Ensimmäinen maraton Tukholmassa

Fiilikset elämäni ensimmäisen kokonaisen marathonin jälkeisenä päivänä ovat onnelliset, mutta samalla haikeat. Vuoden projekti saatiin onnellisesti maaliin, mitäs seuraavaksi? Blogini esittelyssäkin kerrotaan, että tavoitteena on ollut Tukholman maraton ja nyt se pitkäaikainen haave on saavutettu. Mieli on haikea, vaikka eilinen koetos alkaa vasta nyt tuntua jaloissa, eivätkä läpimärät lenkkarit ole vieläkään kuivuneet. Mutta palataanpas hetkeksi vielä eiliseen.

Maraton ei olisi voinut omasta mielestäni mennä paremmin. Lihakset eivät krampanneet, vatsa ei oikutellut, seinää ei tullut ja hiertymiltä ja rakoiltakin vältyttiin. Missään vaiheessa en edes miettinyt lopettamista, eikä henkistä kamppailua jatkamisesta tarvinnut käydä ollenkaan. Ainut kohta, missä mietin, että nyt alkaisi jo riittää, oli 40 kilsan kohdalla. Loppuajaksi tuli 4:22:33.

Maratonpäivään pitkillä yöunilla

Maratonaamu alkoi makoisten kymmenen tunnin yöunien jälkeen Scandic Sergel Plazan hotellilla. Muutama tunti ennen maratonia ei suositella syömään rasvaa, eikä sokeria, mutta kaiken uhallakin otin aamupalalla pari pekoniviipaletta ja hilloa puuroon. Pakkasimme laukut ja tsekkasimme vikat sääennusteet. Jep, sadetta lupasi melkein koko ajaksi. Pari tuntia ennen starttia lähdimme metrolla kisapaikalle. Metrossa sai matkustaa ilmaiseksi näyttämällä numerolapun.

Kulta valmiina kannustamaan.

 

Kisapaikalla oli tarjolla vettä ja banaaneja maksutta. Tavarat piti jättää varustesäilöön jo yhdeltätoista, oma starttini oli klo 12.10. Onneksi mulla oli vanha pitkähihainen paita ja kertakäyttösadetakki lämmittämässä, muuten olisi tullut kylmä. Jännitystä oli ilmassa, mutta ei niin pahasti kuin olin pelännyt. Jännäpissalla tosin piti käydä viisi kertaa vikan kahden tunnin aikana.

Kisamuotia parhaimmillaan.

Säästelin puhelimen akkua ja avasin puhelimen vasta hetki ennen lähtöä, kuuluisi musat sitten koko matkan. Muutenkin laitoin puhelimen lentotilaan, säästäisi sekin akkua. Kun laitoin musat kuulumaan, alkoi luureista kuulua Happoradion Ihmisenpyörä: "Puhu mitä puhut, mutta juoksemista älä lopeta". Mua alkoi naurattaa.

Rauhassa ja maltilla liikkeelle

Lähdin juoksemaan vauhtia 6:30-6:40 min/km. Porukkaa paineli ohi jatkuvalla syötöllä, mutta en antanut sen häiritä. Rauhallisesti liikkeeelle. Näin avokkini kannustamassa ihan alussa, sitten en häntä enää myöhemmin huomannutkaan, vaikka hän reitin varrella olikin. Ekat kilometrit seurailin aika tarkkaan vauhtia, se vaihteli 6:15-6:45 välillä. Sadekin alkoi melko pian lähdön jälkeen.

Tunnelmia maratonin alusta, kun ei vielä satanut vettä.

Suomi oli hyvin edustettuna.

Näin avokkini kannustamassa ihan alussa.

Ekojen kilsojen aikana ihmisiä oli kannustamassa paljon. Annoin ylävitoset varmaan parille kymmenelle kannustajalle matkan aikana. Seitsemän kilsan kohdalla alkoi tulla jo lämmin ja päätin heittää päälläni olleen valkoisen, vanhan paidan roskiin. Jalat rullasivat mukavasti ja tunnelma oli hyvä sateesta huolimatta. Sykekin pysyi kohtuullisissa lukemissa, keskimäärin hieman vajaa 150.

Tuntui kivalta ohittaa ajanottopisteet. Silloin tiesi, että taas lähti raporttia maailmalle, porukoilleni tekstiviestitse puhelimeen ja Facebookiin seinälleni. Se antoi tsemppiä.

