maanantai 20. marraskuuta 2017

Otso 5 kuukautta

Apua, mihin tämä aika menee? Meidän pikkuinen täytti tänään viisi kuukautta. Jos neljän kuukauden kohdalla nukuttiin huonosti ja muutenkin tuntui paikoitellen hieman takkuiselta, niin nyt on hieman helpottanut (ja koputan puuta). Otso on nimittäin oppinut nukkumaan päikkäreitä!

Isänpäivänä pukeuduttiin hienosti. Otsolla meno tosin oli niin kovaa, etteivät "I love dad" -sukatkaan pysyneet jalassa.

Otso on tänään viisi kuukautta, mihin tämä aika rientää?

Pisimmät päikkärit ovat 3,5 tuntia ja usein aamupäikyt ysiltä ovat parisen tuntia, joskus jopa tuon kolme tuntia. Parhaimmillaanhan päikkäreiden kanssa on tapeltu varmaan tunti: Otso vaunuihin terassilla, kaameata huutoa, syliin, vaunuihin ja sama alusta monta kertaa. Nyt laitan poitsun vaunuihin, tutti suuhun tai sitten ei, vaunut paikallaan tai joskus pientä liikettä, mutta parhaillaan unessa on oltu viidessä minuutissa. Tämä on melkoinen saavutus pienelle miehelle, joka aiemmin nukkui vartin torkkuja vain sylissä. Tosin seuraava haaste on sisällä nukkuminen, sitten kun pakkasta on ulkona liikaa vaunuissa nukkumiseen, mutta mietitään sitä sitten...

Meidän komistus. Kiitos Pirjo-naapurille farkuista ja bodysta.

Yöunet meillä vielä hieman hakevat uomiaan. Välillä herätään tunnin tai parin välein läpi yön. Onneksi niitä 3-4 tunnin unipätkiäkin on ollut välillä, niillä tää mamma jaksaa hienosti. Otso myös nukkuu omassa sängyssään, se on yksi viimeisen kuukauden suurimmista saavutuksista. Otson sänkyyn on siis laitettu vaunukoppa, se rauhoittaa yöunia suuresti, kun poitsulla ei ole liikaa tilaa pyörimiseen. Pahinta meillä oli ajanjakso, jolloin ei nukuttu yöllä, eikä päivällä. Silloin parasta oli happihyppely ystävän kanssa suunnistaessa, puhumattakaan niistä maailmanparannuspirtelöistä sekä vanhempieni ja sisarusten piipahtaminen siivousavun merkeissä.

Muutoin poitsu on superkultainen, vaikkakin melko voimakastahtoinen (kehen lie tullut). Tyhmintä ikinä on lakin laitto päähän, siitä ei yleensä tykätä. Otso on myös sosiaalinen ja selvästi tykkää lähteä välillä pois neljän seinän sisältä. Etenkin naisille hymyillään valloittavasti, viimeksi viime viikolla hurmattiin Halppiksen kassaneiti. Myös maanantain ekavauvakerho on ollut kiva, siellä saa huomiota äidin lisäksi myös kerhotädiltä ja muilta äideiltä. Ja usein Otso on innostunut höpöttelemään juuri kerhossa.

Sari-kummitäti neuloi Otsolle makeen lentäjänlakin. Ei edes itkettänyt, kun laitettiin lakki päähän.

Koko perheen yhteinen harrastus on ollut keskiviikon vauvauinti. Siinä poitsu on tullut hitaasti lämpenevään isäänsä, ekat pari kuukautta touhua on lähinnä ihmetelty. Itketty ei ole kertaakaan, mutta menoa on ihmetelty lähinnä sormet (tai koko nyrkki) suussa. Tosin viime kerroilla on jo ymmärretty, että vettä voi potkia omilla jaloilla. Lisäksi vanhemmalta toiselle sukeltaessa osataan jo itse laittaa silmät kiinni. Tässä vaiheessahan sukellukset ovat sellaisia, että poika on koko ajan kiinni jommalla kummalla vanhemmalla ja veden alla käydään turvallisissa käsissä. Täytyy sanoa, että aluksi puolen tunnin uinnin takia lähteminen paikoitellen laiskotti, mutta kun rutiinit löytyivät, sujuu puuha jo sukkelasti. Tää on myös siitä kiva päivä, että isi tulee kotiin keskiviikkoisin aina ajoissa, jo neljältä.

Myös vauvajumpassa on käyty kerran ja sinne mennään ehdottomasti uudestaan, sen verran oli kivaa. Vaikka äiskä ensin vähän kyseenalaistikin, että tuleeko koko puuhassa edes lämmin. Lopputuloksena äippä hikoili posket punaisena niin, että tunnin päätteeksi vaihdettiin Otsollekin vaatteet. 

Buugin vauvajumppa oli huippu.

