perjantai 20. lokakuuta 2017

Otso 4 kuukautta

Otso on tänään neljä kuukautta vanha. Huh, kolmasosa vuosi, kylläpäs aika rientää. Lyhyesti meillä on mennyt mukavasti. Suurimmat haasteet liittyvät päiväuniin ja kaukalokilareistakin on jo suurelta osin selvitty. Poitsu kasvaa tasaisesti ja oppii koko ajan uutta. Ja se hymy, se vasta valloittava onkin.

Tänään Otso täytti neljä kuukautta. Ikäpyykin kunniaksi pukeuduttiin KappAhlin karhubodyyn ja mummun ostamiin Little baby -housuihin.

Tiheän imun kausi ja rokotteet

Viimeinen kuukausi on ollut hieman työläs. Ensin oli kolmen kuukauden tiheän imun kausi. Onneksi se oli vain jotain nelisen päivää, tissiä tankkailtiin ympäri vuorokauden vähintään parin tunnin välein. Silloin ei paljon nukuttu.

Mummolassa päikkäreitä nukuttiin mummun ostaman viltin päällä.

Tiheän imukauden jälkeen saatiin kolmen kuukauden rokotteet ja ah niin ihana rotavirus-rokoite. Otson vatsa ei tykkää rokotteesta yhtään. Pahin päivä oli päikkärit 30 + 15 minuuttia eli 45 minsaa koko päivän aikana. Valveillaoloaikakin kitistiin lähes koko ajan, eikä leikkimatolla viihdytty yhtään yksin. Onneksi olimme tuolloin käymässä mummolassa, niin hoitajia oli useita. Rota-rokotteen pahin vaikutusaika on vasta viikon päästä sen ottamisesta ja se voi tuntua vauvassa parikin viikkoa. 

Neljän kuukauden yöhulinat

Kun rokotteista päästiin, niin alkoivat neljän kuukauden yöhulinat hieman ennakkoon. Tässä vaiheessa olin jo iloinnut, että poitsu nukahtaa melko helposti omaan sänkyynsä yöunille. Noh, ei nukkunut enää. Hulinoista pari ekaa yötä nukuttiin lähes ja ainoastaan tissi suussa. Onneksi äitini nappasi Otson huomaansa toisena aamuna, että sain nukuttua edes pari tuntia. Tästä saakka hulinointi on jatkunut enemmän ja vähemmän. Viime öinä onneksi eka unipätkä on ollut jo muutaman kerran kolme tuntia.

Ensimmäinen flunssa

Ja ettei kuukausi olisi ollut liian helppo, kaiken kruunasi kunnon räkätauti, joka tarttui ilmeisesti ensin Otsoon ja sitten itseeni. Otso näytti pääsevän onneksi melko vähällä, Panadolia otettiin vain yhtenä iltana, vaikka räkää onkin imetty nenästä jo useampana päivänä, tänä aamuna viimeksi. Itselläni tauti oli melko ärhäkkä, kuume nousi 38,6 asteeseen. En siis ole sellaisiin lukemiin päässyt missään taudissa näin aikuisiällä.

Flunssa on tyhmä kaveri, onneksi välillä levättiin.

Kaiken kaikkiaan kuumettakin oli itselläni kolmisen päivää. Nyt olo alkaa olla parempi, vaikka nuhaa ja yskää on vieläkin. Että niin siitä ensimmäisestä taudistakin vain selvittiin, vaikka kuumeviluissani en ollut ihan varma miten tässä käy.

Uusia taitoja

Muutoin Otso oppii koko ajan uusia juttuja. Ääneen on naurettu pari kertaa, eka kerran lapsuusmaisemissani Alajärvellä. Vaihdoin Otsolle vaippaa ja höpöttelin, että äiti on lihonut, mihin poitsu vastasi päästämällä ilmoille kunnon naurun. Taisi olla samaa mieltä, pitää ehkä syödä vähemmän suklaata :P

Ota syliin!

Toisesta naurusta nautittiin eilen. Jotain höpöttelin, että Otsolle pitää puhua paljon ja ihan sama mitä puhuu, kun ei toinen ymmärrä, että vaikka lukee uutisia. Siihen tuli jälleen ääneen nauru, taisi poitsu hekotella, että on viisaampi kuin antaa ymmärtää. Lisäksi vatsalta on käännytty kymmenisen kertaa selälleen ja selältä pusketaan väliltä jo kyljelle, mutta ei vielä enempää. Nyt näyttäisi siltä, että omat jalatkin ovat löytyneet ihan eri tavalla kuin ennen ja äänivalikoimakin laajenee koko ajan.

