maanantai 19. elokuuta 2013

Pidennetty viikonloppu: siivoilua, sisustamista ja ulkoilua

Viime viikonloppu oli hieman tavallista pidempi. Pidin perjantaina yhden kesälomapäivän, sillä olin kesälomastani ensimmäiset kolme päivää sairauslomalla flunssan takia. Vielä kaksi päivää olisi jäljellä. Lisäksi kävin kyläilemässä kaverini luona Ruovedellä. Viikonloppuna olisi ollut tarjolla vaikka minkälaista happeningiä: kahdella eri työporukalla olisi ollut illanistujaiset, mutta tällä kertaa Ruovesi vei voiton.

Kotiin syksyistä oranssia

Vapaapäivä kului melko perinteisissä merkeissä – varsinainen naisten "vapaapäivä", siivosin! Olin alkuviikosta pessyt jo kaikki ikkunat, vähän kerrallaan joka ilta. Perjantaina sitten siivosin, siistin paikkoja, järjestelin ym. En tiedä kehtaisiko tunnustaa, mutta imurointia lukuunottamatta tässä kodissa ei ollut siivottu viimeksi kunnolla kuin ennen kesälomaa heinäkuun alussa...

Siivouksen jälkeen lähdinkin jumppailemaan ja vielä illalla kotiin tullessa innostuin silittämään verhoja, tyynynpäällisiä ja pöytäliinoja. Kesällä kodissamme oli alakerrassa turkoosia väriä, mikä vaihtui nyt syksyn koittaessa oranssiin. Lisäksi kaivoin kaapeista kynttilöitä, nyt niitä riittää!

Poikakaverin tullessa tuomarointihommista kotona odotti varsinainen tuoksukynttilöiden armeija.
Nuo oranssit Vallilan tyynynpäälliset on aivan ihanat!
Tämä omasta mielestäni hieman Pentikin poroa muistuttava kymmenen euron kynttiläteline oli löytö Utsjoen vaellusreissulta jostain tienvarren matkamuistomyymälästä tultaessa Enontekiöiltä.
Vitosen maljakko viime kesän kyläpäiviltä.
Makkarissa on nyt ehkä vähän turhankin monenlaista kuosia. Vai riiteleekö teistä päiväpeitto ja verhot tuon kukkatapetin kanssa?


Noitienkymppi Ruovedellä

Kaverini Anri muutti hiljattain Ruovedelle, jossa hän on eppuluokan opettajana seuraavan vuoden. Päätin lähteä moikkaamaan häntä. Ruovedellä sattui sopivasti olemaan vaikka mitä tapahtumia viikonlopun aikana. Lauantaina oli muun muassa Noitienkymppi, jossa nimensä mukaisesti piti taittaa kymmenen kilometriä joko juosten tai kävellen. Me lähdimme matkaan kävellen, minä sauvojen kanssa. Sää ei ollut paras mahdollinen, lenkkarit ovat vieläkin märät, vaikka eipä se sade sen ensimmäisen kastumisen jälkeen enää paljoa menoa haitannut.

"Joko tää ottaa kuvan", kauhea kaksari meikäläisellä.
Reitti kulki mm. Runebergin lähteen ja sataman kautta.
Reitin varrella näkyi ihania omakotitalotontteja järven rannalla.
Loppumatka meni metsikössä.
Maalituuletus vol. 1.

Maalituuletus vol. 2.


Perusharjoitus parantaa peruskuntoa.

Siikanevan vaellus

Sunnuntaina lähdettiin maastoon. Aiempina vuosina olemme käyneet vaelluksella Helvetinkolulla, mutta Siikanevan kymmenen kilsan reitti Ruovedellä oli vielä testaamatta. Niinpä suunnistimme sinne.

Lähtöstartti.


Reitillä oli paljon pitkospuita.
Silmä lepää ja pää tuulettuu.



Yhden asian laitoimme merkille vaelluksella. Jos olisimme about kymmenen vuotta vanhempia, eli jossain 40 vuoden hujakoilla ja miesihanteemme olisi lähellä erä-Jormaa, niin kannattaisi suunnata metsään. Siellä käy varmasti parempi flaksi kuin niissä kosteissa baari-illoissa, joissa kaikki näyttää yleensä todellisuutta paremmalta. Ajattelimme, että reitillä ei ole ketään, mutta vastaan tuli varmaan neljä-viisi yksinäistä miestä ja kaikki ilman sormuksia. Eli nyt kaikki vapaat naiset, sunnuntaina metsään, sieltä löytyy vaikka minkälaista lintubongaajaa ja muuta metsänkävijää.

Näillä reissuilla ihan parasta ovat evästauot.

Hölmistynyt vaeltaja.
Pientä mäkeä.

Hirvikärpäsiä ei bongattu kuin pari.



Palauttavia harjoituksiakin tarvitaan. Vaelluksella keskisyke ei ollut kuin 96 ja maksimi 135.

Mutta iso kiitos Anrille viikonlopusta! Harvoin saa tällaista täysihoitoa, ruuat laitettu, saunat varattu ym. siitä mielen hoitamisesta puhumattakaan. Oli ihanaa :)

2 kommenttia:

  1. Jos mä oisin sä, laittaisin ehkä yksväriset verhot ja päiväpeiton, ois levollisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aiemmin mulla oli makkarissa yksivärinen valkoinen peitto ja vaalean vihreät verhot ja mietin nyt, mikä tässä uudessa lookissa mättää. Liikaa eri kuosia, vaihtoon menee :)

      Poista