Otso on myös kerran ollut Buugi-liikuntakeskuksen lapsiparkissa, kun kävin puolen tunnin TRX-tunnilla. Poitsun hoitoon jättäminen ventovieraalle kirpaisi aivan älyttömästi, vaikka hienostihan heillä oli mennyt. Otso ei onneksi vielä vierasta. Buugin lapsiparkkiin ei tosiaan ole ikärajaa, se on harvinaista näissä lapsiparkeissa. Ja se oli oikeastaan ainut painava syy, minkä vuoksi koko jäsenyyden otin. Mummoloihin on vähän matkaa, eikä lähistöllä ole hoitajia kovin paljoa ja kaikilla on omat aikataulunsa. Toki voisimme käydä Nikon kanssa treenailemassa vuoroilloin, mutta sitten yhteinen perheaika vähenee huomattavasti, kun ei tuossa viikossa kauheasti iltoja ole. Toki koetamme jatkossakin käydä omissa harrastuksissa myös yksin. On kuitenkin eri asia lähteä jumppaan Otson kanssa kuin roudata autoon vain itsensä.

Söpis. Ostettiin Halppiksesta uusi kypärälakki.

Kiinteitäkin on maisteltu. Alussa (siis neljän kuukauden tienoilla) ne eivät uponneet yhtään, niinpä puuhasta pidettiin taukoa ja kokeiltiin myöhemmin uudestaan. Ja nyt uppoaa, lusikka menee suuhun hienosti. Tähän saakka ei ole maisteltu kuin porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia sekä kaupan peruna-porkkanasosetta ja persikkaherkkua. Tähän saakka suosikki on ollut kesäkurpitsa, vaikka peruna-porkkanakin upposi hienosti. Myös vesihuikat osataan ottaa hienosti pienestä ”lääkekupista”.

Isille tehtiin hieno isänpäiväkortti seurakunnan kerhossa. Jalanjälki saatiin laittamalla Otson jalkoihin rasvaa ja painamalla jäljet paperiin. Sitten talkkia päälle ja lopuksi hiuslakka viimeistelemään taideteoksen.

Vielä meillä ei käännytä, vaikka kyljelle mennäänkin jo helposti. Sitterissä vauhdit ovat olleet hurjat jo pari kolme viikkoa, kun mökiltä tullessa poitsu ymmärsi, että sitteriin saa vauhtia omilla jaloilla. Otson lempiväri on oletettavasti oranssi. Myös lentsikkana lentäminen on superhauskaa, ja taitaapi poitsusta tulla muutoinkin hurjapää. 

Malttamattomana myös odotellaan kärryihin siirtymistä, vaunuista kun ei kaupassa tai muualla näe tarpeeksi. Kaukalosta ei välillä tykätä, se alkaa varmaan käydä vähän pieneksi/ahtaaksi toppavaatteiden kanssa. Tai ainakin itsestäni tuntuu, että tuo Cybexin Aton Q on hieman pienehkö kaukalo. 

Kaukalopussiin voi sujahtaa sisävaatteilla.

Otso on myös tarkkasilmäinen. Kun kotona vaihdettiin sohvatyynyihin joulunpunaista, huomattiin se heti. Myös käsissä on kivaa hypistellä erilaisia materiaaleja (ja usein suussakin). Lisäksi unipupusta on tullut kiva kaveri yöunille mentäessä, päikkäreillä sitä ei ole kaivattu. Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on Otson ihana tapa ristiä kätensä. Sitä tapahtuu usein. Niin syödessä, sitterissä kuin vauvauinnissakin. Arvatkaa tuliko toissakerralla hymyileviä katseita, kun poitsu odotti lattialla vauvatuessa kädet ristissä, kun äiti kävi suihkussa...

Kädet menevät ihanasti ristiin.

"Saanhan äiti, saanhan?"

Viisikuukautisneuvola on vasta keskiviikkona, joten mitoista ei ole vielä tietoa. Palaillaan!

tiistai 31. lokakuuta 2017

Otson ”unikoulu”

Meillä on nyt kolmisen yötä treenailtu kevyttä ”unikoulua”. Unikouluthan on tarkoitettu vasta puolivuotiaille vauvoille ja meidän poitsu on vasta reilu neljä kuukautinen, joten mitään rajua unikoulua tämän ikäiselle ei voisikaan vielä pitää. ”Huutounikoulut” kauhistuttavat muutenkin itseäni, mutta päätimme kokeilla hieman kevyempää lähestymistapaa.

Kuva useamman viikon takaa. Tällöin yritin poitsua päikkäreille vaunuihin terassille tunnin ajan. Yritin liikkuviin vaunuihin, paikallaan oleviin vaunuihin, hytkytin ja heilutin sylissä, annoin harsoa ja tuttia ja ties mitä. Lopulta tulimme sisälle tissitankkaukselle, mikä toimikin tainnutuskeinona hienosti. 


Vartin päikkärimies

Meillähän on siis nukuttu aina huonosti päikkärit, ne ovat olleet useimmiten vain vartin mittaisia, pahimmillaan viisi minuuttia. Kolmen tunnin päikkärit on voitu laskea yhdellä kädellä. Lisäksi nyt viimeiset 1,5 kuukautta myös yöt ovat olleet takkuisia. Yösyöttöjä on saattanut olla tunnin välein ja poitsu on jäänyt pysyvästi meidän sänkyyn nukkumaan sekä nukahtanut useimmiten vain tissille. En ole siis edes jaksanut yrittää siirtää häntä omaan sänkyyn, kun hän on herännyt tunnin päästä kuitenkin. 