Komistus unten mailla. Menossa perinteiset vartin päikkärit.

Luonteeltaan Otso on tutkaileva, uusia juttuja tykätään katsoa etenkin sylistä. Sosiaalinen seuramieskin Otsosta taitaa tulla, sen verran uudet ihmiset kiinnostavat ja heille hymyillään valloittavasti sekä välillä höpötellään. Erityisesti vaaleahiuksiset naisihmiset saavat Otsolta paljon huomiota. Muuten pahaa pelkään, että poitsu perii malttamattoman pohjalaisen ja vähän jopa jääräpäisen het-luonteensa multa...

Kaukalokilarit helpottavat

Isäänsä Otso on tullut lämminverisyydessä. Tämä tuli ilmi oikeastaan kaukalon kanssa. Ilmoittauduimme seurakunnan ekavauva-kerhoon, jonne emme ekalla kerralla edes päässeet, kun poitsu veti niin kauheat kilarit kaukaloon laittaessa, etten edes jaksanut lähteä. Nykyään meiltä muistetaan aina kerhossa kysyä miten matka meni ja toivotetaan rauhallista kotimatkaa, hehee.

Nyt kaukalossa viihdytään vähän paremmin, kunhan päälle ei tungeta liikaa vaatetta. Kaikista ärsyttävin asia on lakki, siitä ei tykätä sitten yhtään. Onneksi Tokmannista ostettu lehmälelu on kiinnostava.

Matkat olivat tosiaan yhdessä vaiheessa yhtä tuskaa ja huutamista, parhaimmillani pysähdyin Jyväskylä-Muurame välillä kolme kertaa hyssyttelemään poikaa, kun huuto oli jotain niin kauheaa. Siinä eivät auttaneet juttelut tai musiikki tai tutti tai yhtään mikään. Tai kommentit, että "kyllä ne vauvat rauhoittuvat, kun auto lähtee liikkeelle". No voin kertoa, että ei rauhoittunut.

Silloin aloin miettiä, että minne edes kannattaa ja jaksaa lähteä, jos matkat ovat aina samanlaisia. Kummitätini sitten vinkkasi kokeilemaan lähtemistä kevyemmillä vaatteilla. Ja kappas, se on vähentänyt kaukalokilareita huomattavasti, vaikka täysin eroon niistä ei olekaan päästy. Välillä tuntuu hurjalta, kun muut pukevat vauvoilleen tällä säällä toppahaalareita ja me vedetään sisävaatteiden päälle fleecepuku.

Huomiota ja vähäisiä päiväunia

Otso haluaa usein huomiota. Välillä onneksi leikkimatolla viihdytään nykyisin hieman yksinkin ja leluja tutkitaan tarkasti. Päiväunet ovat olleet aina vähäisiä, tosin välissä oli havaittavissa pientä parannusta. Kolmen tunnin päikkärit on voitu laskea tähän mennessä yhdellä kädellä ja täytyy sanoa, että olisin tyytyväinen tunninkin päikkäreihin. Osa vauvoista ei vaan ilmeisesti nuku kauheasti ja Otso taitaa osittain kuulua heihin.

Välissä oli muutama päivä, kun päikkärit maistuivat kauemmin ulkona vaunuissa. Tänään vaunuista ei tykätty.

Eniten olen koettanut panostaa päikkäreiden ajoitukseen. Äitini taisi huomata, että silloin, kun Otso ei viihdy missään, häntä väsyttää. Eli haukotusten ja silmän hieromisten odottelussa voidaan olla jo myöhässä. Pari päivää poitsu onnistui nukkumaan terassilla paikallaan olevissa vaunuissa jopa muutamat 1-2,5 tunnin päikkärit. Taisteluitta nekään tosin eivät tulleet, mutta suunnatonta edistystä verrattuna aiempiin vartin nokosiin. Tosin eilisestä iltapäivästä lähtien vaunut terassilla eivät ole olleet kiva nukkumapaikka ja tissiunet ovat houkutelleet enemmän.

Tänään vaunuissa ei ole tykätty nukkua. Paras paikka nokosille oli meidän sängyllä tissille ja riittävät päikkärit olivat 20 minuuttia. Sen jälkeen meno oli jo niin hurjaa, ettei sukkakaan pysynyt jalassa.


