: http://www.luontoon.fi/pyha-hakki/reitit

Ja loppuun vielä Polarin treenidata. Kevyttä menoa kaiken kaikkiaan, en tiedä voidaanko näillä sykkeillä puhua edes pk-lenkistä. Ja lopputulema Polarin lukaan "palauttava harjoitus", mistähän tässä pitäisi palautua? :D Joka tapauksessa luonto, raitis ulkoilma ja retkeily ovat ihan parasta, plus tietenkin ne eväät. Otsostakin tulee varmasti kunnon erä-Jorma.

Mökkikauden päättäjäiset ja Tyriksen tuparit

Viime viikonloppu, eli elokuun viimeinen viikonloppu, on yksi ehdoton suosikeistani syksyllä - mökkikauden päättäjäiset eli venetsialaiset. Niitä on vietetty mökillä niin kauan kuin muistan, Pohjanmaan rannikoltahan tuo perinne taitaa tulla. Vaikka kyseessä on mökkikauden päättäjäiset, emme oikeasti vielä lopeta mökkikautta. Tuohon viikonloppuun vaan kuuluvat pimenevät illat, ulkotulet ja raketit, se erityinen tunnelma, kun kesä vaihtuu syksyyn. Ja mikä parasta, yleensä kaikki läheiset ovat mökillä samana viikonloppuna. Tänä vuonna ainoastaan isomummu puuttui, hän oli lapsenlapsensa rippijuhlissa.

Otsokin tykkäsi mökkikauden päättäjäisistä.

Tänä vuonna mökkikauden päättäjäiset alkoivat hieman eri tavalla, kun Niko soitti aamulla, että uskollisesti palvellut Ooppeli hyytyi työmatkalla tien varteen. Olimme siinä vaiheessa Otson kanssa vielä yökkärit päällä aamutoimissa. Supernopea lähtö ja isiä hakemaan. Otsolla meni matkalla hermo, joten siellä sitten tienposkessa ihmeteltiin sammunutta Ooppelia ja hyssyteltiin itkevää vauvaa, lähes koomista. Lopputuloksena Ooppeli hinattiin Subarulla kotiin ja Otsokin nukahti matkalla.

Perjantaipäivä meni pitkälti keittiössä, kun leivoin mökkitupareihin syötävää. Näyttää ehkä epäilyttävältä, mutta oli törkeän hyvää.

Iltapäivällä lähdimme pikapikaa mökille ja veimme ensimmäisenä Otson hoitoon mummolle ja papalle, luvassa oli nimittäin treffi-ilta, mikä tässä tapauksessa tarkoitti, että saimme purkaa tavarat rauhassa Tyriksellä sekä syödä ja saunoa kahdestaan ilman kiirettä (ja ehkä vähän sisustaa). Iltakympiltä laitoimme jo viestiä, että joko Otso tuodaan takaisin, kun väsyttää ja tekee mieli nukkumaan, hahaa.

Kynttilät toivat tunnelmaa pimeään iltaan.

Ripustimme vihdoinkin rakkauslukon mökille. Avain heitettiin saunomisen yhteydessä järveen.

Toin taas kotoa lisää sisustustavaraa, siskon ulkomailta tuoman pullon sekä Plantagenista alekipot tuikuille.

Olohuone on vihdoinkin saanut verhot ikkunaan.

Lauantaina vietimme Tyriksen mökin "virallisia" tupareita, käytännössä siis vain hyvä syy saada kaikki sisarukseni sekä vanhempani mökille kylään. Olin leiponut perjantaina ja aiemmin viikolla kinkku-pekonipiirakkaa, suklaakeksejä sekä mustikkapiirakkaa, mikä tosin unohtui pakastimeen Muurameen. Onneksi tarjoilut eivät kaatuneet yhteen unohdettuun piirakkaan.

Pikkuisen isompi pullo juotavaa.

Kuoharilaseja oli rajoitetusti kaksi, niinpä maljat kilisteltiin perinteisistä viinilaseista. Nämä viinilasikoristeet ovat Kärkkäiseltä.

Tuparit alkoivat alkumaljalla, jolla juhlistettiin myös nuorimmaisen pikkuveljeni 18-vuotissynttäreitä. Ihan omituista, että perheen iltatähti on jo täysi-ikäinen, mihin ne vuodet menivät? Otsokin nukkui lähes koko tupareiden ajan kiltisti vaunuissa. Viimeksi mökillä ollessa Otson päikkärit olivatkin olleet huomattavasti lyhyempiä kuin nykyisin.

Mökillä käytetään tietysti hauki-servetteja.

"Muurahaiset" ovat Italian reissutuliainen. Tässä murkuissa melonia.

Tarjoiluja.

Nalle oli ristiäislahja kummeiltani Otsolle.

Tupareiden jälkeen lähdimme isomummun mökille. Meillä oli matkassa vauvan pelastusliivit, joten ei muuta kuin Otson kanssa ensimmäistä kertaa ikinä veneeseen. Vauvan pelastusliiveissä vauvan minimipaino on viisi kiloa. Otso oli ihan tyytyväinen alkumatkan, mutta itku tuli hyvin äkkiä. Herrasta ei tosin ottanut selvää, että oliko veneily tyhmää puuhaa, sattuiko mahaan vai ketuttivatko pelastusliivit, joka tapauksessa veneily kesti ehkä vartin, kuten olimme etukäteen arvelleetkin. Mutta tulipahan käytyä, ensi kesänä veneillään (ja kalastetaan) sitten enempi.

Järvellä on jo kylmä, joten tarpeeksi lämmintä päälle. Haalarit ovat löytö vanhempieni vintiltä.

Venemiehet. Reissuun lähdettiin isin sylissä, kun pappa antoi kyytiä.

Itku tuli, siihen ei auttanut enää mikään muu kuin nokka kohti rantaa.

Muutoin lauantai-iltaa vietettiin pikkusiskon, veljen ja veljenvaimon mökillä. Otso oli jälleen muutaman tunnin hoidossa mummolla ja papalla, ainoastaan välillä kävin syöttämässä poitsua, sisarusten mökiltä, kun on mummonmökille vain puolisen kilsaa. Iltaa vietettiin "slow foodin" merkeissä grillaten hampurilaispihvejä ulkotulella. Ruuan jälkeen lähdimme koko porukalla saunomaan mummon mökille ja ampumaan raketteja, ihana ilta.

Hampurilaisten pihvit kypsyivät hitaasti ulkotulella.

Niko testaamassa siskon kalastusvälineitä.