Myös isi on häädetty näiden seurauksena toiseen makkariin. Lisäksi yöhulinoita on kestänyt kauan, joiden vuoksi poitsu hyörii ja pyörii kuin elävissä kuvissa, enkä saa nukuttua. Flunssa-aikaan hän myös säpsähti, kun yskähdin sängyssä.

Miten kukaan voi olla näin aurinkoinen, jos on ollut hereillä 10 tuntia ja nukkunut koko aikana yhteensä vain puoli tuntia neljässä eri pätkässä?

Viimeisen viikon olen ollut niin puhki ja pinna kireällä, että jotain oli pakko tehdä. Zombiena olen selaillut kaikenmaailman unikouluartikkelit, blogikirjoitukset ja muut aiheeseen liittyvät tekstit, kirjakin on tulossa postissa. Lisäksi seurakunnan ekavauvakerhossa oli yhtenä kertana vieraana uniasiantuntija, jolta sain vinkkejä. Niistä sitten muokkailtiin Nikon kanssa yhteiset toimintamallit, joilla hommaan ryhdytään.

Pinnasänky siirtyi ensimmäisenä

Aloitimme viikonloppuna lauantaina, kun olimme sopivasti siivonneet (iso kiitos siivousavusta vanhemmilleni ja sisaruksilleni) ja siirtäneet pinnasängyn makkarissa toiselle seinälle. Aiemmin se oli sivuvaununa kiinni omassa sängyssämme. Jotain unikoulua yritin jo perjantain ja lauantain välisenä yönäkin, mutta silloin tahtotila ja toimintamallit eivät olleet kyllin vahvoja ja selkeitä. Jo aiemmin olen muutaman viikon koettanut opettaa poitsua päikkäreille vaunuihin välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä, mutta ensin yöunista.

Kaiken kantavana ideana on ollut, että poitsu nukahtaisi ilman tissiä omaan sänkyynsä sekä se, että emme reagoi jokaiseen kitinään. Tiedostan, että aiemmin olen öisin ottanut poitsun tissille lähes aina, kun on yhtään kitisty, ei siis välttämättä edes itketty, vaan kitisty. Hän on siis oppinut, että tissi ja uni kulkevat käsi kädessä, eikä hänen ole liioin tarvinnut opetella itse nukahtamaan.

Peruspäikkäripaikka äiskän sylissä tissittelyn jälkeen.

Lauantaina aloitimme (niin kuin aina) iltatankkauksella. Ensin tissiä, sitten kylpy tai iltapesu ja taas tissiä. Ja kaikki ruokailut tosiaan olohuoneessa, valaistus hieman hämärämpi ja telkkari kiinni (vähemmän ärsykkeitä). Jos poitsu on vaikuttanut nälkäiseltä, on vielä lisäksi annettu iltavelliä tai tuttelia.

Sitten makkariin, jossa hämärämpi valaistus, mutta ei vielä täysin pimeää. Otso on puettu unipussukkaan, jossa kädet ovat vapaat, mutta jalat ovat pussissa. Tämä siitä syystä, että peitto ei pysy päällä, kun kaveri potkii niin paljon. Samalla myös lämpötila tekee eroa yön ja päivän välille. Sitten iltasatu meidän sängyssä, jolloin poitsu hieman rauhoittuu. Sen jälkeen Otso omaan sänkyyn, harso käsiin, valot pois ja unipöllö vielä laulamaan kerran tai pari.

Ikean unipussi on ollut hyvä! Unikoulu toimii myös isiin.

Sitten istutaan itse hetkeksi vähän kauemmaksi ja parin minuutin päästä tarjotaan tuttia suuhun. Jos tutin laittaa suuhun heti, poitsu hermostuu. Sen jälkeen annetaan poitsun venkoilla, hyöriä ja pyöriä eli hakea omalla tavallaan unta. Jos homma yltyy itkuksi, niin Otso otetaan syliin rauhoittumaan ja rauhoittumisen jälkeen takaisin omaan sänkyyn. Sama taktiikka pidetään yöllä. Ekaan inahdukseen ei reagoida ja välillä kokeillaan rauhoittaako tutti eli ei heti tissiä suuhun.


Ensimmäinen yö kamala

Eka yö oli hirveä. En nukkunut yhtään. Poitsu taisi syödä yön aikana neljä viisi kertaa, mutta ne välivenkoilut olivat jotain kamalaa tuhinaa, ei siis aina edes itkua, mutta muuten kamalaa valitusta ja unen hakemista. En saanut nukuttua siinä metakassa ja univelkaa oli itselläni ihan tarpeeksi jo valmiiksi. Myös seuraava päivä oli kamala, kun koetin soveltaa samaa taktiikkaa päikkäreihin. Sunnuntai-iltapäivänä olin niin loppu, että itku taisi tulla itseltänikin useamman kerran. Yhden kerran Otso katsoi itkevää äippää vieressään sängyllä ja päätti alkaa nukkumaan päikkäreitä...