Kädet ristissä ruokaillen

Otson suloisin tapa on, kun hän ristii kätensä. Välillä syödessä, välillä ihan muuten vaan. Myös kieli on löydetty ja sitä on kivaa näytellä. Porkkanaa on maisteltu pari kertaa, mutta vielä siitä ei olla oikein mitään mieltä. Myös telkkari kiinnostaa paljon, vaikka sitä ei meillä Otson kanssa vielä juurikaan katsota. Joskus Otso on katsonut Muumeja, jotta äippä on ehtinyt siivota villakoirat pois. 

Kieli on löydetty ja kädet menevät suloisesti yhteen.

Yöllä usein eka unipätkä nukutaan omassa sängyssä, mutta muuten Otso jää välillä viereen nukkumaan. Nuorimies osaa kyllä nukkua miehisen leveästi X-asennossa, että isikin on häädetty väliaikaisesti toiseen makkariin. Myös leluihin tarrataan hyvin kiinni ja nyt niitä osataan ottaa itse lattialtakin. Myös sitteriin saadaan itse jo vauhtia ja kylvyssä on kivaa olla.

Tämä Kärkkäiseltä ostettu pallo on ollut superhyvä, kun sen saa niin näppärästi käsiin.

Vatsalla viihdytään yhä pidempiä aikoja.

Niin ja sitten ne strategiset mitat eli painoa 4 kk -neuvolassa 6740 grammaa ja pituutta 63,5 senttiä. Mutta palaillaanpa seuraavalla kerralla lisää. 


Kuolan määrä on jotain jäätävää. Tänään karhubody ehti olla päällä ehkä kaksi tuntia, kunnes yläosa oli jo ihan läpimärkä kuolasta. Melkoinen santeri.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Ristiäiset kuukausi sitten

Vihdoin ja viimein ehdin hieman tsekkailla ristiäiskuvia. Ristiäisethän olivat siis jo noin kuukausi sitten Nikon vanhempien kotona. Tässä muutamia kuvia päivästä, iso kiitos näistä serkkutytölle Paulalle. Lisää Paulan upeita kuvia: https://pauloissaphotography.com/

Perhepotretti vanhaa navetan seinää vasten.

Tää oli mun oma lempparikuva, tykkään. Oman mekkoni ostin Jyväskylän keskustasta Elsa & Emil -liikkeestä. Siellä oli kolme imetysmekkoa, joista valitsin parhaan tai itselleni parhaiten sopivan.

Täytyy sanoa, että pääsimme itse todella helpolla ristiäisissä. Ei tarvinnut tehdä mitään siivouksia, eikä leipoa. Nikon porukat hoitivat siivoukset eli siistivät upean vanhan pirtin ristiäispaikaksi. Lisäksi he hakivat aamulla voileipäkakut sekä täytekakun pitopalvelusta sekä leipoivat muut tarjoamiset. Meille jäi käytännössä hommaksi karjalanpiirakoiden paistaminen aamulla sekä limsojen, servittien ynnä muiden ostaminen. Helpolla päästiin, iso kiitos siitä.

Tarjoamiset, oli kyllä hyvää.

Ristiäismekolla on pitkät perinteet, jotka juontavat alkunsa jo 1930-luvulle. Myös Niko on kastettu samassa mekossa.
Ristiäisviikolla teetin Otson valokuvista tarroja jyväskyläläisessä Tarra Paita -yrityksessä. Tässä kuvassa suklaata, lisäksi isompia kuvia oli neliskanttisissa karkkipusseissa. Pikkusuklaat tilasin netistä, karkkipussit Niko kävi ostamassa kaupasta. Yhteensä kuvia oli 15 erilaista ja niissä kaikissa oli Otson nimi ja syntymäpäivä. Nämä paljastettiin vasta ristiäistoimituksen jälkeen. Ja huom, tämä kuva ei ole Paulan ottama, vaan huonolaatuinen kännykkäkuva. :)

Kaikesta helppoudesta huolimatta ristiäiset hieman jännittivät. Muistan, että Otsolla oli pari päivää ennen ristiäisiä ollut jo melko tahmeita päiviä. Ei oikein mikään auttanut kitinään, eikä uni maistunut. Jo silloin kun pappi kävi kotona muutama päivä ennen ristiäisiä, oli puolen tunnin visiittikin hieman haastava. Onneksi muuramelainen pappi oli aivan ihana, ei olisi parempaa voinut olla. Hän teki omalla olemuksellaan ristiäisistä rennot, ettei kaiken tarvinnut olla niin justiinsa ja vauvan ehdoilla mentäisiin.

