maanantai 31. elokuuta 2015

Kun treeni ei kulje

Tiedättekö miten kivaa on kirjoitella treeneistä, kun kaikki menee hienosti? Aurinko paistoi, askel oli kevyt, syke pysyi aisoissa ja elämä oli ihanaa. No, ei ollut äsken. Ajattelin käydä pitkästä aikaa pidemmällä lenkillä. Suunnitelmissa oli juosta Rantaraitti kahdesti ympäri, mutta  reiluun 17 kilsaan hyytyi. Ja eipä ihme, jos järjellä ajattelee.


Olen juossut kesällä naurettavan vähän. Ensin jalassa, polven alapuolella oli tulehdus, sitä kesti 1,5 kuukautta Tukholman maratonin jälkeen. Se riitti, juoksurutiinit unohtuivat, vaikka harrastinkin mukavasti muuta liikuntaa. Sitten alkoivat häävalmistelut. Jälkikäteen en edes muista mitä ihmettä olen valmistellut, mutta kyllä niihin aikaa meni. Juokseminen kävi kyllä mielessä, mutta häävalmistelut veivät voiton.

Sitten alkoi kesäloma. Lomallahan sitä kuvittelisi, että on aikaa rakkaalle harrastukselle. Ekat kaksi viikkoa oltiin tyttöjen kanssa vaelluksella Norjassa. Käveltiin siis hulluna rinkkojen kanssa ja oli superihana reissu, mutta ei taaskaan juoksua. Noh, sitten oli viikko aikaa vikoille häävalmisteluille, ei juoksua. Häämatkalle otin kyllä lenkkarit mukaan, mutta Balin kaaoksellisessa liikenteessä ei tullut mieleenkään lähteä sekaan juoksemaan. Salilla oli juoksumatto, siinä kyllä tein lämmittelyt ennen salitreeniä.

No niin. Tästä päästään siihen faktaan, että Finlandia marathon on ensi viikon lauantaina. Ja onnenhuumassa Tukholman jälkeen vaihdoin puolikkaan matkan kokonaiseen. Jep, fiksu tyttö. Äläkä huomauta, että matkan voi vielä vaihtaa takaisin puolikkaaseen. Varmaan voi, mutta ottaa niin luonnon päälle. Tosin, en tiedä kumpi on pahempi, vaihtaa matka lyhyempään vai hyytyä maratonille ja jättää kesken.

Tänään pohje löi itsensä totaaliseen tilttiin 17 kilsan kohdalla. Pohkeen lisäksi tuntui, että toisen jalan kaikki viisi varvasta tekivät saman tempun. Voi piip piip piip. Siinä mä sitten koetin venytellä keskellä Rantaraittia ja näyttää siltä, että kaikki on hyvin. Mielessäni mietin, että kuka mut tulee hakemaan, jos en pääse enää omin avuin liikkumaan. Avo.. ei kun aviomieheni oli jääkiekkohommissa. Olisikohan pikkuveli töissä? Tai hänen avokkinsa? Pääseekö siihen kohtaan edes autolla hakemaan?

Aikani manasin mielessäni pohkeitani. Porukkaa juoksi ohi, koetin peittää krampin aiheuttamaa irvistystä. Miksi en ottanut aamulla kuin yhden geelin mukaan? Niitä oli kuitenkin kaappi täynnä. Olinko syönyt ja juonut riittävästi? Noh, aamulla en tehnyt iltapäiväksi eväsleipää, kun pitäisi keventää, kun paino nousi reissussa kolme kiloa. Fiksua. Entä missä ne kompressiosäärystimet olivat? Paljon auttoivat kotona kaapissa.

Aikani noiduin mielessäni, sitten pohjekipu hellitti niin, että pääsin jotenkuten vaappumaan eteenpäin. Pyörä oli Kuokkalan sillan toisella puolella, ei muuta kuin sitä kohti. Jos tänään olisi ollut kisapäivä, niin kyllä sitä sisua olisi ollut sen verran, että puolikas olisi juostu. Mutta mites, jos tämän päivän matkaan olisi pitänyt laittaa vielä 25 kilsaa päälle? Paha sanoa. Aerobinen kunto ehkä kestäisi, mutta kestäisivätkö jalat asfaltista aiheutuvaa iskutusta?

Nyt odotan, että sauna lämpiää. Eikö sekin ole jonkinlainen suoritus, että on päässyt omin jaloin kotiin asti? Seuraavalla lenkillä sitten taas paremmin. Päivi Positiivinen on avautunut ja ruikutus loppui tähän. Kiitos.