Otso katseli aikansa itkevää äitiä ja alkoi sitten itse päikkäreille.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Niko otti yövuoron ekan pätkän ja hieman hienosäädettiin toimintaperiaatteita. Niko laittoi Otson nukkumaan ja meni itse nukkumaan meidän sänkyyn. Mä menin evakkoon toiseen makkariin ja nukuin iltakympistä yökolmeen, yhteen putkeen siis huimat viisi tuntia! En muista milloin olisin viimeksi nukkunut tällaiset unet. Tuona aikana Niko syötti poitsun kerran kello 01 tuttipullosta. En siis heru pumpulle, joten isin syötöt ovat korviketta. Yökolmelta vaihdettiin, mä meidän makkariin ja Niko toiseen. Loppuyönä syötiin vielä pari kertaa ja aamuseiskalta kolmas kerta, jolloin poitsu jo heräsikin aurinkoisena. Niko taas lähti töihin tuntia myöhemmin.

Kolmas yö jo erilainen

Viime yö oli kolmas yö unikoulua. Otso nukahti hyvin yöunille klo 21, levottomasti tosin niin kuin yleensä aina. Jäi tosiaan sanomatta, että nukahtamisen jälkeen eka tunti on usein todella levotonta ja käymme laittamassa tuttia suuhun pari kertaa. Meillä kello 21-22 on kuuluisaa parisuhdeaikaa löhöten sohvalla. Siitä ei kuule kaikkia Otson venkoiluja, mutta kovimmat kuulee.

Eilen varsinainen nukahtaminen iltasatuineen vei aikaa siis 20 minuuttia. Eilen kyllä herättiin tunnin päästä itkemään masua, joka reagoi kiinteiden aloittamiseen. Silloin maisteltiin vähän lohtutissiäkin. Puolen tunnin itkun ja ilmavaivojen jälkeen uni tuli samantien. Eka yösyöttö oli kahdelta yöllä, seuraava kello neljä. Aamukuudelta taas venkoiltiin, mutta tutti rauhoitti. Ja aamuseiskan jälkeen herättiinkin aurinkoisena tähän päivään ja aamusyönnille.


Päikkäritkin parantuneet

Myös päikkärit ovat sujuneet tänään hyvin. Ekat on kello 9, yleensä sisällä. Tässä on toiminut usein se, että on saatettu yhdessä tanssahdella biisi tai pari (läheisyyttä ja rauhoittumista), sitten potkupuku päälle (lämpöisempää) ja poitsu vaunuihin sisälle. Sitten taas hetken päästä tuttia suuhun. Tänään kitinä alkoi samantien vaunuissa, mutta loppui kuin seinään, kun laitoin musan soimaan. Vautsi! Poitsu on tainnut tottua meluun jo mahassa. Raskausaikana olin paljon pitämässä jumppia eli musa soi sekä mökkiraksalla, jossa aggregaatti huusi aamusta iltaan sähköjen puuttuessa.

Kuva parin viikon takaa, kun harjoittelimme päikkäreitä vaunuissa. Ekassa kuvassa äipästä ei kovin paljon tykätä, mutta lopulta usean syliin ottamisen jälkeen uni vei voiton.

Nyt meneillään ovat toiset päikkärit, jotka alkoivat kello 13 eli ovat kestäneet nyt 1,5 tuntia. Laitoimme ulkovaatteet päälle ja menimme pihalle hetkeksi chillailemaan. Jos Otson laittaa ulkona heti vaunuihin, alkaa huuto. Tänään höpöttelin naapurin rouvan kanssa kymmenisen minuuttia poika sylissäni ja tuona aikana hän rauhottui. Sitten vaunuun, tutti suuhun ja äippä pois näköpiiristä. Minuutin päästä, kun kurkkasin vaunuihin, oltiin siellä jo unten mailla. Ihmeellistä, katsotaan kauanko kestää.

Otso nukkuu hyvin pihalla. Välillä sekin tosin on vaatinut tunnin työn. Olen koettanut opettaa poitsun paikallaan oleviin vaunuihin, ettei jatkossa tarvitsisi olla aina heijaamassa.

Päivän kolmannet päikkärit ovat tällä hetkellä ongelmallisimmat. Ja jos ne jäävät väliin, niin illalla hieman kiukkuilllaan. Tämä olisi ehkä paras ajankohta lähteä pienelle vaunu- tai Mandukakävelylle.

Ja ainahan tämä ei mene kuin Strömsössä. Eilen ekavauvakerho oli yhdeltä ja päikkärit olivat menomatkalla lyhyet 25 minsaa, samoin kuin iltapäiväunet. Toisaalta rutiinit ovat varmasti hyväksi, mutta en halua hommasta liian jäykkääkään. Jatkossakin meidän pitää päästä menemään ja tulemaan ”normaalisti”, että elämää eivät säännöstele kokonaan poitsun unet ja päivärytmi. Joustamista pitää olla. 

Usein vauvat nukkuvat liikkuvissa vaunuissa. Otso kuitenkin on usein päättänyt herätä kesken lenkin, minkä vuoksi kanniskelin potkivaa ja huutavaa lasta pahimmillaan puolet lenkistä. Niinpä vaunulenkkejä on tehty viime aikoina vain kodin lähelle. Välillä vaunut taas eivät ole kelvanneet ollenkaan, jolloin ulkolenkkejä on tehty rintarepulla Mandukalla.