Ristäispäivänä Otsolle paras asento oli pitää vatsallaan tai pystyssä, selällään poitsu ei viihtynyt yhtään.

Siskoni oli sylikummi. Ansku-pappi oli todella ihana.

Otso alkoikin itkeä melkoisesti kastetoimituksen aikana ja niinpä syliä vaihdettiin kummeilta minulle. Se auttoi hetken, mutta ei kauaa. Kävimme Otson kanssa vähän "jäähyllä" jaloittelemassa, kun muu ristiäiskansa veisasi virttä. Se auttoi onneksi vähäksi aikaa. Seuraava itku tuli tietenkin, kun päätä kastettiin. 

Ristiäisten itkuherkin kohta oli itselleni, kun Niko kertoi poitsun nimen. Aiemminhan yleensä pappi on hoitanut kertomisen, mutta nykyisin sen voi kertoa itsekin. Siinä kohtaa kyllä silmät kostuivat, isilläkin :D

Pikkuveljeni pyyhki Otson pään kastamisen jälkeen. Nikon siskontyttö taas hoiti kummien rukouksen, tällöin jokaiselle oli jokin "tehtävä" ristiäisissä.

Tässä pappi kertoo, että kummi tarkoittaa latinaksi sponsoria, hehee.

Jälkikäteen hieman harmittaa, etten pyytänyt ketään videokuvaamaan tilaisuutta. On nimittäin pakko tunnustaa, etten ihan kaikkea muista papin puheista, sen verran keskittyminen meni Otsoon ja Otson hyssyttelyyn. Kummeiksi tosiaan pyysimme siskoni ja nuoremman pikkuveljeni sekä Nikon siskontytön.


Otso ja pappa.

Ristiäislahjat olivat kaikki aivan ihania. Niistä kerroinkin jo aiemmin: http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2017/08/ristiaislahjoja-pojalle.html

Myös ristiäiskortit olivat ihania. Säästin ne Otsolle luettavaksi sitten isona.

Siskon antama kortti oli suloinen.

Otson harrastukset on päätetty jo valmiiksi :D

Kummit eli Nikon siskontyttö Mimmi, minun nuorempi pikkuveli Kimmo sekä siskoni Sari. Otsolla on tässä menossa jo ristiäispäivän vaatekerta numero kolme.

Ristiäistoimitus oli niin rankka, että unet maittoivat sen jälkeen.

Otso oli luonnollisesti koko päivän kaikkien silmäterä.

Valkoinen talja oli kuin tehty vauvakuvauksiin.

Iso kiitos kaikille ristiäispäivästä ja Paulalle vielä kuvista. Pitääkin teetättää ristiäispäivän kuvista vielä itselle ja mummoille ja papoille sekä kummeille kuvia ja ehkä myöhemmin vaikka vielä oma kuvakirjakin.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Sunnuntairetki Tyräjärvellä ja auton hinausta

Takana on kerrassaan ihana ja aurinkoinen viikonloppu. Viikonlopun suurin urakka oli hinata Vectra korjattavaksi. Perjantaina hinasimme sen Muuramesta Saarijärvelle, minä ja Otso vetoautossa, Niko vedettävässä Vectrassa. 

Alku oli nihkeä, kun Otso ei viihtynyt turvakaukalossa ja huusi suoraa huutoa. Mulla taas ei keskittymiskyky ollut aivan parhaalla tasolla vetopuuhissa, kun Otso huusi takapenkillä. Niko oli ensimmäiset kymmenen minsaa kieli keskellä suuta, kun kyyti oli epätasaista. 

Otso viihtyi isomummun mökillä lauantaina sillä aikaa, kun isi ja pappa hinasivat Vectran Alajärvelle.

Pysähdyimme ennen motaria ja hyssyttelimme Otsoa sylissä. Poitsu onneksi nukahti, niin loppumatka sujui hyvin. Otsolle on tullut viime aikoina joku kammo kaukaloon, meinaa olla automatkoille lähteminen melkoisen työn ja tuskan takana, kun huuto alkaa heti kaukalossa. Lauantaina Niko ja pappa jatkoivat hinausurakkaa Saarijärveltä Alajärvelle ja me käytiin Otson ja systerin kanssa kävelyllä isomummun mökillä. Lauantai menikin pitkälti isomummun mökillä, tänään sunnuntaina aikaa on vietetty omalla mökillä.

Tyriksen mökin lähimaastossa on aivan ihania paikkoja.

2,5 kilsan päässä mökiltä oli aivan ihana lampi. Lähimaastossa oli myös kolme pientä vuorta. Kun Otso kasvaa, niin voidaan tehdä kolmen kukkulan valloitus.

Muuten viikonloppu on kulunut rennosti. Tänään teimme taas perinteisen sunnuntairetken, jolle tällä kertaa lähdettiin suoraan mökkipihasta. Otso ei viihtynyt vaunuissa, vaikka häntä kolme kertaa yritimme hyssyttelyn jälkeen laittaa sinne. Niinpä Manduca jälleen käyttöön. Manducassa poitsu nukahti samantien. En ymmärrä tuota vaunujuttuakaan. Keskiviikkona vaunuilimme Otson kanssa 1,5 tuntia ilman minkäänlaista ongelmaa. Tänään taas ei millään.

Isin sylissä voi rauhoittua niin, että uni maistuu taas.

Näissä maisemissa kelpasi lykkiä vaunuja.

Pieni puro virtasi metsässä.

Kävelimme melkein pari tuntia aivan ihanassa syksysäässä. Vajaan tunnin jälkeen Otso kuitenkin havahtui Manducasta ja alkoi itkeä niin, että hänet oli pakko ottaa pois Manducastakin. Onneksi huuto loppui melko lyhyeen isin sylissä, johon poitsu nukahti uudestaan. Sylistä siirsimme hänet jälleen rattaisiin, joissa loppumatka menikin hienosti. Ja hyvä, kun siirrettiin, sellainen hirvikärpäsparvi hyökkäsi kimppuumme myöhemmin. Vaunuissa Otso oli hyttysverkon suojissa ilkimyksiltä, vaikka sinnekin yksi hirvikärpänen onnistui livahtamaan. Sen tarina Otson pipolla loppui hyvin lyhyeen. Tapoin yhteensä varmaan parikymmentä hirvikärpästä.

Ilta-aurinko paistoi tänään niin upeasti, ettei mökiltä olisi malttanut lähteä.

Happihyppelyn jälkeen lämmitimme ekan kerran koko viikonloppuna saunan omalla mökillä Tyriksellä. Sitten ruokaa ja autonnokka kohti Muuramea.


tiistai 29. elokuuta 2017

Projektina mamma kuntoon

Synnytyksestä on nyt reilu parisen kuukautta. Lähtöpainoni ennen raskautta oli 64 kiloa, normaalisti olen painanut siinä 60 kilon hujakoilla, mikä on ollut mielestäni sopiva. Raskaana painoin enimmillään noin 78 kiloa eli +14 kiloa raskausajan lähtöpainoon. Nyt noista lukemista on jäljellä 2-3 kiloa päivästä riippuen, ei paha. Kuudenkympin ihannepainoon matkaa taas on kuutisen kiloa. Nyt painan siis noin 66,5 kiloa.

Raskaana painoin painavimmillani 78 kiloa. Nyt paino on tippunut itsestään 66 kiloon.

Ekassa kuvassa joskus 8. kuulla raskaana.

Paino tippui synnytyksen jälkeen ryminällä.

Tähän saakka kilot ovat tippuneet imetyksen vuoksi kuin itsestään. Vaikka seuraan painoani, en aio ottaa siitä stressiä, eikä imetyksen kanssa vauva-arkeen mitkään pannankiristysdieetit sovikaan. Silti elämäntapoja voi aina muuttaa terveellisempään suuntaan ja kuntoa voi pikkuhiljaa kohottaa samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. Kun imettää, niin etenkin hiilareita pitää syödä, niitä ei lähdetä karsimaan.

Sunnuntairetki Harjun luontopoluilla pari viikkoa sitten.

