Projektina mamma kuntoon

Synnytyksestä on nyt reilu parisen kuukautta. Lähtöpainoni ennen raskautta oli 64 kiloa, normaalisti olen painanut siinä 60 kilon hujakoilla, mikä on ollut mielestäni sopiva. Raskaana painoin enimmillään noin 78 kiloa eli +14 kiloa raskausajan lähtöpainoon. Nyt noista lukemista on jäljellä 2-3 kiloa päivästä riippuen, ei paha. Kuudenkympin ihannepainoon matkaa taas on kuutisen kiloa. Nyt painan siis noin 66,5 kiloa.

Raskaana painoin painavimmillani 78 kiloa. Nyt paino on tippunut itsestään 66 kiloon.

Ekassa kuvassa joskus 8. kuulla raskaana.

Paino tippui synnytyksen jälkeen ryminällä.

Tähän saakka kilot ovat tippuneet imetyksen vuoksi kuin itsestään. Vaikka seuraan painoani, en aio ottaa siitä stressiä, eikä imetyksen kanssa vauva-arkeen mitkään pannankiristysdieetit sovikaan. Silti elämäntapoja voi aina muuttaa terveellisempään suuntaan ja kuntoa voi pikkuhiljaa kohottaa samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. Kun imettää, niin etenkin hiilareita pitää syödä, niitä ei lähdetä karsimaan.

Sunnuntairetki Harjun luontopoluilla pari viikkoa sitten.

Kuntoni luonnollisesti laski raskauden myötä. Liikuin melko pitkään, ainoastaan viimeisen kuukauden taisin enemmän himmailla, kun olotila muistutti valasta ja väsytti melkoisesti. Muuten treenailin melkolailla siihen kahdeksanteen raskauskuukauteen saakka. Ja nyt kun poitsu on ollut alkuun ahnaasti tissillä, ja omakin kroppa vaati synnytyksestä palautumista, ei liikuntaa ole paljoa tullut synnytyksen jälkeen pariin kuukauteen. Eli takana on yhteensä noin neljäsosa vuoden paussi.

Tälle lenkille lähdettiin vaunujen kanssa. Läheisyyspäivänä Otso ei kuitenkaan suostunut nukkumaan vaunuissa, mutta Manducassa uni maittoi koko 1,5 tunnin lenkin ajan. Niinpä Niko ulkoilutti lenkillä tyhjiä vaunuja.

Olen mittaillut aerobista kuntoani silloin tällöin Polarin lepotestillä. Kesällä 2016 testin tulos oli noin 60, sitä se taisi olla silloin ekan maratoninkin aikaan keväällä 2015. Nuo ovat itselleni parhaimpia lukemia vuosien varrella. Nyt synnytyksen jälkeen olen tehnyt lepotestin kolme kertaa, tulokset 44, 40 ja viimeisin sunnuntai-iltana 47. Uskon, että tuo 40 on ollut virheellinen, ei voi kunto noin paljon (seitsemän pykälää parissa viikossa) nousta yhtäkkiä. Varmaan parin viikon vähäunisempi jakso antoi tuon 40 tuloksen. Joka tapauksessa entisiin lukemiin on vielä matkaa.

Polarin lepotestin 47 on silti huikeen hyvä tulos, vaikka omiin lukemiin onkin vielä matkaa.

Vaunujen lykkiminen mökillä hiekkatiellä meinasi vähän puhalluttaa kesällä, puoli tuntia oli ihan riittävä lenkki.

Niko työnsi kärryjä toiseen suuntaan, kun meitsi hyytyi.

En saanut jälkitarkastuksessa vielä lupaa juoksuun tai muihin tärähdyslajeihin, mutta kaikkea muuta saa onneksi tehdä. Kieltämättä vähän ketuttaa omistaa hienot juoksuvaunut, joilla ei sitten pääse juoksemaan. Vaunujen kanssa olen käynyt kävelylenkillä, mikä tosin on varsin kevyttä puuhaa, syke hädin tuskin nousee Polarin alimmalle ykköstasolle. Niinpä eräs päivä lykin vaunuja edestakaisin lähimäessä, jotta sain lenkkiin edes vähän tehoja. Samasta syystä kokeilin eräänä päivänä vaunulenkkiä puolen kilon nilkkapainojen kanssa per jalka, mutta tulos oli yhtä tyhjän kanssa, syke ei juuri noussut. 

Eräs päivä hinkkasin lähimäkeä ylös alas, kun koetin saada treeneihin tehoa. Neljä kertaa ehdin mennä ennen kuin poitsu heräsi.

Mäkitreeniä vaunujen kanssa lähimäessä. Alussa tasaisella lämmittelyä, sitten neljä kertaa mäki ylös ja alas kävellen.

Onneksi kotona riittää treenivälineitä.

Takapihallakin olen tehnyt lihaskuntotreeniä, siinä syke onneksi nousee, tietysti liikkeistä riippuen. Mitään kovin raskaita nostoja ei ilmeisesti suositella, joten painoillakaan ei viitsi aivan valtavasti riehua, eli mitään kyykky- tai mavemaksimeita ei siis lähdetä hakemaan vielä pitkiin aikoihin. Onneksi oma suosikkilajini kahvakuula soveltuu hienosti liikunnaksi, kun painot ja liikkeet ovat järkeviä.

Pelkillä vaunulenkeillä syke ei kävellen juuri nouse.

Kaikista paras laji kunnon kohotukseen on tällä hetkellä spinning. Siinä syke nousee satavarmasti, minkä lisäksi laji on pehmeytensä ansiosta turvallinen. Spinningissä olenkin käynyt jo parisen kertaa. Meillä on siis Nikon kanssa tavoite, että kummallakin on kerta viikkoon omaa aikaa, ja yleensä olen käyttänyt tuon ajan johonkin jumppaan Alivessa tai Kuntomaailmassa. Koska spinning kerta viikkoon ei vielä kuntoa juurikaan kohota, alkoi mieleni keksiä uusia ratkaisuja rapakunnon nostatukseen.

Tuuletusta Manduca-lenkin jälkeen Muuramen kentällä.

Rohkaisin mieleni ja kysyin naapurilta käyttävätkö he kotonaan olevaa spinningpyörää, minkä olin sattumalta laittanut kyläillessä mieleeni.  Vastauksena bingo, pyörä oli ollut heillä viime aikoina vähällä käytöllä. Toissapäivänä sainkin tuon ihanuuden kotiini valmiiksi tuotuna. Pyörä ei ole mikään pro, mutta tässä rahatilanteessa sellaista ei etsittykään. Säädöt sain tsekattua melko oikeiksi, vaikka satulan ja tangon väli onkin hieman pitkähkö tällaiselle tapille. Lisäksi pyörään ei saanut klossikenkiä, mutta Niko vaihtaa polkimet toisesta ulkopyörästäni spinningpyörään. Nyt pitää ostaa sitten ulkopyörään combopolkimet, mitkä ovat olleet hankintalistalla jo parisen vuotta. Ulkopyörässä on siis ollut pelkät klossipolkimet, mitkä ovat hieman vaikeat, kun pitäisi olla pyöräilykengät aina lähtiessä jalassa.

Nyt tulee takuuvarma hiki! Kahdet 45 minuutin treenit on jo vedetty.

En edes muistanut miltä tuntuu, kun oikeasti hengästyttää. En ihmettele miksi moni lopettaa liikunnan pitkän tauon jälkeen, sillä tuntuuhan se alku pahalta, keuhkot huutaa hoosiannaa, jalat on spaghettia ja sydän jyskyttää niin, että tulee kohta rinnasta ulos. Silloin sitä ihmettelee mistä liikunnan riemusta ne ihmiset oikein vouhkaavat. Alku on aina pahin.

Intervallitreeniä spinningpyörällä: neljä kahden biisin työosuutta, välissä lyhyet sykkeen laskut.

Samanmittainen treeni, mutta lyhyemmillä työosuuksilla: seitsemän yhden biisin työosuutta ja välissä lyhyet palauttelut niin kauan kunnes syke tippuu kakkostasolle tai hyvin lähelle sitä.

Jes, nyt hien saa pintaan helposti kotona, kun (tai jos) Otso nukkuu päikkäreitä. Nimittäin maanantaina ja tiistaina pikkumies ei suostunut juurikaan nukkumaan kuin sylissä, joten haasteita riittää vielä. Myös pyöräkärryllä saa hien pintaan, vielä tosin en ole uskaltautunut fillaroimaan Otson kanssa kahdestaan. Pitää perehtyä kiinnitysmekanismeihin, tähän saakka Niko on hoitanut pyöräilyn tekniikkapuolen. 

Pyöräkärryn kanssa tehoja irtoaa.

Viimeisen kuukauden paino on hieman hyppinyt. Nestevajauksen takia alimmillaan käytiin 65 kilossa, viime viikonlopun herkuttelujen vuoksi paino pomppasi 68 kiloon. Tasaisesti on pysytty 66 kilossa.

Mutta eiköhän näillä eväillä mamma saada joskus kuntoon. Alustavia tavoitteitakin on. Ensinnäkin haluaisin toukokuussa Helsinki City Runille juoksemaan puolikkaan ja elokuussa EHKÄ kokonaisen Reykjavikissa. Jälkimmäinen riippuu vielä niin kaikesta, maratonkuntoa ei ihan muutamassa kuuukaudessa rakenneta ja nyt kun en edes tiedä milloin voin aloittaa koko juoksuharrastuksen, niin en vielä lyö lukkoon liian tiukkoja (tai tyhmiä) tavoitteita. Eli lähinnä tuo Reykjavik on haaveena sitten joskus. Lisäksi olemme suunnitelleet tyttöjen kanssa vaellusreissua Sarekiin kesälle 2018. Se tulee olemaan ponnistus, mihin ei riitä, että käy vaunulenkeillä pari kertaa viikossa.

Näistä vanhoista kuvista tavoitetta. Painoa tärkeämpää olisi saada takaisin vähän lihaksia hötön tilalle. Ja vähän on ikävä tuota lankutuskuntoakin, tuon lankutuskuvan ottohetkellä tein 5 x 1 minuutin pitoja 20 kilon lisäpainolla.

Näin iloinen on nainen, kun sille mahtuu päälle kesän 2016 nahkatakki.