En tiedä tuuriako vai ei, mutta uni on alkanut maistua. Pääasia, että tää äippä on jo virkeämpi, samoin poitsu. Monien pätkänukkujavauvojen äidit ovat myös sanoneet, että yhtäkkiä unet vain pitenivät, että onko ajoitus nyt vain hyvä ja tähdet oikeassa asennossa. Ja todennäköisesti taas tulee uusia kehityskausia ja kaikki menee jälleen uusiksi, mutta ainakin nyt tuntuu toimivan. Nautitaan siis siitä. Keitän kahvin ja syön eilisen porkkanapiirakan lopun.

Päikkärit maistuvat terassilla, jo puolitoista tuntia, se on paljon vartin päikkärimiehelle.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Otso 4 kuukautta

Otso on tänään neljä kuukautta vanha. Huh, kolmasosa vuosi, kylläpäs aika rientää. Lyhyesti meillä on mennyt mukavasti. Suurimmat haasteet liittyvät päiväuniin ja kaukalokilareistakin on jo suurelta osin selvitty. Poitsu kasvaa tasaisesti ja oppii koko ajan uutta. Ja se hymy, se vasta valloittava onkin.

Tänään Otso täytti neljä kuukautta. Ikäpyykin kunniaksi pukeuduttiin KappAhlin karhubodyyn ja mummun ostamiin Little baby -housuihin.

Tiheän imun kausi ja rokotteet

Viimeinen kuukausi on ollut hieman työläs. Ensin oli kolmen kuukauden tiheän imun kausi. Onneksi se oli vain jotain nelisen päivää, tissiä tankkailtiin ympäri vuorokauden vähintään parin tunnin välein. Silloin ei paljon nukuttu.

Mummolassa päikkäreitä nukuttiin mummun ostaman viltin päällä.

Tiheän imukauden jälkeen saatiin kolmen kuukauden rokotteet ja ah niin ihana rotavirus-rokoite. Otson vatsa ei tykkää rokotteesta yhtään. Pahin päivä oli päikkärit 30 + 15 minuuttia eli 45 minsaa koko päivän aikana. Valveillaoloaikakin kitistiin lähes koko ajan, eikä leikkimatolla viihdytty yhtään yksin. Onneksi olimme tuolloin käymässä mummolassa, niin hoitajia oli useita. Rota-rokotteen pahin vaikutusaika on vasta viikon päästä sen ottamisesta ja se voi tuntua vauvassa parikin viikkoa. 

Neljän kuukauden yöhulinat

Kun rokotteista päästiin, niin alkoivat neljän kuukauden yöhulinat hieman ennakkoon. Tässä vaiheessa olin jo iloinnut, että poitsu nukahtaa melko helposti omaan sänkyynsä yöunille. Noh, ei nukkunut enää. Hulinoista pari ekaa yötä nukuttiin lähes ja ainoastaan tissi suussa. Onneksi äitini nappasi Otson huomaansa toisena aamuna, että sain nukuttua edes pari tuntia. Tästä saakka hulinointi on jatkunut enemmän ja vähemmän. Viime öinä onneksi eka unipätkä on ollut jo muutaman kerran kolme tuntia.

Ensimmäinen flunssa

Ja ettei kuukausi olisi ollut liian helppo, kaiken kruunasi kunnon räkätauti, joka tarttui ilmeisesti ensin Otsoon ja sitten itseeni. Otso näytti pääsevän onneksi melko vähällä, Panadolia otettiin vain yhtenä iltana, vaikka räkää onkin imetty nenästä jo useampana päivänä, tänä aamuna viimeksi. Itselläni tauti oli melko ärhäkkä, kuume nousi 38,6 asteeseen. En siis ole sellaisiin lukemiin päässyt missään taudissa näin aikuisiällä.

Flunssa on tyhmä kaveri, onneksi välillä levättiin.

Kaiken kaikkiaan kuumettakin oli itselläni kolmisen päivää. Nyt olo alkaa olla parempi, vaikka nuhaa ja yskää on vieläkin. Että niin siitä ensimmäisestä taudistakin vain selvittiin, vaikka kuumeviluissani en ollut ihan varma miten tässä käy.

Uusia taitoja

Muutoin Otso oppii koko ajan uusia juttuja. Ääneen on naurettu pari kertaa, eka kerran lapsuusmaisemissani Alajärvellä. Vaihdoin Otsolle vaippaa ja höpöttelin, että äiti on lihonut, mihin poitsu vastasi päästämällä ilmoille kunnon naurun. Taisi olla samaa mieltä, pitää ehkä syödä vähemmän suklaata :P

Ota syliin!

Toisesta naurusta nautittiin eilen. Jotain höpöttelin, että Otsolle pitää puhua paljon ja ihan sama mitä puhuu, kun ei toinen ymmärrä, että vaikka lukee uutisia. Siihen tuli jälleen ääneen nauru, taisi poitsu hekotella, että on viisaampi kuin antaa ymmärtää. Lisäksi vatsalta on käännytty kymmenisen kertaa selälleen ja selältä pusketaan väliltä jo kyljelle, mutta ei vielä enempää. Nyt näyttäisi siltä, että omat jalatkin ovat löytyneet ihan eri tavalla kuin ennen ja äänivalikoimakin laajenee koko ajan.