Kuntoni luonnollisesti laski raskauden myötä. Liikuin melko pitkään, ainoastaan viimeisen kuukauden taisin enemmän himmailla, kun olotila muistutti valasta ja väsytti melkoisesti. Muuten treenailin melkolailla siihen kahdeksanteen raskauskuukauteen saakka. Ja nyt kun poitsu on ollut alkuun ahnaasti tissillä, ja omakin kroppa vaati synnytyksestä palautumista, ei liikuntaa ole paljoa tullut synnytyksen jälkeen pariin kuukauteen. Eli takana on yhteensä noin neljäsosa vuoden paussi.

Tälle lenkille lähdettiin vaunujen kanssa. Läheisyyspäivänä Otso ei kuitenkaan suostunut nukkumaan vaunuissa, mutta Manducassa uni maittoi koko 1,5 tunnin lenkin ajan. Niinpä Niko ulkoilutti lenkillä tyhjiä vaunuja.

Olen mittaillut aerobista kuntoani silloin tällöin Polarin lepotestillä. Kesällä 2016 testin tulos oli noin 60, sitä se taisi olla silloin ekan maratoninkin aikaan keväällä 2015. Nuo ovat itselleni parhaimpia lukemia vuosien varrella. Nyt synnytyksen jälkeen olen tehnyt lepotestin kolme kertaa, tulokset 44, 40 ja viimeisin sunnuntai-iltana 47. Uskon, että tuo 40 on ollut virheellinen, ei voi kunto noin paljon (seitsemän pykälää parissa viikossa) nousta yhtäkkiä. Varmaan parin viikon vähäunisempi jakso antoi tuon 40 tuloksen. Joka tapauksessa entisiin lukemiin on vielä matkaa.

Polarin lepotestin 47 on silti huikeen hyvä tulos, vaikka omiin lukemiin onkin vielä matkaa.

Vaunujen lykkiminen mökillä hiekkatiellä meinasi vähän puhalluttaa kesällä, puoli tuntia oli ihan riittävä lenkki.

Niko työnsi kärryjä toiseen suuntaan, kun meitsi hyytyi.

En saanut jälkitarkastuksessa vielä lupaa juoksuun tai muihin tärähdyslajeihin, mutta kaikkea muuta saa onneksi tehdä. Kieltämättä vähän ketuttaa omistaa hienot juoksuvaunut, joilla ei sitten pääse juoksemaan. Vaunujen kanssa olen käynyt kävelylenkillä, mikä tosin on varsin kevyttä puuhaa, syke hädin tuskin nousee Polarin alimmalle ykköstasolle. Niinpä eräs päivä lykin vaunuja edestakaisin lähimäessä, jotta sain lenkkiin edes vähän tehoja. Samasta syystä kokeilin eräänä päivänä vaunulenkkiä puolen kilon nilkkapainojen kanssa per jalka, mutta tulos oli yhtä tyhjän kanssa, syke ei juuri noussut. 

Eräs päivä hinkkasin lähimäkeä ylös alas, kun koetin saada treeneihin tehoa. Neljä kertaa ehdin mennä ennen kuin poitsu heräsi.

Mäkitreeniä vaunujen kanssa lähimäessä. Alussa tasaisella lämmittelyä, sitten neljä kertaa mäki ylös ja alas kävellen.

Onneksi kotona riittää treenivälineitä.

Takapihallakin olen tehnyt lihaskuntotreeniä, siinä syke onneksi nousee, tietysti liikkeistä riippuen. Mitään kovin raskaita nostoja ei ilmeisesti suositella, joten painoillakaan ei viitsi aivan valtavasti riehua, eli mitään kyykky- tai mavemaksimeita ei siis lähdetä hakemaan vielä pitkiin aikoihin. Onneksi oma suosikkilajini kahvakuula soveltuu hienosti liikunnaksi, kun painot ja liikkeet ovat järkeviä.

Pelkillä vaunulenkeillä syke ei kävellen juuri nouse.

Kaikista paras laji kunnon kohotukseen on tällä hetkellä spinning. Siinä syke nousee satavarmasti, minkä lisäksi laji on pehmeytensä ansiosta turvallinen. Spinningissä olenkin käynyt jo parisen kertaa. Meillä on siis Nikon kanssa tavoite, että kummallakin on kerta viikkoon omaa aikaa, ja yleensä olen käyttänyt tuon ajan johonkin jumppaan Alivessa tai Kuntomaailmassa. Koska spinning kerta viikkoon ei vielä kuntoa juurikaan kohota, alkoi mieleni keksiä uusia ratkaisuja rapakunnon nostatukseen.

Tuuletusta Manduca-lenkin jälkeen Muuramen kentällä.

Rohkaisin mieleni ja kysyin naapurilta käyttävätkö he kotonaan olevaa spinningpyörää, minkä olin sattumalta laittanut kyläillessä mieleeni.  Vastauksena bingo, pyörä oli ollut heillä viime aikoina vähällä käytöllä. Toissapäivänä sainkin tuon ihanuuden kotiini valmiiksi tuotuna. Pyörä ei ole mikään pro, mutta tässä rahatilanteessa sellaista ei etsittykään. Säädöt sain tsekattua melko oikeiksi, vaikka satulan ja tangon väli onkin hieman pitkähkö tällaiselle tapille. Lisäksi pyörään ei saanut klossikenkiä, mutta Niko vaihtaa polkimet toisesta ulkopyörästäni spinningpyörään. Nyt pitää ostaa sitten ulkopyörään combopolkimet, mitkä ovat olleet hankintalistalla jo parisen vuotta. Ulkopyörässä on siis ollut pelkät klossipolkimet, mitkä ovat hieman vaikeat, kun pitäisi olla pyöräilykengät aina lähtiessä jalassa.

Nyt tulee takuuvarma hiki! Kahdet 45 minuutin treenit on jo vedetty.

En edes muistanut miltä tuntuu, kun oikeasti hengästyttää. En ihmettele miksi moni lopettaa liikunnan pitkän tauon jälkeen, sillä tuntuuhan se alku pahalta, keuhkot huutaa hoosiannaa, jalat on spaghettia ja sydän jyskyttää niin, että tulee kohta rinnasta ulos. Silloin sitä ihmettelee mistä liikunnan riemusta ne ihmiset oikein vouhkaavat. Alku on aina pahin.

Intervallitreeniä spinningpyörällä: neljä kahden biisin työosuutta, välissä lyhyet sykkeen laskut.

Samanmittainen treeni, mutta lyhyemmillä työosuuksilla: seitsemän yhden biisin työosuutta ja välissä lyhyet palauttelut niin kauan kunnes syke tippuu kakkostasolle tai hyvin lähelle sitä.

Jes, nyt hien saa pintaan helposti kotona, kun (tai jos) Otso nukkuu päikkäreitä. Nimittäin maanantaina ja tiistaina pikkumies ei suostunut juurikaan nukkumaan kuin sylissä, joten haasteita riittää vielä. Myös pyöräkärryllä saa hien pintaan, vielä tosin en ole uskaltautunut fillaroimaan Otson kanssa kahdestaan. Pitää perehtyä kiinnitysmekanismeihin, tähän saakka Niko on hoitanut pyöräilyn tekniikkapuolen. 

Pyöräkärryn kanssa tehoja irtoaa.

Viimeisen kuukauden paino on hieman hyppinyt. Nestevajauksen takia alimmillaan käytiin 65 kilossa, viime viikonlopun herkuttelujen vuoksi paino pomppasi 68 kiloon. Tasaisesti on pysytty 66 kilossa.

Mutta eiköhän näillä eväillä mamma saada joskus kuntoon. Alustavia tavoitteitakin on. Ensinnäkin haluaisin toukokuussa Helsinki City Runille juoksemaan puolikkaan ja elokuussa EHKÄ kokonaisen Reykjavikissa. Jälkimmäinen riippuu vielä niin kaikesta, maratonkuntoa ei ihan muutamassa kuuukaudessa rakenneta ja nyt kun en edes tiedä milloin voin aloittaa koko juoksuharrastuksen, niin en vielä lyö lukkoon liian tiukkoja (tai tyhmiä) tavoitteita. Eli lähinnä tuo Reykjavik on haaveena sitten joskus. Lisäksi olemme suunnitelleet tyttöjen kanssa vaellusreissua Sarekiin kesälle 2018. Se tulee olemaan ponnistus, mihin ei riitä, että käy vaunulenkeillä pari kertaa viikossa.

Näistä vanhoista kuvista tavoitetta. Painoa tärkeämpää olisi saada takaisin vähän lihaksia hötön tilalle. Ja vähän on ikävä tuota lankutuskuntoakin, tuon lankutuskuvan ottohetkellä tein 5 x 1 minuutin pitoja 20 kilon lisäpainolla.

Näin iloinen on nainen, kun sille mahtuu päälle kesän 2016 nahkatakki.