Meinasin kuolla nauruun, kun luin sähköpostin, joka alkoi: "Rakas rääkättäväni...". Koutsi ehdotti viikonlopuksi pitkää kolmen tunnin lenkkiä tai 25 kilsaa. Niinpä tuumasta toimeen. Avokkini heitti mut aamulla keskustaan, sieltä bussi Tikkakoskelle ja ilmailumuseon kohdalla bussista ulos.
Alkumatkasta piti vähän himmailla, että puhtia riittäisi loppuunkin. Sää oli mitä kaunein, aurinko paistoi ja uudet lenkkimaastot tuntuivat hyvältä. Jotenkin rantaraitin kiertäminen alkoi jo kyllästyttää. Ekat kymmenen kilsaa menivät aika mukavasti, olin suorastaan jopa pettynyt, kun maisemat alkoivat olla jälleen tuttuja. Uuraisilta Jyväskylään menevällä tiellä on niitä mäkiä, miten ne aina unohtaakin.
Mullla oli ekaa kertaa käytössä juoksureppu vesisäiliön ja letkun kera. Oli kyllä tosi kätevä, vaikka vaatikin imutehoa hirveästi, heh heh. Juoksu kulki melko mukavasti, puolessa välissä vähän meinasi laiskottaa. Matka meinasi loppua kesken, niinpä poikkesin suorimman reitin sijaan Saarijärventieltä Viitaniemen uimarannalle vievälle hiekkatielle. Tarkoitus oli käydä siinä melontavajan vieressä vessassa, mutta nehän olivatkin vielä munalukolla kiinni. Eihän mulla mikään hätä ois ollutkaan...
Siinä vaiheessa, kun kello näytti juoksuajaksi 2:20, alkoi jo väsyttää. Syke oli ihan ok, mutta jaloissa tuntui. Tässä sen nyt näki, juoksukilometrejä oli alla liian vähän, asfaltti tuntui niin jaloissa. Rantaraitilla vastaantullut mies näytti peukkua, näytin takaisin ja hymyilin. Taisi olla meno jo melkoisen raskaan näköistä siinä vaiheessa. Pienetkin ylämäet menivät etanan tahtia ylös.
Viimeiset kilometrit olivat todella takkuisia. Voi kamala. Join geelinkin jossain vaiheessa, yleensä en edes käytä niitä. Matkasuunnitelma tosin oli hyvä, lysähdin kotiportaalle ajassa 2:58, juostuja kilometrejä 27. Ei olisi mennyt yhtään enempää. Joka tapauksessa juoksin koko matkan, en kävellyt yhtään. Sisälle, palautusjuoma naamaan ja saunaan vesipullon kanssa.
Sauna oli lämmennyt ajastimella, ihanaa. Saunaan mennessä huomasin pienen haaverinkin, toinen sukka oli veressä. Vähän varpaisssa tuntuikin jossain vaiheessa, mutta en sitten kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Saunassa makoilin ties kuinka kauan, ehkä liian kauan, olisi pitänyt syödä heti jotain. Ruokahalu oli saunan jälkeen melkoinen, pastaa, banaani ja vielä jogurtti.
Sitten kamppeet kasaan, autolle, Stadiumiin pikapyörähdys ja ajelemaan Alajärvelle äitienpäivän viettoon. Päätä särki, ilmeisesti kärsin kuitenkin nestehukasta, vaikka olin juonut matkalla ja kotonakin melkoisesti. Kahden särkylääkkeen jälkeen päänsärky väistyi, elämä hymyili ja poppi soi Ooppelissa.
Nyt mulla on juostuna kolme pitkää lenkkiä. Eka oli joskus loppuvuodesta, kolmessa tunnissa 28 kilsaa. Silloin lenkistä jäi suhteellisen kevyt fiilis. Kuukausi sitten kävin juoksemassa 30 kilsaa vajaassa 3,5 tunnissa, tuolloin pohkeet kramppasivat aivan hirveästi ja syke oli pilvilssä. Tämän päiväinen lenkki oli fiilikseltään jotain näiden kahden välistä. Nyt ei krampannut mikään paikka, mutta ei ollut "ihan" niin kevyt fiilis kuin loppuvuoden lenkillä. Jos taas vertaa 30 kilsan lenkkiin, niin sen jälkeen en jaksanut edes hiuksia pestä suihkussa seisten, nyt pysyin ihan tolpillani.
Vielä 22 päivää jäljellä H-hetkeen, Tukholman maratoniin. Sitten kyllä jännittää. Aikatavoitteet on haudattu, tavoite on päästä maaliin. Ja kävelläkin voi välillä. Vaikka kontata. Kunhan nyt sinne maaliin vain pääsisi. Eikä sekään nyt kai mikään välttämättömyys ole. Kunhan nautitaan tunnelmasta.
Kiitos Pasi ja kiitos kaikille tsempistä. Love U!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti