maanantai 9. maaliskuuta 2015

Burnout ja sen oireet

Aikalailla viikko sitten tipahdin. Kävin viime viikon maanantaina terkkarilla, en ollut vielä jumppakunnossa poskiontelotulehduksen takia. Itkeä pillitin suurimman osan ajasta, kaikki paha olo tuli ulos. Kun terkkari kysyi jaksatko töissä, vastasin tietenkin, että kyllä, kyllä, minä jaksan. Oikeasti en jaksanut, en vaikka takana oli 1,5 viikkoa lepoa kuumeen ja flunssan takia. Kahvitauolla pillahdin jälleen itkuun. Työkaverini tuli viereeni ja sanoi ääneen sen mitä olin pyöritellyt omassa päässäni jo jonkin aikaa. Minulla oli burnoutin oireita.

Itkuherkkyys on yksi burnoutin oireista.

Viime viikon maanantaina juuri eronnut kaverini tuli yöksi meille. Sanoin avopuolisolleni, että sulla on nyt hyvää seuraa, toinen on rikki erosta, toisella viiraa muuten vaan. Varasimme lennot ja laivan Tukholman maratonille, juttelimme ja suunnittelimme reissua. Kerroin kaverilleni tunteistani ja fiiliksistäni töissä. Puhuminen tuntui hyvältä.

Itkin ja meikkasin

Tiistaiaamuna avopuolisoni ja kaverini lähtivät, avokki töihin ja kaveri pakkaamaan tavaroitaan. Tein kotoa käsin sopimani puhelinhaastattelun, sitten valmistauduin lähtemään työterveyteen. Kun haastattelu oli tehty, pillahdin itkuun. Jälkeenpäin ajateltuna tilanne oli melko koominen. Itkun seassa yritin vielä meikata ja laittaa ripsaria, jos kuitenkin olisin ihan työkykyinen. Itkin terkkarille mennessä, siellä ollessa ja sieltä tullessa, itkin, kun soitin pomolleni. Oli käsittämättömän vaikeaa myöntää, ettei enää jaksanut.

Tiistaina en osannut tehdä muuta kuin itkeä. En pystynyt puhumaan töistä, itku tuli heti. Itkeminen ja poskiontelotulehdus eivät myöskään olleet hyvä yhdistelmä, pää tuli kipeäksi. Kaikista särkylääkkeistä huolimatta pääkipu paheni migreeniksi. Illalla oksensin sen vähäisenkin syömäni ruuan. Vielä keskiviikkoaamunakin pää oli kipeä ja kahvinkeittimen ääni kuulosti kamalalta. Onneksi pääkipu loppui siihen ja torstaina kävin lääkärissä.

Lääkärin sanoin olin jo melko järjissäni, vaikka oireet olivatkin selvät. Diagnoosi oli työuupumus, burnout ja pari viikkoa sairauslomaa kaikesta, päivätöistä ja jumpista. Omiin treeneihin lääkäri asetti maksimisykerajan, 150, vielä tosin ei ole tehnyt mieli treenata. Oli myös ihanaa, kun joku sanoi, että eihän se ole paljon, jos ryhmäliikuntaa ohjaa viikossa 5,5 tuntia. Minulla oli olo, että en voinut puhua väsymyksestäni, sillä siitä oli "helppo syyttää" kakkostyötäni ja sitä, että olen vapaa-ajallani monessa mukana. Toki tiedostan, että kokonaisuutta tarkastellen levolle täytyy jatkossa jättää enemmän aikaa. Silti olen sitä mieltä, että jos en olisi päässyt tuulettamaan päätäni yt-neuvotteluiden aikaan jumppien pidossa, olisin varmasti "tippunut" jo aiemmin.

Sairaana aina lomalla

Merkit burnoutista olivat ilmassa jo aiemmin, niille vain tulee sokeaksi. Eräänä yön pimeinä tunteina laskeskelin, että olin ollut flunssassa viimeisen vuoden aikana kuusi kertaa ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina lomalla. Olin sairaana talvilomalla, kahden viikon joululomalla, syyyskuussa Finlandia marathonin aikaan (ainoa flunssa ei-lomalla), kesäloman alussa, pääsiäisenä (kun oli pidempi vapaa) ja viime talvilomalla. Sitä ennen olin satunnaisesti kipeänä lomalla.

Olen ollut flunssassa viimeisen vuoden aikana kuusi kertaa – aina lomalla.

Kaikista rankimmat yt:t

Muutoinkin viime vuoden loppu oli töissä rankka. Meillä oli yt:t ja yksi parhaimmista työkavereistani irtisanottiin. Yt:t olivat rankimmat, mitä meillä ikinä oli ollut. Tiukennuksia ja heikennyksiä tuli paljon. Pisteenä i:in päälle oli, kun toinen pitkäaikaisemmista työkavereistani irtisanoutui omasta tahdostaan. Hänelle riitti. Myös mentorini, minut aikoinaan palkannut työkaverini jäi eläkkeelle. Hänen töitään siirrettiin minulle ja pomolleni. Lisäksi sain vihdoin uuden nimityksen (mitä olin odottanut varmaan pari vuotta), mutta sen myötä sain myös lisää töitä ja vastuualueita entisten töiden päälle. Huolehdin paljon muiden jaksamisesta, mutta unohdin itseni. Vaikka opettelin sanomaan välillä ei, se ei riittänyt. Jollain henkisellä tasolla nämä kaikki yhdessä jatkuvan kiireen kanssa olivat ilmeisesti liikaa.