Tapahtumäjärjestäjän kuva, fiilis on iloinen.

Kilometrit menivät mukavasti. Jossain vaiheessa törmäsin maratonkaveriini ja vaihdettiin pikaisesti kuulumisia. En uskaltanut lähteä hänen kelkkaansa juoksemaan, vaan jäin juoksemaan omaa vauhtiani hieman hänen jälkeensä.

Kymmenen kilsaa pissahädässä

Järjestelyt pelasivat todella hyvin. Vesipisteitä oli noin kolmen kilometrin välein, oli vettä, välillä urheilujuomaa, banaaneja, kokista, suolakurkkuja ym. Join jokaisella juomapisteellä, useimmiten hieman hiljensin vauhtia tai kävelin muutaman askeleen, sitten taas menoksi. Totaalista pysähtymistä vältin, sillä tiesin, että siinä menisivät jalat herkäsi lukkoon. Myös bajamajoja oli useimpien juomapisteiden ohessa. Pissahätä alkoi kolkuttaa joskus 15 kilsan kohdalla. Katselin bajamajojen jonoja tuskastuneena, en varmasti jäisi jonottamaan puolta päivää.

Askel rullaa mukavasti.

Puoliväli tuli mukavasti. Siinä vaiheessa pissahätä yltyi, mutta en vieläkään raaskinut jäädä jonottamaan. Vasta 25 kilsan kohdalla bongasin noin seitsemän bajamajan ryppään, jossa jonossa ei ollut kuin yksi mies. Nyt jos ei koskaan. "Jono" meni todella nopeasti ja vessareissu oli yhtä nopea. Sitten takaisin juoksuun. Tämä oli ainut kohta, missä mulle meinasi tulla juoksun aikana kylmä, mutta kun vauhtiin pääsi jälleen niin kylmyys katosi. Tässä vaiheessa myös avokkini oli seuraillut aikojani huolestuneena ja ihmetellyt miten vauhtini oli hidastunut. Heh, en päässyt käymään edes vessassa salassa :)

Viimeiset 12 kilometriä

Pisin lenkkini ennen maratonia on 30 kilsaa. Odotin ja pelkäsin muuttuuko juokseminen paljon rankemmaksi tuon jälkeen. Ei se muuttunut. Kun kilometrejä oli takana 32 (eli kymmenen jäljellä), aloin pikkuhiljaa kiristää vauhtia. Syke oli edelleen kohtuullisissa 150 lukemissa. Sade yltyi koko ajan. Kengät olivat jo tässä vaiheessa läpimärät. Muuten olo oli oikein hyvä. Geelejä en ollut juurikaan käyttänyt, yhden geelin join joskus puolivälin jälkeen. Se tuntui ihan aavistuksen vatsassa, joten päätin, että en juo enempää, kun olo oli muutoin oikein hyvä ja energiaa tuntui piisaavan.

Juoksijoita reitin varrelta.

Tuntui hyvältä ohittaa porukkaa. Juoksin melko reippaasti, juoksijoiden selkiä tuli vastaan koko ajan. Joku nainen oksensi reitin varrella, osa konkkasi melko ikävän näköisesti. En jaksanut enää väistellä edes vesilammikoita, samantekevää, kun joka paikka oli jo kastunut. Jossain vaiheessa ohitin 4:30 tavoitejänikset.

Syke nousi 160 pintaan vasta 39 kilometrin jälkeen. Juoksin niin paljon kuin jaloista siinä vaiheessa lähti. En edes muista, että mihinkään lihaksiin olisi erityisemmin sattunut. Musa soi, ja juoksin vain. Hieman kirosin juoksulinjojani. Tässä vaiheessa "ylimääräistä" juoksumatkaa oli lähes puoli kilometriä verrattuna maratonin virallisiin kilometritolppiin.

Oli pakko havainnollistaa loppukiriäni. Juoksen kuvassa oikealla ja tulin samaan aikaan maaliin kuin kuvassa vasemmalla ympyröidyt naiset. Huom! Maalissa näkyvä kello on bruttoaika. Oma lähtöaikani oli tuosta noin –12 minuuttia.

Stadion alkoi häämöttää. Ohittelin ihmisiä edelleen kovaa kyytiä. Välillä piti pyydellä anteeksi, kun koetin tungoksessa raivata tietäni eteenpäin. Stadionilla oli porukkaa. Etsin maalin katseellani puoli kierrosta ennen. Nyt ei ole pitkä matka, nyt viimeiset loppurutistukset. Ohitin vielä loppusuoralla monta ihmistä. Ylitin maaaliviivan. Olo tuntui epätodelliselta. Ajastani en tiennyt muuta, kuin että se olisi jotain vajaa neljä ja puoli tuntia.

Viimeiset rutistukset ja armoton loppukiri.

Viimeisiä metrejä viedään!

Maalin jälkeinen ryysis.

Kylmyys iski maaliviivan jälkeen

Maalin jälkeen sain mitalin kaulaan, kertakäyttösadetakin ja vesipullon käteeni. Lähdin vaappumaan ihmismassassa kohti vaatesäilytystä. Koetin katsella ympärilleni, missä avokkini on? En löytänyt häntä katseellani ja jatkoin etenemistä massan mukana. Matkalla kävin vielä valokuvassa mitalin kanssa. Portaat alas kentälle tuntuivat kamalilta, kroppa alkoi kylmetä. Kun pääsin vaatesäilytykseen, hytisin kylmästä.

Virallinen mitalikuva tapahtuman kuvaajilta.

Sain vaatekassini nopeasti. Avokkiani ei näkynyt sovitussa tapaamispaikassa. Olo oli aivan toimintakyvytön. Heitin saamani maaliintulopaidan kastuneen t-paitani päälle ja goretex-takin päälle. Lähdin vaappumaan kisapaikan ulkopuolelle, jos avokkini olisi niiden kolmen puun luona, se oli toinen sovittu tapaamispaikkamme. Kaivoin kännykän juoksuvyöstäni. Sormeni olivat aivan kohmeessa. Tärisevin käsin otin lentokonetilan pois päältä ja koetin soittaa avokille. Kädet olivat niin jäässä, että oikean numeron valitseminen tuntui mahdottomalta. Välillä puhelin yritti soittaa mummolle, välillä siskolle, kun painoin vääriä nappuloita koko ajan. Vihdoin sain kohdistettua sormeni oikeaan numeroon. Ei vastannut. Ei toisellakaan, eikä kolmannellakaan kerralla. Eikä näkynyt miestä puidenkaan luona. Hyvä, etten alkanut itkeä, kylmyys oli ihan kamalaa. Mulla ei ole ikinä ennen ollut niin kylmä.

Puolialasti metrotunnelissa

Pää käski lähteä liikkeelle. Selvästi jokin alkukantainen selviytymisvaisto, liiku, älä jää tuleen makaamaan. Lähdin kävelemään kohti metroa, en osannut tehdä muutakaan. Olin kyllä tutustunut kisapaikkaan mistä löytyvät tarvittavat asiat ennen kisaa, mutta en ollut ajatellut mitä tapahtuu kisan jälkeen. Kisapaikalla olisi varmaan ollut naisille jokin pukeutumistila ja siellä oli kuulemma ilmaiseksi kaikenlaista syötävääkin, näin kuulin jälkikäteen. Tuossa vaiheessa omassa päässäni hakkasi vain ajatus: "Metroon ja hotellille vaihtamaan kuivat kengät." 

Hytisin kuin haavanlehti. Avokkini soitti. Sain vastattua tärisevin käsin ja purskahdin epätoivoiseen huutoitkuun, missä ihmeessä sä oot? Avokkini oli odottanut sovitussa paikassa, mutta lähti juoksemaan kohti metroa. Pääsin metrotunneliin ja pysähdyin viideksi sekunniksi, sieltä se mies juoksi!

Siinä ei paljon onnitteluita ehditty vastaanottamaan, äkkiä shortsit ja paita pois päältä. Harvemmin sitä tulee oltua pikkuhousuilla ja urheilurintsikoilla metrotunnelissa. Avokillani oli repussa lisää kuivaa vaatetta. Tuulihousut jalkaan, kuivat paidat päälle ja sitten metroon. Vaihtokenkiä en ollut tajunnut ottaa mukaan, joten jalat olivat edelleen märät, kun menimme metroon.

