Suursiivous ja burniskuulumisia

Nyt olisi tehty vanhanaikainen suursiivous! Kyllä, luit oikein, ei mikään kevätsiivous, vaan ihan suursiivous. Kuinkahan moni näitä enää nykymaailmassa harrastaa... Kaapit, ikkunat, seinät, katot, terassi, parveke, sauna, petivaatteiden pesu ynnä muuta. Kiertoon lähti vanhoja kirjoja, digiboksi, äidille kattolamppu jne. Enää ei puutu kuin verhojen silitys, sitten pientä ihanaa sisustamista. Oi että, kyllä nyt kelpaa. *sydän*

Kaapin uumenista löytyi siivouksen yhteydessä ihana kortti siskolta. Sain tämän, kun valmistuin mediatekniikan insinööriksi muutama vuosi sitten, olisikohan ollut 2007.

Joulukorttitaidetta pikkuveljeltä muutaman vuoden takaa. Aivan ihana.

Siskolta jälleen, tässä 25-vuotisonnittelukortti. Tämän jälkeen tiedätte sitten helmikuussa, täytän edelleen samat 25 vuotta.

Oharit ja lupausten pitäminen

Siivous venähti eilen sen verran, että jouduin perumaan osallistumiseni illan kimppalenkille. Siis pieni asia, mutta mitä pohtiessani ymmärsin taas vähän enemmän itsestäni. Jos jotain lupaan tai johonkin ryhdyn, niin se pidetään viimeiseen asti. En yleensä peru mitään tai tee ikinä ohareita, ellen ole pää kainalossa sairaana.

Sama juttu on töissä. Jos lupaan asiakkaalle lehtijutun tsekattavaksi ennen julkaisua tiettynä päivänä, niin sehän muuten tulee sinä päivänä. Jos jostain pakottavasta syystä (kiireestä) ei tule, niin ainakin ihminen saa pahoittelevan sähköpostin, mutta ikinä en unohda asiaa. Myös vapaa-ajalla toimin samoin. Eräs vuosi osallistuin kansalaisopiston valokuvauskerhoon. Kävin kurssilla Säynätsalossa joka ikinen torstai, myös pimeinä talvi-iltoina. Enkun kurssilla taisin olla vuosi tai kaksi sitten, siellä oltiin myös kerran viikossa yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tämäkin poikkeus oli silloin, kun olin tuuraamassa kaverin jumppaa, eli ihan "oikea" syy olla pois.

Jep, välillä voisi ehkä mennä sieltä missä aita on matalin tai antaa vähän "siimaa" laiskuudelle. Kivoja asioita on paljon, mutta liika on liikaa, kuten tässä on jo moneen kertaan todettu. En tiedä mistä tämä periksiantamattomuus, omien sanojen takana viimeiseen asti seisominen vai mikä lie piirre tulee, mutta ainakin tiedostan sen. Hyvä piirre varmaan sinällään, mutta liiallisuuksiin mennessä turha stressinaiheuttaja.

Vuorokausirytmi ja nukkuminen

Mitäs muuten? Vuorokausirytmi alkaa pikkuhiljaa löytää oikeanlaiset aikataulut eli herään aamulla, kun avokkini lähtee töihin. Hän tosin menee yleensä myöhempään töihin kuin minä menisin, joten ihan siinä omassa rytmissä ei vielä olla. Myös energisyyttä ja touhukkuutta alkaa olla entistä enemmän. Yöllä saan nukuttua vaihtelevasti. Melatoniinia olen ottanut jälleen useampana iltana ja välillä heräilen yöllä ja pyöriskelen, mutta parempaan suuntaan koko ajan.

Muistin pätkiminen

Muisti on pätkinyt viime aikoina aiempaa enemmän. Pieni huolimattomuus on varmasti normaalia, yleensä vain muistan kaiken ihan pilkulleen. Ensin sovin viime viikon tiistaina "tuplatreffit" eli samaan aikaan toisen kaverin kanssa kävelylenkin ja toisen kanssa kahvittelun. Tajusin mokani päivällä ja yritin viimeiseen asti sovitella menoja, ettei olisi tarvinnut perua kumpaakaan (taas tämä "kun kerran olin luvannut"). Noh, ei onnistunut ja tällä kertaa olin itsekäs. Kroppa oli tukossa maastavetojen treenaamisesta, joten kahvittelu voitti.

Lisäksi olen unohtanut muutaman muunkin pienen asian (sori äiti ja systeri), mitkä olen sitten pienen huomauttelun jälkeen muistanut. Inhimillisiä unohduksia, mutta niin outoja, kun yleensä muistan kaiken. Ehkä olen antanut aivoilleni luvan levätä.

Blogikin on tainnut nukkua jälleen pari viikkoa ja tuntuu, että pää pursuaa aiheita. Nyt nautitaan kuitenkin kevätauringosta ja puhtoisesta kodista, palaillaan!