Komistus unten mailla. Menossa perinteiset vartin päikkärit.

Luonteeltaan Otso on tutkaileva, uusia juttuja tykätään katsoa etenkin sylistä. Sosiaalinen seuramieskin Otsosta taitaa tulla, sen verran uudet ihmiset kiinnostavat ja heille hymyillään valloittavasti sekä välillä höpötellään. Erityisesti vaaleahiuksiset naisihmiset saavat Otsolta paljon huomiota. Muuten pahaa pelkään, että poitsu perii malttamattoman pohjalaisen ja vähän jopa jääräpäisen het-luonteensa multa...

Kaukalokilarit helpottavat

Isäänsä Otso on tullut lämminverisyydessä. Tämä tuli ilmi oikeastaan kaukalon kanssa. Ilmoittauduimme seurakunnan ekavauva-kerhoon, jonne emme ekalla kerralla edes päässeet, kun poitsu veti niin kauheat kilarit kaukaloon laittaessa, etten edes jaksanut lähteä. Nykyään meiltä muistetaan aina kerhossa kysyä miten matka meni ja toivotetaan rauhallista kotimatkaa, hehee.

Nyt kaukalossa viihdytään vähän paremmin, kunhan päälle ei tungeta liikaa vaatetta. Kaikista ärsyttävin asia on lakki, siitä ei tykätä sitten yhtään. Onneksi Tokmannista ostettu lehmälelu on kiinnostava.

Matkat olivat tosiaan yhdessä vaiheessa yhtä tuskaa ja huutamista, parhaimmillani pysähdyin Jyväskylä-Muurame välillä kolme kertaa hyssyttelemään poikaa, kun huuto oli jotain niin kauheaa. Siinä eivät auttaneet juttelut tai musiikki tai tutti tai yhtään mikään. Tai kommentit, että "kyllä ne vauvat rauhoittuvat, kun auto lähtee liikkeelle". No voin kertoa, että ei rauhoittunut.

Silloin aloin miettiä, että minne edes kannattaa ja jaksaa lähteä, jos matkat ovat aina samanlaisia. Kummitätini sitten vinkkasi kokeilemaan lähtemistä kevyemmillä vaatteilla. Ja kappas, se on vähentänyt kaukalokilareita huomattavasti, vaikka täysin eroon niistä ei olekaan päästy. Välillä tuntuu hurjalta, kun muut pukevat vauvoilleen tällä säällä toppahaalareita ja me vedetään sisävaatteiden päälle fleecepuku.

Huomiota ja vähäisiä päiväunia

Otso haluaa usein huomiota. Välillä onneksi leikkimatolla viihdytään nykyisin hieman yksinkin ja leluja tutkitaan tarkasti. Päiväunet ovat olleet aina vähäisiä, tosin välissä oli havaittavissa pientä parannusta. Kolmen tunnin päikkärit on voitu laskea tähän mennessä yhdellä kädellä ja täytyy sanoa, että olisin tyytyväinen tunninkin päikkäreihin. Osa vauvoista ei vaan ilmeisesti nuku kauheasti ja Otso taitaa osittain kuulua heihin.

Välissä oli muutama päivä, kun päikkärit maistuivat kauemmin ulkona vaunuissa. Tänään vaunuista ei tykätty.

Eniten olen koettanut panostaa päikkäreiden ajoitukseen. Äitini taisi huomata, että silloin, kun Otso ei viihdy missään, häntä väsyttää. Eli haukotusten ja silmän hieromisten odottelussa voidaan olla jo myöhässä. Pari päivää poitsu onnistui nukkumaan terassilla paikallaan olevissa vaunuissa jopa muutamat 1-2,5 tunnin päikkärit. Taisteluitta nekään tosin eivät tulleet, mutta suunnatonta edistystä verrattuna aiempiin vartin nokosiin. Tosin eilisestä iltapäivästä lähtien vaunut terassilla eivät ole olleet kiva nukkumapaikka ja tissiunet ovat houkutelleet enemmän.

Tänään vaunuissa ei ole tykätty nukkua. Paras paikka nokosille oli meidän sängyllä tissille ja riittävät päikkärit olivat 20 minuuttia. Sen jälkeen meno oli jo niin hurjaa, ettei sukkakaan pysynyt jalassa.


Kädet ristissä ruokaillen

Otson suloisin tapa on, kun hän ristii kätensä. Välillä syödessä, välillä ihan muuten vaan. Myös kieli on löydetty ja sitä on kivaa näytellä. Porkkanaa on maisteltu pari kertaa, mutta vielä siitä ei olla oikein mitään mieltä. Myös telkkari kiinnostaa paljon, vaikka sitä ei meillä Otson kanssa vielä juurikaan katsota. Joskus Otso on katsonut Muumeja, jotta äippä on ehtinyt siivota villakoirat pois. 

Kieli on löydetty ja kädet menevät suloisesti yhteen.