Muita burnoutin merkkejä olivat itkuisuus ja huonosti nukkuminen. Nyt kun mietin, niin olin silmät kosteana jo muutaman viikon töissä. Kun hyvinvointiprojektimme loppumittauksia tehtiin, kysyi valmentajamme minulta miten on mennyt. Silmäni kostuivat jo tuolloin, mutta sain pidettyä itseni kasassa, etten ala itkemään. 

Puoli vuotta torkuttamista

Lopulta en saanut nukuttua, kun kelasin työasioita. Kun olin sairaana kuumeen ja flunssan takia tiistai-illasta alkaen, en saanut nukuttua vielä perjantain ja lauantain välisenäkään yönä, kun mietin työasioita. Yleensähän se sunnuntain ja maanantain välinen yö on kuitenkin haastavin. Ja jos nukkumista tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, olen torkuttanut kelloa aamuisin elokuusta lähtien. En ilmeisesti ehtinyt palautua kesälomalla, se on oma vikani. Aiemmin olin töissä aina hyvissä ajoin, puoli kahdeksalta tai kahdeksalta, mutta viimeisen puolen vuoden ajan on tehnyt tiukkaa ehtiä töihin puoli yhdeksään tai yhdeksään.


Torkuttaminen on kuulunut lähes jokaiseen arkiaamuun viimeisen puolen vuoden aikana.

Yleensä pidän myös kotimme siistinä. Ennen kuin sairastuin kuumeeseen, kotimme oli poikkeuksellisen epäjärjestyksessä. En jaksanut enää huolehtia, minulla ei ollut enää energiaa. Tajusin myös, etten jaksanut enää kokata kotona, vaikka aiemmin ruunlaitto on ollut minulle rakas harrastus. Syönyt olen kuitenkin, kun avopolisoni on onneksi myös intohimoinen ruuanlaittaja.

Pidän kokkaamisesta. Viime aikoina sille ei vain ole ollut energiaa.

Vaiettu burnout-loma

Kertoilen tästä aiheesta varmasti myöhemmin lisää. Nyt kannustan kaikkia huolehtimaan itsestään ja puuttumaan, jos huomaat kaverissasi tai työkaverissani samanlaisia oireita. Ihminen ei valitettavasti ole kone. Iso kiitos myös teille useat ystävät, kun olette jaksaneet kuunnella. On ihan käsittämättömän upeaa, miten paljon olen saanut teiltä keskusteluapua sekä vertaistukea. Burnout ei ole tänäpäivänä mikään outo tai harvinainen ilmiö, vaikka huomaan, että jonkinlainen tabu se on yhä. Mieluummin sitä kerrotaan, että ollaan influenssan kourissa kuin myönnetään, että ollaan burnout-lomalla.


8 kommenttia:

  1. Voi Päpä <3 Oonkin miettinyt, että miten sulla riittää virtaa kaikkeen, mutta ei se näemmä aina riitäkään eikä todellakaan tarvitse! Yritäppä nyt muistaa vähän hiljentää tahtia tulevaisuudessa ja kuunnella paremmin sitä omaa kroppaa ja antaa itselle sitä lepoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin rippijuhlien jälkeen voisi sanoa, että ehkäpä se kolmas käsky ei ole ihan tuulesta temmattu. Lepo pitää muistaa. Mun yks haastateltava sanoi kerran fiksusti, että jokaisen pitäisi kokea pari burnoutia, sitten vasta osaa tehdä töitä oikealla asenteella :P

      Poista
  2. Tsemppiä, että saat itsesi kuntoon. Välillä pitäis karsia niitä "kiireitä" ja antaa oman kropan huilata, kaikki tarvitsee kuitenkin oman osansa lepoakin. Nyt nautit kevätauringosta ja annat akkujen latautua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esa! Tänään harjoittelin pysähtymistä käymällä joogassa, teki kyllä niin hyvää. Nyt nautitaan hetki kevyemmästä liikunnasta, lepooisesta elämänrytmistä, läheisistä ja auringosta :)

      Poista
  3. Sulla voi olla burnout, mutta oireet viittavat lisäksi ylikuntoon. Pahaksi kun menee niin se voi olla urheilut urheiltu vuosiksi: http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?27040-Ylikunto

    Nyt iisisti ja parempaa vointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa. Olen miettinyt myös ylikunnon mahdollisuutta, mutta jotenkin oirelistaa lukiessa tuntuu, että mulla ei sellaisia oireita ole. Paino pysyy samoissa lukemissa, sydämentykytyksiä ei ole, treeni-into on taas löytynyt ja pidän joka viikko treenivapaita päiviä 2-3. Pitää kyllä jutella lääkärin kanssa tästäkin mahdollisuudesta. Treenejä on ollut keskimäärin viikossa 8-11 h, joista tosin 2,5 on pelkkää ohjausta eli seisoskelua ja tekniikoiden korjausta, ei kuormita omaa kroppaa.

      Poista