Metrossa mussutin eväspussin suklaata, palautusjuoman join jo aiemmin. Vedin hupun päälle, näytin varmaan ihan idiootilta. Se ei siinä olotilassa haitannut, vaikka avokkini kiusasikin, että näytän ihan vauvalta pinkki huppu päässä. Kävelimme metrolta hotellille, jossa matkalaukkumme olivat säilössä. Jes, vihdoinkin lämpöiseen sisätilaan, kuivat sukat, lämpöiset säärystimet ja kuivat kengät. Ei voisi parempaa olla. Tässä vaiheessa elämä alkoi taas hymyillä. Otimme pari valokuvaa ja päivitin Instragramin.

Nyt jo hymyilyttää, vaikka vieläkin on kylmä.

Laivalla suihkuun ja syömään

Avokkini tilasi taksin. Suhautimme taksilla Viking Linen terminaaliin. Laivassa menin ensimmäisenä kuumaan suihkuun. Suihku oli jopa niin kuuma, että vesihöyry aiheutti hytistämme palohälytyksen. Suihkun jälkeen lähdimme buffetiin syömään. Siinä vaiheessa alkoi olla oikeasti voittajafiilis. Olin yhtä hymyä. Olin oikeasti juossut kokonaisen maratonin!

Buffet, voisiko parempaa olla?

Buffetin jälkeen kävimme ostoksilla tax-freessa. Ostin elämäni ensimmäiset Freddyt alennuksesta ja vieläpä pinkkinä! Iltaa vietimme avokkini kavereiden seurassa kahteen yöhön. Jälkipelejä käytiin kiivaasti. Onneksi alkoholia tuli nautittua vain kohtuudella, reilu lasi viiniä ja kaksi lonkeroa oli ihan riittämiin, maistui aamupalakin seuraavana aamuna. Avokkini kuittaili taas aamupalan koosta, oli melkoisen miehekäs annos.

Jälkipuinnit juoksusta

Jälkikäteen tuntuu, että koko maratonin rankin osuus oli maaliin tulon jälkeinen kylmyys. Itse juoksusta mikään vaihe ei tuntunut erityisen pahalta. En tiedä juoksinko jossain flowssa ja fiilistelin musiikkia kuunnellen vai mitä tein, mutta päällimmäisenä juoksusta jäi oikein hyvä fiilis.

Sadekaan ei haitannut mua yhtään ja ihmettelin, kun kaikki kritisoivat säätä. Omasta mielestäni säätila tiedettiin jo pari päivää ennen, olin jotenkin sinut sen ajatuksen kanssa, että juoksussa tullaan kastumaan, so what. Varmasti tunnelma olisi ollut erilainen tapahtuman jälkeen, kun kisapaikalle olisi voinut jäädä rauhassa vaihtamaan vaatteita ja venyttelemään. Ja yleisöäkin olisi varmasti ollut enemmän, jos aurinko olisi paistanut. Mutta mitäpäs sitä jossittelemaan.

Viralliset kisatulokset. Kuten naisten sijoituksista näkee, rauhallisen alun jälkeen sijoitus on ollut ylöspäin.

En tiedä, mutta jotenkin olen pitänyt maratonia tosi rankkana suorituksena ja pelännyt sitä "seinää". Nyt kun sen on juossut, niin ajattelee, että eihän se edes ollut paha matka. Toisaalta ehkä hyvä, että kaikki meni niin nappiin, ja ekasta kerrasta jäi hyvä fiilis.

Kohti uusia seikkailuja

Jep, nyt on yksi iso haave saavutettu ja on aika siirtää katse kohti uusia seikkailuja. Seuraavalle maratonille on jo ilmoittauduttu, Finlandia marathon syyskuussa täällä Jyväskylässä. Ja sitä ennen on tulossa vielä uskomattoman upea kesä. Heinäkuussa lähdetään tyttöjen kanssa vaeltamaan Norjaan ja elokuussa on häät sekä häämatka Singaporeen ja Balille. Voisi sanoa, että unelmien kesä on vasta alussa :)

Polar näytti keskivauhdiksi 6:08. Varsinaisissa tuloksissa keskivauhti oli 6:14, johtuen siis näistä ei-optimaalisista-juoksulinjoistani (Polar mittasi matkaa noin puoli kilsaa enemmän).

Sininen käyrä kertoo vauhdista. Kuten näkyy, niin ainut pysähtyminen on vessatauko kahden ja puolen tunnin kohdalla.

Harvinaista maratoneilla, mutta jälkimmäinen puolikas oli nopeampi kuin ensimmäinen.