Yöllä usein eka unipätkä nukutaan omassa sängyssä, mutta muuten Otso jää välillä viereen nukkumaan. Nuorimies osaa kyllä nukkua miehisen leveästi X-asennossa, että isikin on häädetty väliaikaisesti toiseen makkariin. Myös leluihin tarrataan hyvin kiinni ja nyt niitä osataan ottaa itse lattialtakin. Myös sitteriin saadaan itse jo vauhtia ja kylvyssä on kivaa olla.

Tämä Kärkkäiseltä ostettu pallo on ollut superhyvä, kun sen saa niin näppärästi käsiin.

Vatsalla viihdytään yhä pidempiä aikoja.

Niin ja sitten ne strategiset mitat eli painoa 4 kk -neuvolassa 6740 grammaa ja pituutta 63,5 senttiä. Mutta palaillaanpa seuraavalla kerralla lisää. 


Kuolan määrä on jotain jäätävää. Tänään karhubody ehti olla päällä ehkä kaksi tuntia, kunnes yläosa oli jo ihan läpimärkä kuolasta. Melkoinen santeri.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Ristiäiset kuukausi sitten

Vihdoin ja viimein ehdin hieman tsekkailla ristiäiskuvia. Ristiäisethän olivat siis jo noin kuukausi sitten Nikon vanhempien kotona. Tässä muutamia kuvia päivästä, iso kiitos näistä serkkutytölle Paulalle. Lisää Paulan upeita kuvia: https://pauloissaphotography.com/

Perhepotretti vanhaa navetan seinää vasten.

Tää oli mun oma lempparikuva, tykkään. Oman mekkoni ostin Jyväskylän keskustasta Elsa & Emil -liikkeestä. Siellä oli kolme imetysmekkoa, joista valitsin parhaan tai itselleni parhaiten sopivan.

Täytyy sanoa, että pääsimme itse todella helpolla ristiäisissä. Ei tarvinnut tehdä mitään siivouksia, eikä leipoa. Nikon porukat hoitivat siivoukset eli siistivät upean vanhan pirtin ristiäispaikaksi. Lisäksi he hakivat aamulla voileipäkakut sekä täytekakun pitopalvelusta sekä leipoivat muut tarjoamiset. Meille jäi käytännössä hommaksi karjalanpiirakoiden paistaminen aamulla sekä limsojen, servittien ynnä muiden ostaminen. Helpolla päästiin, iso kiitos siitä.

Tarjoamiset, oli kyllä hyvää.

Ristiäismekolla on pitkät perinteet, jotka juontavat alkunsa jo 1930-luvulle. Myös Niko on kastettu samassa mekossa.
Ristiäisviikolla teetin Otson valokuvista tarroja jyväskyläläisessä Tarra Paita -yrityksessä. Tässä kuvassa suklaata, lisäksi isompia kuvia oli neliskanttisissa karkkipusseissa. Pikkusuklaat tilasin netistä, karkkipussit Niko kävi ostamassa kaupasta. Yhteensä kuvia oli 15 erilaista ja niissä kaikissa oli Otson nimi ja syntymäpäivä. Nämä paljastettiin vasta ristiäistoimituksen jälkeen. Ja huom, tämä kuva ei ole Paulan ottama, vaan huonolaatuinen kännykkäkuva. :)

Kaikesta helppoudesta huolimatta ristiäiset hieman jännittivät. Muistan, että Otsolla oli pari päivää ennen ristiäisiä ollut jo melko tahmeita päiviä. Ei oikein mikään auttanut kitinään, eikä uni maistunut. Jo silloin kun pappi kävi kotona muutama päivä ennen ristiäisiä, oli puolen tunnin visiittikin hieman haastava. Onneksi muuramelainen pappi oli aivan ihana, ei olisi parempaa voinut olla. Hän teki omalla olemuksellaan ristiäisistä rennot, ettei kaiken tarvinnut olla niin justiinsa ja vauvan ehdoilla mentäisiin.

Ristäispäivänä Otsolle paras asento oli pitää vatsallaan tai pystyssä, selällään poitsu ei viihtynyt yhtään.

Siskoni oli sylikummi. Ansku-pappi oli todella ihana.

Otso alkoikin itkeä melkoisesti kastetoimituksen aikana ja niinpä syliä vaihdettiin kummeilta minulle. Se auttoi hetken, mutta ei kauaa. Kävimme Otson kanssa vähän "jäähyllä" jaloittelemassa, kun muu ristiäiskansa veisasi virttä. Se auttoi onneksi vähäksi aikaa. Seuraava itku tuli tietenkin, kun päätä kastettiin. 

Ristiäisten itkuherkin kohta oli itselleni, kun Niko kertoi poitsun nimen. Aiemminhan yleensä pappi on hoitanut kertomisen, mutta nykyisin sen voi kertoa itsekin. Siinä kohtaa kyllä silmät kostuivat, isilläkin :D

Pikkuveljeni pyyhki Otson pään kastamisen jälkeen. Nikon siskontyttö taas hoiti kummien rukouksen, tällöin jokaiselle oli jokin "tehtävä" ristiäisissä.

Tässä pappi kertoo, että kummi tarkoittaa latinaksi sponsoria, hehee.