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mökkikaudenpäättäjäiset

Mökkikaudenpäättäjäiset alkavat olla jo perinne meidän perheessä. Elokuun viimeinen viikonloppu ovat Venetsialaiset eli huvila/mökkikaudenpäättäjäiset. Se on tavallaan viikonloppu, johon kesä päättyy. Päättyy, vaikka mökillä Kannonkoskella käytäisiinkin vielä syksyllä raksalla, marjassa tai muuten vain. Usein sää suosii mökkikaudenpäättäjäisissä, ja niin teki tänäkin vuonna. Aurinko paistoi, vaikka iltaisin ilmassa olikin jo syksyn tunnelmaa. Tänä vuonna kaikista oudointa oli, että mummu ei ollut mökillä, vaan synttäreillä. Ikävä.

Tässä muutama kuva mökkiraksalta muutaman kilsan päästä varsinaiselta mummonmökiltä.



Viikonlopun ohjelmassa oli pitkästä aikaa raksailua Tyriksellä. Häävalmistelujen vuoksi en ollut ehtinyt raksalle koko kesänä. Iskä esitteli innoissaan mitä kaikkea mökillä oli tehty, etenkin ulkona oli myllätty ja laitettu viemäriä ja muuta vastaavaa. Meikäläisen poissaolon huomasi kyllä raksan siivottomuudesta. Ei tosin siivottu vielä tänäkään viikonloppuna, siivotaan sitten, kun laitetaan urakka talviteloille. Nyt vuorossa oli lakkaamista.




Mökkiraksan lisäksi kokeiltiin ampua savikiekkoja. Täytyy sanoa, että ampumaharrastajaa musta ei tule, mulla on liian huono näkö ja muutenkin laji on liian äänekäs ja pyssykin potkaisi. Mutta tulipa kokeiltua. Enemmän mun mieleen ois jousipyssyllä ampuminen, sitä voisikin käydä joku päivä pitkästä aikaa kokeilemassa.


Lisäksi saunottiin ja kävin pikkuveljen kanssa pari kertaa uimassa. Illalla pelattiin myös lautapeliä ja ammuttiin raketteja. Sitten katseltiin häävideota ja valokuvia häämatkalta sekä pelattiin pihapelejä, mölkkyä ja petankia. Pakko mainita, että meikäläisen heittokäsi oli tarkka, kaksi voittoa mölkyssä, hehee.



Ihana viikonloppu. Jyväskylään ajelin jälleen haikein mielin. Tästä se arki alkaa, illat pimenevät ja syksy tekee tuloaan. Voi taas polttaa kynttilöitä ja tunnelmoida. Syksy on toisaalta tosi ihanaa aikaa, värikästä ja jotenkin kivaa. Suorastaan kutsuu ulos lenkkeilemään ja nauttimaan luonnosta.


Ps. Tajusin viikonloppuna, että olen ollut flunssassa viimeksi helmikuussa! Siis oikeasti, puoli vuotta sitten!!! Aiemmin sairastin ainakin kuusi flunssaa vuoteen, vähänkö on nyt luksusta. Taisi tehdä aika hyvää tuo burnoutsairasloma.

tiistai 25. elokuuta 2015

Mieletön kesä: maraton, Norja, häät ja Bali

Kesä lähenee loppuaan, tai ainakin kuuden viikon kesäloma. Tulimme tänään häämatkalta Balilta ja Singaporesta, niistä kerron vielä myöhemmin, kun saan purettua kuvat koneelle, kuten myös häistä. Mutta siis takana on aivan mieletön kesä. Se oli odotettavissa ja nyt olo on epätodellinen. Onko nämä kaikki ihanat asiat oikeasti tapahtuneet mulle?


Talvi ja kevät olivat hankalia, olin pitkällä sairauslomalla työuupumuksen takia. Ehkä senkin takia mennyt puoli vuotta tai oikeastaan enemmän tuntuu uskomattomalta, niin ala- kuin ylämäkineen. Ja ehkä juuri siksi. Paljon on opittu, osa asioista kantapään kautta. Opittu, koettu ja eletty, onnistumisineen ja koettelemuksineen. Näitä kokemuksia ja lähelläni olleita ihmisiä en unohda ikinä. Kiitos.

Tukholman maraton



Kesän eka kohokohta oli toukokuun lopun maraton Tukholmassa. Siis eka kokonainen maraton. Sitä varten treenattiin vuoden verran, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä (toistuvien flunssien vuoksi). Reissu jännitti käsittämättömästi, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin. Maaliviiva ylittyi ajassa 4:22:33. Kiitos vielä superkoutsi Pasille.

Biisi, mikä soi juuri ennen lähtöä:

Norjan vaellus



Kesäloma alkoi jokavuotisella vaelluksella, tänä vuonna Norjaan. Nälkä kasvoi syödessä eli Ruotsin korkein tunturi muuttui tänä vuonna Pohjois-Euroopan korkeimpaan vuoreen Galdhöpiggeniin. Upea reissu tyttöjen kanssa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tätä muistellaan vielä kiikkustuolissakin, mieletön kokemus, ei sanat riitä kertomaan.

Norja-biisi. Suljen silmät ja näen neljä endorfiinipöllyistä naista ajelemassa Mersulla Peikkotiellä:

Häät



Kun kahden viikon vaellukselta selvittiin kotiin, oli viikko aikaa hoitaa viimeiset hääjärjestelyt. Varsinaisena hääpäivänä kaasot auttoivat niin ihanasti morsianta valmistautumaan, päivä oli ikimuistoinen aamusta pikkutunneille saakka. Suurin jännitys iski vasta kirkossa ja alttarilla oli tärisevä morsian. Koko päivä sujui kuin unelma. Isä saattoi alttarille, äidillä oli tippa linssissä ja sulhanen hikoili puvussaan. Ruoka oli erinomaisen hyvää, ohjelma oli ihanaa ja paikalla olivat lähes kaikki läheiset ihmiset.

Syvälle sydämeen kolahtava kappale, mikä meille laulettiin kirkossa:

Häämatka



Häiden jälkeen kirmattiinkin lähes samantien häämatkalle maapallon toiselle puolelle Balille. Aivan toisenlainen kulttuuri, tyrkyttävät kauppiaat, sydämelliset paikalliset, kaaoksellinen liikenne ja uudet kokemukset erilaisilla retkillä... Mitään en vaihtaisi tai tekisi toisin. Upea ja elämyksellinen reissu, antoi valtavasti perspektiiviä suhtautua omaankin kulttuuriimme.

Biisi, mikä soi Balillakin, elämän parhaita päiviä:

Jep. Yksi upea ajanjakso on takana, kesän 2015 tulen muistamaan aina. Onnea, itsensä ylittämistä, uusia kokemuksia ja elämyksiä, rakkaita ihmisiä. Fiilis on jälleen haikea, mutta pikkuhiljaa katse siirretään tuleviin juttuihin. Vielä kuitenkin pysyttelen muutaman päivän näissä onnenhuumatunnelmissa ja pilvilinnoissa. Elämä on aikasta ihanaa.

maanantai 10. elokuuta 2015

Rouva Ulvilan fiiliksiä häiden jälkeen

Vaimo. Rouva. Ulvila. Monta uutta sanaa ja asiaa opeteltavaksi. Tänään vein hääpuvun pesuun ja vastaus "mille nimelle laitetaan" oli luonnollisesti vanhasta muistista: "Kanto... Eiku Ulvila Päivi".

Häät menivät erittäin hyvin, onnellisesti ja nauraen, hieman alttarilla jännittäen ja liian nopeasti. Kaikki sujui mallikkaasti ja oli hauskaa. Mummoni oli kommentoinut, että Päivi on nauranut varmaan koko vuoden edestä. Kerron lisää hääfiiliksiä häämatkamme jälkeen ja sitten, kun saamme valokuvaajalta kuvat. Tässä kuitenkin muutama valokuva alkumaistiaisiksi. Lisää kuvia Instagramissa hashtagilla #ulvilat


Alttarilta tulossa, enää ei jännitä.


Tervetulokyltti Varjolassa Laukaassa.


Näkymä pöytään ja komuutille.


Hääparin pöytä.


Pöytäkoristeita.


Hääkimpun heitto.


Ihanat naiset hääauton luona.


Ihania sukulaistyttöjä.


Häätanssi.


Rakkauslukko jäi Varjolan sillankaiteeseen.


Hääauto oli katseenvangitsija.

Eilen olikin sitten eka päivä vaimona, mikä meni hyvin "romanttisesti" kotona siivoten ja tunkien hääkoristeita kaappeihin. Tiesin, että tavaroiden poislaittamiseen menee aikaa, mutta en sitä miten kauan se vie. Koko päivä tuusailtiin, jaoteltiin mitkä tavaroista jäävät itselle, mikä menee myyntiin ja mikä roskiin. Sitten vielä pakattiin illalla matkalaukut häämatkaa varten. Tällä hetkellä siis olemme Vantaan lentokentällä, kohta määränpäänä Singapore välilaskulla Istanbulissa. Singaporessa olemme kolme yötä ja sitten matka jatkuu Balille. 

Tää matkustaminen tuntuu superhelpolta Norjan vaelluksen jälkeen. Automatka meni hujauksessa, ylinopeasti. Kolme tuntia autossa Jyväskylästä Helsinkiin ei tuntunut missään Norjan ja Ruotsin kahden päivän automatkan jälkeen. Olin Ikean kohdalla lähinnä ihmeissäni, että nytkö jo aletaan olla perillä. Lisäksi matkalaukku painaa vähemmän kuin rinkka, eikä sitä tarvi kantaa kuin tiskille. Ja jos jotain unohtuu, niin voi ostaa paikan päältä. Helppoa.

Tässä vielä muutama fiiliskuva eiliseltä kotoa, kun laiteltiin tavaroita pois.


Vihkisormuksessa on bling blingiä, kihlasormus on Kalevalan Kaisla.


Morsiuskimppu ja rakastunut Bamse.


Ruokapöydän kukka-asetelma juhlasta.


Vieraskirjana toimi taulu, myöhemmin tähän tulee hääkuva. Maljakossa peikonpähkinän oksia juhlasta.


Työkavereilta saatu itse suunniteltu taulu. Taulussa teemavärit, hääpäivä ja ikuisuuden symboli, ei voisi enää upeampi olla :) Vähän tyhmästi näkyy tuo liitutaulujen heijastus tässä, mutta älkää välittäkö siitä.


Polttarikansion diplomi.


Huomenlahjaksi sain ihanan rannekellon.

Kohta lentokoneeseen. Palataan häämatkan jälkeen jälleen. Laitamme matkalta silloin tällöin kuvia Instaan, joten seurailehan #ulvilat

Ja iso kiitos vielä kaikille häävieraille, jotka tekivät elämämme tärkeimmästä päivästä ikimuistettavan. Ja kiitos lukuisista muista onnitteluista, niitä on tullut niin paljon, ootte ihania.

Loppuun vielä pakollinen kuva vaimotukasta. Vaimopolkkahan siitä taisi tulla. Kun palataan koti-Suomeen, niin väri saattaa muuttua, muuten näyttää ihan liikaa rouvalta. Reissuun ei vielä viitsinyt värjätä, kun väri kuitenkin haalistuisi auringossa. Äkkiseltään melko lyhyt, mutta eiköhän siihen totu. :)


perjantai 7. elokuuta 2015

Viimeistä iltaa neitinä

Huh huh, huomenna olisi H-hetki. Tällä viikolla on hoidettu viimeistelyjä, niitä on riittänyt yllättävän paljon. Tienvarsikyltit, kuvat, vieraskirja, karvanpoistot, kynnet, huomenlahja, ynnä muuta sälää.


Morsiamena olen varmaan laiska, en ole askarrellut mitään, jos ei saippuakuplakorin tuunausta lasketa. Eilen torstaina kävin ekan kerran askarteluliike Sinellissa ihmettelemässä, että sieltä löytyy vaikka mitä. Löysin mm. mallikukan, jonka kanssa painelin kassalle. Kukka ei ollut myytävänä, mutta toisella kerralla onnisti: "Oletko ihan varma, ettet myy tätä?", kysyin myyjältä. Lopulta poistuin liikkeestä valmiskukka kourassa, askartelut taas onnistuneesti vältetty.



Eilisaamuna tajusimme, että autonkatsastuksessa on vika päivä, kun olemme häämatkalla. Ja takavalo on yhä rikki. Kaikesta huolimatta painelin katsastukseen ja läpihän se meni. Enpä ole ennen katsastanut autoa hääpuku kyydissä.


Tänään koristeltiin juhlapaikka kaasojen avustuksella. Pientä ongelmaa oli äänentoiston kanssa, mutta saatiiin homma ratkaistua. Hiuskukkiakin oli epäselvästä kommunikoinnista johtuen liian vähän, mutta Päivin Puska ja Pensas pelasti, tai pelastaa huomenna tilanteen. 



Vaelluksessa saatuja rusketusrajoja yritettiin myös peittää itseruskettavalla, tuloksena neekerikäsi. Noh, jospa se vähän lähtisi saunassa. Hope so. Häätanssin kenraalitkin oli tänä aamuna, eiköhän sekin jo mene ainakin välttävästi.


Nyt vielä pesulle, sitten unten maille. Vikana neiti-iltana kaasot ovat seurana, avokki lähti evakkoon toiselle bestmanille. Näemme siis vanhanaikaisesti vasta kirkossa :)

Pus pus, palataan seuraavan kerran rouvana.