Jälkikäteen hieman harmittaa, etten pyytänyt ketään videokuvaamaan tilaisuutta. On nimittäin pakko tunnustaa, etten ihan kaikkea muista papin puheista, sen verran keskittyminen meni Otsoon ja Otson hyssyttelyyn. Kummeiksi tosiaan pyysimme siskoni ja nuoremman pikkuveljeni sekä Nikon siskontytön.


Otso ja pappa.

Ristiäislahjat olivat kaikki aivan ihania. Niistä kerroinkin jo aiemmin: http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2017/08/ristiaislahjoja-pojalle.html

Myös ristiäiskortit olivat ihania. Säästin ne Otsolle luettavaksi sitten isona.

Siskon antama kortti oli suloinen.

Otson harrastukset on päätetty jo valmiiksi :D

Kummit eli Nikon siskontyttö Mimmi, minun nuorempi pikkuveli Kimmo sekä siskoni Sari. Otsolla on tässä menossa jo ristiäispäivän vaatekerta numero kolme.

Ristiäistoimitus oli niin rankka, että unet maittoivat sen jälkeen.

Otso oli luonnollisesti koko päivän kaikkien silmäterä.

Valkoinen talja oli kuin tehty vauvakuvauksiin.

Iso kiitos kaikille ristiäispäivästä ja Paulalle vielä kuvista. Pitääkin teetättää ristiäispäivän kuvista vielä itselle ja mummoille ja papoille sekä kummeille kuvia ja ehkä myöhemmin vaikka vielä oma kuvakirjakin.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Sunnuntairetki Tyräjärvellä ja auton hinausta

Takana on kerrassaan ihana ja aurinkoinen viikonloppu. Viikonlopun suurin urakka oli hinata Vectra korjattavaksi. Perjantaina hinasimme sen Muuramesta Saarijärvelle, minä ja Otso vetoautossa, Niko vedettävässä Vectrassa. 

Alku oli nihkeä, kun Otso ei viihtynyt turvakaukalossa ja huusi suoraa huutoa. Mulla taas ei keskittymiskyky ollut aivan parhaalla tasolla vetopuuhissa, kun Otso huusi takapenkillä. Niko oli ensimmäiset kymmenen minsaa kieli keskellä suuta, kun kyyti oli epätasaista. 

Otso viihtyi isomummun mökillä lauantaina sillä aikaa, kun isi ja pappa hinasivat Vectran Alajärvelle.

Pysähdyimme ennen motaria ja hyssyttelimme Otsoa sylissä. Poitsu onneksi nukahti, niin loppumatka sujui hyvin. Otsolle on tullut viime aikoina joku kammo kaukaloon, meinaa olla automatkoille lähteminen melkoisen työn ja tuskan takana, kun huuto alkaa heti kaukalossa. Lauantaina Niko ja pappa jatkoivat hinausurakkaa Saarijärveltä Alajärvelle ja me käytiin Otson ja systerin kanssa kävelyllä isomummun mökillä. Lauantai menikin pitkälti isomummun mökillä, tänään sunnuntaina aikaa on vietetty omalla mökillä.

Tyriksen mökin lähimaastossa on aivan ihania paikkoja.

2,5 kilsan päässä mökiltä oli aivan ihana lampi. Lähimaastossa oli myös kolme pientä vuorta. Kun Otso kasvaa, niin voidaan tehdä kolmen kukkulan valloitus.

Muuten viikonloppu on kulunut rennosti. Tänään teimme taas perinteisen sunnuntairetken, jolle tällä kertaa lähdettiin suoraan mökkipihasta. Otso ei viihtynyt vaunuissa, vaikka häntä kolme kertaa yritimme hyssyttelyn jälkeen laittaa sinne. Niinpä Manduca jälleen käyttöön. Manducassa poitsu nukahti samantien. En ymmärrä tuota vaunujuttuakaan. Keskiviikkona vaunuilimme Otson kanssa 1,5 tuntia ilman minkäänlaista ongelmaa. Tänään taas ei millään.

Isin sylissä voi rauhoittua niin, että uni maistuu taas.

Näissä maisemissa kelpasi lykkiä vaunuja.

Pieni puro virtasi metsässä.

Kävelimme melkein pari tuntia aivan ihanassa syksysäässä. Vajaan tunnin jälkeen Otso kuitenkin havahtui Manducasta ja alkoi itkeä niin, että hänet oli pakko ottaa pois Manducastakin. Onneksi huuto loppui melko lyhyeen isin sylissä, johon poitsu nukahti uudestaan. Sylistä siirsimme hänet jälleen rattaisiin, joissa loppumatka menikin hienosti. Ja hyvä, kun siirrettiin, sellainen hirvikärpäsparvi hyökkäsi kimppuumme myöhemmin. Vaunuissa Otso oli hyttysverkon suojissa ilkimyksiltä, vaikka sinnekin yksi hirvikärpänen onnistui livahtamaan. Sen tarina Otson pipolla loppui hyvin lyhyeen. Tapoin yhteensä varmaan parikymmentä hirvikärpästä.

Ilta-aurinko paistoi tänään niin upeasti, ettei mökiltä olisi malttanut lähteä.

Happihyppelyn jälkeen lämmitimme ekan kerran koko viikonloppuna saunan omalla mökillä Tyriksellä. Sitten ruokaa ja autonnokka kohti Muuramea.